torstai 26. joulukuuta 2019

Tapaninpäivän saarna MMXIX-vuonna. Hyvästi Lenin — mitä eräs elokuva opettaa meille.


Saarna Tapaninpäivänä
26 decembrius MMXIX
Auran seurakuntatalo
Kirkkoherra Torsten Sandberg
Hyvästi Lenin — mitä eräs elokuva opettaa meille
Grande omelia


Evankeliumi
Luuk. 12: 8-12
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.
Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.”

I
Joulunaikana voi katsella vaikkapa vanhoja elokuvia. Useimmiten nuo elokuvat on tullut katselleeksi vähintään yhden kerran. Hyvät elokuvat kestävät kutienkin useamman katselukerran. Yksi tällaisista elokuvista on nimeltään “Hyvästi Lenin.” Elokuva kertoo erään perheen kohtaloon kietoutuvista tapahtumista vuosina 1989-1990 suurten muutosten aikana Saksan Demokraattisessa Tasavallassa. Noista vuosista tulee kohta kuluneeksi 30 vuotta vaikka ei aina uskoisi.
Vaikka elokuvan kertomus aluksi tuntuu todella mielikuvitukselliselta sillä lienee todellisuuspohja. Ja ellei sillä olisi todellisuuspohjaa, niin se pitäisi keksiä. Kaikkinensa kertomuksessa yhdistyy ihmiselämän lohduttomuus kaikkialle ennättävään lämpimään nauruun. 
II
Mistä sitten oli kyse? Kaikki vanhemmat polvet muistavat Itä-Euroopan suuret muutokset lähes vuotta sitten. Oli kaksi Saksaa, ja niissä aivan erilainen järjestys. Miksi lähtisimme arvioimaan sitä kumpi oli parempi, sillä historia on aina voittajien kirjoittamaa, ja siinä unohtuu pieni ihmiskohtalo niin kovin helposti. Maailmankartalta hävinneessä Saksan Demokraattisessa Tasavallassa ihminen yritti elää elämäänsä arvokkaasti ja aina parhaansa tehden. Aivan samalla tavalla siellä pieni ihminen lähti toiveikkaana ensimmäiseen koulupäiväänsä, halusi oppia ja olla vanhemmillenkin kuuliainen ja hyvä pieni koululainen. Siellä kansalainen halusi varttua turvallisesti, löytää paikkansa ja elämäntehtävänsä, löytää puolison ja perustaa perheen, yksinkertaisesti olla ihminen. Mutta jotain siellä oli kuitenkin vallan erikoista… Ehkä ymmärrämme paremmin tuon maan ihmisten elämää jos vain toteamme: he elivät aivan ihmeellistä kaksoiselämää. 
III
Elokuva “Näkemiin, Lenin” kertoo perheestä jonka isä oli siirtynyt länteen. Äiti jäi itään kahden kasvavan lapsen kanssa. Todellisuudessa hänkin oli suunnitellut muuttavansa länteen miehensä perässä ja ottavansa vielä lapsetkin mukaansa. Se ei kuitenkaan onnistunut ja lopulta perheen äidistä Christine Kerneristä tulee mitä uskollisin puolueen työntekijä joka palkitaan vielä korkealla kunniamerkillä. Lapsilleen hän ei paljasta asioiden oikeaa laitaa vasta kuin viimeisinä päivinään. Vuodet kuluvat ja tulee suurten mullistusten aika 1980-luvun lopulla. Katumellakoiden keskellä äiti Christine saa aivo-infarktin ja vaipuu koomaan kahdeksaksi kuukaudeksi. Perheen poika Alex joka on varttunut kaksikymppiseksi neuvokkaaksi nuoreksi mieheksi ei halua, että äiti näkee sen muutoksen joka maassa on tapahtunut sen kahdeksan kuukauden aikana jona hän on nukkunut syvää untansa. Niinpä Alex lavastaa sisarensa, tämän miehen ja venäläissyntyisen ystävättärensä ja muiden vanhojen kunnon derkkujen kanssa Christinenelle valetodellisuuden jossa hän saa elää elämänsä viimeiseen päivään ja viimeiseen hengenvetoon saakka. Neuvokkuutta tarvitaan senkin selittämiseen mitä tarkoitti se kun Christine näki ensimmäisen kerran ulos sairasvuoteelta lähdettyään helikopterin kuljettavan lieassa valtaisaa Leninin patsaan ylöosaa. Ja neuvokkuutta tarvittiin monen muunkin asian selittämiseen. 
IV
Edelleenkin voimme kysyä mistä oli kyse? Elokuvan kerronta on niin monikerroksista että voimme ottaa nyt esiin vain yhden juonteen. Aluksi voidaan todeta se, että tietysti Alex ja hänen sisarensa ja kaikki muutkin halusivat Christinelle pelkkää hyvää ja varmasti kaikki mitä he tekivät oli heille suuri seikkailu, joka yhdisti heidät heidän loppuiäkseen. Niin, ihminen haluaa aina pelastaa vanhempansa ja varmasti Alex ajatteli että hänen rakas äitinsä kuolee jos hän kuolee järkytyksestä jos hän vain kuulee totuuden. Ehkä äiti olisi kestänyt kaiken jos hän olisi ollut terve. Nimittäin Itä-Saksalaiset olivat sellaista porukkaa, kaksoiselämää kun elivät, että he saattoivat muitta mutkitta hyväksyä uuden todellisuuden kun muuri oli sortunut. 
Voimme ajatella vaikkapa seuraavanlaisesti: Meissä on ikäänkuin katkaisija, sellainen josta laitetaan valot päälle. Siis näpsäytin jossa on kaksi asentoa. Kun se on toisessa asennossa niin olemme ja teemme asiat toisin, ja jos se on toisessa asennossa teemme ne toisella tavalla. Nimittäin tuon maan kansalaiset, vaikutusvaltaisimmasta vaatimattomampaan tiesivät ihan varmasti mitä rajan toisella puolella tapahtui ja millaista siellä oli.
V
Kaksoiselämän eläminen voi olla rasittavaa. Toisaalta jos sitä elää luonnonlap-en tavoin voi pysyä järjissäänkin, mutta aina siinä jää kuitenkin paljosta vaille. Derkkulan väki ei ollut tynnyrissä kasvatettua porukkaa, vaan pikemminkin tynnyriin sullottua porukkaa. Tuota ilmaisua tynnyrissä kasvanut käytetään meillä sellaisissa asiayhteyksissä kun joku yksilö kovasti poikkeaa tavoiltaan muista, ja syy siihen on yleensä kasvatuksessa tai jonkin yhteisön asettamissa tiukoissa säännöissä, tavoissa elää, puhua, ajatella ja osoittaa tunteitaan. Monesti ainakin meillä puheet tynnyrissä kasvamiseen liittyvät siihen kun arvioidaan joitain uskonnollisia yhteisöjä ja heidän jäseniään.
VI
Ajat ovat muuttuneet muutenkin kuin kahden Saksan suhteen. Jälleen kerran kristillinen kirkko on uusien haasteiden edessä. Asioista ei voida puhua samalla tavalla kankeasti ja samaa muotokieltä käyttäen kuin puhuttiin Cristinen, Alexin, Arianen, Laran ja Denisin maailmassa, maassa jossa uutislähetyksissä toistettiin keskimäärin 20 kertaa puolueen nimi ja aina se luettiin kokonaan; viisi sanaa joista kolme pitkää sanaa ja 46 kirjainta.
Päivän evankeliumitekstissä puhutaan profeettojen vainoamisesta ja tappamisesta ja totuuden vastustamisesta. Perinteinen tapa valmistaa saarnat tapaninpäivänä Lutherin ajoista tähän päivään on ollut todeta, että tapaninpäivän sanoma, ja tekstien viesti on ihmisten vastaus taivaan lahjaan, juuri syntyneeseen Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen. Voihan sen tietysti noinkin sanoa, mutta onko se kovin rakentavaa? Juuri kun on julistettu joulurauhakin ja Rauhan ruhtinas on syntynyt maailmaan. Tässä suhteessa kirkon evankeliumikirja on varsi kummallisella tavalla historian vanki. Ensi kehotetaan viettämään ilon juhlaa ja sitten syyllistetään oikein pitkäperjantain arsenaalilla. Tässä kohden ainakin olisi uudistumisen paikka. 
Kaiken jälkeen herää vielä kysymys siitä, onko kirkko, vaikkapa tama meidän Suomen evankelis-luterilainen kirkko, itse asiassa eräänlainen Saksan Demokraattinen Tasavalta ei ymmärrä, että maailma on muuttunut. Se ja sen eliitti yrittää pitää kiinni asemistaan eikä hyväksy tosiasioita muuttuneessa tilanteessa. Sen pieni eliitti puhuu edelleenkin muotokieltä jota muiden on vaikea ymmärtää. Kaiken keskellä sillä on kuitenkin tehtävä ja sen arvokas työ saa tunnustusta. Se näyttää olevan valtio joka tekee uudistuksia uudistusten perään, uudistuksia jotka eivät johda mihinkään. Sillä on menestystuote nimeltään rippikoulu, mutta suurten juhlapyhien aikana kirkossa ei juuri näy tämä menestystarina. Jos joku yrittää kertoa että tuon yhden menestystarinan taustalla on enemmän nuoriso-kulttuurista omaksutut mallit niin hänet kyllä vaiennetaan.
Uudistamista ei aina katsota hyvällä eikä totutusta poikkeavaa sallita kuin muutamille virallisille kyseenalaistajille ja ehkä yhdelle valmiiksinaurajalle. Pieni eliitti puhuu edelleen keskenään kieltä jota suurin osan kirkon jäsenistä ei ymmärrä ja kaiken lisäksi se uudistaa itseään ja toimintaansa vain itsensä uudistamisen vuoksi. Toisaalta yksi kirkon menestystarina on myös ollut hyvin hallittu viivytystaistelu joka jatkuu ja jatkuu…

Oikeassa uudistumisessa on myös kyse siitä, että tapa puhua asioista uudistetaan. Muuten kirkon kohtalo on sama kuin Hyvästi, Lenin-elokuvan Christinellä joka näkee Lenin-patsaan yläosan lipuvan pois jonnekin kauas. Siinä vaiheessa voi kysyä onko kirkko tehnyt jotain mitä se ei enää saa anteeksi. “Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta,” ja toisaalla “Miksi rikotte Herran käskyjä vastaan? Se tuottaa teille onnettomuuden. Koska olette hylänneet Herran, hänkin hylkää teidät.” Jos näin on niin sen jälkeen sillä ei ole muuta tehtävää kuin toimia nostalgia-museona ja sen tapahtumat, tämäkin jumalanpalvelus, ovat sellaisia tapahtumia kuin DDR-aiheiset “ostalgia-illat” olivat viime vuosikymmeninä. AMEN.

lauantai 2. marraskuuta 2019

"Jeesus Nasaretilainen — kokemusasiantuntija." Pyhäinpäivän saarna MMXIX-vuonna.




Saarna Pyhäinpäivänä
05 novembrius MMXVI
Auran kirkko
"Jeesus Nasaretilainen — kokemusasiantuntija." 

Grande Omelia


Evankeliumi
Matt. 5: 1–12

1 Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. 2 Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:

3 "Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
4 Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
5 Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
6 Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja
jano:
heidät ravitaan.
7 Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
8 Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
9 Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.

11 "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. 12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.



Kokemus, mitä se noin yleensä ottaen on?

Me kaikki olemme varmasti kuulleet sanan kokemus. Varmasti myös ymmärrämme mitä se tarkoittaa? Voimme ymmärtää mitä sanat ovat ja mitä ne tarkoittavat noin yleensä, mutta harvoin pysähdymme miettimään mitä ne oikeasti tarkoittavat. Sana kokemus on erikoisen vaikea sana koska se puhuu asiasta, tapahtumasta jonka kokeminen yksittäiselle ihmiselle on ainutlaatuista. Ehkä on parasta lopettaa sanan pyörittäminen tähän ja vain todeta että minkä toinen kokee, sitä on toisen vaikea ymmärtää. Voit ehkä kaikessa myötäelämisessä jopa uskoa että toinen voi asettua asemaasi ja jopa kokea jotain, mutta totuus on edelleenkin siinä että pääset katsomaan vain varjoa. Toisen ihmisen kokemuksen täydelliseen ymmärtämiseen tarvitaan, ei vähempää eikä enempää, kuin toisen täydellinen tunteminen. Kaiken lisäksi jos toisen ihmisen kanssa myötäeläminen menee liian pitkälle voi juuri tuon kokemuksen tavoittelu johtaa tuhoisaan uupumukseen.


Mikä teki Jeesuksesta kokemusasiantuntijan

Matteuksen evankeliumin viiden luvun alku luetaan aina Pyhäinpäivän jumalanpalveluksessa, siis joka ainoa vuosi. Monesti meille käy niin, että liian tutut asiat todellakin enemmän kuin arkipäiväistyvät. Herramme Jeesuksen Kristuksen vuorisaarnalle on käynyt näin. Toisaalta sitä on tulkittu todella paljon ja se itsessään viehättää niitäkin jotka eivät pidä itseään edes kristittyinä. Tuntuu todellakin että tuon miehen sanoissa on jotain käsittämättömän ainutlaatuista. 

Vuoisaarnan alun autuaaksijulistuksissa, siis päivän saarnatekstin alussan Jeesus listaa erilaisia ihmisiä tai ihmisryhmiä. Meidän on hvvä kerrata ne tässä vaikka ehkä muistammekin ne tai osan niistä; hengessään köyhät; murheelliset; kärsivälliset; jumalan oikeudenmukaisuuttaa odottavat ja janoavat; toisia armahtavat; puhdassydämiset; rauhantekijät ja jumalantahdon mukaan elämään pyrkivät. Muistamme tässä kohden että vanhurskaudella tarkoitetaan paljolti eri asiaa kuin se mitä meille on yritetty opettaa. Mitä Jeesus sillä tarkoitti oli Jumalan oikeudenmukaista työtä ja toimintaa jossa köyhä ja vaatimatonkin ihmisen saattoi olla osallinen siitä mistä muutkin.

Jeesuksen puhe on profeetan puhetta. Jeesus haluaa kuuluttaa Jumalan tahtoa ja Jumalan valtakunnan tuloa. Hän uskoo niihin lupauksiin jotka on annettu hänen kansansa Pyhissä kirjoituksissa. Pienestä pitäen hän on käynyt synagooga-jumalanpalveluksissa ja lukenut siellä tekstejä ja tulkinnut niitä, puhunut ja saarnannut. Lopulta hänestä tulee kiertävä saarnamies ja hän kerää opetuslapsijoukon ja lopun varmasti tiedämme.

Mutta voimme kysyä, ja palaamme sanaan jota pyöritimme mielissämme aivan aluksi. Palaamme sanaan kokemus. Oliskohan Jeesuksella itsellään syvällisiä kokemuksia asioita joista hän puhuu. Ja mikähän olisi todiste siitä että hänen sanoillaan olisi aivan erityinen painoarvo.

Jeesuksella on vahva kutsumustietoisuus. Hän kokee että jotain perinpohjaisen merkittävää on tapahtumassa ja hän on joutunut asioiden keskiöön. Jeesuksen puhe ja opetus otetaan vakavasti ja kansanliikkeellä on paljon kannattajia. Jeesusta pidetään opettajana ja häntä myös puhutellaan opettajaksi. Jeesuksen opetuksessa köyhien asema nousee hyvin keskeiseen asemaan. Jeesus vaatii aikalaisiltaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja  vääristyneen asiantilan korjaamista. Hän tulkitsee kansansa uskonnollisia kirjoituksia omintakeisella tavalla joka herättää vastustusta. Hän rikkoo perinnäissääntöjä ja vastustaa auktoriteetteja. Hänen jumalakäsityksensä on hyvin avara ja hän antaa varman vaikutelman siitä mitä hän tekee ja puhuu. Hän tuntuu olevan perillä siitä mitä hänen jumalansa haluaa ihmisten tekevän ja millainen hän on. Ei hän muuten sanoisi: ”hän antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin.” Aina lopulta saadaan kuva siitä että hänen pystyy yhdistämään eri asioita tavalla joka ei ollut tavanomaista. Evankeliumit kuvaavat sitä miten hänen tapansa puhua on vakuuttava ja että hän olisi saanut auktoriteettinsa jostain muualta kuin muut perinteiset opettajat. Vaikutelma siitä että Jeesuksella on näyttämö hallussaan hänen julkisen toimintansa ajan on hyvin todellinen. Jeesus haluaa mitä ilmeisimmin esiintyä profeetan auktoriteetilla ja hänen on täytynyt onnistua luomaan sellainen kuva.
Evankeliumien kuvausten mukaan Jeesuksen toiminta olisi epäsovinnaista lähinnä uskonnollisten johtajien mielestä. Hän rikkoo joidenkin mielestä rajoja hyväksyessään läheisikseen ihmisiä joita tuon ajan ja uskonnollisuuden mukaan pidetään syntisinä.
Mutta takertukaamme sanoihin ”Evankeliumit kuvaavat sitä miten hänen tapansa puhua on vakuuttava ja että hän olisi saanut auktoriteettinsa jostain muualta kuin muut perinteiset opettajat.” Ensimmäisenä meille tulee varmasti mieleen se, että tuo auktoriteetti olisi saatu Jumalalta. Sekin on viime kädessä mahdollista, mutta ei asioita noin vain liimailla kenenkään niskaan. Viime kädessä kukaan ei voi puhua vakuuttavasti mistään asiasta jos hän ei omaa kokemusta. Jeesus on mies joka itse on joutunut kärsimään pilkkaa. Häntä on vähätelty, pidetty varmasti omituisena, hän on saanut elää merkillisenä outolintuna, hän on kokenut ulkopuolisuutta aikalaistensa joukossa ja lopulta kun hän alkaa opettamaan näyttää siltä että hänen opetuksensa uppoaa tavalliseen kansaa kuin kuuma veitsi voihin, mutta uskonnolliset johtajat nousevat vastarintaan. Uskonnollinen eliitti ei häntä hyväksy. Lopulta voimme olla varma yhdestä asiasta: Jeesus on syvän inhimillisen kokemuksen mukaisesti kokemusasiantuntija, hän todellakin tietää mistä puhuu. 
Karismansa ja vaikuttavuutensa hän on saanut syvän kärsimyksen, vähäteltynä ja vainottuna elämisen kokemuksesta. Hänestä on puhuttu pahaa ja hänen sanomisiaan on vääristelty. Luukkaan evankeliumin neljännen luvun kuvauksessa näemme kuinka Nasaretin synagoogassa Jeesus suorastaan pimahtaa kun kuulee ihmisten joukosta taas häntä vähättelevät ja satuttavat sanat sanat ”Eikö tuo ole Joosefin poika.” Sitten Mestarimme lataa täysillä ja tuntuu kuin hän kerralla purkaisi muutaman vuosikymmenen paineet ja turhautumisensa sanoilla:  "Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua 'Lääkäri, paranna itsesi!' ja sanotte: 'Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.” Ja edellisestä jatkaen: ’"Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.” Ja mikä olikaa reaktio: ”Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan.” Molemminpuolinen jännite otti ja purkautui viimein.
Mutta olemus ja teot puhuvat kuitenkin paljon. Kuolemansa jälkeen häntä muistetaan. Hänen sanansa tallennetaan lopulta teksteiksi ja niiden kautta pääsemme elävän mestarin seuraan. Aikalaiset todistavat tämän mahtavan kokemusasiantuntija sanojen vaikuttavuudesta ja uutta elämää luovasta vaikutuksesta. Niihin on palattu vuosisatojen ja vuosituhanten saatossa, ja niihin palataan edelleenkin nyt juuri ja varmasti siinä maailmassa joka avautuu tulevina vuosikymmeninä kun ihmiskunta etsii kuumeisesti keinoja selviytyä raunioituvassa maailmassa.

Heprealaiskirjeen todistus
Raamatun eri tekstien yhdisteleminen ja rinnakkaistaminen ei ole aina kovin helppoa ja joskus se voi olla vaarallistakin. Kovin helposti näin tehdessään ihminen voi vääristellä asoita ja lähteä etsimään omaa hyötyä, lähteä jopa alistamaan toisia ihmisiä omien tarkoitusperiensä alle, käyttämään jopa toista hyväkseen.

Kysymme asiaa suoraan. Todistaako Uudessa testamentissa jokin ääni sen puolesta että Jeesus Nasaretilainen oli perustavaa laatua syvällisesti kokenut henkilö, oman aikansa kokemusasiantuntija. Löydämme vastauksen joka ei asiaan uskovaa lopulta yllätä. Asia on sanottu suoraan Heprealaiskirjeen toisen luvun lopussa ja kun sen kuulemme voimme hypätä yhden sanan, sanan ylipappi, ylitse ja turvallisesti todeta yhden asian. Kyllä Jeesus Nasaretilainen oli kaiken syvällisesti kokenut opettaja joka tiesi paremmin kuin aikalaisensa mistä puhui. Turvatessaan pyhien kirjoitusten Jumalaan tuli hänen sanoihinsa vielä aivan erityinen vaikuttavuus. Heprealaiskirje toteaa asian näin:

”Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.”

Jeesuksen mieli

Vielä on lopuksi kysyttävä yhtä asiaa. Miten päivän teksti tuli arkeemme ja miten tajuaisimme elämämme kalleinta asiaa. Saamme kysyä, mitä Jeesuksen seuraaminen on ja miten pääsemme hänen seuraansa.

Yhtäältä se on valinnan tekemistä, yhtäältä se on luopumista. Siitä voimme olla varmoja että Mestari ei meitä torju, emme jää onnettoman kosijan rooliin vaan meidät otetaan vastaan. Kutsumme vakavuus mitataan siinä miten toimimme toisiamme kohtaan. Kun menemme kaikkien niiden luokse joista Jeesus puhuu tämän päivän evankeliumi-tekstissä niin olemme lähellä Taivasten valtakuntaa: hengessään köyhät; murheelliset; kärsivälliset; jumalan oikeudenmukaisuuttaa odottavat ja janoavat; toisia armahtavat; puhdassydämiset; rauhantekijät ja jumalantahdon mukaan elämään pyrkivät. 

Kun näin teemme saamme Jeesuksen mielen. Sitä voimme rukouksissamme ja hiljaisessa mielessämme pyytää. 

Mutta loppuun kuitenkin yksi muistutus. Meidät palautetaan kirjaimellisesti maan pinnalle! Päivän evankeliumi avaa meille ehkä jopa riemun ja onnistumisen näköalan, mutta se kertoo myös sen mikä on palkkamme. Jeesuksen seuraan pääseminen ei tuo riemua eikä meitä tervehditä varauksettomasti. Meistä tulee outoja ja seuraamme voidaan karttaa. Tässä on palkkamme: "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä. AMEN.

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Kahdenlaisia viinimestareita — 12. Sunnuntai helluntaista. 1. vuosikerta. Itsensä tutkiminen.

Kahdenlaisia viinimestareita

Saarna Auran kirkossa 01 sept MMXIII
12. Sunnuntai helluntaista. 1. vuosikerta.
Itsensä tutkiminen
Grande omelia omelia




Epistolateksti
Room. 3: 21–28 (29–31)

Jumala on laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.Onko siis syytä kerskailuun? Siltä on pohja pudonnut pois. Mikä laki on saanut tämän aikaan? Sekö, joka vaatii tekoja? Ei, vaan uskon laki. Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja. (Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös muiden kansojen Jumala? On toki, kun kerran Jumala on yksi ja ainoa. Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaamatto-mat, kun he uskovat. Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.)


Evankeliumi
Luuk. 18: 9–14

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: »Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’ Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.


I Näky Gustave Niebaum ja hänen maailmansa

Ihminen katsoo avaruuteen ja haluaa valloittaa uusia maailmoja. Mutta viimeisten vuosisatojen aikana eläneille ihmisille Amerikan mantereet olivat aivan uusi maailma ja sinne kävi monen suomalaisenkin tie. Uusi Maailma tarjosi paljon mahdollisuuksia ja aivan tavallisesta helsinkiläispojasta tuli yksi maailman mahtavimmista liikemiehistä. Gustave Nybom, sittemmin Niebaum loi valtavan omaisuuden turkiskaupalla ollen maailman johtava ja vaurain liikemies alallansa. Hänen vaurautensa ei vetänyt vertoja kaikista rikkaimmille pankkiireille, muuta jos olet kymmenen rikkaimman amerikkalaisen joukossa 1800-luvun loppupuolella on se saavutus johon suhteellisesti ei kukaan toinen suomalaissyntyinen ole koskaan yltänyt, ei lähellekään sitä. Suomalaiset Erkot jotka ovat omistaneet Sanoma- Osakeyhtiön ovat tuohon mieheen verrattuna kurjia keppikerjäläisiä jos katsomme asioita suhteellisesti ja mietimme rahan arvoa. Kone Oy:n omistajatkin ovat aivan pikkuteijöitä. Ja meidän tulee muistaa, että mies aloitti uransa ihan laivapoikana Venäjän imperiumin omistaessa vielä valtavan Alaskan kaikkine luonnonrikkauksineen. Hän ei ollut perinyt yhtään mitään vanhemmiltaan. Jotta ymmärtäisimme jotain hänen suunnattomista rikkauksistaan niin ajatellaanpas vaikka sitä maailmankolkkaa jossa tämä Jumalan huone seisoo. Hän tulisi tänne vajan sadan neliökilometrin kuntaan jossa on tunnetusti paljon peltoa. Hän voisi ostaa kaiken peltomaan, kaikki maatilat, kaikki possulat, kaikki siipikarjatuotantoon keskittyneet tilat ja kaikki maitotilat ja vielä sanalla sanoen pistäisi poskeensa paikallisen Osuuspankinkin. Ja paljonko hän olisi käyttänyt rahoistaan? Ehkäpä yhden promillen!

Niebaum oli paljon maailmaa reissanneena tutustunut viineihin ja aluksi hän olisi halunnut ostaa viinitilan jostain Ranskan parhaimmilta alueilta, muuta hänen kalifornailaissyntyinen vaimonsa ei tietenkään halunnut muuttaa tuosta ihanasta ja aurinkoisesta maasta, joka sen ajan ihmisille oli maanpäällinen paratiisi, todellinen ”luvattu maa.” Mutta Niebaum joka kavahti sanaa ”mahdoton” tutki, harkitsi ja ryhtyi toimeen Kaliforniassa. Hän osti valtaisat alueet maata San Fransiscon pohjois-puolelta ja ryhtyi luomaan ihan harrastusmielessä omaa valtakuntaansa. Hän perehtyi huolella viininviljelyn saloihin, tutki itseänsä ja mahdollisuuksia ja toteutti unelmansa, ja kaikki oli hänelle pelkkää harrastusta.

Hänen valtakunnassaan Inglenookin tilalla, joka on edelleenkin tarunomainen paikka ja tuottaa Amerikan hienoimmat  ja kysytyimmät viinit uuden omistajansa, Kummisetä-elokuvista tunnetun ohjaana Francis Ford Coppolan, omistuksista, vallitsi Niebaumin tiukka järjestys ja laki. Niebaum vaati järjestystä ja kuria ja ennen kaikkea puhtautta. Hän työskenteli itse tilallaan aamuvarhaisesta auringonlaskuun, ja myös vahti sitä että hänen vaatimuksiaan noudatettiin tinkimättömästi. Hän kulki viininvalmistamoissa valkoiset hanskat kädessään ja etsimällä etsi likaa. Kaikilta hän vaati täydellisyyttä ollen itse kävelevä esimerkki valtakuntansa työntekijöille. Niebaum hankki 600 viininviljelyä käsittelevää erikielistä kirjaa ja myös luki ne. Kaiken lisäksi hän oli hyvin kekseliäs ja uudistushaluinen mies ja alati itseään ja muita tutkisteleva henkilö, luonteeltaan vaatimaton mutta täydellisyyteen pyrkivä ja sitä haluava ennakkoluuloton mies. Laiminlyönnin tehneelle työntekijälle annettiin armottomasti lähtöpassit. Muutamien potkujen jälkeen Niebaumia sitten toteltiinkin ja loppu on historiaa. Kaiken mies oli tehnyt intohimosta ja rakaudesta ja kun hän sitten vuonna 1906 kuoli ei Inglenook ollut tuottanut centtiäkään voittoa.

Parissa vuosikymmenessä maailma näki ihmeen ja Niebaumin viinit päihittivät parhaimmat ranskalaiset tuotteet, ja koko Kalifornian viiniteollisuus joka oli ollut huonossa maineessa noudatti Niebaumin oppeja ja periaatteita. Loppu onkin historiaa ja sinänsä yksi uuden maailman sankaritarina, joka valitettavasti on useimmilta suomalaisilta jäänyt täysin unholaan.

Toisaalta tapa jolla Niebaum omaisuutensa loi saa ainakin kettutytöt ja luonnonsuojelijat varpailleen. Kymmeniä miljoonia, ja taas kymmeniä miljoonia hylkeitä ja saukkoja ja muita turkiseläimä teurastettin kasvun ja amerikkalaisen unelman alttarilla. Eräältä katsantokannalta tarkastellen voitaisiin vielä sanoa, että tuon maailmansa hän loi intiaaneiolta varastetulle maalle. Ja sitten voidaan kysyä onko viininviljely niin ihmeellinen asia, vaikka Raamattukin viiniä monessa paikassa ylistää, ja itse Jeesuskin siitä puhuu. Onko se peräti turhuuksien turhuus? Mutta sankaritarina Inglenookin isännän, suuren suomalaisen, Gustave Niebaumin tarina joka tapauksessa ihmisten mittapuiden mukaan on ja sellaisena myös aina pysyy. Ja Niebaumin tarinasta voimme paljon oppia ja tehdä sen perusteella muutaman kysymyksenkin. Ehkä arvaattekin jo ainakin yhden sellaisen!


II Näky. Onko meidän Jumalamme kuten viininviljelijä Niebaum?

Tällä kertaa rajoitumme kuitenkin vain yhteen kysymykseen, sillä se on varsin suuri kysymys. Kysymys joka aivan heti tulee tuosta äskeisestä näystämme aivan ensimmäisenä mieleen on varmasti siinä, että onko meidän Jumalamme samanlainen kuin suomalaissyntyinen viinitilan omistaja Niebaum, tuo rajattoman rikas, omassa valtakunnaassaan kaikkivaltias ja alallaan kaikkitietävä mies? Etsiikö Jumalamme meistä likaa ja onko hän armoton? Kelpaavatko kaikki ihmiset hänelle vai heittääkö hän kylmästi pois huonot epäkelvot ainekset kuten Niebaum vaati viininvalmistajiltaan. Yhtään vioittunutta, homeista ja muuten huonoa rypälettä ei saanut käyttää viinin valmistukseen. Ja onko hän ankara isäntä joka rokottaa pienimmästäkin virheestä eikä tunne sellaista asiaa kuin armo?

Kieltämättä sellainen Jumala, jos hän on kuin tuo äskeinen tuttavuutemme, viininviljelijä Niebaum, on hyvin lakihenkinen ja armoton Jumala, ja kuten on sanottu niin hyvinkin sellainen Jumala kuten paikka paikoin Vanha testamentti sen kuvaa. Ja kun lähestymme päivän tekstejä, niin ei se kaukaa liippaa: ” Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta…” Kyllä Jumala tuntee meidän likaisuutemme sillä avian varmasti hänellä on siinä suhteessa valkoiset ja puhtaat hansikkaat kädessään.

Ihminen voi elämässään päästä jossain suhteessa täydellisyyteen, tai olla lähellä sitä, oli kyseessä mestaritason saavuttaminen omassa ammatissaan tai harrastuksessa. Sellaiset pyrkimykset eivät ole pahoja ja eihän maailmassa koskaan mikään edistyisi jos ei olisi ihmisiä jotka paneutuvat asioihin kaikella tarmollaan joskus jopa uutta luoden. Ja tässä kohden emme saa millään tavalla ryhtyä tekemään tuosta suuresta viininviljelistä mitään paholaista, emmehän ole puhuneet mitään hänen suhteestaan Jumalaan, emme siitä juuri mitään tiedä.

Sellaisissa pyrkimyksessä ei siis ole mitään pahaa. Mutta kun katsomme asioita laajemmista yhteyksistä ja ihmiselämän kokonaisuutta ja tarkoitusta ja otamme mukaan Jumala-suhteemme joka tulee alastomana esiin siinä miten suhtaudumme toisiin Jumalan luomiin ihmisiin niin silloin jokainen on mahdottoman tehtävän edessä. Silloin hän, kun katsoo itseään ja tekemisiään, löytää likaa joka paikasta. Sitä löysi päivän epistolatekstin kirjoittaja apostoli Paavalikin kun totesi lohduttomasti kun roomalaiskirje eteni siihen kohtaan jonka nykyään tunnemme sen seitsemäntenä lukuna: “En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo… (Room 7:19).” Siinä on laki kaikessa kovuudessaan.

III Näky Paavali, vanha fariseus ja suuri syntinen.

Päivän kaksi tekstiä, Uuden testamentin kappale ja tuo lyhyt ja paljon puhuva kappale Luukkaan kertomuksesta täydentävät toisiaan paljon. Yhtäältä Paavalin roomalaiskirjeen kappaleessa meille avataan suuri vapauden kirja. Syntiset, koko ihmiskunta, saa pelastuksen Jeesuksen Kristuksen työn takia: ”Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” Huonoistakin aineista, murjotusta ja kärsineestä ihmisestä tulee jotain hyvää ja toisaalla käytetty raamatun kielikuva särkyneestä saviruukusta ja särkyneestä ruo’osta käy toteen. Jumala ei olekaan samanlainen kuin ankara viininvalmistaja joka ei salii viiniinsä käytettävän huonoja rypäleitä.

Ja entäpä itse Paavali? Tuossa Luukkaan lyhyessä kuvassa jonka hän niin pienin siveltimenvedoin meille piirtää nähdään paljon. Siinä on kaksi miestä, hyvin erilaista miestä. Paavali itsessään on uskon esikuva koska hän tavallaan on yhtä kuin nuo molemmat miehet. Aikaisemmassa elämänvaiheessaan hän oli ollut kuin tuo farsiseukseksi kuvattu mies ja julistaessaan evankeliumia hän on jälkimäinen mies, publikaani. Tämäkin on varsin ihmeellinen havainto kun vain mietimme sitä.

Farisealaiset olivat käytännössä herätysliikkeeksi luokiteltavissa oleva joukkokunta. Ei nyt yksi yhteen vaikkapa meidän kirkkomme tunnettujen herätysliikkeiden kanssa, mutta jotain sinne päin kun ajattelemme ihmisten tapaa toimia kaikessa hyvässä ja pahassa. Hengellisen ylpeyden vaara on aina vaanimassa ovella ja hurskaimmaltakin näyttävä henkilö voi olla todella Jumalan armoa vailla. Uudistumista tarvitaan aina ja kaikkialla, niin hengellisillä työsaroilla ja ihmisen elämässä kuin kaikissa inhimillisissä pyrkimyksissä joihin ei ole tarve ja joihin ei edes saakaan liittää mitään tekopyhää hurskastelua.

Ja itse Paavali näyttää tässäkin esimerkkiä, antaen todella havahduttavan ja varoittavan esimerkin siitä mihin hengellinen ylpeys voi johtaa. Ihmisten silmissä hurskas ja jopa moitteetonkin, ja ennen kaikkea sitä itsestään luuleva ihminen voi olla täynnä likaa ja todellakin vailla Jumalan kirkkautta. Hurskaana itseään pitävä Paavalikin kaipasi herätystä ja sellaisen myös koki, niin kuin oikein hyvin tiedämme.

IV Loppuhuipennus

Mitä tuumaisimme vielä tähän loppuun? Palaammeko vielä Kalifornian maille löytääksemme jonkin oivalluksen? Ehkä niin teemmekin. Mietimme hetken tuota viinitilan nimeä, nimeä jonka Niebaum sille antoi. Inglenook ei meille varmasti mitään sano. Jos joukossa olisi joku kielitieteilijä alkaisi hänellä varmasti raksuttamaan kun hän edes vain kuulisi sanan alun. Lopulta tuo viinitilan nimi paljastuu varsin oivaltavaksi. Inglenookhan tarkoittaa sellaista asiaa jonka me tunnemme takkana, talon sisälle rakennettuna tulisijana. Ja Inglenook ei vielä ole edes tavallinen takka vaan sellainen takka johon voidaan mieltää oikein lämpimiä tunteita. Jos joku haluaa tuhdimpaa tietoa ja järeämpiä kuvia Inglenook-tyyppisistä takoista niin ottaa vaan ja selaa vaikkapa sellaista lehteä kuin "Country&Homeside." Sellaisen tulisijan jonka äärellä on turvallista ja lämmintä olla. Sellaisen tulisijan jonka yhteyteen voidaan liittää kaikki lämpimimmät ja turvallisimmat tunteet.

Aivan samalla tavalla Jumalan suuri viinitila, jossa hän tekee huonoistakin aineksista hyvää viiniä jollain meille käsittämättömällä tavalla, ja varmasti kekseliäällä menetelmällä jos vain niin haluamme sanoa, on myös turvallinen paikka jossa väsynyt matkamies saa olla lämpimien käsivarsien syleilyssä. Kristuksen kirkkoa saamme edelleenkin sanoa Kristuksen kirkoksi eikä sen nimeä tarvitse muuttaa Inglenookiksi. AMEN.

tiistai 9. huhtikuuta 2019


Kärsimystä ja diilejä.


Judica — 5. s paastonajan sunnuntai — 
Kärsimyksen sunnuntai

Messu Auran kirkossa

Saarna 07 aprilibus mmxix

Kirkkoherra Torsten Sandberg

Grande omelia



Evankeliumi
Joh. 11: 47–53
Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.
 Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.



Alkunäky

Talven valoa on yksi ruotsalaisen elokuvataiteen ja näyttämötaiteen mestarin Ingmar Bergmanin elokuvista.  Elokuvan oikea nimi ei tietenkään ole Talven valoa, vaan se on jälleen suomalainen kummallisuus. Oikea nimi on Nattvardsgästerna eli ehtoollisvieraat. Toisaalta kirkon valaistus, luonnollinen auringonvalo, tekee siitä visuaalisesti mestarillisen ja tietysti kuvaaja Sven Nyqvistin kädenjälki tekee elokuvasta ainutlaatuisen. Talven valoa siinä nähdään, ja itse Bergman etsi kirkkoa jossa talven valo toimisi kuten hä halusi. Kerrotaan että Bergman vietti kirkossa yhden päivän elokuvaa suunnitellessaan.

Minun itse piti matkustaa hyvin kauas, Australiaan saakka, nähdäkseni tuo elokuvan. Matkaa on nyt kuljettu lokakuisesta illasta vuonna 1987 Sydneyn Hare Krishnojen kamarielokuvateatteista jonkin verran ja elokuva on tullut katseltua ainakin 10 kertaa. Tämä vuosi jäi väliin, mutta ehkä sitten ensi vuonna tammi-helmikuun vaihteessa. Ehkä perustamme seurakuntaan uudenlaisen opintoryhmän ja katselemme elokuvia joissa aiheena on uskonto. Pelkästään erilaisista Jeesus elokuvista saisi yhden kauden ohjelman joka alkaisi tammikuulta ja päättyisi viikolla ennen Palmusunnun-taita. Ehkä sitten ensi vuonna. Mutta mennäänpäs tuohon elokuvaan ja kerrotaan pintapuolisesti mitä siinä tapahtuu:
On sunnuntai. Vain kourallinen läsnäolijoita on mukana kirkkoherra, tai sanotaan kirkkopaimenen, Tomas Ericssonin jumalanpalveluksessa Mittsundan keskiaikaisessa kirkossa. Ehtoolliseen osallistuu opettajatar Märta, joka seuraa Tomasia uskollisesti kaikkialle. Paikalla on myös Pärssonin pariskunta – Karin, jonka todellisuudentaju on kunnossa, sekä itsemurhan partaalla oleva Jonas. Viimeisenä yrityksenään löytää lohtua ja opastusta Jonas pyytää neuvoa Tomakselta, mutta epätietoisuuden tuskassa kamppailevan papin oma usko Jumalaan on horjunut hänen rakkaan vaimonsa poismenon vuoksi. Hän epäonnistuu sielkunhoitajan ja niinpä Jonas lähtee kirkosta hämillään ja ampuu itsensä. Tomas kuulee tapauksesta ja käy auttamassa ruumiin kuljettamisessa. Hän ja Märta selvittävät välinsä; Tomas ei pysty rakastamaan Märtaa. Tomas kertoo Karinille suru-uutiset. Elokuva päättyy siihen kuinka Tomas aloittaa päivän toisen jumalanpalveluksen tyhjässä kirkossa. Tyhjä, no Märtä on siellä joka tapauksessa mukana, onhan hän saanut olla Tomaksen autonkuljettajana tuona kovin raskaana päivänä.

Elokuvassa on tietenkin monta kohtausta ja niistä yksi on aika erikoinen. Suntio Algot Frövik puhelee Tomakselle varsin erikoisia juttuja. Algot on vanha rautatieläinen joka tekee suntion töitä lisätienestin vuoksi. Allan Edwall tekee Frövikin hahmosta hyvin uskottavan. Frövik on kipujen ja sairauden mies ja on helppo ajatella että hän kärsii vaikkapa selalisesta sairaudesta kuin pehmytkudostulehdus eli fibromyalgia. Monelta elokuvan nähneeltä jää huomaamatta se mitä Frövik pastorille kertoo. Ehkä moni hämmästelle suntion manööveerejä ja itsekkään tuntuista puhetapaa. Hänellä olisi kuitenkin paljon asiaa pastorille joka ei pysty häntä kuuntelemaan. Frövikillä on ihan oikeasti asiaa mutta hänen ei saa vastausta vaan Tomaksen tuskainen ilme on vastauksena. Hänen väitteensä on siinä, että hän on oikeastaan kärsinyt paljon enemmän kuin Jeesus. Jeesus joutui kärsimään hänen mukaansa aivan muutaman tunnin kun hänen kärsimyksensä ja kipunsa on kestänyt vuosia ellei peräti vuosikymmeniä. Tuollaisia väitteitä emme kovin monesti kuule. Mitä tulee fyysiseen tuskaan on tuo Bergmanin elokuvan hahmo varmasti aivan oikeassa ja hänen valituksensa on sillä tavoin oikeutettu. Toisaalta elokuvassa kaikki kärsivät, ehkä kanttoria lukuun ottamatta joka katsoo koko näytelmää, kiinalaisten liikkeellelähtöä pelkäävää ja itsemurhaan sortuvaa kalastaja Perssonia, toteutumattomasta rakkaudesta riutuvaa Märtää ja kaikkeen tuskastunutta pastoria kovin huvittuneesti. Hänellä on mielessä jo illan riennot  kaupungissa ja hän onkin menossa soittamaan vapaamuurareiden rientoihin. Tietyllä tavalla Frövik on kuitenkin kaikista mielenkiitoisin hahmo jonka elokuvasta löytää.

Lyhyt katsaus teksteihin
Päivän tekstit sisältävät paljon asioita jotka herättävät mielenkiintoa ja synnyttävät ajatuksia. Abrahamin uhri, se kuinka Jumala vaatii häntä surmaamaa hänen esikoisensa ja kuinka tämän kautta hänet nähdään uskon esikuvana olisi antoisa aihe lähestyä. Heprelaiskirjeen katkelman näyt ovat huikeita. Mitähän lopulta tarkoittaa lauselma: ”Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, jota ei ole tehty ihmiskäsin ja joka siis ei kuulu tähän luomakuntaan.” Jäämme miettimään asiaa.

Yksi pointti
Päivän evankeliumi on kuitenkin se teksti jota meidän on tämän alkunäyn ja lyhyen katsauksen teksteihin jälkeen lähestyttävä. Se on avain moneen asiaa, eikä kaikista  vähiten myös pääsiäisen sanomaan ja sanotaanko kärsimykseen yleensä. Löydämmekö siitä jopa jotain valoa suntio Frövikin väiteelle.

Päivän tekstistä näemme kuinka Jeesus koetaan uhkaksi koko järjestäytyneelle yhteiskunnalle. Hän edustaa aivan jotain muuta kuin kansan johtajisto haluaisi. Toisaalta juutalaisten suuressa neuvostossa on jäseniä jotka aivan oikeasti ymmärtävät häntä ja ovat hänen kannattajiaan, hänen seuraajiaan. Samaisen Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa olemme nähneet kuinka eräs kansan johtomiehistä Nikodemos on käynyt Jeesuksen luona saamassa oppia. Ja tuohon keskusteluun sisältyykin kaikkien tuntema pienoisevankeliumi Johannes kolmekuustoista.

Jeesus on suosittu kansan keskuudessa ja häntä pelätään. Hän on vapauttamassa ihmisiä turhista peloista ja toisten laatimista turhista säännöistä ja käyttäytymistavoista. Jeesus on julistanut ja elänyt todeksi aivan jotain muuta mihin on totuttu. Yksinkertaisesti Jeesus on hyökännyt eliittiä vastaan ja hän on kohta maksava siitä kovan hinnan. Häntä pelätään ja jos hän saa jatkaa niin tapahtuu vallankumous. Ylipappi Kaifas sanoo ”Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki.” He pelkäävät oman asemansa vuoksi ja sitä että roomalaiset näkevät että heidän ylläpitämänsä diili ei toimikaan. Eikö kuuloista hyvin nykyaikaiselta. Eliitti ja diili… On sitä osattu ja eletty ennenkin. Ja juonensa tuo porukka lopulta saa lävitse. Jeesuksen kuolemantuomion syy on ”Juutalaisten kuningas.” Loppujen lopuksi roomalaiset eivät pidä Jeesusta vaarallisena ihmisen ollenkaan ja hänen karismansa tehoaa tietyllä tavalla Pilatukseenkin. Hän sanoo ettei löydä tästä miehestä mitään vikaa. Mutta tuo itsepintainen jurnuttajien joukko saa lopulta tahtonsa läpi ja Pilatus kirjoittaa kuolemantuomion. He ovat saaneet tuon julman ratsuväen upseerin, hevoset ovat aina olleet hurjia kuten Ultra Bran laulusta ”heppa” saamme tänäänkin  kuulla ja ratsuväki on raakaa ja entisaikojen ratsuväen upseerit olivat hyvin julmia, roomalaiset varsinkin. Jotain Jeesuksesta kertoo se että hän tekee Pilatukseen vaikutuksen mutta hänelläkin on ylempi komentaja eli keisari. Pilatuksellakin on diili Keisari kanssa ja hän sortuu pelottelun alla tekemään varmasti jotain joka on hänen omatuntoaan vastaan. Pastori Tomaksellakin on diili. Hän ei ehkä enää pidä työtään mielekkäänä, mutta ei vain ehkä kykene enää löytämään uutta työtä ja uutta elämää.

Kärsimys
Mutta mitä sanomme lopulta kärsimyksestä? Palaamme alussa puhumamme Mittsunddan kirjon tunnelmiin ja Talven valoon. Katsomme kaikkia kärsiviä ja mietimme kärsikö heistä lopulta kukaan Jeesuksen vuoksi. Tomas, Märtä, kalastaja Persson, hänen vaimonsa ja lapsensa ja suntio Frövik… Tomas kärsii koska on menettänyt elämänhalunsa ja on turhauttuut. Märtan tunteet eivät saa vastakaikua, Person kärsi ja lopetti kärsimyksensä pakenemalla tästä maailmasta. Mutta miten on suntio Frövikin laita.

Frövikin on esittänyt kysymyksen ja väitteen. Varmasti hän on kärsinyt fyysisesti enemmän kuin Jeesus kärsi. Mutta kärsiikö hän muuten. Elokuvassa ja varsinkin elokuvassa joka on toteutettu pienten näyttämöiden mestarien toimesta roolihahmot lähtevät elämään monella tavalla. Bergmanin elokuvan näyttelijä tekevät juuri näin. Tomaksen hahmossa näemme hieman halveksuntaa Frövikiä kohtaan, ehkä paljonkin. Ehkä hänen uskonnäkemyksensä ärsyttää häntä. Voimme toisaalta miettiä miten Frövik kestää kauhea fyysisen tuskansa? Onko hän uskossaan vahva ja onko hän omalla tavallaan tuon joukon ainoa henkilö joka elämässä usko on voimaannuttava tekijä. Hänen hengellisyydestään emme tiedä ja elokuvahan on vain elokuva joka kyllä toisaalta on alkanut elämään ajatuksissamme, sen hahmot ovat tulleet lähemmäksi meitä.

Näemme tuossa elokuvassa kärsiviä hamoja ja niitä näemme elokuvan ulkopuolella, siinä suuressa näytelmässä joka avautuu ympärillämme joka päivä ja monessa tasossa.


Jeesuksen oikeasta seuraamisesta
Jeesuksen seuraamisesta puhutaan usein mutta emme välttämättä ymmärrä mitä se voi tarkoittaa. Jos otat todesta Jeesuksen opit ja väitteet sinulle ei välttämättä käyt hyvin. Oppilas ei ole mestariaan vähäisempi tässäkään. Mutta juuri Jeesuksen uutta ja syvällisempää tuntemusta tarvitsemme. Itse asiassa Bergmanin elokuva on tahattomasti tutkielma siitä mitä laki  luterilaisessa mielessä voi tarkoittaa. Rakastaako kukaan tuon elokuvan henkilöistä Jeesusta oikealla tavalla. Tomaksen käyttäytyminen ja epäonnistuminen sielunhoidossa ajaa kalastaja Perssonin kuolemaan oman käden kautta. Märtän rakkaudenkipeän olemuksen voi ymmärtää naisen kokemuksen kautta helpostikin eikä häntä pidä siitä syyttää, uskonkokemuksessaan hän on kuitenkin luottavainen. Frövik miettii varmasti asioita eikä saa ehkä lopulta vastausta. Kanttori elää omaa elämäänsä, mutta tulee lausuneeksi totuuden myös Tomaksesta. Ennen hän teki ja jaksoi järjestää kaikenlaista.

Lopulta näemme joukon ihmisiä jotka eivät saa vapautusta. Jumala on jossain kovin kaukana. Jumala on kovin kaukana koska he eivät pysty tuntemaan sitä mitä Nasaretilaisen seuraaminen maksaa. Se seuraaminen voi sulkea monta ovea, mutta se voi avata monta ovea. Jeesuksen seuraaminen ei ole ihmisten miellyttämistä ja latteuksien puhumista. Oppilas ei voi olla mestariaan  vaatimattomampi. Ehkä loppuun yksi kysymys jonka chileläinen mestarirunoilija ja Nobel-laakeroitu Pablo Neruda esitti pienessä kirjasessaan ”Kysymysten kirja.” Neruda kysyy että kuinka monta kirkkoa on taivaassa? Neruda ei saa itselleen vastausta. Jeesus toimi aivan jossain muualla kuin aikansa kirkoissa. Taivaassa ei ole kirkkoja eikä niitä periaatteea voi olla meilläkään. Aina kun rakennamme kirkon yritämme vangita itselle jotain sellaista mitä emme pysty vangitsemaan koskaan seinien sisäpuolelle. Jumala hankkii meille oikeutta jos hankimme sitä lähimmäisillemme. Päivän psalmin antifonin sanat ”Hanki minulle oikeutta, Jumala, aja asiaani jumalatonta kansaa vastaan” voivat alkaa elämään.”  Mutta jos hankimme oikeutta jollekin ihmiselle emme sitä välttämättä itse saa. Maailma on kiittämättömien asuinpaikka. Lopulta voit joutua kärsimään kuten Mestarisikin kärsii. Mutta jatkukoot Jeeusksen työ, maksoi se mitä maksoi. AMEN

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Jeesus, Facebook ja 5000 kaveria — Laetere. 4.s. paastoajan sunnuntai.

Jeesus, Facebook ja 5000 kaveria

Laetere — 4. paastonajan sunnuntai

Elämän leipä

Saarna 31 martiis mmxix

Kirkkoherra Torsten Sandberg

Grande omelia omelia



Evankeliumi
 

Joh. 6: 1-15

Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.
 Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: ”Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.” Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: ”Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?”
 Jeesus sanoi: ”Käskekää kaikkien asettua istumaan.” Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.” He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
    
  Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: ”Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.

Johdanto
Tätä pyhäpäivää selitetään kovin helposti viidentuhannen ihmisen ruokkimisihmeestä käsin ja puhe kääntyy kovin usein meillä leipään ja leipäjonoihin. Puheet ovat monesti pieniä sieviä laudatur-aineita. Niistä ei löydy rosoja eikä sinänsä mitään väärää. Teksti avaa kuitenkin varsin monia näkökulmia ja monia yhteyksiä. Noita yhteyksiä on helppo löytää aikana jolloin kovin kuormittuneen muistin tukena on tietokone ja näppärä haku. Sen sijaan että tyytyisimme puhumaan elämän leivästä ja suomalaisista leipäjonoista olisi joskus aiheellista miettiä millaista elämän leipää Jeesus on? Tässä ihmetteleekin taas erilaisia hartauksia viikon mittaan kuulleena että miksei gluteenittomuus ja ruokaan liittyvä hifistely ole enemmänkin esillä juuri tämän päivän aihepiiristä nousevissa puheissa. Se olisi nimittäin kovin helppoa.

Evankeliumi-teksti antaa mahdollisuuden moneen tänään pidättäydymme muutamassa ja ehkä vain yhdessä pointissa, näkökulmassa. Tekstiä lähestyttäessä kovin monesti sen loppu jää vähemmälle huomiolle. Toisaalta lopussa on myös viite toiseen yhteyteen jonka työstäminen ja selittäminen ei ole kovin helppoa. Keskitymme tänään kuitenkin siinä vähässä mihin pystymme muutamaan asiaan. Ensiksikin lähestymme sitä minkä ja millaisen profeetan oli määrä tulla tähän maailmaan ja myös kuvaa Jeesuksen henkilöstä. Ehkä jopa jäämme tähän yhteen kysymykseen. Katsokaamme mihin ajatuksemme meitä vievät.

Vanhan testamentin lupaus.
Päivän tekstissä on viittaus israelilaisten, ja tuossa vaiheessa jo juutalaisiksi muodostuneen kansan suuren opettajaan Mooseksen sanoihin ja lupaukseen tulevasta profeetasta jonka sanoja pitäisi kuulla. Mooses on sanonut nuo Herralta kuulemansa sanat ennen kuolemaansa ja ne jotka näkivät Jeesuksen muistivat aivan varmasti nuo sanat, tai ainakin he muistivat nuo sanat hänen kuolemansa jälkeen. Viidennestä Mooseksen kirjasta voimme lukea tuo lupauksen: ”Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi, minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä hänen puhuttavakseen annan.” Sitten kuulemme vielä kovan ukaasin: ”Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä vaadin tilille sen miehen.”

Huomaamme miten mieskeskeisessä maailmassa tuolloin on eletty, varmasti tuolle tilille joutuvat myös kaikki naisetkin. Vanha testamentti on meille kovin vaikea eikä sitä aina ensimmäisenä lähdetä tulkitsemaan. Ensimmäiset kristityt kuitenkin lukivat sitä ja etsivät sieltä lupauksia ja ennustuksia. Tänäkin päivänä jokaisen sananpalvelijan pitää selvittää se mikä on hänen suhteensa Vanhaan testamenttiin ja mikä on Uuden ja Vanhan testamentin suhde toisiinsa.

Niin… Ensimmäiset kristityt etsivät Vanhasta testamentista lupauksia ja ennustuksia. Viittauksia näihin ennustuksiin löydämme paljon erityisesti Matteuksen kertomuksesta. Osa niistä voi tuntua luontevalta, mutta osa todella kaukaa haetulta. Tämänpäiväinen viittauksemme on kuitenkin jo kirjattu ylös Johanneksen kertomukseen eikä pidä epäillä etteivätkö ihmiset olisi todella ajatelleet noin Jeesuksen nähdessään. Jeesuksen aikalaisilla on tuossa tilanteessa vahva kokemus jostain merkittävästä, ja myös kokemus jostain suuresta henkilöstä.

Jeesuksen itseymmärrys
Me kukin tahoillamme mietimme monia asioita ja voimme olla varmoja siitä että kaikkien aikojen ihmiset ovat niin tehneet. Emme saa ajautua sellaiseen harhaan että tiedon määrä, tiedon saatavuus, tiedon valtatiet ja kaikki mitä on niin kovin helposti saatavilla on jotenkin erityistä. Tietysti se on sitäkin, mutta loppujen lopuksi villakoiran ytimessä on aina sama asia. Pieni ihminen siellä on joka etsii turvallisuutta ja lohtua elämäänsä, keinoja jaksaa eteenpäin, asemaansa ja suhdetta muihin ihmiseen. Haluaisimme olla onnellisia ja jättää jälkeemme jotain. Ehkä se on nykyään vaikeampaa. Syöminen on vaikeampaa ja teknisessä mielessä elämän leipä on kovin monimutkainen asia. Ihmissuhteemme ovat monimutkaisempia ja vaikka sinulla olisi tuhat tai jopa 5000 ystävää voit olla yksinäinen ja lohduton ihminen vailla yhtään oikeaa ystävää joka viime kädessä ymmärtää perimmäiset kysymyksesi, halusi olla onnellinen, löytää todella tärkeitä ystäviä, löytää elämän tarkoitus ja omaan arkeesi juuri se mitä kaikista eniten haluat.

Niin huomio… 5000 on tärkeä luku tässä yhteydessä; se tietysti viittaa päivän evankeliumin kuvaamien ruokittujen ihmisten lukumäärään, mutta se viittaa monen nykyihmisen elämän lohtuun Facebook-maailmaan. Tuossa maailmassa voi olla tasan 5000 ystävää eikä yhtään enempää. Jeesuksella on tuossa 5000 ystävää jotka eivät tuossa oikein halua ymmärtää häntä.
5000 ystävää on paljon ja sellainen joukko voi tehdä jotakin pienen kuninkaan, tai ainakin saada jonkun luulemaan niin että olisi pieni kuningas. Lähestymme vaalien aikaa ja joka on vähänkin kärryillä tilanteesta on kuullut että internetin maailmassa toimiminen on nyt tärkeää. Monella kansanedustajalla on 5000 facebook-kaveria ja vielä useammalla eduskuntaa pyrkivällä on myös 5000 kaveria. Sattumaako vai ei? Siis tämä viidentuhannen yhteys päivän tekstiin. Tulee mieleen eräs nuoro kansaneustaja-ehdokas vuonna 1995 Helsingin vaalipiiristä. Hän halusi tuolloin itselleen 5000 ystävää jotta pääsisi eduskuntaan.  Silloin ei ollu facebookin  maailmaa ja ääniä hän sai vain kymmenesosan haluamastaan.

Facebook on raadollinen maailma ja näyttää ihmisen aina kaikista ahneimmillaan. Jos jollain on 5000 ystävää täynnä ja haluaisi mukaan vielä jonkun omasta mielestään tärkeän, todellakin omasta mielestäsi tärkeän ihmisen kaveriksesi niin silloin hänen  pitää poistaa yksi kaveri listalta jotta se tärkeämmäksi kokemasti mahtuu mukaan.

Varmasti kaikki ehdolla olevat suhteellisen varmasti haluavat pieneksi kuninkaaksi eli eduskuntaan ja kukaan heistä tuskin käyttäytyisi kuten Jeesus käyttätytyy päivän tekstissä. Ajatellaanpas tilannetta. Olet kovin suosittu ja sinulla on nuo 5000 ystävää. Puhut monista asioista. Haluat että ihmiset toimisivat toisiaan kohden oikein hyvin. Näet paljon vaivaa ja julkaiset paljon ja herätät ihmisissä hyvän omatunnon ja saat heidät toimimaan oikein. Saat ihmiset etsimään yhteyttä vanhoihin ystäviin ja yksinäisiin ihmisiin ja unohdettuihin sukulaisiin. Voit saada ihmiset jopa syömään terveellisemmin. Voit kokea jopa että sinulla on kannattajia jotka puhuvat sinun nimissäsi ja linkittävät juttujasi omille sivuillesi. Alat saada nimeä ja mainetta. Saatat hyväksyä jopa ajatuksen että olet onnistunut herättämään ihmisissä jotain hyvää. Ehkä hyväksyt ajatuksen että jospa sittenkin. …Voisinhan minä paremmin vaikuttaa jos olisin vaikka kansanedustajana.

Mutta sitten alatkin näkemään ihmisten lävitse ja heidän tarkoitusperiensä lävitse. Jopa kokemus siitä että sinun ajatuksiasi käytetään väärin kasvaa ja näet todellakin ihmisen perimmäisen luonteen. Joku haluaakin hyötyä juuri sinusta. Sinusta tulee välikappale ja moni ajattelee että olisipa mahtavaa jos minä olisin jonkun tietyn ihmisen ystävä. Hän saisi sanoa että minäpäs tunnen hänet ja hän miettii jo jotain palvelusta minkä tuo henkilö voi tehdä. Sinusta halutaan kuuluisa että joku voi siusta hyötyä.
Aivan varmasti Jeesuksella oli tällainen kokemus päivän evankeliumin loppulauseiden kuvauksessa. ”Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.”

Jeesuksen kokemus ja meidän kokemuksemme
Tuo äskeinen voi kuulostaa tutulta. Se oli Jeesuksen kokemus ja päivän evankeliumin loppusanat on helppo sovittaa siihen käsitykseen että hänellä oli vahva kokemus siitä mikä hänen tehtävänsä oikeasti olisi.  Ja nuo sanat toimivat myös aitouskriteerinä. Ristiriitainen kokemus ja konflikti kuvaa jotain mikä on totta aina enemmän kuin kiiltokuva, sillä elämä ei ole mikään kiiltokuva. Onnellisen elämän löytäminen tai onnellisen olotilan tajuaminen vaatii aina pettymyksiä ja murheita pitää jokaisen kokea. Kun etsimme Jeesuksesta kanssakulkijaa omaan elämäämme ei meidän pidä etsiä sitä maineen ja kunnian miehestä vaan lopulta aivan tavallisesta ihmisestä joka voi jakaa kokemuksemme. Ehkä päätämme ajatuksenjuoksumme päivän virren sanoilla:

Jeesus, askeleesi, painoit pintaan maan. 

Työn ja uupumuksen tulit tuntemaan.

Iloitsit ja itkit, ystäviä hait...

Amen.

Laitetaanpas loppuun aivan vähän tuntemattomampi versio Dietrich Bonhoefferin laulusta "Von Guten Mächten Wunderbar geborgen." Angela Wiedel und Münchener Mariechor.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Saarna Laskiassunnuntaina 02 mars MMXIX. Katse Korinttiin päin. Epistolasaarna.



Saarna 02 mars MMXIV
Laskiaissunnuntai mmxiv
"Korintin menoa."
Esto mihi — Jumalan rakkauden uhritie
Epistolasaarna
Omelia DOCG



Saarnateksti
Päivän epistola
1. Kor. 13
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
    Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
    Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
    Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
    Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Päivän evankeliumiLuuk. 18: 31-43
Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: ”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.
    Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!” Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.


Johdanto. Roolit ja roolinvetäjät!

Rippikoulut ja rippikoululaiset ovat aina hyvin mielenkiintoisia asioita. Kuvaukset vanhanajan
 papeista ja rippikoululaisista ovat aina herkullista kuultavaa ja hyvin palkitsevaakin.
Sieltä löytyy aina asioita jotka ovat tutun kuuluisia. Mutta mitä löytyy noiden ihmisten pinnan
alta onkin toinen juttu. Sieltä löytyy nimittäin monesti aivan samat asiat oli ikäluokka ja
 aikakausi sitten mikä tahansa. Rippikoululaisille tai joillekin rippikoululaisille joutuu joskus
 sanomaan että ”Sinä et tee yhtään minkäänlaista vaikutusta tuollaisella käyttäytymisellä, tai
 ainakin näin joutuu poikkeuksetta sanomaan jokaiselle ryhmälle kun ei aina voi eikä pysty
kohtaamaan yksittäistä nuorta riittävän turvallisella tavalla.

Mutta yhtä kaikki! Monet ovat erilaisten roolien ja naamioiden vankeja jo pienestä pitäen. Ja
ikävä kyllä on asia myös niin, että näistä rooleista on niin vaikea päästä koskaan eroon ja 
vanhemmiten niissä vain vahvistuu. Kovis voi olla aina kovis ja löydämme seurakuntien maailmoista hengellisiä koviksia jotka ovat kutienkin sisältä heikkoja ihmisiä. Ja monta muuta monenlaista löydämme ihmisestä, mutta vanhemmiten ja vanhemmille ihmisille tulee vian kynnys korkeammaksi sanoa niin: ”Sinä et nyt kuule tee minuun mitään vaikutusta tuollaisella käyttätymisellä ja tuollaisella toiminnallasi.”

Katse Korinttiin päin. 

Joillekin saattaa vielä olla tuttu sanonta ”Yhden sortin Korintin seurakunta.” Ainakin joskus ja
 joissain porukoissa tuota sanontaa on käytetty. ”Yhden sortin Korintin seurakunta.” Mitä sillä on oikein tahdottu sanoa?


Lyhyesti sanottuna noilla sanoilla on haluttu kuvat eripuraista joukkoa ja nimenomaan seurakuntaa. Sitä käytettiin ennen vanhaan aikoina jolloin seurakunnissa meilläkin oli varsin vähän työntekijöitä ja pienimmillä paikkakunnilla virastoakin hoiti minkä muilta töiltään ja monesti yhteiskunnallisilta riennoiltaan pappi kerkesi. Mutta mitä se oikein tarkoitti?

Sillähän viitataan Apostolien tekojen aikaiseen seurakuntaan, Paavalin itsensä perustamaan Korintin seurakuntaan joka Uuteen testamenttiin tallentuneiden tietojen perusteella oli hyvinkin riitaisa paikka ja jossa oli hyvin moninaista joukkokuntaa. Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä, josta päivän saarnatekstimmekin on, puhuu paljon asiasta kuten toinenkin kirje, toisen korinttilaiskirjeen nimellä kulkeva kirje, joka itse asiassa sisältää taitavasti yhteen liitettynä katkelmia neljästä eri kirjeestä. Että kirjeen vaihtoa käytiin hyvin paljon ja se oli välillä hyvinkin kovasanaista.

Paavalin julistama kiristinusko oli tullut maailmaan joka oli täynnä vanhoja uskontoja ja uskomuksia. Paavalin saamat käännynnäiset olivat monet juutalaisia ja monet vanhojen uskontojen entisiä kannattajia, olipa joukossa elämäntapasuuntausten, lähinnä uskonnottomien filosofioiden kannattajia, mukaan eläneitä antiikin ajan ihmisiäkin. Paavali tunsi nämä kaikki oikein hyvin.

Jollain tavalla oma aikamme on hyvin selkeästi verrannollinen Korintin seurakunnan tilanteeseen ja vähän laajemmaltikin. Kristinusko elää tilanteessa jossa se ei pitkään ole ollut ainoa uskonto täällä  Suomessakaan. Pitää myös muistaa, että näihin päiviin asti, tai sanotaanko vanhempiemme ja isovanhempiemme aikaan asti, vanhat suomalaiset uskomukset ja menot ovat eläneet hyvinkin voimakkaasti.

Päivän keskeinen tarkastelukohtamme ei kuitenkaan ole tässä ja näissä asioissa. Mikä tahansa yksittäinen seurakunta voi olla ”yhden sortin Korintin seurakunta” aivan muutenkin.


Vähän psykologisointia

Päivän keskeinen tarkastelukohtamme ei kuitenkaan ole tässä ja näissä asioissa. Mikä tahansa yksittäinen seurakunta voi olla ”yhden sortin Korintin seurakunta” aivan muutenkin. Se paikka kantoi rasitteenaan niitä asioita ja uskomuksia jotka olivat tulleet niiden ihmisten mukana jotka olivat tulleet kääntyneiksi hänen julistamaansa oppiin ja uskoon. Kaiken lisäksi siellä näyttää olleen hyvin vahvoja persoonia ja kaiken keskellä kaikista olennaisin tuntuu unohtuneen.

Päivän epistolateksti ja aivan erityisesti se kokonaisuus jonka se huipentaa puhuu juuri siitä mitä äsken yritimme tavoitella. On tapahtunut uutta ja monelle merkityksellistä ja vanhat asiat tuovat painolastia joka vaikeuttaa jokapäiväistä kanssakäymistä ja yhteistä elämää uudessa joukossa. Sekalainen joukko sekalaisine ajatuksineen siinä vain yrittää tulla toimeen keskenään. Ja juuri Paavalin puhe rakkaudesta, kaiken ylittävästä mielenlaadusta, on tarkoitus olla lääke kaikkiin Korintin seurakunnan vaivoihin ja avain uuteen ja parempaan kanssakäymiseen. Ehkä korinttilaiset saivat lopulta rauhan, mutta ajatus on jäänyt elämään ja uusia yhden sortin Korintin seurakuntia nähdään aina ja kaikkialla aina Herramme paluuseen ja maailmanhistoriamme päätökseen saakka.

Olisiko asia sitten näin helppo selittää? Tietyllä tavalla se on, nimittäin jos haluamme ymmärtää asioita ihmisjoukon näkökulmasta. Mutta kun joukko koostuu aina erilaisista ihmisistä joilla on myös muitakin painolasteja kannettavanaan. Näistä asioista ei Paavali juuri puhu vaikka olisi voinut olla hyvinkin taitava ihmisen tuntija jos olisi saanut käyttöönsä sellaisia työvälineitä jotka ovat olleet kaikkien 1900-luvulla eläneiden ihmisten ja sen jälkeen syntyneiden käytössä, melkein jokamiesoikeutena. Hän ei ymmärtänyt sellaisia asioita kuin alitajunta, piilotajunta eikä varmasti sitä, miten lapsuus ja lapsena koetut asiat vaikuttavat ihmisessä hänen koko elinaikansa.


Vähän enemmän psykologisointia.


Varmastikin Paavalille ihminen jonka varsin helposti tunnistaisimme puutteellisen ja rasittuneen tiedonkäsittelyn raskauttamaksi ihmiseksi olisi pelkkä hysteerikko, lähinnä sellainen. Me taas voimme ymmärtää sellaista ihmistä hyvin, ihmistä joka antaa vaikutelman siitä, että hän ei kuuntele mitään eikä mikään tunnu menevän perille. Ihmiseen joka aina tokaisee jotain täysin asiaan kuulumatonta sanoo hänelle mitä tahansa. Tuon ihmisen päässähän käy itse asiassa valtava tietoliikenne ja häneltä vain puuttuu korjaava ohjelma. Häntä ei ole hoidettu eikä kuunneltu eikä hän ole päässyt katsomaan oman elämänsä peiliin.

Sellaisia ihmisiä on ollut aina samat ongelmat ovat olleet ihmisen mukana jo Paavalin ajoista saakka ja jo paljon aikaisemminkin. Emme voi mitään sille että niin vain käyttäytyy ihminen jolla on syyllisyydentuntoja ja joka on kohdannut henkistä väkivaltaa lapsuudenkodissaan, parisuhteissa ja omassa perustamassaan perheessä ja monessa muussa paikassa, ja lukematon joukko hienosyisempiä asioita kuten vaikkapa liioiteltu syyllisyyden tunto siitä, että on vaikka aiheuttanut toiminnallaan jonkun kuoleman tai sairastumisen. Eikä aina pelkkä liioittelukaan. Ihmisten joukoissa on aina sellaisia henkilöitä jotka kantavat mukanaan todella synkkiä salaisuuksia. Joskus on joku voinut sanoa toiselle että hyppää järveen tai hyppää junan alle, ja sitten joku on hypännyt järveen ja hukkunut ja pahaa jälkeähän juna tekee. Sitten vain on sanottu, vaikka taustalla onkin ollut kahden ihmisen kanssakäymistä, että se vain meni sinne järveen ja se toinen sinne junan alle.

Olemmeko tulleet ajatelleeksi millaisessa helvetissä jotkut lähimmäisemme saattavat elää? Mitä tahansa mitä sanomme tuntuu loukkaukselta koska se tuo mieleen jonkin kipeän asian. Tällainen on ihminen kun näinkin vähän katsomme pinnan alle. Ja sitten kun seurakunta on paikka johon kaikki ovat tervetulleita niin ei ole mitenkään ihmeellistä, että ne ovat aivan täynnänsä vaikeita ihmissuhteita, ja nyt emme puhu pelkästään kirkkomme seurakunnista ja niiden työyhteisöistä. Jotkut vaihtavat työpaikkaa vaikeiden henkilöstösuhteiden takia vain pettyen koska saattavat löytää vielä vaikeampia paikkoja. Jotkut seurakuntalaiset jättäytyvät pois kaikesta toiminnasta jonkun tai joidenkin takia loppuiäkseen.

Voismme puhua näistä asioista loputtomasti ja aina löytäisimme niiden takaa kärsivän ihmisen joka aivan monesti on roolinsa vanki ja hän yrittää esittää jotain. Oli hän sitten hengellinen kovis tai vähän enemmän hysteerikko ja sählättäjä, yhteistä heillekin on aina monesti lähes täydellinen rakkauden puute, he eivät ole sitä oikeasti kokeneet eivätkä sitä myöskään osaa antaa.


Eikö evankeliumi vapautakkaan

Sitten sanotaan vielä että ihminen on vapautunut kaikista painolasteistaan tultuaan uskoon ja otettuaan vastaan Jeesuksen Kristuksen. Mutta kun asia ei aina olekaan näin. Eikö hän vapautunutkaan, eikö vanhaa pyyhittykään pois, eikä hän saanutkaan uutta käyttöjärjes-telmää? Evankeliumin voima ja Jeesuksen seura on voimakasta, joskus järisyttävääkin lääkettä ja monesti näyttää että ihminen ei vapaudukkaan vanhoista painolaisteistaan eikä pysty jättämään roolejansa ja naamioitansa.

Puhumme nyt tietyllä tavalla armonjärjestyksestä. Entisaikojen kristityt, eikä siitä nyt niin kauan aikaa enää ole puhuivat armosta ja armonmurroksesta. Ihminen saattoi kysyä sitä onko hän saanut syntinsä anteeksi ja onko kaikki varmasti kunnossa. Uskonpuhdistajammekin kyseli kyselemästä päästyään sitä onko hänellä armollinen Jumala. Ihminen tuntuu olevan kuitenkin rakennettu sillä tavalla, että hän katsomasta katsottuaan katselee taaksepäin. Samalla hän myös katselee vanhoja painolastejaan ja ottaa joskus käyttöönsä ne vanhat roolinsa ja naamionsa. Ei sellainen ihminen elä Kristuksessa eikä hänellä aina ole myöskään Kristuksen mieltä.

Päivän epistolateksti on varsin hyvä mittanuora tiettyyn asiaan. Nimittäin siihen että mistä tunnistamme yhteisön jossa rakkaus ei oikealla tavalla vallitse. Sen avulla tunnistamme myös ihmisen joka kaikesta huolimatta on roolinsa ja vanhojen painolastiensa vanki. Mutta samalla se on myös lääke, mutta hyvin hitaasti tehoava lääke. Sitä on vain toistettava ja jonkun pitää aina uudestaan ja uudestaan selittää se ja tuoda se eläväksi ja joskus se on tehtävä eläväksi kertomalla miten rakkaudettomia olemme, miten ymmärtämättömiä olemme.

Nyt lähestymme saarnamme loppua. voimme miettiä itseämme ja maailmaamme jossa elämme seuraavien mestarin sanojen, päivän evankeliumitekstin sanoin: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä joka palvelee minua.

Voisimme tietysti tässä ja nyt vain todeta, että palaamme asiaan paremmalla ajalla ja ehkä sitten ensi kerralla. Ihminen ja sairausten koettelema ihminen joutuu joskus käyttämään useitakin lääkkeitä ja jotkut lääkkeet tehostavat toisten lääkkeiden toimintaa. Evankeliumin pitäisi olla lääkettä ja sitä se voi olla, aidot mestarin sanat. Tänä päivänä päivän tekstit tukevat toisiaan. Kohtaamme evankeliuiin sanan ja sanan selityksen. AMEN.