sunnuntai 21. maaliskuuta 2021



Marian ilmestyspäivä — Herran palvelijatar
21.03.2021 — ante diem XIII Kalends Apriles MMXXI
Saarna Liedon seuriskirkossa
Ihan tavallinen Marianpäivän saarna


Evankeliumi: Luuk. 1: 46-55
- Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi
sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä,
polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät.
Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen (siemenelle),ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.



Johdanto — Kun eräs pappi antoi lapselle nimen


Entisaikoina, vanhan maailmankauden aikana, ja näin voimme todellakin sanoa, oli pappismiehiä joista kerrottiin monia juttuja. Heidän tempauksensa eivät päätyneet iltapäivälehtien otsikoihin eikä niistä pikavauhtia kerrottu sosiaalisessa mediassakaan. Saattoipa käydä niinkin ja usein kävi niin että sinänsä sattumukset jotka olisivat ansainneet päästä kansalliseen ja jopa kansainväliseenkin levitykseen jäivät paikkakunnalle ja ehkä niistä kerrottiin kun hiippakunnan papit joskus tapailivat toisiaan. Kaikkia ei ole edes kirjoitettu ylös. Sellainen hahmo oli muun muassa Ylä-Lapin suuri legenda Yrjö Aittokallion ja moni muu. 

Mutta kerran aika tavalla etelämässä tapahtui jotain joka liittyi tämän päivän aiheeseen osuvasti. Oli mies, pappi ja melkoinen kirkkoruhtinas jolla ei ollut juuri tapana ottaa sanojansa takaisin. Jos hän tuli sanoneeksi ”Kun minä aloitin nuorisotyön tässä seurakunnassa 1845” niin hän pysyi sanassaan vaikka tarkoittikin sataa vuotta vanhempaa ajankohtaa. Niin, todellakin kun hän tuli noin sanoneeksi ja joku erehtyi huomauttamaan että tarkoitettiin varmastikin sataa vuotta myöhempää ajankohtaa niin hän se vain vastasi: ”Minkä sanoin, sen sanoin.” 

Ja sitten kun kerran oltii kastamassa erästä lasta, tyttöä tuli lapsen äiti kovin hätääntyneeksi kun kuuli että lapsi sai hieman eri nimen kuin oli tarkoitettu. Tuo jämerällä ja aina päättäväisellä äänellä varustettu mies oli juuri kastanut lapsen nimellä Maria. Äiti oli tarkoittanut ja kai isäkin, että lapsesta olisi tullut Marja. Mies joka ei voinut ottaa sanojaan takaisin ei jäänyt tietenkään neuvottomaksi vaan totesi ykskantaan ”Jos se nimi kelpasi Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen äidille, niin kyllä se kelpaa tälle kin tyttärelle!”


Tätä pieneen tarinaan voi aina viitata jos joku haluaa väittää että pappi antaa lapselle nimen. Näinhän ei ole  ja tätä halutaan nykyisessä kastakaavassa korostaa kun jo alkuvaiheessa kysytään: ”Vanhemmat, minkä nimen olette antaneet lapsellenne?” Ja ettei vahinkoa vain pääsisi tapahtumaan voidaan asiaa vielä korostaa sanoin ”Vanhemmat, minkä nimen olette päättäneet antaa lapsellenne." Asiahan on niin että lapsi jolla jo nimi on kastetaan kristilliseen uskoon. 

Marian nimi oli tärkeä ainakin tuolle menneen maailmanajan papille ja voimme kysyä mitä se merkitsee meille tänään. Suuri sisarkirkkomme on luonut Jeesuksen äidistä useita opinkappaleita, ja Maria on noissa kirkoissa varsin näkyvällä ja keskeisellä paikalla... Me sitä vastoin hyväksymme vain yhden Mariaa koskevan opinkappaleen; sen, että Jumalan Poika syntyi Neitsyt Mariasta Pyhän Hengen vaikutuksesta. Ja siinäkään opinkappaleessa itsessään Maria ei ole keskeisellä sijalla…

Mutta mitä muuta meille luterilaisille merkitsee Jeesuksen äiti, jos hän ei ole esirukoilija, välittäjä ihmisten ja Kristuksen suhteessa, eikä hän ole liioin kirkon äiti tai Taivaan kuningatar?  Lääkäri Luukkaan alkukertomukset ovat tulleet merkitsemään erittäin paljon kristilliselle kirkolle, myös meille. Jokin tarkoitus hänen henkilöhahmolla uskonsisältömme kokonaiskuvassa siis on...

Kertomus Mariasta se on pilkottu kolmelle vuosikerralle. Mikäli Marian asemaa uskomme kokonaiskuvassa halutaan valottaa on meidän todella mentävä päivän lyhyehkön evankeliumikappaleen ulkopuolelle. Ajatus Herran Palvelijattaresta ja armoitetusta henkilöstä ei avaudu eteemme ilman kaikkien kolmen vuosikerran yhteistekstin käyttöä. On kyse taas niistä laajemmista yhteyksistä...

Mutta jos todella haluamme ymmärtää Jeesuksen äitiä ihmisenä joudumme avaamaan näköalan kaikkien neljän evankeliumin todistukseen. Marian lapsenomaista uskoa ja luottamusta tarvittiin hänen esikoisensa erikoisen elämänuran ymmärtämiseksi. Samaisen Luukkaan tallentamassa kuvauksessa, jossa 12-vuotias Jeesus on temppelissä saamme nähdä ensimmäisen kuvauksen noista ongelmallisen tuntuisista väleistä. Jeesus-poika kun oli omin nokkinensa livistänyt Jerusalemin-matkalla vanhempiensa seurasta ja ryhtynyt jonkin sortin julkisen työnsä esinäytökseen. Saamme lukea, että vanhemmat eivät oikein ymmärtäneet poikansa vastausta. 

Pahoilta varmaan tuntuivat nekin sanat joissa Jeesus sanoi Jumalan tahdon toteuttajia veljikseen, sisarikseen ja äidikseen. Jeesus kun ei oikein ollut halukas tapaamaan sukulaisiaan. Kaanaan häissä tapaamme varsin ankarasti sanailevan äidin ja pojan. Eikä Jeesus muutenkaan varmaan vastannut ihannekuvaa Daavidin valtaistuimella istuvasta hallitsijasta... Marian piina oli oleva pitkä… Ja hän oli tarvitseva pitkää pinnaa.


Mitä, me ja edeltävät polvet olemme tottuneet kuulemaan Marian ilmestyspäivänä — 463 sanaa ja 3438 merkkiä

Mariasta on kuitenkin puhuttu kirkossamme paljon. Satojen vuosien ajan Marian ilmestyspäivänä on pidetty valtava määrä saarnoja. Jos noita saarnoja lukee niin niissä toistuu tietty ajatuksenjuoksu ja satojen vuosien aikana lausuttu sisältö voidaan hvynkin tislata seuraavan 463 sanan ja 3438 merkin merkin tiivistelmään.

Kertomus nuoresta Mariasta kuvaa ihanalla tavalla jotain. Monien Vanhan testamentin henkilöiden tavoin Maria asettuu kokonaan Jumalan käytettäväksi. Hän tekee sen tietoisesti ja ilmaisee oman suostumuksensa: »Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.»

Niin, eikö Jumalan ensimmäinen teko ole siinä, että hän on laupias ja armollinen kaikille, jotka mielellään luopuvat omista kuvitelmistaan, oikeudestaan, viisaudestaan ja mitä hengellisiä lahjoja nyt onkaan ja halukkaasti pysyvät hengeltään köyhinä. He ovat todella Jumalaa kunnioittavia eivätkä kuvittele olevansa mitättömimminkään asian arvoisia vaan ovat mielellään Jumalan ja maailman edessä alastomat ja paljaat; kaiken mitä heillä on, he katsovat saaneensa pelkästä armosta ansiotta annettuna, he käyttävät sitä ylistäen, kiittäen ja pelolla kuin vierasta omaisuutta eivätkä etsi omaa tahtoaan, haluaan, ylistystään tai kunniaansa vaan ainoastaan hänen, jonka ne ovat.

Martti Luther piti Mariaa parhaana esimerkkinä Jumalan armosta. Valitsemalla hänet Jeesuksen äidiksi Jumala osoitti, mikä Hänen valtakunnassaan on suurta: köyhä ja nöyrä saa kunnian, mutta rikas ja ylpeä lähtee tyhjänä pois Hänen luotaan.
Maria on myös esimerkki ihmisestä, joka on avoin Jumalan edessä. Elämä ja usko ei ole puristettu vielä mihinkään kaavaan. Hän uskoo myös Jumalan yliluonnolliseen toimintaan. Jumala ei toimikaan aina samalla kaavalla. Eikä Mariaa suinkaan nöyryytetä, vaan hän on jo nöyrä ja siksi voi ottaa vastaan suuren ja pyhän tehtävän. Eikä tiedä, että se vei lopulta suuriin kärsimyksiin ja uhrauksiin hänen elämässään. Hänellä on sen verran terve itsetunto, ettei torju myöskään vanhemman naisen hänelle tarjoamaa apua ja kunnioitusta. Ilo saa pulputa kaikessa rauhassa tämän elämänhaluisen ja vapautuneen nuoren naisen sydämestä.

Jumalalla on asiaa ja tehtäviä kaikille. Jumala ei käytä ja valitse vain miehiä, ei ole koskaan yksistään valinnut. Myös nainen voi olla Jumalan armon ja suurten tekojen julistaja. Maria, nainen, saa ensimmäisenä tiedon odotetun Messiaan ja Jumalan Pojan syntymisestä. Sitä ei ilmoiteta ensinnä jollekin miesprofeetalle tai miespapille. Lisäksi hän rikkoo toisenkin oman aikansa itsestäänselvyyksistä. Nimittäin Maria saa tehtäväkseen antaa myös nimen pojalleen. Tämä kun tehtävä oli tavallisesti aina isän. Maria ei ole vain synnyttäjä, vaan myös Jumalan tekojen julistaja. Meidän ei tarvitse häntä palvoa, mutta suuresti kunnioittaa. Marian voima on liikkeelle lähteminen Jumalan voimassa, Häneen turvautuen. Hän sai kokea paljon Jumalan huolenpitoa. Maria ei suinkaan ole hiljainen ja alistuva, vaan Jumalaa ylistävä ja Hänen tahtoaan rohkeasti toteuttava nuori nainen. Maria rohkaisee epätoivoisintakin nousemaan ja katsomaan todellisuutta silmiin.

Marian Poika teki lopulta mahdottomia: nousi kuolleista ja todisti siten olevansa Jumalan Poika. Yli 30 vuotta kestänyt Marian piina oli lopullisesti ohi vasta pääsiäisenä. Elisabethin luo kiiruhtava ja vuorilla hyppelevä Marian hahmo on kevään merkki ja ennustaa jo pääsiäistä aivan samalla tavalla kuin meille suomalaisille joutsenten saapuminen on varma merkki siitä että kevät on lähellä. 

Hänen askelissaan on myös Pyhän Hengen synnyttämää iloa. Hänen tavallaan saamme mekin luottaa Jumalan armoon ja johdatukseen sekä tehtävään. Hän antaa voimia, taitoa ja rohkeutta. Minkälaisia yllätyksiä Jumalan tahtoon uskaltautuva saakaan kokea elämässään, olkoon mies tai nainen!”

Jotain erilaista mutta ei kuitenkaan mitään uutta.

Yksi Marianpäivän teksteistä on kuitenkin vielä syytä nostaa esille. Se kun jää aina vähemmälle huomiolle. Kun evankeliumirkirjaa viime vuosituhanne lopulla uudistettiin ja siinä sivussa myös jumalanpalvelusta haluttiin korostaa myös vanhan testamentin tekstien ja uuden testamentin muiden tekstien kuin evankeliumitekstien arvoa. Nykyään kyllä näkee varsin harvoin saarnoja jotka nousevat Vanhan testamentin teksteistä tai Uuden testamentin kirjeiden teksteistä. 

Vielä harvinaisempaa on kahden viime vuosikymmenen aikana ollut se että saarna rakenettaisiin siten että otettaisiin huomioon kaikki tekstit. Ja näin jäävät monet teksti vaille huomiota ja näin käy todella Marian ilmestyspäivänäkin. Saarnoihin ja hartauspuheisiin on tullut, kiitos kansainvälisten vaikutteiden ja tietynlaisen Roomaan päin katselemisen myötä uudenlaista virettä. Monet ihailevat ison sisarkirkkomme rakennetta, pappeutta, rakennetta ja sen suurta universaalisuutta. Toisaalta tähän voisi sanoa että eihän itse Lutherkaan koskaan kokenut että hän olisi halunnut luopua kirkkonsa jäsenyydestä, hän vain halusi uudistaa stä ja poistaa väärinkäytökset.
Monet Lutherin opilliset seuraajat aina omiin päiviimme saakka ovat halunneet puhua Kristuksessa olemisesta ja eräs Marianpäivän teksti, kolmannen vuosikerran Uuden testamentin teksti, puhuu juuri tästä. Ne ovat sanat apostoli Paavalin roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun alusta: 

Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.

Ne ovat sanoja Marian pojasta. Apostoli Paavali ei ollut juuri kiinnostunut Jeesuksen elämänkerrasta eikä sitä kautta tietenkään hänen äidistäänkään. Hänelle ensimmäinern ja tärkein asia oli Kristuksessa oleminen ja sen selittäminen. Ja sen pitäisi olla tänäänkin kaiken uskon ja sen selittämisen loimilanka. Uskomme on kuin matto ja siinä on erivärisiä matonkuteita joita eri pyhäpäivien tekstit meille kuvastavat. Tästä kudelmasta koostuu uskomme.

Mutta enää ei riitä se, että julistetaan uskontoa Jeesuksesta, vaan on pakostakin elettävä Jeesuksen uskonto. Mestari haluaa, että kaikki hänen seuraajansa jakaisivat täysimääräisesti hänen uskonsa. Jeesus haastoi seuraajansa paitsi uskomaan, mitä hän uskoi, uskomaan myös niin kuin hän uskoi. Sama haaste on edelleen voimassa. AMEN. 


Ja mitäpäs musiikkia t'hän loppuun ihan intergraation hengessä ja tarkoituksessa. Kuten joulukin katsoo pääisäiseen niin katsoo myös Marian ilmestyspäivä myös pääsiäiseen. No tietenkin:

Stabat Mater - Inflammatus et accensus - G. B. Pergolesi




sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Leipää elämään. 4. paastonajan sunnuntai. 14 mars MMXXI

4. paastonajan sunnuntai
Elämän leipä
14 mars MMXXI
Liedon kappalainen Torsten Sandberg
Leipää elämään
Grande omelia

Evankeliumi:
Joh. 6: 48-58

Jeesus sanoi:
”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”
Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.”


Joskus sananlaskut saavat aivan uusia merkityksiä. Reilut kolmekymmentä vuotta sitten muutama djiboutilainen maratoonari niitti maailmanmainetta. Vanhat urheilun ystävät muistavat hyvin tuon pienen maan Afrikan sarvesta, ja sen sisukkaat potaltajat Dhjalma Roblehin ja Ahmed Salahin. Ahmed Salah pääsi sitten Ranskaan harjoittelemaan oikein paratiisimaisiin oloihin.

Mieshän oli varsinaisen nälkäkaakin näköinen, armottoman kovaan kuntoon treenattu mies joka pisteli jo vuonna 1988, siis 33 vuotta sitten vanhan juoksutossuteknologian aikana tuon reilut 42 kilometriä aikaan 2.07.07. Siinä on ainakin kolmisen minuuttia tasoitusta nykyajan juoksijoille. Niin, kuten eräs urheiluselostaja asian sanoiksi ouki, oli Salah sen näköinen mies että häntä oli pidetty vielä päivän treenien jälkeen pari tuntia kaulaa myöten kuumaan hiekkaan haudattuna kaulaa myöten että sisua löytyisi tarpeen tullen vielä lisää.

Ja hänen sanansa ”Täällä Ranskassa olen huomannut, että kun syön kunnolla niin jaksan treenata puolet enemmän kuin ennen” jäivät monen mieleeni. Vanha hokema ”Leipä miehen tiellä pitää” oli tullut hyvin hirtehisellä tavalla todeksi.

Näin leipäsunnuntaita edeltävällä viikolla kannattaa miettiä olennaisia asioita. Niin pitää tietysti aina tehdä, mutta juuri nyt kysymys elämän leivästä nousee esiin. Arkipotallus on joskus vähän hankalaa, itseä ahdistaa tai läheisen ihmisen ahdistus ahdistamalla ahdistaa. Mistä saisi sellaista ravintoa jolla jaksaisi todellakin puolet enemmän?

Leipä herättää paljon mielenkiintoa ja nyt kasvava ikäluokka saakin todistaa leipään ja leivänsyöntiin liittyvän vallankumouksen joka on edennyt kovaa vauhtia. Gluteeniton ruokavalio voittaa puolelleen päivä päivältä enemmän kannattajia ja netistä löytyy paljon asiaan liittyviä paatoksellisia puheita joiden sisältö voi olla seuraava:

”Että ihminen ryhtyi syömään viljoja oli hänen suurin erehdyksensä. 90 prosenttia hänen vaivoistaan, myös mielenterveysongelmista johtuu viljojen, leivän syömisestä. Erityisesti vehnä on kavalin kedon ruohoista. Vain kymmenesosa ihmiskunnasta on mukautunut syömään viljoja. Viljan turmio oin sen varastoproteiineissa joita se tarvitsee itääkseen ja oraan kasvattaakseen. Kaksi varastoproteiinia gluteniini ja gliadiini, erityisesti gliadiinin prolamiini-osa yhdistyessään leivän valmistuksessa gluteeniksi pilaavat ihmisen ohutsuolen ja koko terveyden. Talven flunssatkin johtuvat leivänsyönnistä kun ihmisen vastustuskyky on tuhottu. Viljaproteiinien hajoamistuoteet jäävät peptiini-yhdisteiden kokoluokkaan ja silloin ne vuotavast ohutsuolesta vereen päätyen ovat rakenteeltaan virusten kaltaisina kuormittamassa vastustukykyämme, joka luulee olevansa massiivisen virushyökkäyksen kohteena. Siiinä sitten vaarattomampikin flunssan aiheuttaja saa pahaa jälkeä aikaan ja nopeasti.”


Näiden puheiden jälkeen perinteinen puhe elämän leivästä saattaisi joutua kovinkin kyseenalaiseksi. Perinteinen leivänsyönti joutuu tulevaisuudessa ihan varmasti uuteen valoon. Jeesusta ei voida laittaa tästä kielikuvasta tilille. Ei hän ollut mikään mikrobiologi ja miten hän olisi muuten voinut asian paremmin sanoiksi pukea.

Kielet ja sanonnat ovat täynnä kielikuvia joiden alkuperäistä merkitystä ei enää tavoiteta, tai se on muuttunut. Selittäessään Isä meidän ruokouksen käsitettä ”Jokapäiväinen leipä” laajensi meidän luterilaisten oppi-isä, itse Martti Luther, siis mitä marttimaisin Martti, sen käsittämään koko ihmisen elämän toimeentuloa ja menestymistä. Meidän nykyisessä katekismuksessamme joka tuli käyttöömme reilut 15 vuotta sitten on asia ilmaistu näin edelleen Martin sananjälkiä tapaillen:

"Kaikki elämän lahjat tulevat Jumalalta. Hän antaa aurinkonsa paistaa sekä hyville että pahoille. Myös ihmisten työn ja toiminnan tuloksena syntyvä hyvä perustuu siihen, että Jumala pitää yllä maailman elämää."

Jumalan anteliaisuuteen luottaminen ei ole helppoa. Maailman köyhyys ja hätä saa meidät epäilemään Jumalan hyvyyttä. Leipä ja muu välttämätön puuttuu liian monelta ihmiseltä. Isä meidän -rukous ohjaa meitä toisten tarpeiden huomioon ottamiseen ja kohtuulliseen elämäntapaan. Jumalan hyvyys velvoittaa meidät jakamaan omastamme ja huolehtimaan siitä, että kaikilla on riittävä toimeentulo. Puutteenkin keskellä voimme uskoa, että Jumala on luvannut jatkuvasti pitää huolen meistä ja koko luomakunnasta."

Kun joku alkaa opiskelemaan kaupallisia aineita on ainakin erään kauppakorkeakoulun peruskurssilla aivan aluksi hyvin painokkaasti sanottu että kaikki lähtee maasta, maan moninaisista antimista ja maa-, ja karjatalouden alkutuotannosta. Luonnontieteilijä puhuisi varmasti omalla tieteellisellä kielellään ja jos runolliseksi äityisi niin kielenkärjet tapailisivat kielikuvia kaikkialle ennättävästä armollisesta auringosta.


Päivän sanoma on se, että tarvitsemme hengellistä ravintoa aivan samalla tavalla kuin tarvitsemme ravintoa, syötävää ja juotavaa jotta eläisimme. Viljojen vaarallisuudesta saarnaava voi olla oikeassakin mutta kovan saarna päälle pitäisi lausua helpotuksen sanat ja myös ohjeita uuteen elämään.

Jeesuksen sanat pysäyttävät meidät monesti mutta hän antaa myös helpotuksen ja suoranaisia ohjeitakin. 
Hänen sanansa antavat ravintoa, mutta aivan erityisellä tavalla saamme sitä hänen asettamastaan pyhästä ehtoollisesta. Ihminen löytää aina uusi tapoja ravita itseään, muotiruuat ja erilaiset tulevat ja menevät mutta hengellisessä mielessä ravinto pysyy aina samana.

Leipää pelloilta maan saamme tulevaisuudessakin, oli se sitten millä tavalla erilaista mutta leipää kuitenkin. Leipäsunnuntai, neljäs paastonajan sunnuntai, jättää meille paljon ajateltavaa. Pääsiäiseen pitäisi valmistautua. Seuraavat sanat ensimmäisestä Pietarin kirjeestä sopivat tähän viikonalkuun pääsiäisen lähestyessä oikein hyvin:

”Jättäkää kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu. Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. Olettehan te »maistaneet Herran hyvyyttä».”
(1. Piet. 2: 1–3 )
AMEN

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Toisenlainen Marianpäivän saarna. Saarna 22 mars MMXX.

Saarna 22 mars MMXX
Marianpäivä
"Toisenlainen Marianpäivän saarna."
Herran palvelijatar
Grande omelia


Luuk. 1: 39-45

Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”


Alkunäky. Kaikki arvoitukset on tehty ratkaistaviksi

Kaikki arvoitukset ratkeavat lopulta. Vai ratkeavatko? Kyllä ne ratkeavat vaikka moni ei lähdekään sille tielle mihin ne lopulta johtavat. Tosiasioita ja täysin järkeviä johtopäätöksiä ei uskota. Kun esimerkiksi Jean-Pierre Houdin selvitti miten Egyptin isot pyramidit on rakennettu ottivat jotkut hänet todesta, mutta vielä useammat eivät halunneet uskoa kaikista järkevintä ja yksinkertaisinta ratkaisua todeksi. Moet haluavat että arvoituksia edelleen on olemassa. Viiltäjä-Jackin arvoitus on myös ratkaistu. ”Vainajat eivät vaikene.” Jurgen Thorwald joka kirjoitti tuon kirjan rikostutkimuksen historiasta ei Viiltäjä-jackin arvoitusta ratkaissut vaan suomalainen DNA-tutkija Jari Louhelainen on suurella todennäköisyydellä selvittänyt yli 120 vuotta vanhan murhamysteerin.

Vainajat saavat nyt vihdoinkin levätä rauhassa ja varmasti myös tuo hyvin todennäköinen murhaajakin joka nimi tiedetään. Aika rauhoittaa ja asia White Chapelin arvoitus on ratkennut. Kristinuskokin sisältää suuria salaisuuksia, ehtoollisestakin puhutaan suurena mysteerinä ja itse päähenkilö on hyvin arvoituksellinen. Tällä ja edellisten lauseiden ajatusjuoksulla ei nyt ihan heti sitä että joku tulisi nyt aivan pian ja ratkaisisi Jeesus Nasaretilaisen arvoituksen jonka jälkeen avautuisi aivan uusi aikakausi uskontojen historiassa. Kaikki on mahdollista ja jos sellainen aika koittaa joskus, kaikki arvoitukset ratkaistaan, olkaamme kärsivälliset.


Marianpäivän erikoisluonne

Mariapäivä tässä kevatkaudella on hyvin erikoinen pyhäpäivä. Päivä rikkoo violettien päivien ketjun ja päivän päähenkilönä ja aiheena näyttäisi olevan aivan eri henkilö kuin yleensä. Vai onko. Joka tapauksessa vuodesta toiseen luemme ja kuulemme saman asian:

”Tämän pyhäpäivän aiheena on enkeli Gabrielin ilmestyminen neitsyt Marialle ilmoittamaan Jeesuksen syntymisestä. Tästä tulee myös juhlan nimi eri kielissä. Marian saamassa lupauksessa näkyy Jumalan armon koko rikkaus. Monien Vanhan testamentin henkilöiden tavoin Maria asettuu kokonaan Jumalan käytettäväksi. Hän tekee sen tietoisesti ja ilmaisee oman suostumuksensa: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”

Sanojen takana voi olla kutienkin aivan jotain muuta kuin tuo perinteinen hokema. Mutta miten voisimme lähestyä asiaa? Päivän virressä puhutaan ilon lähteistä. Voimme toisaalta unohtaa tuollaisen koska ne kertomuksen joita kutsumme evankeliumeksi ovat toisaalta monenlaisen toimitustyö tuloksia. Muutaman sukupolven kuluttua Jeesuksen elämästä asioita haluttiin sovittaa mennesiin ajatuskulkuihin. Toisaalta saamme nähdä asian kauniina kertomuksena vaikka tuskin Maria kiitosvirsi on yhtä lailla Luukkaan käsialaa kuin on jouluevankeliumikin. Kuvauksia joista pitää sanoa että ne ovat välttämättömiä, mutta eivät olennaisia.

Maria ei meille luterilaisille ole henkilö joka kuulee rukouksemme ja välittää niitä Jumalalle. Tietyllä tavalla järkevin tapa lähestyä Mariaa on lähestyä häntä hyvinkin arkipäiväisellä tavalla. Jeesus on myös täysi ihminen siinä missä täysi Jumala. Jeesusta ja hänen toimintaansa voimme tarkastella aina ihmisen näkökulmasta. Jeesuksen ”profiloinitiin” meillä on toki enemmän aineksia, mutta  jollain tavalla voimme myös lähestyä hänen äitiänsä. Mutta kysymykset nousevat kuitenkin ensi sijassa Jeesuksesta ja siitä mitä käsitämme äidin huoleksi ja suruksi noin yleensä.


Olisiko olemassa uusi tapa lähestyä asiaa?

Voisimme lähestyä kysymystä Jeesuksesta ja Mariasta Auringon ja kuun kautta. Kuu saa valonsa auringosta ja kuuta voimme katsoa turvallisin mielin vaikkapa ja aivan kiikarilla. Samaa asiaa emme voi tehdä auringon suhteen. Kuun valo on polarisoitunutta, katsomme pystytasossa värähtelevää valoa katsomme valoa ikäänkuin takaa päin. Kuu saa valonsa auringosta. Aivan samalla tavalla Maria saa valonsa ja hän tulee uskomme sisällössä tunnetuksi vain siitä valosta jonka hän saa Jeesuksesta. Tiestysti tuokaan ajatus ei vie eteenpäin tuollaisenaan ja jää samalle tasolle kuin vanha toteamus joka on pakko toistaa vielä kerran: ”Monien Vanhan testamentin henkilöiden tavoin Maria asettuu kokonaan Jumalan käytettäväksi. Hän tekee sen tietoisesti ja ilmaisee oman suostumuksensa: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”

Mutta jos lähdemme miettimään Jeesuksen arvoitusta sen vähäisen perusteella mitä voimme lukea Jeesuksen suhteesta äitiinsä niin pääsemme jo ehkä eteenpäin. Maria on tässä kuu ja Jeesus aurinko. Jeesus ei ollut ihmisenä mikään tavallinen kaveri. Hän herättää omaisissaan suurta kummastusta aloitettuaan julkisen toimintansa. Eräässä kohtauksessa, Markuksen kertomuksen kolmannessa luvussa näemme tilanteen jossa Jeesuksen äiti ja veljet haluavat tavata hänet. Jeesuksen sanat tuossa tilanteessa ovat:  "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?” Ja myöhemmin: ”Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

Tuosta kohtauksesta voi jokainen aloittaa matkan joka valottaa hyvin Marian asemaa ja tilannetta. Edellä kuvatussa kohtauksessa on draamaa ja vaikka emme tiedä miten filmi jatkuu voimme kuvitella jotain. Jeesus ei todellakaan vastannut odotuksia. Tuosta saa käsityksen että äiti ja pikkuveljet ovat noutamassa ”hurahtanutta” perheen esikoispoikaa takaisin kotiin. Mutta miksi? Aivan varmasti siksi että hänessä oli jotain ylimaallista jota hänen lähisukulaisetkaan eivät voineet käsittää. Samassa tilanteessa olemme mekin. Emme pääse helpolla, mutta se ei ole tarkoitustaan. Joka repii kiiltokuvat ja ryhtyy pohtimaan rosoisempia kuvia löytää kaikessa ristiriidassaan hyvin lohdullisia näkyjä, löytää ihmisiä.

Kun jatkamme tätä tarkastelua moni asia näkyy uudessa valossa. Ja se tekee myös oikeutta Jeesuksen äidille. Maria voisi vihdoinkin tulla esiin myös tavalla joka voisi tuoda lohtua sellaisille äideille joilla ei ole aina helppoa lastensa kanssa. Kuva hänestä inhimillistyisi. Markuksen kuvaama kohtaus on repii rikki kaikki kiiltokuvat, se on Jeesus Nasaretilaisen arvoituksen ratkaisussa ensimmäinen tärkeä johtopäätös. Jeesuksen ”hurahdus” on totta ja hänen lähisukulaisensa ovat hänestä huolissaan. Hän on aivan käsittämätön. Jeeusuksen äiti ja veljet tahtovat ottaa hänet huostaansa. Mutta ei ihminen aivan noin hurahda; yhtäkkiä. Maria on saanut nähdä erikoislaatuisen poikansa käyttäytymistä aivan varmasti koko ikänsä, Jeesuksen julkinen toiminta on vain kaiken huipentuma. Jos Luukkaan kuvaama Maria joka laulaa ylistysvirttä olisi aivan tosi näky niin nyt olemme kaukana siitä, kovin kaukana siitä.

Tällainen näky sotii todella vahvasti sitä kiiltokuvanäkyä vastaan joka avautuu Luukkaan evankeliumin aivan ensimmäisissä luvuissa. Emme tänään pääse tämä pitemmälle. Jollain toisella kerralla pääsemme näissä tutkimuksissamme aivan varmasti eteenpäin ja voimme olla aivan rauhassa ja levollisin mielin ja odottaa todella jotain suurta. Kun Jeesus Nasaretilaisen arvoitus jonain päivänä ratkeaa on se varmasti potensseissa suurempi asia kuin Epyptin pyramidien arvoitus tai Viiltäjä-Jackin arvoitus. Todistusmateriaalia nimittäin on ja menetelmät kehittyvät. Tässä ja nyt olemme, mutta ajatukset viemme mukanamme pyhäpäivään ja sen rauhaan.

Aurinko paistaa ja luo valoaan. Lopuksi meidän on vielä palattava Marian luo ja mietittävä miten hän jaksoi. Ei hän jaksanutkaan. Hän vain oli ja kulki niiden ihmisten kanssa jotka häntä tukivat vielä sinä päivänä kun hän näki poikansa riippuvan ristillä. Mutta ei loppua ilman armollista näkyä. Marianpäivä on tässä keskellä paastonaikaa ja se lohdullinen näky joka avautuu pääsiäisaamussa, ylösnousemuksen aamussa. Se poisti Marian tuskan ja levottomuuden ja sen tuoma rauhan käy meidänkin ylitsemme, tänään ja nyt ja vielä silloinkin kun voimme katsoa Jeesus Nasaretilaistakin kasvoista kasvoihin. Aamen.

torstai 26. joulukuuta 2019

Tapaninpäivän saarna MMXIX-vuonna. Hyvästi Lenin — mitä eräs elokuva opettaa meille.


Saarna Tapaninpäivänä
26 decembrius MMXIX
Auran seurakuntatalo
Kirkkoherra Torsten Sandberg
Hyvästi Lenin — mitä eräs elokuva opettaa meille
Grande omelia


Evankeliumi
Luuk. 12: 8-12
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.
Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.”

I
Joulunaikana voi katsella vaikkapa vanhoja elokuvia. Useimmiten nuo elokuvat on tullut katselleeksi vähintään yhden kerran. Hyvät elokuvat kestävät kutienkin useamman katselukerran. Yksi tällaisista elokuvista on nimeltään “Hyvästi Lenin.” Elokuva kertoo erään perheen kohtaloon kietoutuvista tapahtumista vuosina 1989-1990 suurten muutosten aikana Saksan Demokraattisessa Tasavallassa. Noista vuosista tulee kohta kuluneeksi 30 vuotta vaikka ei aina uskoisi.
Vaikka elokuvan kertomus aluksi tuntuu todella mielikuvitukselliselta sillä lienee todellisuuspohja. Ja ellei sillä olisi todellisuuspohjaa, niin se pitäisi keksiä. Kaikkinensa kertomuksessa yhdistyy ihmiselämän lohduttomuus kaikkialle ennättävään lämpimään nauruun. 
II
Mistä sitten oli kyse? Kaikki vanhemmat polvet muistavat Itä-Euroopan suuret muutokset lähes vuotta sitten. Oli kaksi Saksaa, ja niissä aivan erilainen järjestys. Miksi lähtisimme arvioimaan sitä kumpi oli parempi, sillä historia on aina voittajien kirjoittamaa, ja siinä unohtuu pieni ihmiskohtalo niin kovin helposti. Maailmankartalta hävinneessä Saksan Demokraattisessa Tasavallassa ihminen yritti elää elämäänsä arvokkaasti ja aina parhaansa tehden. Aivan samalla tavalla siellä pieni ihminen lähti toiveikkaana ensimmäiseen koulupäiväänsä, halusi oppia ja olla vanhemmillenkin kuuliainen ja hyvä pieni koululainen. Siellä kansalainen halusi varttua turvallisesti, löytää paikkansa ja elämäntehtävänsä, löytää puolison ja perustaa perheen, yksinkertaisesti olla ihminen. Mutta jotain siellä oli kuitenkin vallan erikoista… Ehkä ymmärrämme paremmin tuon maan ihmisten elämää jos vain toteamme: he elivät aivan ihmeellistä kaksoiselämää. 
III
Elokuva “Näkemiin, Lenin” kertoo perheestä jonka isä oli siirtynyt länteen. Äiti jäi itään kahden kasvavan lapsen kanssa. Todellisuudessa hänkin oli suunnitellut muuttavansa länteen miehensä perässä ja ottavansa vielä lapsetkin mukaansa. Se ei kuitenkaan onnistunut ja lopulta perheen äidistä Christine Kerneristä tulee mitä uskollisin puolueen työntekijä joka palkitaan vielä korkealla kunniamerkillä. Lapsilleen hän ei paljasta asioiden oikeaa laitaa vasta kuin viimeisinä päivinään. Vuodet kuluvat ja tulee suurten mullistusten aika 1980-luvun lopulla. Katumellakoiden keskellä äiti Christine saa aivo-infarktin ja vaipuu koomaan kahdeksaksi kuukaudeksi. Perheen poika Alex joka on varttunut kaksikymppiseksi neuvokkaaksi nuoreksi mieheksi ei halua, että äiti näkee sen muutoksen joka maassa on tapahtunut sen kahdeksan kuukauden aikana jona hän on nukkunut syvää untansa. Niinpä Alex lavastaa sisarensa, tämän miehen ja venäläissyntyisen ystävättärensä ja muiden vanhojen kunnon derkkujen kanssa Christinenelle valetodellisuuden jossa hän saa elää elämänsä viimeiseen päivään ja viimeiseen hengenvetoon saakka. Neuvokkuutta tarvitaan senkin selittämiseen mitä tarkoitti se kun Christine näki ensimmäisen kerran ulos sairasvuoteelta lähdettyään helikopterin kuljettavan lieassa valtaisaa Leninin patsaan ylöosaa. Ja neuvokkuutta tarvittiin monen muunkin asian selittämiseen. 
IV
Edelleenkin voimme kysyä mistä oli kyse? Elokuvan kerronta on niin monikerroksista että voimme ottaa nyt esiin vain yhden juonteen. Aluksi voidaan todeta se, että tietysti Alex ja hänen sisarensa ja kaikki muutkin halusivat Christinelle pelkkää hyvää ja varmasti kaikki mitä he tekivät oli heille suuri seikkailu, joka yhdisti heidät heidän loppuiäkseen. Niin, ihminen haluaa aina pelastaa vanhempansa ja varmasti Alex ajatteli että hänen rakas äitinsä kuolee jos hän kuolee järkytyksestä jos hän vain kuulee totuuden. Ehkä äiti olisi kestänyt kaiken jos hän olisi ollut terve. Nimittäin Itä-Saksalaiset olivat sellaista porukkaa, kaksoiselämää kun elivät, että he saattoivat muitta mutkitta hyväksyä uuden todellisuuden kun muuri oli sortunut. 
Voimme ajatella vaikkapa seuraavanlaisesti: Meissä on ikäänkuin katkaisija, sellainen josta laitetaan valot päälle. Siis näpsäytin jossa on kaksi asentoa. Kun se on toisessa asennossa niin olemme ja teemme asiat toisin, ja jos se on toisessa asennossa teemme ne toisella tavalla. Nimittäin tuon maan kansalaiset, vaikutusvaltaisimmasta vaatimattomampaan tiesivät ihan varmasti mitä rajan toisella puolella tapahtui ja millaista siellä oli.
V
Kaksoiselämän eläminen voi olla rasittavaa. Toisaalta jos sitä elää luonnonlap-en tavoin voi pysyä järjissäänkin, mutta aina siinä jää kuitenkin paljosta vaille. Derkkulan väki ei ollut tynnyrissä kasvatettua porukkaa, vaan pikemminkin tynnyriin sullottua porukkaa. Tuota ilmaisua tynnyrissä kasvanut käytetään meillä sellaisissa asiayhteyksissä kun joku yksilö kovasti poikkeaa tavoiltaan muista, ja syy siihen on yleensä kasvatuksessa tai jonkin yhteisön asettamissa tiukoissa säännöissä, tavoissa elää, puhua, ajatella ja osoittaa tunteitaan. Monesti ainakin meillä puheet tynnyrissä kasvamiseen liittyvät siihen kun arvioidaan joitain uskonnollisia yhteisöjä ja heidän jäseniään.
VI
Ajat ovat muuttuneet muutenkin kuin kahden Saksan suhteen. Jälleen kerran kristillinen kirkko on uusien haasteiden edessä. Asioista ei voida puhua samalla tavalla kankeasti ja samaa muotokieltä käyttäen kuin puhuttiin Cristinen, Alexin, Arianen, Laran ja Denisin maailmassa, maassa jossa uutislähetyksissä toistettiin keskimäärin 20 kertaa puolueen nimi ja aina se luettiin kokonaan; viisi sanaa joista kolme pitkää sanaa ja 46 kirjainta.
Päivän evankeliumitekstissä puhutaan profeettojen vainoamisesta ja tappamisesta ja totuuden vastustamisesta. Perinteinen tapa valmistaa saarnat tapaninpäivänä Lutherin ajoista tähän päivään on ollut todeta, että tapaninpäivän sanoma, ja tekstien viesti on ihmisten vastaus taivaan lahjaan, juuri syntyneeseen Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen. Voihan sen tietysti noinkin sanoa, mutta onko se kovin rakentavaa? Juuri kun on julistettu joulurauhakin ja Rauhan ruhtinas on syntynyt maailmaan. Tässä suhteessa kirkon evankeliumikirja on varsi kummallisella tavalla historian vanki. Ensi kehotetaan viettämään ilon juhlaa ja sitten syyllistetään oikein pitkäperjantain arsenaalilla. Tässä kohden ainakin olisi uudistumisen paikka. 
Kaiken jälkeen herää vielä kysymys siitä, onko kirkko, vaikkapa tama meidän Suomen evankelis-luterilainen kirkko, itse asiassa eräänlainen Saksan Demokraattinen Tasavalta ei ymmärrä, että maailma on muuttunut. Se ja sen eliitti yrittää pitää kiinni asemistaan eikä hyväksy tosiasioita muuttuneessa tilanteessa. Sen pieni eliitti puhuu edelleenkin muotokieltä jota muiden on vaikea ymmärtää. Kaiken keskellä sillä on kuitenkin tehtävä ja sen arvokas työ saa tunnustusta. Se näyttää olevan valtio joka tekee uudistuksia uudistusten perään, uudistuksia jotka eivät johda mihinkään. Sillä on menestystuote nimeltään rippikoulu, mutta suurten juhlapyhien aikana kirkossa ei juuri näy tämä menestystarina. Jos joku yrittää kertoa että tuon yhden menestystarinan taustalla on enemmän nuoriso-kulttuurista omaksutut mallit niin hänet kyllä vaiennetaan.
Uudistamista ei aina katsota hyvällä eikä totutusta poikkeavaa sallita kuin muutamille virallisille kyseenalaistajille ja ehkä yhdelle valmiiksinaurajalle. Pieni eliitti puhuu edelleen keskenään kieltä jota suurin osan kirkon jäsenistä ei ymmärrä ja kaiken lisäksi se uudistaa itseään ja toimintaansa vain itsensä uudistamisen vuoksi. Toisaalta yksi kirkon menestystarina on myös ollut hyvin hallittu viivytystaistelu joka jatkuu ja jatkuu…

Oikeassa uudistumisessa on myös kyse siitä, että tapa puhua asioista uudistetaan. Muuten kirkon kohtalo on sama kuin Hyvästi, Lenin-elokuvan Christinellä joka näkee Lenin-patsaan yläosan lipuvan pois jonnekin kauas. Siinä vaiheessa voi kysyä onko kirkko tehnyt jotain mitä se ei enää saa anteeksi. “Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta,” ja toisaalla “Miksi rikotte Herran käskyjä vastaan? Se tuottaa teille onnettomuuden. Koska olette hylänneet Herran, hänkin hylkää teidät.” Jos näin on niin sen jälkeen sillä ei ole muuta tehtävää kuin toimia nostalgia-museona ja sen tapahtumat, tämäkin jumalanpalvelus, ovat sellaisia tapahtumia kuin DDR-aiheiset “ostalgia-illat” olivat viime vuosikymmeninä. AMEN.