Saarna Auran kirkossa 01 sept MMXIII
12. Sunnuntai helluntaista. 1. vuosikerta.
Itsensä tutkiminen
Grande omelia omelia
Epistolateksti
Room. 3: 21–28 (29–31)
Jumala on laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.Onko siis syytä kerskailuun? Siltä on pohja pudonnut pois. Mikä laki on saanut tämän aikaan? Sekö, joka vaatii tekoja? Ei, vaan uskon laki. Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja. (Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös muiden kansojen Jumala? On toki, kun kerran Jumala on yksi ja ainoa. Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaamatto-mat, kun he uskovat. Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.)
Evankeliumi
Luuk. 18: 9–14
Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: »Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’ Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.
I Näky Gustave Niebaum ja hänen maailmansa
Ihminen katsoo avaruuteen ja haluaa valloittaa uusia maailmoja. Mutta viimeisten vuosisatojen aikana eläneille ihmisille Amerikan mantereet olivat aivan uusi maailma ja sinne kävi monen suomalaisenkin tie. Uusi Maailma tarjosi paljon mahdollisuuksia ja aivan tavallisesta helsinkiläispojasta tuli yksi maailman mahtavimmista liikemiehistä. Gustave Nybom, sittemmin Niebaum loi valtavan omaisuuden turkiskaupalla ollen maailman johtava ja vaurain liikemies alallansa. Hänen vaurautensa ei vetänyt vertoja kaikista rikkaimmille pankkiireille, muuta jos olet kymmenen rikkaimman amerikkalaisen joukossa 1800-luvun loppupuolella on se saavutus johon suhteellisesti ei kukaan toinen suomalaissyntyinen ole koskaan yltänyt, ei lähellekään sitä. Suomalaiset Erkot jotka ovat omistaneet Sanoma- Osakeyhtiön ovat tuohon mieheen verrattuna kurjia keppikerjäläisiä jos katsomme asioita suhteellisesti ja mietimme rahan arvoa. Kone Oy:n omistajatkin ovat aivan pikkuteijöitä. Ja meidän tulee muistaa, että mies aloitti uransa ihan laivapoikana Venäjän imperiumin omistaessa vielä valtavan Alaskan kaikkine luonnonrikkauksineen. Hän ei ollut perinyt yhtään mitään vanhemmiltaan. Jotta ymmärtäisimme jotain hänen suunnattomista rikkauksistaan niin ajatellaanpas vaikka sitä maailmankolkkaa jossa tämä Jumalan huone seisoo. Hän tulisi tänne vajan sadan neliökilometrin kuntaan jossa on tunnetusti paljon peltoa. Hän voisi ostaa kaiken peltomaan, kaikki maatilat, kaikki possulat, kaikki siipikarjatuotantoon keskittyneet tilat ja kaikki maitotilat ja vielä sanalla sanoen pistäisi poskeensa paikallisen Osuuspankinkin. Ja paljonko hän olisi käyttänyt rahoistaan? Ehkäpä yhden promillen!
Niebaum oli paljon maailmaa reissanneena tutustunut viineihin ja aluksi hän olisi halunnut ostaa viinitilan jostain Ranskan parhaimmilta alueilta, muuta hänen kalifornailaissyntyinen vaimonsa ei tietenkään halunnut muuttaa tuosta ihanasta ja aurinkoisesta maasta, joka sen ajan ihmisille oli maanpäällinen paratiisi, todellinen ”luvattu maa.” Mutta Niebaum joka kavahti sanaa ”mahdoton” tutki, harkitsi ja ryhtyi toimeen Kaliforniassa. Hän osti valtaisat alueet maata San Fransiscon pohjois-puolelta ja ryhtyi luomaan ihan harrastusmielessä omaa valtakuntaansa. Hän perehtyi huolella viininviljelyn saloihin, tutki itseänsä ja mahdollisuuksia ja toteutti unelmansa, ja kaikki oli hänelle pelkkää harrastusta.
Hänen valtakunnassaan Inglenookin tilalla, joka on edelleenkin tarunomainen paikka ja tuottaa Amerikan hienoimmat ja kysytyimmät viinit uuden omistajansa, Kummisetä-elokuvista tunnetun ohjaana Francis Ford Coppolan, omistuksista, vallitsi Niebaumin tiukka järjestys ja laki. Niebaum vaati järjestystä ja kuria ja ennen kaikkea puhtautta. Hän työskenteli itse tilallaan aamuvarhaisesta auringonlaskuun, ja myös vahti sitä että hänen vaatimuksiaan noudatettiin tinkimättömästi. Hän kulki viininvalmistamoissa valkoiset hanskat kädessään ja etsimällä etsi likaa. Kaikilta hän vaati täydellisyyttä ollen itse kävelevä esimerkki valtakuntansa työntekijöille. Niebaum hankki 600 viininviljelyä käsittelevää erikielistä kirjaa ja myös luki ne. Kaiken lisäksi hän oli hyvin kekseliäs ja uudistushaluinen mies ja alati itseään ja muita tutkisteleva henkilö, luonteeltaan vaatimaton mutta täydellisyyteen pyrkivä ja sitä haluava ennakkoluuloton mies. Laiminlyönnin tehneelle työntekijälle annettiin armottomasti lähtöpassit. Muutamien potkujen jälkeen Niebaumia sitten toteltiinkin ja loppu on historiaa. Kaiken mies oli tehnyt intohimosta ja rakaudesta ja kun hän sitten vuonna 1906 kuoli ei Inglenook ollut tuottanut centtiäkään voittoa.
Parissa vuosikymmenessä maailma näki ihmeen ja Niebaumin viinit päihittivät parhaimmat ranskalaiset tuotteet, ja koko Kalifornian viiniteollisuus joka oli ollut huonossa maineessa noudatti Niebaumin oppeja ja periaatteita. Loppu onkin historiaa ja sinänsä yksi uuden maailman sankaritarina, joka valitettavasti on useimmilta suomalaisilta jäänyt täysin unholaan.
Toisaalta tapa jolla Niebaum omaisuutensa loi saa ainakin kettutytöt ja luonnonsuojelijat varpailleen. Kymmeniä miljoonia, ja taas kymmeniä miljoonia hylkeitä ja saukkoja ja muita turkiseläimä teurastettin kasvun ja amerikkalaisen unelman alttarilla. Eräältä katsantokannalta tarkastellen voitaisiin vielä sanoa, että tuon maailmansa hän loi intiaaneiolta varastetulle maalle. Ja sitten voidaan kysyä onko viininviljely niin ihmeellinen asia, vaikka Raamattukin viiniä monessa paikassa ylistää, ja itse Jeesuskin siitä puhuu. Onko se peräti turhuuksien turhuus? Mutta sankaritarina Inglenookin isännän, suuren suomalaisen, Gustave Niebaumin tarina joka tapauksessa ihmisten mittapuiden mukaan on ja sellaisena myös aina pysyy. Ja Niebaumin tarinasta voimme paljon oppia ja tehdä sen perusteella muutaman kysymyksenkin. Ehkä arvaattekin jo ainakin yhden sellaisen!
II Näky. Onko meidän Jumalamme kuten viininviljelijä Niebaum?
Tällä kertaa rajoitumme kuitenkin vain yhteen kysymykseen, sillä se on varsin suuri kysymys. Kysymys joka aivan heti tulee tuosta äskeisestä näystämme aivan ensimmäisenä mieleen on varmasti siinä, että onko meidän Jumalamme samanlainen kuin suomalaissyntyinen viinitilan omistaja Niebaum, tuo rajattoman rikas, omassa valtakunnaassaan kaikkivaltias ja alallaan kaikkitietävä mies? Etsiikö Jumalamme meistä likaa ja onko hän armoton? Kelpaavatko kaikki ihmiset hänelle vai heittääkö hän kylmästi pois huonot epäkelvot ainekset kuten Niebaum vaati viininvalmistajiltaan. Yhtään vioittunutta, homeista ja muuten huonoa rypälettä ei saanut käyttää viinin valmistukseen. Ja onko hän ankara isäntä joka rokottaa pienimmästäkin virheestä eikä tunne sellaista asiaa kuin armo?
Kieltämättä sellainen Jumala, jos hän on kuin tuo äskeinen tuttavuutemme, viininviljelijä Niebaum, on hyvin lakihenkinen ja armoton Jumala, ja kuten on sanottu niin hyvinkin sellainen Jumala kuten paikka paikoin Vanha testamentti sen kuvaa. Ja kun lähestymme päivän tekstejä, niin ei se kaukaa liippaa: ” Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta…” Kyllä Jumala tuntee meidän likaisuutemme sillä avian varmasti hänellä on siinä suhteessa valkoiset ja puhtaat hansikkaat kädessään.
Ihminen voi elämässään päästä jossain suhteessa täydellisyyteen, tai olla lähellä sitä, oli kyseessä mestaritason saavuttaminen omassa ammatissaan tai harrastuksessa. Sellaiset pyrkimykset eivät ole pahoja ja eihän maailmassa koskaan mikään edistyisi jos ei olisi ihmisiä jotka paneutuvat asioihin kaikella tarmollaan joskus jopa uutta luoden. Ja tässä kohden emme saa millään tavalla ryhtyä tekemään tuosta suuresta viininviljelistä mitään paholaista, emmehän ole puhuneet mitään hänen suhteestaan Jumalaan, emme siitä juuri mitään tiedä.
Sellaisissa pyrkimyksessä ei siis ole mitään pahaa. Mutta kun katsomme asioita laajemmista yhteyksistä ja ihmiselämän kokonaisuutta ja tarkoitusta ja otamme mukaan Jumala-suhteemme joka tulee alastomana esiin siinä miten suhtaudumme toisiin Jumalan luomiin ihmisiin niin silloin jokainen on mahdottoman tehtävän edessä. Silloin hän, kun katsoo itseään ja tekemisiään, löytää likaa joka paikasta. Sitä löysi päivän epistolatekstin kirjoittaja apostoli Paavalikin kun totesi lohduttomasti kun roomalaiskirje eteni siihen kohtaan jonka nykyään tunnemme sen seitsemäntenä lukuna: “En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo… (Room 7:19).” Siinä on laki kaikessa kovuudessaan.
III Näky Paavali, vanha fariseus ja suuri syntinen.
Päivän kaksi tekstiä, Uuden testamentin kappale ja tuo lyhyt ja paljon puhuva kappale Luukkaan kertomuksesta täydentävät toisiaan paljon. Yhtäältä Paavalin roomalaiskirjeen kappaleessa meille avataan suuri vapauden kirja. Syntiset, koko ihmiskunta, saa pelastuksen Jeesuksen Kristuksen työn takia: ”Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” Huonoistakin aineista, murjotusta ja kärsineestä ihmisestä tulee jotain hyvää ja toisaalla käytetty raamatun kielikuva särkyneestä saviruukusta ja särkyneestä ruo’osta käy toteen. Jumala ei olekaan samanlainen kuin ankara viininvalmistaja joka ei salii viiniinsä käytettävän huonoja rypäleitä.
Ja entäpä itse Paavali? Tuossa Luukkaan lyhyessä kuvassa jonka hän niin pienin siveltimenvedoin meille piirtää nähdään paljon. Siinä on kaksi miestä, hyvin erilaista miestä. Paavali itsessään on uskon esikuva koska hän tavallaan on yhtä kuin nuo molemmat miehet. Aikaisemmassa elämänvaiheessaan hän oli ollut kuin tuo farsiseukseksi kuvattu mies ja julistaessaan evankeliumia hän on jälkimäinen mies, publikaani. Tämäkin on varsin ihmeellinen havainto kun vain mietimme sitä.
Farisealaiset olivat käytännössä herätysliikkeeksi luokiteltavissa oleva joukkokunta. Ei nyt yksi yhteen vaikkapa meidän kirkkomme tunnettujen herätysliikkeiden kanssa, mutta jotain sinne päin kun ajattelemme ihmisten tapaa toimia kaikessa hyvässä ja pahassa. Hengellisen ylpeyden vaara on aina vaanimassa ovella ja hurskaimmaltakin näyttävä henkilö voi olla todella Jumalan armoa vailla. Uudistumista tarvitaan aina ja kaikkialla, niin hengellisillä työsaroilla ja ihmisen elämässä kuin kaikissa inhimillisissä pyrkimyksissä joihin ei ole tarve ja joihin ei edes saakaan liittää mitään tekopyhää hurskastelua.
Ja itse Paavali näyttää tässäkin esimerkkiä, antaen todella havahduttavan ja varoittavan esimerkin siitä mihin hengellinen ylpeys voi johtaa. Ihmisten silmissä hurskas ja jopa moitteetonkin, ja ennen kaikkea sitä itsestään luuleva ihminen voi olla täynnä likaa ja todellakin vailla Jumalan kirkkautta. Hurskaana itseään pitävä Paavalikin kaipasi herätystä ja sellaisen myös koki, niin kuin oikein hyvin tiedämme.
IV Loppuhuipennus
Mitä tuumaisimme vielä tähän loppuun? Palaammeko vielä Kalifornian maille löytääksemme jonkin oivalluksen? Ehkä niin teemmekin. Mietimme hetken tuota viinitilan nimeä, nimeä jonka Niebaum sille antoi. Inglenook ei meille varmasti mitään sano. Jos joukossa olisi joku kielitieteilijä alkaisi hänellä varmasti raksuttamaan kun hän edes vain kuulisi sanan alun. Lopulta tuo viinitilan nimi paljastuu varsin oivaltavaksi. Inglenookhan tarkoittaa sellaista asiaa jonka me tunnemme takkana, talon sisälle rakennettuna tulisijana. Ja Inglenook ei vielä ole edes tavallinen takka vaan sellainen takka johon voidaan mieltää oikein lämpimiä tunteita. Jos joku haluaa tuhdimpaa tietoa ja järeämpiä kuvia Inglenook-tyyppisistä takoista niin ottaa vaan ja selaa vaikkapa sellaista lehteä kuin "Country&Homeside." Sellaisen tulisijan jonka äärellä on turvallista ja lämmintä olla. Sellaisen tulisijan jonka yhteyteen voidaan liittää kaikki lämpimimmät ja turvallisimmat tunteet.
Aivan samalla tavalla Jumalan suuri viinitila, jossa hän tekee huonoistakin aineksista hyvää viiniä jollain meille käsittämättömällä tavalla, ja varmasti kekseliäällä menetelmällä jos vain niin haluamme sanoa, on myös turvallinen paikka jossa väsynyt matkamies saa olla lämpimien käsivarsien syleilyssä. Kristuksen kirkkoa saamme edelleenkin sanoa Kristuksen kirkoksi eikä sen nimeä tarvitse muuttaa Inglenookiksi. AMEN.
