sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Lyhyesti ja yksinkertaisesti yksinkertaisesta vertauksesta — Uudenvuodenaatto


Uudenvuodenaatto
 
Aikamme on Jumalan kädessä

31 dec MMXVII  
Saarna Auran kirkossa

Kirkkoherra Torsti Äärelä

Lyhyesti ja yksinkertaisesti yksinkertaisesta vertauksesta
Omelia DOCG


Evankeliumi Luuk. 13: 6-9

Jeesus esitti vielä vertauksen: ”Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. Silloin hän sanoi puutarhurille: ’Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.’ Mutta puutarhuri vastasi: ’Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.”

Alkunäky.
Puut ovat hyvin tärkeitä meille kaikille, niillekin jotka eivät ole kovinkaan suuria luonnon ystäviä. Karujen seutujen ihmisille ne ovat vieläkin tärkeämpiä, varsinkin jos ne ovat hedelmäpuita. Tämän vuoden toukokuussa, helatorstaina, istutimme tuohon virastotalolta Sillankorvantielle ampuvalle nurmikolle viisi omenapuuta ja yhden päärynäpuun. Muutamat niistä tuottivat jo ensimmäisenä vuonna, istutusvuonnaan, hedelmää. Osa nurmikosta josta on tullut yleismaailmallisesti ihmisen turhantärkeyttä, mukamas arvovaltaa ja vakavuutta ilmentävä asia tuli hyötykäyttöön.

Jeesuksen ajan Palestiina ei ollut mikään kovin rehevä maa. Välimeren seutu oli ennen nyky-ihmisen levittäytymistä hyvin rehevää seutua, mutta tultaessa ajanlaskun alkuun olivat metsät monesta paikkaa hakatut. Ihminen oli muovannut maisemaa mieleisekseen jo. Hän oli tehnyt laaksot pelloiksi ja istuttanut kaikkialle viinitarhoja, oliivi-lehtoja ja hedelmäpuita. Puihin liittyi paljon uskomuksia niitä oli myös kirjattu ylös. Yhden uskomukseen törmäämme tämän tekstin äärellä jos ymmärrämme Raamatun tekstit kokonaisuutena. Tässä kohden kiinnittyy huomio sanoihin ”kolmena  vuotena.” Mistähän tässä mahtoi oikein olla kyse?

Toora, ja erityisesti tuon juutalaisten kirjakokoelman kolmas kirja, sisältää paljon erilaisia määräyksiä. Eri asia sitten olikin noudatettiinko niitä. Mitään merkkejä on käytänössä mahdotonta löytää siitä että esimerkiksi ns. riemuvuotta olisi koskaan vietetty. Kolmas Mooseksen kirja sisältää kylläkin viittauksen hedelmäpuihin ja kolmeen vuoteen. Tuossa kohdassa kehotetaan pidättäytymään puun hedelmien syömisestä sen kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana. Neljäntenä vuonna sato oli uhrattava Herralle, ja vasta viidentenä vuonna hedelmäpuun satoa voitiin nauttia. Raamattu-painokset ovat täynnänsä sivujen ala-laidassa olevia viittauksia muiden kohtiin. Tämän Luukkaan evankeliumin kohdan jakeiden kohdalta emme tällaista viittausta löydä siihen kohtaan, 3. Mooseksen kirja 19:23-25, jossa tämä kolmen vuoden sääntö on. Asiaa voidaan aika tavalla hämmästellä sillä paljon heppoisempiakin rinnastuksia raamatun sivujen alalaidasta löytää.

Selitys
Jeesuksen sanoille tämän päivän evankeliumitekstissä ei löydy mitään rinnakkaisuutta muiden aikalaisten tai häntä edeltäneiden tai seuranneiden oppineiden teksteissä. Evankeliumin kirjoittaja toteaa aivan aluksi: Jeesus esitti tämän vertauksen! Sanat jäävät kuitenkin selittämättä. Ei sanota mitä Jeesus kaikella tällä tahtoi sanoa ja mitä sen pohjalta pitäisi ymmärätää. Nykyisessä raamatunkäännöksessä on väliotsikoita ja tämän kappaleen edellä lukee vain ”Hedelmätön viikunapuu saa armonaikaa.”

Tekstiä emme pysty ymmärtämään ellemme lue edellistä kappaletta jonka otsikoksi meille on laitettu nykyiseen käännökseemme: ”Ellette käänny, olette tuhon omat.”

Näyttää siltä, että tekstiä ei pidä lähteä selittämään siltä pohjalta että Jeesuksen sanojen takana olisi tuo viittaus kolmannen Mooseksen kirjan kohtaan kolmannesta, neljännestä ja viidennestä vuodesta. varmasti oli maanomistajia ja viljelijöitä jota eivät kovinkaan paljon välittäneet joidenkin kirjojen opetuksista. Maa oli arvokasta ja jokaisen puun anti oli tärkeä. Ihmiset kamppailivat jokapäiväisestä leivästä ja uskonnollisia intoilijoita oli kuitenkin verrattain harvassa. Sellaisia intoilijoita kuten paljon puhutut farsiseukset olivat tuskin kahdeskymmenesosa kansasta. Näyttää siltä että tässä kysymyksessä Jeesuskaan ei ole mikään intoilija. Nyt hän suhtautuu puihin ja määräaikoihin kovin luovalla tavalla. Ikivanhat säädökset eivät paina vaa’assa paljoa vaan paino on vain ja ainoastaan opetuksessa ja sen varsin vaativassa sisällössä.

Edelisessä kappaleessa hän on vienyt pohjan ajatukselta että ihmistä seuraisi erityinen rangaistus hänen jostain erityisen pahasta teostaan. Yhtä kaikki, rangaistus ja tuho uhkaisi kaikki elleivät he kääntyisi.

Armollinen loppunäky
Mutta lopuksi voisimme vielä kysyä yhtä asiaa. Rohkenisimmeko lähteä tulkitsemaan tätä Jeesuksen vertausta. Mitä tarkoittaa yksi armon vuosi lisää? Puutarhuri jos hän on asioista perillä ymmärtää kyllä hyvin asioiden oikeat suhteet. Itse istutin kerran omanapuun joka kasvoi varrennoksen jälkeen huimaa vauhtia ja tuotti lajinsa mukaisia isoja ja virheettömiä omenoista kaksi vuotta ja neljä kuukautta istuttamisensa jälkeen.  Seuraavana vuonna omenia ei sitten tullut ja kasvukin oli kovin vaatimatonta. Eräs siantunteva omena-mies tiesi kyllä mistä asia johtui eikä tämä ollut hänen korvissaan mitenkään tavatonta; kyse on hormonitoiminnasta ja varrennosoksessa oli ollut kaikki tarvittavat ainekset niin nopeaan kasvuun kuin pikaiseen satoonkin.

Tällaisen ajatuksen emme kuitenkaan saa antaa hämätä itseämme sillä Jeesus ei ehkä tarkoittanut tätä. Luonnotieteellisestä näkökulmasta katsoen, jos vertaus perustui  Jeesuksen kuulemaan tositapahtumaan, saattoi puutarhuri ollakin oikeassa ja tulevana vuonna viikunapuu alkoi tuottamaaan hedelmää. Hän oli nähnyt tuollaista ennenkin ja piti hyvin todennäköisenä että puu vielä herää kukoistukseensa. Ehkä hän tiesi tarkalleen mitä sille pitää tehdä ja minkälaista lannoitetta se kaipasi. Ehkä hänellä oli takataskussaan jokin erikoiskukkain.

Jeesuksen näkökulma ei tässä ole kuitenkaan puutarhanhoidollinen. Huomiomme kohdistuu nyt sanoihin jotka puhuvat maan muokkaamisesta ja lannoittamisesta. Olemme loppujen lopuksi varsin ison kysymyksen äärellä. Vaikka kovin yksinkerainen sananselitys ei ole kovin korkeassa kurssissa nykyään ja vertaukuvallinen puhekin voi olla monen mielestä lapsellista niin yksinkertaisimmillaan Jeesuksen puhe sitä on. Tämä vertaus ei ole ehkä Mestarin suusta kuulemistamme kaikista älyllisesti kiehtovin ja yksinkertaisuudessaan sille on helppo jopa vain hymähtää. Mutta tällä kertaa yksinkertaisuudessa on sen voima. Maan muokkaaminen ja lannoittaminen on sanan julistamista ja sen elämistä esimerkkinä. Ja jos haluamme tehdä oikeutta Mestarille ja hänen sanoilleen emme lähde siitä että vertausta ja sen vaatimusta pitäisi katsoa siten että riittää kun vain sanomme mitä Jeesus haluaa meidän tekevän: Ota tästä ja usko näin!

Vertauksen avaama perspektiivi, näkö-, ja tarkasteluala, tulee nyt koskemaan sekä sanan kuulijaa että sen julistajaa. Mestari on aikaisemmin Luukkaan kertomuksen mennessä eteenpäin sanonut sanat: "Varokaa fariseusten hapatetta, tekopyhyyttä. Ei ole kätköä, joka ei paljastu, eikä salaisuutta, joka ei tule ilmi.” Hän kuuluttaa kuuluttamisen perään aitoa katumusta ja luottamusta Taivaallisen Isän varjelukseen. Uudenvuoden tullessa lähemmäksi ja lähemmäksi ryhdymme ehkä miettimään miten parantaiimme ja kohentaisimme elämäämme. Uusi vuosi ei tosaalta ole mitenkään sen ihmeellisempi asia. Kääntymys ja parannus, mielenmuutos, koskee jokaista päivää.

Tämä saarna Uudenvuodenaattona on hyvä päättä lupauksen sanoihin jotka ovat kuitenkin enemmän velvoittavia:  "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” AMEN

Nostalgia-iltoja
 — II Joulupäivä —Tapaninpäivä

II Joulupäivä — Tapaninpäivä
Kristuksen  todistajat
26 dec MMXVII
Saarna Auran srk-talolla
Matt
. 23:33-39  III vuosikerta.
Nostalgia-iltoja 
Kirkkoherra Torsti Äärelä

Grande omelia



Tapaninpäivän saarna 
26 dec MMXVII


Matt. 23: 34-39
Jeesus sanoi lainopettajille ja fariseuksille:
    ”Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen. Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille. Totisesti: tämä sukupolvi joutuu vielä vastaamaan tästä kaikesta!
 Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Sillä minä sanon teille, että te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”


I
 Joulunaikana voi katsella vaikkapa vanhoja elokuvia. Useimmiten nuo elokuvat on tullut katselleeksi vähintään yhden kerran. Hyvät elokuvat kestävät kutienkin useamman katselukerran. Yksi tällaisista elokuvista on nimeltään “Hyvästi Lenin.” Elokuva kertoo erään perheen kohtaloon kietoutuvista tapahtumista vuosina 1989-1990 suurten muutosten aikana Saksan Demokraattisessa Tasavallassa. Noistya vuosista tulee kohta kuluneeksi 30 vuotta vaikka ei aina uskoisi.
Vaikka elokuvan kertomus aluksi tuntuu todella mielikuvitukselliselta sillä lienee todellisuuspohja. Ja ellei sillä olisi todellisuuspohjaa, niin se pitäisi keksiä. Kaikkinensa kertomuksessa yhdistyy ihmiselämän lohduttomuus kaikkialle ennättävään lämpimään nauruun.

II
 Mistä sitten oli kyse? Kaikki vanhemmat polvet muistavat Itä-Euroopan suuret muutokset lähes vuotta sitten. Oli kaksi Saksaa, ja niissä aivan erilainen järjestys. Miksi lähtisimme arvioimaan sitä kumpi oli parempi, sillä historia on aina voittajien kirjoittamaa, ja siinä unohtuu pieni ihmiskohtalo niin kovin helposti. Maailmankartalta hävinneessä Saksan Demokraattisessa Tasavallassa ihminen yritti elää elämäänsä arvokkaasti ja aina parhaansa tehden. Aivan samalla tavalla siellä pieni ihminen lähti toiveikkaana ensimmäiseen koulupäiväänsä, halusi oppia ja olla vanhemmillenkin kuuliainen ja hyvä pieni koululainen. Siellä kansalainen halusi varttua turvallisesti, löytää paikkansa ja elämäntehtävänsä, löytää puolison ja perustaa perheen, yksinkertaisesti olla ihminen. Mutta jotain siellä oli kuitenkin vallan erikoista… Ehkä ymmärrämme paremmin tuon maan ihmisten elämää jos vain toteamme: he elivät aivan ihmeellistä kaksoiselämää.

III 
Elokuva “Näkemiin, Lenin” kertoo perheestä jonka isä oli siirtynyt länteen. Äiti jäi itään kahden kasvavan lapsen kanssa. Todellisuudessa hänkin oli suunnitellut muuttavansa länteen miehensä perässä ja ottavansa vielä lapsetkin mukaansa. Se ei kuitenkaan onnistunut ja lopulta perheen äidistä Christine Kerneristä tulee mitä uskollisin puolueen työntekijä joka palkitaan vielä korkealla kunniamerkillä. Lapsilleen hän ei paljasta asioiden oikeaa laitaa vasta kuin viimeisinä päivinään. Vuodet kuluvat ja tulee suurten mullistusten aika 1980-luvun lopulla. Katumellakoiden keskellä äiti Christine saa aivo-infarktin ja vaipuu koomaan kahdeksaksi kuukaudeksi. Perheen poika Alex joka on varttunut kaksikymppiseksi neuvokkaaksi nuoreksi mieheksi ei halua, että äiti näkee sen muutoksen joka maassa on tapahtunut sen kahdeksan kuukauden aikana jona hän on nukkunut syvää untansa. Niinpä Alex lavastaa sisarensa, tämän miehen ja venäläissyntyisen ystävättärensä ja muiden vanhojen kunnon derkkujen kanssa Christinelle valetodellisuuden jossa hän saa elää elämänsä viimeiseen päivään ja viimeiseen hengenvetoon saakka. Neuvokkuutta tarvitaan senkin selittämiseen mitä tarkoitti se kun Christine näki ensimmäisen kerran ulos sairasvuoteelta lähdettyään helikopterin kuljettavan lieassa valtaisaa Leninin patsaan ylöosaa. Ja neuvokkuutta tarvittiin monen muunkin asian selittämiseen.

IV 
Edelleenkin voimme kysyä mistä oli kyse? Elokuvan kerronta on niin monikerroksista että voimme ottaa nyt esiin vain yhden juonteen. Aluksi voidaan todeta se, että tietysti Alex ja hänen sisarensa ja kaikki muutkin halusivat Christinelle pelkkää hyvää ja varmasti kaikki mitä he tekivät oli heille suuri seikkailu, joka yhdisti heidät heidän loppuiäkseen. Niin, ihminen haluaa aina pelastaa vanhempansa ja varmasti Alex ajatteli että hänen rakas äitinsä kuolee jos hän kuolee järkytyksestä jos hän vain kuulee totuuden. Ehkä äiti olisi kestänyt kaiken jos hän olisi ollut terve. Nimittäin Itä-Saksalaiset olivat sellaista porukkaa, kaksoiselämää kun elivät, että he saattoivat muitta mutkitta hyväksyä uuden todellisuuden kun muuri oli sortunut.

Voimme ajatella vaikkapa seuraavanlaisesti: Meissä on ikäänkuin katkaisija, sellainen josta laitetaan valot päälle. Siis näpsäytin jossa on kaksi asentoa. Kun se on toisessa asennossa niin olemme ja teemme asiat toisin, ja jos se on toisessa asennossa teemme ne toisella tavalla. Nimittäin tuon maan kansalaiset, vaikutusvaltaisimmasta vaatimattomampaan tiesivät ihan varmasti mitä rajan toisella puolella tapahtui ja millaista siellä oli.

V
 Kaksoiselämän eläminen voi olla rasittavaa. Toisaalta jos sitä elää luonnonlapsen tavoin voi pysyä järjissäänkin, mutta aina siinä jää kuitenkin paljosta vaille. Derkkulan väki ei ollut tynnyrissä kasvatettua porukkaa, vaan pikemminkin tynnyriin sullottua porukkaa. Tuota ilmaisua tynnyrissä kasvanut käytetään meillä sellaisissa asiayhteyksissä kun joku yksilö kovasti poikkeaa tavoiltaan muista, ja syy siihen on yleensä kasvatuksessa tai jonkin yhteisön asettamissa tiukoissa säännöissä, tavoissa elää, puhua, ajatella ja osoittaa tunteitaan. Monesti ainakin meillä puheet tynnyrissä kasvamiseen liittyvät siihen kun arvioidaan joitain uskonnollisia yhteisöjä ja heidän jäseniään.

VI 
Ajat ovat muuttuneet muutenkin kuin kahden Saksan suhteen. Jälleen kerran kristillinen kirkko on uusien haasteiden edessä. Asioista ei voida puhua samalla tavalla kankeasti ja samaa muotokieltä käyttäen kuin puhuttiin Cristinen, Alexin, Arianen, Laran ja Denisin maailmassa, maassa jossa uutislähetyksissä toistettiin keskimäärin 20 kertaa puolueen nimi ja aina se luettiin kokonaan; neljä sanaa joista kolme pitkää sanaa ja 43 kirjainta. Die Sozialistische Einheitspartei Deutschlands.

Päivän evankeliumitekstissä puhutaan profeettojen vainoamisesta ja tappamisesta ja totuuden vastustamisesta. Perinteinen tapa valmistaa saarnat tapaninpäivänä Lutherin ajoista tähän päivään on ollut todeta, että tapaninpäivän sanoma, ja tekstien viesti on ihmisten vastaus taivaan lahjaan, juuri syntyneeseen Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen. Voihan sen tietysti noinkin sanoa, mutta onko se kovin rakentavaa? Juuri kun on julistettu joulurauhakin ja Rauhan ruhtinas on syntynyt maailmaan. Tässä suhteessa kirkon evankeliumikirja on varsi kummallisella tavalla historian vanki. Ensi kehotetaan viettämään ilon juhlaa ja sitten syyllistetään oikein pitkäperjantain arsenaalilla. Tässä kohden ainakin olisi uudistumisen paikka.

Kaiken jälkeen herää vielä kysymys siitä, onko kirkko, vaikkapa tama meidän Suomen evankelis-luterilainen kirkko, itse asiassa eräänlainen Saksan Demokraattinen Tasavalta ei ymmärrä, että maailma on muuttunut. Se ja sen eliitti yrittää pitää kiinni asemistaan eikä hyväksy tosiasioita muuttuneessa tilanteessa. Sen pieni eliitti puhuu edelleenkin muotokieltä jota muiden on vaikea ymmärtää. Kaiken keskellä sillä on kuitenkin tehtävä ja sen arvokas työ saa tunnustusta. Se näyttää olevan valtio joka tekee uudistuksia uudistusten perään, uudistuksia jotka eivät johda mihinkään. Sillä on menestystuote nimeltään rippikoulu, mutta suurten juhlapyhien aikana kirkossa ei juuri näy tämä menestystarina. Jos joku yrittää kertoa että tuon yhden menestystarinan taustalla on enemmän nuoriso-kulttuurista omaksutut mallit niin hänet kyllä vaiennetaan.

Uudistamista ei aina katsota hyvällä eikä totutusta poikkeavaa sallita kuin muutamille virallisille kyseenalaistajille ja ehkä yhdelle valmiiksinaurajalle. Pieni eliitti puhuu edelleen keskenään kieltä jota suurin osan kirkon jäsenistä ei ymmärrä ja kaiken lisäksi se uudistaa itseään ja toimintaansa vain itsensä uudistamisen vuoksi. Toisaalta yksi kirkon menestystarina on myös ollut hyvin hallittu viivytystaistelu joka jatkuu ja jatkuu…

Oikeassa uudistumisessa on myös kyse siitä, että tapa puhua asioista uudistetaan. Muuten kirkon kohtalo on sama kuin Hyvästi, Lenin-elokuvan Christinellä joka näkee Lenin-patsaan yläosan lipuvan pois jonnekin kauas. Siinä vaiheessa voi kysyä onko kirkko tehnyt jotain mitä se ei enää saa anteeksi. “Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta,” ja toisaalla “Miksi rikotte Herran käskyjä vastaan? Se tuottaa teille onnettomuuden. Koska olette hylänneet Herran, hänkin hylkää teidät.” Jos näin on niin sen jälkeen sillä ei ole muuta tehtävää kuin toimia nostalgia-museona ja sen tapahtumat, tämäkin jumalanpalvelus, ovat sellaisia tapahtumia kuin DDR-aiheiset “ostalgia-illat” olivat viime vuosikymmeninä. AMEN.