Kolminkertaiset kasvot — Pyhän Kolminaisuuden päivä — Salattu Jumala. 3. vsk. Vanhan testamentin saarna.

Pyhän Kolminaisuuden päivä.  

Salattu Jumala

26 maius MMXXIV Saarna liedon kirkossa

Kolminkertaiset kasvot

Evankeliumi: Matt. 28: 16-20

Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: »Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.»

Saarnateksti: 4. Moos. 6: 22-27

Herra sanoi Moosekselle: »Sano Aaronille ja hänen pojilleen: Kun siunaatte Israelin, lausukaa sille näin: - Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan sille siunaukseni.»

Maaseutu on innostavaa ympäristöä. Ja joskus ryhtyy miettimään erilaisia viljelyksiä. Niin suurempimuotoinen peltoviljely kuin pienen tai kunnianhimoisemman puutarhanhoitajan touhu ovat pitkälti samojen lainalaisuuksien vallassa. Pitää ottaa huomioon kasvutekijät, maata on lannoitettava ja rikkakasvit on torjuttava. Samojen ongelmien kanssa painii niin väkilannoitteisiin luottava viljelijä kuin niin sanottua puhtautta etsivä luomuviljelijäkin. Kylväminen on loppujen lopuksi helppoa, oli sitten kyseessä porkkananviljely tai jokin muu. Mutta loppu onkin sitten vaikeampaa. Näin on aivan erityisesti porkkananviljelyn suhteen, suurimuotoinen tai puutarhassa tapahtuvan, ja varsinkin jälkimmäisen suhteen. Varsinkin jos aloitat viljelyn maassa joka on ollut nurmettunut ja täynnä rikkaruohoja. Aina ei ole tarkoituksenmukaista kuoria nurmea pois ja lapionsyvyydeltä vaihtaa maakerrosta. Vasta toisena vuotena maa toimii, ja ehkä kolmantena voidaan odottaa hyvää ja komeaa juuresta. Siihen vanhaan maahan on aluksi sekoitettava hienointa hiekkaa ja kalkkia ja sitä on ennen kylvöä mouhittava ja mouhittava. Kaikki rikkakasvien juuret on poistettava sieltä. Ja sitten kun kylvö on tehty ja porkkanansiemenet itäneet on penkit melkein päivittäin nypittävä puhtaaksi pienistä rikkaruohojen aluista. Ja on monta muutakin työvaihetta. Mutta syksyllä kiitos odottaa kärsivällistä porkkananystävää.

Mutta kuinka on laita ihmiseen hengellisen viljelyn? Joillekin, tai toivottavasti kaikille on varsin tuttu Jeesuksen  ”Kylväjävertaus.” Se ottaa huomioon paljolti, jos sitä näin tarkastellaan, vain nuo kasvutekijät, lähinnä hyvän maaperän. Mutta aina on tarvittu sadetta tai kastelua, lannoittamista ja rikkaruohojen torjuntaa, pelloilla ja puutarhoissa ja ihmislapsen hengellisessä  elämässä.

Päivän saarnatekstimme sisältää niin sanotun Aaronin siunauksen. Ensi kuulemalta, ja ties monenneko jälkeen ei välttämättä tule ajatelleeksi, mitä sillä voisi olla tekemistä Salatun Jumalan ja Pyhän Kolminaisuuden kanssa. Tietysti se, että siunataan kolme kertaa, tosin aina hieman eri sanoin. Itsessään Jeesuksen Raamattu, Vanha testamentti, ei suoranaisesti puhu Jumalasta kolminaisuuden näkökulmasta, vaikka välillä näin jotkut ovat halunneet nähdä. Mutta ei sellainen varmaan ole ollut tarpeenkaan. Mutta ehkä jotain viitteitä sentään löydämme, ja kas kummaa juuri tämän päivän Vanhan testamentin tekstistä. Noissa Aaronin siunauksen sanoissa voimme kiinnittää huomiomme seuraaviin: ”Herra siunatkoon ja varjelkoon,” ”Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen,” Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Jumalan  toimintaa kuvataan noissa lauseissa kuudella eri tavalla.

Kuvataanko niissä todella Salatun ja Kolmiyhteisen Jumalan toimintaa? Siunaaminen ja varjeleminen ovat varsin helposti liitettävissä Jumalaan noin yleisesti ottaen ja hyvinkin helposti ajatukseen Jumalasta Isänä. Toinen siunaus on vielä helpompi ymmärtää. Ymmärrämmehän Jumalan toisen persoonan Uuden testamentin valossa juuri siten, että Jeesuksessa Kristuksessa Jumala on kirkastanut kasvonsa meille ja antanut armonsa vuotaa ylitsemme. Ja kolmaskin siunaus on todella helppo ymmärtää. Siihen sopii varsin hyvin se mihin päätimme viime pyhänä: ”Helluntai varusti ihmisen kyvyllä antaa anteeksi henkilökohtaiset loukkaukset, olla katkeroitumatta vakavimmankaan  epäoikeudenmukai-suuden keskellä, säilyttää tyyneytensä pöyristyttävänkin vaaran edessä ja uhmata vihana ja kiukkuna ilmenevää pahuutta rakkautta ja pitkämielisyyttä osoittavin pelottomin teoin. Näinkö helppoa se onkin. Nyt vain lausumaan uskontunnustusta ja kiireen vilkkaa ehtoolliselle, kaikkihan on niin ihanan selkeätä... Vai onko kuitenkaan?

Nimittäin oppi Kolmiyhteisestä Jumalasta on suuri kompastuskivi monelle. Väitetään, eikä ainoastaan väitetä, on tutkittu, että nykyajan ihminen vierastaa niin sanottuja dogmeja eli oppeja jostain asiasta. Mikäli näin todella on niin sen täytyy johtua siitä, että dogmi käsitetään väärin. Varmasti ajatellaan, että se on pakkopaita, jonka kirkko vaatii sokeasti uskomaan ja omaksumaan.. Että se on valmis oppilauselma, joka ei sitten jätäkään tilaa henkilökohtaiselle etsinnälle ja vapaudelle muodostaa käsitys maailmasta, jopa kristillinen ihmiskäsitys.

Lopultakaan dogmi ei ole pakkojärjestelmä, se on vaan tarkoitettu ihmiselle, jotta hän voisi käsitteellisesti lausua uskonsa ja pelastuskokemuksensa sisällön. Miksi näin? Siksi että kristillinen usko ei ole eikä saa olla mitä tahansa epämääräistä uskonnollisuutta eikä ihmisen itsensä kehittelemää elämänkatsomusta, vaan osallisuutta Jumalan pelastustyöhön joka raamatun ilmoituksen mukaan alkoi luomisesta, sai ratkaisunsa Kristuksen työssä ja toteutuu nyt Hengen vaikutuksena kristillisessä kirkossa päättyäkseen kerran uuden taivaan ja maan luomiseen. Ja kaikessa tässä kirkon tehtävä on vain viedä  maailmanhistoria päätökseen.

Ja tänään Kolminaisuuden päivänä kokoamme yhteen sen, mitä kristillinen usko on kaikessa pelastushistoriassa Jumalasta saanut kokea. Emme kuitenkaan saa kokea tietävämme, millainen Jumalan olemus hänen omalta kannaltaan on, vaan koemme, että ne kasvot, jotka Jumala on kääntänyt meidän puoleemme ovat kolmenlaiset: ne ovat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kasvot. Jumala toimii Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Herra siunaa ja varjelee, Herra kirkastaa kasvonsa ja osoittaa rajattoman rakkautensa ja armonsa, Herra edelleen varjelee luotuja ja antaa rauhan joka on kaikkea tämän maailman ymmärrystä suurempi.

On puhuttu paljon Jumalanpalveluksen uudistamisesta, ja siitä kuinka se kuitenkin on jäänyt puolitiehen. Vai onko päästy edes alkuun! Seurakunnan jumalanpalvelus ei ole mikä tahansa kokoontuminen. Se on paikka missä pitäisi tapahtua kasvua.  Millaista kasvua, ja mitkä ovat lähtökohdat? Kylvö on tehty, mutta tarvitaan lannoitteita ja rikkaruohojen kitkemistä. Tässä mielessä dogmit, kuten puhe Jumalan kolminaisuudesta ovat henkistä ja hyvin tärkeää lannoitetta ja varmastikin rikkaruohojen hävittäminen on opettamista uskon asioissa. Saamme turvallisesti ajatella että meitä kasvatetaan, lannoitetaan ja rikkaruohotkin kitketään lopulta pois. Ja tämä pätee meihin kaikkiin, niin minuun saarna- ja opetusviran hoitajaa kuin kehen tahansa seurakuntalaiseen.

Sillä kristillinen usko ei ole todellakaan mitään ylimalkaista uskoa Jumalan olemassaoloon, vaan se on tunnustautumista Jeesukseen ilmoittamaan ja sovittamaan Jumalaan. ”Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan." (2 Kor 5.18-19).” AMEN.

Sana tuli kaavaksi. Joulupäivä. Sana tuli lihaksi.

Joulupäivä

Sana tuli lihaksi
24.12.2022 Saarna Auran kirkossa
Kappalanen Torsten Sandberg

Päivän evankeliumi

Johanneksen mukaan: 1:1–14

      Alussa oli Sana.
      Sana oli Jumalan luona,
      ja Sana oli Jumala.
      Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
      Kaikki syntyi Sanan voimalla.
      Mikään, mikä on syntynyt,
      ei ole syntynyt ilman häntä.
      Hänessä oli elämä,
      ja elämä oli ihmisten valo.
      Valo loistaa pimeydessä,
      pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.

      Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,
      oli tulossa maailmaan.
      Maailmassa hän oli,
      ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,
      mutta se ei tuntenut häntä.
      Hän tuli omaan maailmaansa,
      mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
      Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
      hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
      kaikille, jotka uskovat häneen.
      He eivät ole syntyneet verestä,
      eivät ruumiin halusta,
      eivät miehen tahdosta,
      vaan Jumalasta.
      Sana tuli lihaksi
      ja asui meidän keskellämme.
      Me saimme katsella hänen kirkkauttaan,
      kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
      Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Saarna

Johdanto

Saarnan teema
Sana tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme.

Luterilainen paradoksi — mitä on paradoksi?
Näennäisesti järjenvastainen, luonnoton tai ristiriitainen seikka tai väite. Luterilaiset jopa katsovat että jos jonkin asian sisältö tai tarkoitus puetaan paradoksin muotoon niin se olisi ymmärrettävissä paremmin ja siihen pitää jopa uskoa koska se on järjenvastaista. Omalla tavallaan luterilaiset ovat oikeassa sillä sanoohan vanha sananlaskukin jo sen että ei niin paljon pilaa ettei totta toinen puoli. Ja tietysti samaan syssyyn voidaan sanoa myös ettei niin järjetöntä väitettä etteikö siitä olisi totta toinen puoli.

Tilannekatsaus

Luterilaisesta tavasta elää ja puhua opista on sanottu että Sana tuli kirjaksi ja kaavoiksi. Eräs kirkkoherrakin totesi viimeisessä KOTIMAA-lehdessä että  aivan erityisesti Jumalanpalveluksen viettoa jäytää pelko siitä että tehdään jotain väärin. Kaikesta on tullut kaavamaista suorittamista ja kaiken taustalla on pelko siitä että tehdään jotain väärin. Kyseinen kirkkoherra on oikeassa. Missä kaksi tai kolme jumalanpalvelukseen ryhtyvää kirkon työntekijää kohtaa siellä kaava on heidän keskellään. Vuosikymmenestä toiseen käydään vain loputonta keskustelua; virsi-rukous-teksti-puhe vain teksti-puhe-rukous-virsi ja niin edespäin. 

Miks ollaan tässä tilanteessa?

Kukapa, ainakin vähän vanhempien sukupolvien edustaja ja  uskontotunnilla aktiivisesti mukana ollut ei olisi joskus kuullut eräästä ihmeellisestä kirjasta nimeltä ”Pia desideria”. Sehän tunnetaan myös nimellä Kirkon uudistus. Useimpien mieliin sen olemassaolo on varmasti iskostunut lukion uskonnon oppikirjojen myötä silloin kun käsiteltiin pietismiä. Harva teologian opiskelija sitä kuitenkaan tulee nykyään edes lukeneeksi. Pieni läpyskähän se on kaikkien tenttikirjojen lomassa ja varmasti ja nopeasti sen sisältö unohtuukin. Itse asiassa kirja on todella tylsä ja unettava. Vasta viimeisen neljänneksen alussa jotain alkaa tapahtumaan. Philip Jakob Spener on kuitenkin jäänyt ikuisesti historian lehdille, eikä kuitenkaan aiheetta. Pietismistä ei voida koskaan puhua ilman häntä ja hänen hurskaita toiveitaan. 

Mutta onko tarpeen puhua pietismistä? Varmaankin on! Ajassamme näet olisi tilaus lempeälle uskonnollisen ehdottomuuden vaatimuksen toteutumiselle, jopa luterilaiselle uus-herätykselle; herätykselle jossa rikottaisiin tuo todellisuus jossa sana on tullut kirjaksi.

Mutta onko kaiken tapahtuneen jälkeen enää olemassa järkevää ja tervettä pietismin muotoa? Mitä olemme nähneet… Herätys on kuivunut kasaan, herätysliikkeisiin synnytään ja niistä on tullut entistäkin kaavamaisempia… Sana on muuttunut säännöiksi ja kieltokokoelmiksi ja vaikka tuomita ei saisi niin suvaitsemattomuus on puhjennut kukkaan kaikkialla…

Voisimmeko nähdä sellaisen pietisimin muodon joka olisi älyllisesti kiehtovaa, ja joka sulkisi pois ne kielteiset ilmiöt jotka voidaan liittää jopa erään suomalaisen uuspietismin ilmiömaailmaan. Yhtälö kuulostaa aika hurjalta, kun mietimme mitä tämän uuden uusherätyksen sisältö oikein olisikaan?

Suomihan on ollut monellakin tavalla pietismin luvattu maa, siitä ovat herätysliikkeemme edelleenkin elävänä todisteena. Mutta onko herätysliike enää aito herätysliike jos siihen synnytään, ja niistä on tullut todellakin ikään kuin tarkoin rajoja vetäviä uusia heimokuntia. Vaikka uutta pietismiä ei enää syntyisikään, jää tuleville kirkkohistorioitsijoille paljon tutkittavaa: miten on selitettävissä se että Suomen kirkko pystyi pitämään sisällään ne kaikki suuntaukset niinkin pitkään?

Kirkon hengellisen elämän uudistamiseksi voisi tehdä jälleen uuden ohjelmankin, mutta mihinkään sellaiseen ei kannata ryhtyä. Sellainen olisi hankkeena aivan yhtä naurettava kuin kirkolliskokouksen aloitemyllyssä jauhaantuva konservatiivien vastaisku , tai umpikuiva piispojen mietintö samasta asiasta. 

Karrikoiden evankelioimisaloitteen perusteluissa sanotaan että ”nyt riittää joogaaminen, marjanpoiminta, puunhalailu, taize-joiut ja lässytys. Kansakunta kaipaa evankeliumia”. Eräänlainen toimenpide-ehdotuskin sisältyy aloitteeseen: Pitäisi selvittää, miten evankelioimisen opettaminen liitetään läpäisyperiaatteella kirkon työntekijöiden ja luottamushenkilöiden koulutukseen.

Virallista luterilaisuutta ei ole keksitty navetassa, ei pellolla, kaikista vähiten puusepänverstaalla vaan yliopistossa. Herätys on pohjimmiltaan syntynyt ihmisten arjessa eikä se ole vaatinut aina oppineita ihmisiä. Jos jotain hengellistä ottaa syntyäkseen ja todella syntyy niin sen pitää nousta hengelliseltä ruohonjuuritasolta, tai suomalaisten keskuudesta pitää nousta uusi profeetta, tai sitten tarvitaan jopa Väinämöisen paluu. Hurskaita toiveita ei enää kannata esittää. Nyt puhutaa vain reaalibaasiksesta. Sillä tarkoitamme kirkon, tulevaisuudessa enemmänkin uskontohuoltolaitoksen, tulolähteitä, kiinteää omaisuutta ja myös kirkon demokratiaa, välillistä demokratiaa.

Yksi ja eräänlainen ratkaisu voisi olla siinä että vallitsevaan tilanteeseen havahduttaisiin ja otettaisiin asia jopa huumorin kannalta. Nimittäin vaikka Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta ryhdyttäisiin aivan ohjelmallisesti käyttämään nimitystä uskontohuoltolaitos, ei se periaatteessa veisi siltä mitään arvoa. Vallitseva käytäntö vain vahvistettaisiin ja tilanne voisi olla jopa uuden kukoistuksen alku. Ihminen nimittäin kuitenkin pohjimmiltaan tarvitsee uskontoa. Mutta kysymys on siinä, millaista uskontoa suomalaiset tarvitsevat. Harva suomalainen on uskonnollisessa mielessä fundamentalisti mutta varsin moni suomalainen on fundamentalisti ajattelukuvioiltaan.

On nimittäin sanottu, että suomalaisen päähän mahtuu kerrallaan vain yksi ajatus. Tapamme uskoa aatteisiimme on ollut varsin erikoinen. Kulttuurissamme on ollut ja on jossain määrin edelleenkin tietty fundamentalistinen vivahdus. Ehkäpä juuri fundamentalistinen tekijä selittäisi suomalaisille ominaisen itsesensuuri-pyrkimyksen josta olemme päässeet jossain määrin irti vasta viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana.

Inhimillisessä kulttuurissa vaikuttavat voimat voivat olla luovia tai tuhoavia. Vallitseva katsomus pitää aina kiinni asemistaan. Turun Akatemian vara-kansleri piispa Terserus katsoi 1661, että ylioppilas Henrik Eolenius oli noita, ja vastoin konsistorin enemmistön mielipidettä hän tuomitsi hänet kuolemaan. Eolenius oli ollut puheissaan varomaton ja oli piispan mielestä oppinut kieliä liian helposti. Konsistori ja kansleri Pietari Brahe mitätöivät tuomion. He eivät kuitenkaan katsoneet piispan menettäneen todellisuuden-tajuansa. Jos Turun piispa tänään tekisi samanlaisen teon, niin yliopiston konsistori voisi viitata oppinein sanakääntein hänen käsitystensä vanhan-aikaisuuteen.

Vaikka aina tietysti kuuluisi kiittää uutta ja omaperäistä, silti uutta näkemystä tai asennoitumisen tapaa ei suinkaan aina arvosteta. Mikä ei käy yhteen yleisesti hyväksytyn totuuden ja moraalin kanssa, voidaan tuhota keinoista välittämättä. Kaiken lisäksi Suomen kirkkoa todellakin kalvaa vakava syöpä, heikon veljen etiikka, joka antaa pahimmillaan mahdolli-suuden kaikkialle ennättävään hengelliseen terroriin jopa seurakunnissa joissa mikään herätysliike ei toimi. Lyhyesti sanottuna se tarkoittaa sitä että kovin radikaalia, vaikka sen sanoma ja sisältö olisi oikein ja sisältäisi oikean vaatimuksen, ei voida sanoa ettei loukattaisi herkkätuntoisia seurakunta-laisia. 

On sanottu että suomalaisille tuotiin miekan avulla uskonto ulkoa päin. Tämä ei aivan pidä paikkaansa mutta kristinusko kylläkin syrjäytti sen oman uskonnon mitä täällä oli, ja monissa tapauksissa muunkin kansallisen perinteen. Suomalainen opetettiin pitämään omaa perinnettään vääränä ja vaarallisena, kääntymään itseänsä vastaan. Kirkko teroitti 1600-luvusta lähtien puhtaan opin tärkeyttä kuvaillen helvetin kauhuja, jotka ihminen kohtaa, jos hän ei ajatuksissaan ja elämän vaelluksessaan riittävän tarkasti noudata kirkon ja kirjojen käskyjä. 

Päämäärien ainutkertaiseksi tunnettu tärkeys karsii aina ajattelun vaihtoehtoja. Vaihtoehdottomuus on ikävällä tavalla iskostunut suomalaisten tietoisuuteen, ehkä jopa pysyvästi. Perinteinen suomalainen elämänmuoto takasi niukan toimeentulon; ei mukautumista uutuuksien omaksumiseen. Totuttiin katovuosien ahtaisiin portteihin ja nöyrtymiseen luonnonvoimien edessä. Moralistit, mitä suomalainen rahvas ei ollut, sekoittivat pettua leipään silloinkin kun vuoden sato olisi sallinut sen valmistamisen puhtaasta viljasta. Voi olla aivan turhaa esitellä mitään toiveita kirkon uudistamiseksi, ja jos niitä esittääkään, on todettava että ne ovat vain turhia toiveita. Mutta yrittänyttä ei laiteta. Vaikka sana on tullut kirjoiksi ja kaavoiksi niin toivoa on aina.

Ratkaisu:

Kirkolla on käytettävissään suuri aarre vaikka se ei sitä itse aina tajuakaan, valitettavan usein näin on. Sitä voisi verrata joukkueeseen ja suomalaisten näkökulmasta tutulla kielikuvalla puhuen jääkiekkojoukkueeseen joka istuttaa illasta toiseen parasta pelaajaansa, supertähteä vaihtopenkillä. Takavuosikymmenten Edmonton Oilers ei istuttanut Wayne Gretzkyä vaihtopenkillä vaan päästi miehen irti ja käytännössä jokaisessa vaihdossa tapahtui. Eikä hän pelkästään itse tehnyt maaleja ja jakanut syöttöjä toimistostaan vaan teki kaikista parempia pelaajia, joukkuepelaajia.

Lopetus:

Aina aika ajoin puhutaan siitä kuinka uskontojen aika on ohitse. Kuitenkin aito uskonto ja aito Jeesuksen uskonto on parasta mitä ihmisille voidaan antaa. Se on se lääke joka tuo ihmiset yksinkertaisemman ja oikealla tavalla kestävän elämänmuodon luo. Jos ihmisellä on elämässään oikea keskipiste niin silloin kaikki muu asettuu kyllä uomiinsa. Uskontojen aika ei ole ohitse eikä tietenkään kristinuskon. Tästä on hyvä aloittaa tänään viettämällä Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa. Meidän ei sitten tarvitse alkaa vaeltaviksi saarnamiehiksi Mestarimme esimerkin mukaisesti ilman laukkua ja leipää ja tietoa tulevasta yösijasta; totuus on jossain nykyisen elämäntapamme ja Jeesuksen esimerkin välimaastossa.

Kun otamme seuraamme oikean Supertähden muuttuu elämämmekin paremmaksi kuten kävi takavuosikymmenten Edmontonissa kun puhutaan joukkueen tavasta pelata ja siitä miten kaikista tuli parempia pelaajia.

Lopuksi voimme vielä miettiä niitä sanoja jotka kohtaamme eräässä toisessa jouluevankeliumissa, Uuden testamentin heprealaiskirjeen sanoissa. Supertähteä ei voi istuttaa enää vaihtopenkillä ja toivottavasti hänet vielä sieltä löydämme.

”Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” AMEN.

 

Teräsmies, Karl Marx ja uusi uskallus Kristuksessa. 20. sunnuntai helluntaista — Usko ja epäusko.

20. Sunnuntai  helluntaista

Usko ja epäusko
23 oct. MMXXII Saarna Tarvasjoen kirkossa 
Kappalainen Torsten Sandberg
Teräsmies, Karl Marx ja uusi uskallus Kristuksessa.


Evankeliumi Mark. 2: 1–12

Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: »Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.» Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: »Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?» Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: »Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi» – hän puhui nyt halvaantuneelle – »nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.» Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: »Tällaista emme ole ikinä nähneet.» 

Päivän evankeliumi tuo eteemme kuvan siitä kuinka Jeesus tuo halvaantuneelle kävelykyvyn takaisin takaisin. Tämä kertomus tuo aina mieleen amerikkalaisen näyttelijää Christopher Reeven. Hänhän vietti pitkän aikaa elämästään, loppuelämästään halvaantuneena pudottuaan hevosen selästä. Karmea kohtalo miehelle joka näytteli teräsmiestä ja sellainen se on varamsrti jokaiselle jolle käy niin. Reeven suuri toive oli parantua ja vielä kävellä, hän ei antanut koskaan periksi. Hän toivoi uusien hoitomenetelmien vielä auttavan häntä, mutta aikaa olisi tarvittu ehkä kymmeniä vuosia lisää...

Oli järkyttävää kuulla vuonna 1995, että hän oli halvaantunut pysyvästi - tällöin sitä tulee ajatelleeksi usein, että mikä on oikein elämän tarkoitus. Vaikka hän oli vasta 52-vuotias kuollessaan vuonna 2004, niin vakavasti halvaantuneena voi olla helpotus päästä pois tämän maailman tuskista. Halvaantumisestaan huolimatta vaikutti siltä, että Christopher Reeves onnistui säilyttämään valoisan elämänasenteensa. Mieleeni muistui myös eräs lausahdus hänen suustaan, jossa hän itse vakuutti, että "Vanha ajatelma, että 'Jumala on rakkaus', on kirjaimellisesti totta - uskoit sitten Jumalaan tai et.

Sairaskin ihminen, sokea tai halvaantunut voi elää sokeanakin täysipainoista elämää, sokea voi aistia herkemmin kuin näkevä konsanaan. Aika ajoin saamme lukea nykyisen lääketieteen ihmeistä, sokeat saavat esimerkiksi näkönä takaisin nykyajan keinoin. Eikä silläkään alalla olla sanottu vielä lähes viimeistäkään sanaa, ehkä nyt vasta opetellaan aakkosia. Vaurioitunut selkäydin on vielä vaikeampi tapaus, kuten teräsmiestä näytelleen Reevesin kohdalla oli.

Teksti tuo mieleen myös ajatuksen hengellisestä ja henkisestä vammasta tai sokeudesta. Useimmat, melkein kaikki syntyvät normaalin fyysisen liikuntakyvyn tai näkökyvyn omaavina, mutta olisi parempi sanoa kuitenkin: ”Vammaisina ja sokeina synnymme, vammaisina ja sokeina vaellamme, vammaisina ja sokeina ehkä kuolemmekin… Lopulta tuohon vaivaan on vain yksi lääke. Vammaisuutemme ja henkinen sokeutemme helpottaa vasta kun saarnataan puhdasta evankeliumia, vasta kun pääsemme pois kuoleman vaikutuspiiristä.

Mutta mitä on usko ja epäusko? Toiselle epäusko on kasvukehitystä uskoo, toiselle se voi olla pikkutarkkaa syntien luettelua, monesti epäraamatullisella tavalla, itsekkäästi valikoiden, sokeasti valikoiden... Jollekin epäusko voi olla varsin teoreettinen käsite, hänen omien mieltymystensä mukaan...

Teoretisoidaanpa hieman! Sosialismin ja kommunismin teoreetikko Karl Marx ei ole kovin suuressa suosiossa nykypäivänä Euroopassa tai ylipäänsä länsimaissa. Kiinalaiset käyttävät taas Marxin oppeja omiin tarkoituksiinsa hyvin luovasti ja kieltämättä hyvin tehokkaasti. Ehkä tulee aika jolloin meilläkin ymmärretään se mitä hän oikeasti sanoi ja se, että hän ole jopa enemmän oikeassa kuin väärässä. Joka tapauksessa hänen ja hänen työtoverinsa julkaiseman kommunistisen manifestin ajatukset ovat käyneet toteen suurimmalta osin. Tänä päivänä jyrkinkään oikeistopoliitikko tai populisti ei voi kieltää niitä tai lähteä rakentamaan puolueohjelmaa joka pohjautuisi aikaan ennen Kommunistista manifestia.

Esimerkkeinä Marxin ja Engelsin toteutuneista vaatimuksista käyvät esimerkiksi seuraaavat:

—Kaikkien lasten yhteiskunnakkinen ja maksuton kasvatus

—Lasten tehdastyön poistaminen nykyisessä muodossaan

—Valtion tehtaiden ja tuotantoälineiden lisääminen, maan raivaaaminen viljelykseen ja maaiden parantaminen yhteisen suunnitelman mukaisesti

—Valtionpankit jaa finassivalvonta

Omalla tavallaan on totta että Jumalan valtakunta on tullut materiaalisilta lähtökohdiltaan todeksi kommunistisen manifesti ansiosta. Niinpä Jeesus saattaisi nykyaikaisessa hyvinvoinitvaltiossa visiteeratessaan tiettyyn sävyyn todeta että ”Jumalan valtakunta on tullut todella lähelle.” Mutta olkoot painopiste vielä sanoissa ”Tullut todella lähelle.”

Mutta porautudaanpa yhteen Marxin ajatukseen, tai pikemminkin lauselmaan noin lyhyesti. Mikäs onkaan luvun kaksi negaatio? Uudempaa matematiikkaa peruskoulussa lukenut sanoisi varmaan oitis: Miinus kaksi! Ojan laskuoppia ja vanhaa artimetiikka lukeneet olisivat enemmän ymmällään. Negaatio! Eikös jotain negatiiviseen, kielteiseen viittaavaa. Siis hyvin todennäköisesti miinus 2... Mutta eipäs ole! Luvun kaksi negaatio on mikä tahansa muu luku kuin luku kaksi, se ei todellakaan ole pelkästään miinus kaksi. Ja jos ette tuota tienneet, niin älkää suinkaan surko! Olette varsin kuuluisassa seurassa. Mutta ei tuo Karl Marxillekaan ollut sen selvempi. En tiedä onko mennyt kiusaamisen puolelle mutta asiaa on tullut kysyttyä aika monelta kanssaihmiseltä ja mnäppituntuma on että ylemmän korkeakoulutukinnon suorittaneista vain yksi kahdestakymmenestä osaa vasta kysymykseen oikein, siis viisi prosenttia. Yksikään pappi tai piispa jolta olen asiaa kysynyt ei ole osannut vastata oikein!

No mitä tällä esimerkillä on tekemistä uskon ja epäuskon kanssa, jos siis uskon vastakohta, näin ajatellaksemme olekaan suoranaisesti ja yksiselitteisesti määriteltävä epäusko? Uskolle ei ole suoraan vastakohtaa, yksiselitteistä, sillä jos luvun kaksi negaatio on mikä tahansa luku, niin silloin kaikki mikä ei ole uskoa on epäuskoa... Ajattelutapa ei kuitenkaan ole aivan vaaraton. Ehkä uskossa ja epäuskossa on pohjimmiltaan kyse siitä, ollaanko osallisia Kristuksesta, vai ollaanko kuoleman valtapiirissä. Jos emme ole osallisia eläväksi tekevästä hengestä niin sokeina vaellamme, sokeina kuolemme.

Tänä päivänä näyttää vain olevan niin, että meidän on helpompi puhua syntien anteeksiantamuksesta kuin sairauksien parantumisesta. Meidän uskomme riittää paremmin edelliseen kuin jälkimmäiseen. Jeesuksen toiminnassa "kokonainen evankeliumi" murtautui ihmisten maailmaan. Ihmiset eheytyivät sekä sisäisesti että ulkoisesti. Myös apostolien kätten kautta tapahtui paljon ihmeitä. Monet sairaat tulivat terveiksi, monet uskoivat Jeesukseen, Jumalan valtakunta meni eteenpäin voimakkaasti.

Jeesus kehotti meitä rukoilemaan: "Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa" Tahdommehan olla mukana Jumalan valtakunnan tulemisessa keskellemme, hänen tahtonsa tuomisessa keskellemme, kuunnellen, mitä Pyhä Henki meille sanoo: mihin hän meitä kehottaa, keitä tapaamaan, minne menemään, millä tavoin Jumalan rakkautta jakamaan, mitä sanomaan, keitä rohkaisemaan ja Jeesuksen luokse vetämään.

Epäusko on toisenlaista: varmistelen elämääni, teen siitä niin hyvän kuin vain pystyn, vältän riskejä, pelaan varman päälle. Mutta silloin jää elämässäni toteutumatta jotakin hienoa, jotakin jota Jumala haluaisi kanssani ja kauttani tehdä. Jos evankeliumimme miehet olisivat pelanneet varman päälle, he eivät ikinä olisi nousseet katolle halvaantuneen miehen kanssa, eikä meillä olisi Raamatussa tätä viehättävää kertomusta, jossa heidän uskonsa ihanalla tavalla kannustaa meitä tekemään hulluja asioita Jumalalle. Eiköhän tuollainen usko monen mielestä näyttänyt menevän jo liian pitkälle, purkaa nyt talon katto ja laskea mies Jeesuksen eteen vuoteessaan: sehän oli aivan hullua puuhaa.

Aina kun Jeesus tekee ihmeellisiä tekoja, jollakin on uskoa. Joskus usko on Jeesuksella, joskus ihmisellä, joka tulee Jeesuksen luokse hätänsä kanssa, joskus taas muilla ihmisillä. Tällä kertaa emme tiedä halvaantuneen miehen uskosta mitään, mutta ainakin hänet paikalle tuovilla näyttää olevan suuri usko Jeesuksen mahdollisuuksiin. He eivät esteistä piitanneet, vaan toivat sairaan Jeesuksen eteen hinnalla millä hyvänsä. Kun he huomasivat väentungoksen olevan ylipääsemätön, he purkivat katon siltä kohdalta, missä Jeesus oli ja laskivat halvaantuneen Jeesuksen eteen. Heidän uskonsa oli suuri ja se palkittiin. He ottivat suuren riskin. Entä, jos Jeesus ei olisikaan parantanut tuota sairasta. Usko vaatii aina riskinottamista, muutoin se ei olekaan uskoa. Usko haastaa aina epäuskon kamppailuun. Kumpi voittaa meissä?

Lamaantunut ja voimaton ihminen saa uuden ilon ja energian. Anteeksiantamisen kokemus on tie vapauteen, nousemiseen, liikkeellelähtöön ja kiitokseen. Tänäänkin Jeesus antaa syntejä anteeksi syntisille ihmisille. Saamme käydä ehtoollispöytään maistamaan Herran hyvyyttä ja kuulemaan omalle kohdallemme armon ja anteeksiannon vakuutus. AMEN

Il buon Samaritano. 14 sunnuntai Helluntaista — Lähimmäinen. Saarna Tarvasjoen kirkossa 11.09.2022.

 

14. sunnuntai Helluntaista.
Saarna 11.09.2022
Tarvasjoen kirkko

Il buon Samaritano - Mitä hyötyä minulle on siitä että minulla on vain kavereita?

Evankeliumi. Luukkaan mukaan: Luku 10. Jakeet 25-37.

 

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?"Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää."

Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"

Jeesus vastasi hänelle näin:"Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"

Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."

Johdanto

Eräälle papiksi aikovalle opetettiin tiedekunnassa että ei ne mummot ole siellä seurakunnissa redaktiosta kiinnostuneita. Tuo käytännöllisten harjoitusten ohjaaja tarkoitti että pitää unohtaa kaikki raamattutietoon liittyvä ja on puhuttava yksinkertaisesti. Kaikki turhat löpinät Raamatun kirjojen synnystä ja toimituksellisista kerroksista ja alkuperäisen kuulijakunnan motiiveista voi unohtaa.

Kerran sitten tuo raamatuntutkimusta varsin paljon opiskellut jo vähän varttuakin kerennyt pappismies intoutui puhumaan vähän laveammin. Hän tuli sanoneeksi että melkoisen todennäköisesti ns. Jeesukset päävertaukset, vain Luukkaan evankeliumissa olevat Laupias samarialainen ja Tuhlaajapoika eivät todennäköisesti ole itsensä Jeesuksen kertomia. Evankelista on luovalla tavalla tuottoisa ja laittanut ne sitten Jeesuksen suuhun.

Monta pappia nähnyt hyvin iäkäs naishenkilö ryhtyi sitten tenttaamaan pappiamme ja päätyi itse siihen johtopäätökseen että ei sillä mitään väliä vaikka Jeesus ei niitä eläessään lausunut eikä niin opettanut, asiallehan on hyvin luonteva selitys. ”Se tämä Luukas tutki asioita tarkasti ja oli myös hyvin nöyrä ja Hengelle altis mies. Jeesushan unohti kertoa nuo parhaat juttunsa kun piti niitä varastossa pahan päivän varalle. Niin se henki sitten kuiskas nämä vertauksen jo taivaaseen menneen Jeesuksen käskystä Luukakselle ja hän se laitto ne Jeesuksen suuhun.” Viesti oli yksinkertaisen selkeä ”nämä unohtuivat Jeesukselta mutta laitetaan nyt papyrukselle.” Ja niin tapahtui.

Tämän nerokkaan selityksen jälkeen pappismiehemme oli kovin hämmästynyt ja muisti sitten opettajansa sanat. Tällä kertaa toimituksellisista asioista oltiin kiinnostuneita. Pappismiehemme innostuikin asiasta ja alkoi höystämään puheitaan aivan uudella tavalla ja kun aika tuosta iäkkäästä naishenkilöstä oli jättänyt tuli tästä kohtauksesta hänen bravuurinsa jota hän muisteli aina suurella lämmöllä ja kai muistelee vieläkin.


Lyhyesti: mistä on kyse?

Niin. Todellakin lyhyt kertomus Laupiaasta samarialaisesta on niinsanotusti toinen Jeesuksen päävertauksista tai pääasiallisista opetuksista Tuhlaajapojan ohella. Laupias samarialainen tiivistää hyvin olennaisesti sen mitä Jeesus opettaa siitä kuka on lähimmäinen ja miten häntä pitää kohdella, kun taas kertomus Tuhlaajapojasta opettaa se mitä Jeesus opettaa Jumalan rajattomasta armosta. Käyttäkäämme edelleen vanhaa tuttua käsitettä Laupias samarialainen vaikka tuossa Pipliaseuran uudessa raamatunkäännöksessä puhutaan hyväsydämisestä Samarialaisesta.

Joku voisi nyt herättää kysymyksen siitä onko kertomus laupiaasta samarialaisesta aitoa Jeesuksen opetusta. Sillä ei ole mitään merkitystä sillä se on aivan varmasti hänen opetuksensa hengen ja tarkoituksen mukaista. Aitouden kriteerinä, takuuna, on tässä se että kertomus ravistelee totuttua tilannetta ja on tietyllä tavalla erikoinen. Oli tässä kyseessä aidot Jeesuksen sanat tai Luukkaan inspiraatio tai peräti se hengen väliintulo josta se iäkäs naishenkilö pappismiestämme muistutti niin aitouden kriteerinä, takuuna on se Jeesukselle tyypillinen tapa puhua jossa tavanomaiset oletukset käännetään päälaelleen. Jeesus on aivan tahallaan ja harkitusti ärsyttävä ja hän haluaa asettaa kyseenalaiseksi jonkin tietyn ja totutun toimintatavan, eikä vaan asettaa kyseenalaiseksi vaan saada aikaan täydellisen muutoksen.

Voimme kysyä muuttuiko tuon lainopettajan mieli ja asenne kun hän kuuli Jeesuksen opetuksen ja aivan samalla tavalla kysymys voidaan asettaa monelle tämän päivän ihmiselle, ei ainoastaan monelle vaan aivan kaikille.

Lyhyttä tarinaa laupiaasta samarialaisesta on tulkittu monella tavalla ja siitä on kirjoitettu saarnoja jo kristikunnan alkuvuosisadoista lähtien. Tänäänkin meidän kirkossa tästä tekstistä saarnaa muutama sata pappia ja innokkaimmat kirjoittavat saarna vaikka eivät jumalanpalvelusta pitäisikään. Melkein aina on esitetty jokin tulkinta tai mietitty millainen olisi tämän päivän laupias samarialainen. Ehkä joku sijoittaa asiakokonaisuuden Itä-Helsinkiin ja puhuu jopa laupiaasta somalialaisesta.


Kysymys: Miksi Jeesus kertoo tämän vertauksen?

Tänään ja täällä voisimme lähestyä asiaa vähän erilaisesta näkökulmasta ja voimme kysyä sitä miksi Jeesus kertoi tuon pienen tarinan? Tarina voi olla uskottava vaikka se olis ihan perätön, todellisuuspohjaakin vailla. Tässä tilanteessa saattaa olla kyse siitä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään kahdentuhannen vuoden takaisesta maagisesta realismista, jostain täysin yllättävästä stoorinpätkästä. Oletetaan että vaikka vuoteen 1965 sijoitetussa kaunokirjallisessa tekstissä ja tarkassa ajankuvassa, tai vaikka tuohon aikaan sijoitettavassa elokuva-produktiossa joka vähän laitamyötäisessä oleva naishenkilö hoilottaisi laulua ”Katson sineen taivaan.” Ja siinä toinen elokuvahahmo sitten sanoisi hänelle että ”Älä kuule viitsi rienata. Katri Helena esittää tuon laulun vasta vuonna 1979 Euroviisuissa.” Mutta varmasti Jeesuksen sanoissa ja aivan tavassa jolla hän esitti lyhyen kertomuksen laupiaasta samarialaisesta oli jotain vielä enemmän kuin mitä konsanaan tuntemamme maaginen realismi on.

Joka hallitsee oman mielensä liikkeet ja motivaation on voittanut paljon ja tavoittanut jotain josta jo Jaakobin kirjeessä puhutaan. Siis lyhyesti sanoen ymmärtää itseään varoo loukkaamasta toista ihmistä puheillaan, ilmeillään ja pienillä arkipäivän teoillaan. Toisaalta hän voi myös olla taitava vaikuttaja ja jopa vaarallinen manipulaattori ja joskus aivan tahattomastikin. Sellaisia me vain olemme emmekä muuksi muutu.

”Ihminen voi kesyttää kaikki eläimet ja on ne kesyttänytkin: nelijalkaiset, linnut, matelijat ja merieläimet. Kieltä ei silti kukaan pysty kesyttämään. Se on villi ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, mutta sillä me myös kiroamme Jumalan kaltaisiksi luotuja ihmisiä. Kiitos ja kirous tulevat samasta suusta.”

Vaikka vasta lähes 1900 vuotta Jeesuksen jälkeen eräs toinen opettaja ymmärsi sen mitä piilotarkoitus voi olla niin hän puhui sellaisesta asiasta mikä on aivan kuin ohjelmoitu ihmiseen. Kun emme hallitse mieltämme tuotamme puhunnokseemme sellaista mitä emme aina tarkoittaisi jos jaksaisimme vain ajatella vähän aikaa, muutaman hetken ennen kuin aukaisemme suumme.

Suomalaiset olivat vielä Aleksis Kiven aikana Sananlaskujen suurkuluttajia ja ymmärsivät hyvin monia asioita juuri kompailun ja sananlaskujen kautta. Meneppä sanomaan tämän päivän rippikouluikäiselle vaikka että ”Sydämmensä kyllyydestä suu puhuu” niin voit olla varma että useimmat noista rakastettavan pihalla olevista nuorista vääntävät kasvonsa paljon viestivään mikroilmeeseen joka viestii viestimästä päästyään konekivääritulella että HÄH ja sata huutomerkkiä!

Nyt voikin kysyä että jos tuossa suomalaisessa sananparressa ”sydämensä kyllyydestä suu puhuu” on jotain totta ja universaalista. Jotain joka on totta kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa ihmislajin aikana niin mitä oli Jeesuksen mielessä kun hän puhui tuolle lainoppineelle. Oliko Jeesuksella jotain mistä voimme käyttää nimeä piilotarkoitus. Vai tunsiko Jeesus itsensä ja antoi niin sanotusti palaa. Käyttikö hän vain yhden tarkoin harkitun, ja suunnitellun jutun. Vai oliko hän vain oma itsensä?

Jeesus oli myös profeetta ja omalla tavalla kaikki mitä hän sanoi ja opetti oli vain pieniä reunahuomautuksia Jesajan kirjan marginaaliin. Itsehän hän sanoi:

”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.”

Kyseessä oli siis harkittu teko ja puheenparsi. Aivan harkittu teko ja puheenparsi. Ei enempää ja vähempää vaan aivan harkittu teko.

 

Evankeliumi

Mutta Jeesus ei kehottanut tekemään niin kuin oli maan tapa. Uskonnollinen uudistaja ei koskaan kehota tekemään niin kuin on maan tapa vaan hän haluaa uudistaa. Ja tällaisissa uudistamisissa joka pätee myös poliittisiin ja yhteiskunnallisiin uudistuksiin on aina kyse siitä että palataan ihanteeseen tai vaaditaan paluuta siihen. Jeesus vaati profeettojen julistuksen sisällön toteuttamista. Ei muuta eikä yhtään enempää ja sellaista ei tänäkään päivänä kukaan profeetta voi vaatia.

Maagista tuossa Jeesuksen kertomuksessa on se millaista rohkeutta laupias samarialainen osoittaa. Hän asettaa itsensä hengenvaaraan. Jeesuksen kuvaus ei ole mitään haihattelua. Kaikki tiesivät miten vaarallista oli matkata alas Jerikoon. Mutta kaiken sen vaatimuksen jonka Jeesus esitti oli hän itse elänyt läpi ja kokenut. Miten hänestä muuten olisivat ihmiset voineet sanoa:

”Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.”

Hutba eli kehoitus meille

Puhuessaan laupiaasta samarialaisesta siellä jossain ohikiitävässä hetkessä kauan sitten tai hengen välityksellä evankeliumiaan raapustavalla Luukkaalle latasi sanomaansa jotain todella syvältä sydämensä kyllyydestä. Hän kehotti toimintaan ja nimenomaan rohkeaan toimintaan.

Vanhan testamentin Saarnaaja kysyi: 

”Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla? 

Tämä on oikein hyvä kysymys. Tähän viitaten voimme kysyä mitä hyötyä Jeesukselle oli siitä että hän aikoinaan puhui juuri noin. Siitä on hyötyä jos kysymme mitä hyötyä siitä on meille. Jeesus vaatii meitä rikkomaan rajoja ja etsimään uutta. Ei riitä se mikä on maan tapa tai oman itsen tapa vaan pitää tehdä jotain enemmän. Kaikki emme pääse auttamaan ryöstön tai väkivallan kohteeksi joutunutta ihmistä mutta voimme lähteä Mestarin jalostavien sanojen kautta parantamaan itseämme kun kysymme itseltämme: Mitä hyötyä siitä on. Ja sitten listaamme joitain asioita:

 

 

Mitä hyötyä minulle on siitä että olen ystävä vain vanhoille ystävilleni…

 

Mitä hyötyä on minulle siitä että tungen turhia kuvia Facebookkiin vain muutaman peukun tähden…

 

Mitä hyötyä minulle on siitä että peukutan vain kavereiden juttuja Facebookissa?

 

Mitä hyötyä minulle on siitä minulla on ystäviä mutta unohdan muut lähimmäiseni?

 

Mitä hyötyä minulle on siitä että katson omahyväisenä vanhaa luokkakuvaani mutta en ole armollinen omalle nuorelle itselleni?

 

Mitä hyötyä minulle on siitä että en näe vanhassa luokkakuvassani kärsiviä tovereitani ja ole heille vihdoinkin armollinen?

 

Mitä hyötyä minulle on maan tavasta? Mitä hyötyä minulle on siitä että olen vain mitä olen enkä koskaan mene oman pihani ulkopuolelle? Olen vain ohi kävelevä pappi tai leeviläinen.  

AMEN