14. sunnuntai Helluntaista.
Saarna 11.09.2022
Tarvasjoen kirkko
Il buon Samaritano - Mitä hyötyä minulle on siitä että minulla on vain kavereita?
Evankeliumi. Luukkaan mukaan: Luku 10. Jakeet 25-37.
Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?"Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää."
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
Jeesus vastasi hänelle näin:"Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"
Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."
Johdanto
Eräälle papiksi aikovalle opetettiin tiedekunnassa että ei ne mummot ole siellä seurakunnissa redaktiosta kiinnostuneita. Tuo käytännöllisten harjoitusten ohjaaja tarkoitti että pitää unohtaa kaikki raamattutietoon liittyvä ja on puhuttava yksinkertaisesti. Kaikki turhat löpinät Raamatun kirjojen synnystä ja toimituksellisista kerroksista ja alkuperäisen kuulijakunnan motiiveista voi unohtaa.
Kerran sitten tuo raamatuntutkimusta varsin paljon opiskellut jo vähän varttuakin kerennyt pappismies intoutui puhumaan vähän laveammin. Hän tuli sanoneeksi että melkoisen todennäköisesti ns. Jeesukset päävertaukset, vain Luukkaan evankeliumissa olevat Laupias samarialainen ja Tuhlaajapoika eivät todennäköisesti ole itsensä Jeesuksen kertomia. Evankelista on luovalla tavalla tuottoisa ja laittanut ne sitten Jeesuksen suuhun.
Monta pappia nähnyt hyvin iäkäs naishenkilö ryhtyi sitten tenttaamaan pappiamme ja päätyi itse siihen johtopäätökseen että ei sillä mitään väliä vaikka Jeesus ei niitä eläessään lausunut eikä niin opettanut, asiallehan on hyvin luonteva selitys. ”Se tämä Luukas tutki asioita tarkasti ja oli myös hyvin nöyrä ja Hengelle altis mies. Jeesushan unohti kertoa nuo parhaat juttunsa kun piti niitä varastossa pahan päivän varalle. Niin se henki sitten kuiskas nämä vertauksen jo taivaaseen menneen Jeesuksen käskystä Luukakselle ja hän se laitto ne Jeesuksen suuhun.” Viesti oli yksinkertaisen selkeä ”nämä unohtuivat Jeesukselta mutta laitetaan nyt papyrukselle.” Ja niin tapahtui.
Tämän nerokkaan selityksen jälkeen pappismiehemme oli kovin hämmästynyt ja muisti sitten opettajansa sanat. Tällä kertaa toimituksellisista asioista oltiin kiinnostuneita. Pappismiehemme innostuikin asiasta ja alkoi höystämään puheitaan aivan uudella tavalla ja kun aika tuosta iäkkäästä naishenkilöstä oli jättänyt tuli tästä kohtauksesta hänen bravuurinsa jota hän muisteli aina suurella lämmöllä ja kai muistelee vieläkin.
Lyhyesti: mistä on kyse?
Niin. Todellakin lyhyt kertomus Laupiaasta samarialaisesta on niinsanotusti toinen Jeesuksen päävertauksista tai pääasiallisista opetuksista Tuhlaajapojan ohella. Laupias samarialainen tiivistää hyvin olennaisesti sen mitä Jeesus opettaa siitä kuka on lähimmäinen ja miten häntä pitää kohdella, kun taas kertomus Tuhlaajapojasta opettaa se mitä Jeesus opettaa Jumalan rajattomasta armosta. Käyttäkäämme edelleen vanhaa tuttua käsitettä Laupias samarialainen vaikka tuossa Pipliaseuran uudessa raamatunkäännöksessä puhutaan hyväsydämisestä Samarialaisesta.
Joku voisi nyt herättää kysymyksen siitä onko kertomus laupiaasta samarialaisesta aitoa Jeesuksen opetusta. Sillä ei ole mitään merkitystä sillä se on aivan varmasti hänen opetuksensa hengen ja tarkoituksen mukaista. Aitouden kriteerinä, takuuna, on tässä se että kertomus ravistelee totuttua tilannetta ja on tietyllä tavalla erikoinen. Oli tässä kyseessä aidot Jeesuksen sanat tai Luukkaan inspiraatio tai peräti se hengen väliintulo josta se iäkäs naishenkilö pappismiestämme muistutti niin aitouden kriteerinä, takuuna on se Jeesukselle tyypillinen tapa puhua jossa tavanomaiset oletukset käännetään päälaelleen. Jeesus on aivan tahallaan ja harkitusti ärsyttävä ja hän haluaa asettaa kyseenalaiseksi jonkin tietyn ja totutun toimintatavan, eikä vaan asettaa kyseenalaiseksi vaan saada aikaan täydellisen muutoksen.
Voimme kysyä muuttuiko tuon lainopettajan mieli ja asenne kun hän kuuli Jeesuksen opetuksen ja aivan samalla tavalla kysymys voidaan asettaa monelle tämän päivän ihmiselle, ei ainoastaan monelle vaan aivan kaikille.
Lyhyttä tarinaa laupiaasta samarialaisesta on tulkittu monella tavalla ja siitä on kirjoitettu saarnoja jo kristikunnan alkuvuosisadoista lähtien. Tänäänkin meidän kirkossa tästä tekstistä saarnaa muutama sata pappia ja innokkaimmat kirjoittavat saarna vaikka eivät jumalanpalvelusta pitäisikään. Melkein aina on esitetty jokin tulkinta tai mietitty millainen olisi tämän päivän laupias samarialainen. Ehkä joku sijoittaa asiakokonaisuuden Itä-Helsinkiin ja puhuu jopa laupiaasta somalialaisesta.
Kysymys: Miksi Jeesus kertoo tämän vertauksen?
Tänään ja täällä voisimme lähestyä asiaa vähän erilaisesta näkökulmasta ja voimme kysyä sitä miksi Jeesus kertoi tuon pienen tarinan? Tarina voi olla uskottava vaikka se olis ihan perätön, todellisuuspohjaakin vailla. Tässä tilanteessa saattaa olla kyse siitä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään kahdentuhannen vuoden takaisesta maagisesta realismista, jostain täysin yllättävästä stoorinpätkästä. Oletetaan että vaikka vuoteen 1965 sijoitetussa kaunokirjallisessa tekstissä ja tarkassa ajankuvassa, tai vaikka tuohon aikaan sijoitettavassa elokuva-produktiossa joka vähän laitamyötäisessä oleva naishenkilö hoilottaisi laulua ”Katson sineen taivaan.” Ja siinä toinen elokuvahahmo sitten sanoisi hänelle että ”Älä kuule viitsi rienata. Katri Helena esittää tuon laulun vasta vuonna 1979 Euroviisuissa.” Mutta varmasti Jeesuksen sanoissa ja aivan tavassa jolla hän esitti lyhyen kertomuksen laupiaasta samarialaisesta oli jotain vielä enemmän kuin mitä konsanaan tuntemamme maaginen realismi on.
Joka hallitsee oman mielensä liikkeet ja motivaation on voittanut paljon ja tavoittanut jotain josta jo Jaakobin kirjeessä puhutaan. Siis lyhyesti sanoen ymmärtää itseään varoo loukkaamasta toista ihmistä puheillaan, ilmeillään ja pienillä arkipäivän teoillaan. Toisaalta hän voi myös olla taitava vaikuttaja ja jopa vaarallinen manipulaattori ja joskus aivan tahattomastikin. Sellaisia me vain olemme emmekä muuksi muutu.
”Ihminen voi kesyttää kaikki eläimet ja on ne kesyttänytkin: nelijalkaiset, linnut, matelijat ja merieläimet. Kieltä ei silti kukaan pysty kesyttämään. Se on villi ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, mutta sillä me myös kiroamme Jumalan kaltaisiksi luotuja ihmisiä. Kiitos ja kirous tulevat samasta suusta.”
Vaikka vasta lähes 1900 vuotta Jeesuksen jälkeen eräs toinen opettaja ymmärsi sen mitä piilotarkoitus voi olla niin hän puhui sellaisesta asiasta mikä on aivan kuin ohjelmoitu ihmiseen. Kun emme hallitse mieltämme tuotamme puhunnokseemme sellaista mitä emme aina tarkoittaisi jos jaksaisimme vain ajatella vähän aikaa, muutaman hetken ennen kuin aukaisemme suumme.
Suomalaiset olivat vielä Aleksis Kiven aikana Sananlaskujen suurkuluttajia ja ymmärsivät hyvin monia asioita juuri kompailun ja sananlaskujen kautta. Meneppä sanomaan tämän päivän rippikouluikäiselle vaikka että ”Sydämmensä kyllyydestä suu puhuu” niin voit olla varma että useimmat noista rakastettavan pihalla olevista nuorista vääntävät kasvonsa paljon viestivään mikroilmeeseen joka viestii viestimästä päästyään konekivääritulella että HÄH ja sata huutomerkkiä!
Nyt voikin kysyä että jos tuossa suomalaisessa sananparressa ”sydämensä kyllyydestä suu puhuu” on jotain totta ja universaalista. Jotain joka on totta kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa ihmislajin aikana niin mitä oli Jeesuksen mielessä kun hän puhui tuolle lainoppineelle. Oliko Jeesuksella jotain mistä voimme käyttää nimeä piilotarkoitus. Vai tunsiko Jeesus itsensä ja antoi niin sanotusti palaa. Käyttikö hän vain yhden tarkoin harkitun, ja suunnitellun jutun. Vai oliko hän vain oma itsensä?
Jeesus oli myös profeetta ja omalla tavalla kaikki mitä hän sanoi ja opetti oli vain pieniä reunahuomautuksia Jesajan kirjan marginaaliin. Itsehän hän sanoi:
”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.”
Kyseessä oli siis harkittu teko ja puheenparsi. Aivan harkittu teko ja puheenparsi. Ei enempää ja vähempää vaan aivan harkittu teko.
Evankeliumi
Mutta Jeesus ei kehottanut tekemään niin kuin oli maan tapa. Uskonnollinen uudistaja ei koskaan kehota tekemään niin kuin on maan tapa vaan hän haluaa uudistaa. Ja tällaisissa uudistamisissa joka pätee myös poliittisiin ja yhteiskunnallisiin uudistuksiin on aina kyse siitä että palataan ihanteeseen tai vaaditaan paluuta siihen. Jeesus vaati profeettojen julistuksen sisällön toteuttamista. Ei muuta eikä yhtään enempää ja sellaista ei tänäkään päivänä kukaan profeetta voi vaatia.
Maagista tuossa Jeesuksen kertomuksessa on se millaista rohkeutta laupias samarialainen osoittaa. Hän asettaa itsensä hengenvaaraan. Jeesuksen kuvaus ei ole mitään haihattelua. Kaikki tiesivät miten vaarallista oli matkata alas Jerikoon. Mutta kaiken sen vaatimuksen jonka Jeesus esitti oli hän itse elänyt läpi ja kokenut. Miten hänestä muuten olisivat ihmiset voineet sanoa:
”Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.”
Hutba eli kehoitus meille
Puhuessaan laupiaasta samarialaisesta siellä jossain ohikiitävässä hetkessä kauan sitten tai hengen välityksellä evankeliumiaan raapustavalla Luukkaalle latasi sanomaansa jotain todella syvältä sydämensä kyllyydestä. Hän kehotti toimintaan ja nimenomaan rohkeaan toimintaan.
Vanhan testamentin Saarnaaja kysyi:
”Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?
Tämä on oikein hyvä kysymys. Tähän viitaten voimme kysyä mitä hyötyä Jeesukselle oli siitä että hän aikoinaan puhui juuri noin. Siitä on hyötyä jos kysymme mitä hyötyä siitä on meille. Jeesus vaatii meitä rikkomaan rajoja ja etsimään uutta. Ei riitä se mikä on maan tapa tai oman itsen tapa vaan pitää tehdä jotain enemmän. Kaikki emme pääse auttamaan ryöstön tai väkivallan kohteeksi joutunutta ihmistä mutta voimme lähteä Mestarin jalostavien sanojen kautta parantamaan itseämme kun kysymme itseltämme: Mitä hyötyä siitä on. Ja sitten listaamme joitain asioita:
Mitä hyötyä minulle on siitä että olen ystävä vain vanhoille ystävilleni…
Mitä hyötyä on minulle siitä että tungen turhia kuvia Facebookkiin vain muutaman peukun tähden…
Mitä hyötyä minulle on siitä että peukutan vain kavereiden juttuja Facebookissa?
Mitä hyötyä minulle on siitä minulla on ystäviä mutta unohdan muut lähimmäiseni?
Mitä hyötyä minulle on siitä että katson omahyväisenä vanhaa luokkakuvaani mutta en ole armollinen omalle nuorelle itselleni?
Mitä hyötyä minulle on siitä että en näe vanhassa luokkakuvassani kärsiviä tovereitani ja ole heille vihdoinkin armollinen?
Mitä hyötyä minulle on maan tavasta? Mitä hyötyä minulle on siitä että olen vain mitä olen enkä koskaan mene oman pihani ulkopuolelle? Olen vain ohi kävelevä pappi tai leeviläinen.
AMEN
