sunnuntai 29. elokuuta 2021

"Ei mitään vaan kaikki." 14 sunnuntai Helluntaista — Lähimmäinen. Saarna 29.08.2021.


14. Sunnuntai  helluntaista

Lähimmäinen
29 aug MMXXI Saarna Liedon seuriskirkossa
Kappalainen Torsten Sandberg
Ei mitään vaan kaikki

Omelia DOCG


Evankeliumi Matt. 12: 41-43
Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: »Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.»


Olipa kerran eräs pappi, ei suomalainen pappi ollenkaan, eikä edes luterilainenkaan. Elettiin toisen maailmansodan jälkeisiä aikoja. Mies oli hyvin lahjakas monella tavalla. Hän olisi voinut luoda maallisen uran monellakin alalla. Pappeus kuitenkin kutsui häntä. ja tultuaan papiksi hän ei säästellyt itseään millään tavalla. Hän ei omistanut mitään, tuskin omia vaatteitaankaan. Hän nukkui lattialla jos raamatun lukemiselta ja muulta opiskelulta ylipäätänsä ehti.

Sodan jälkeen ei tuossa maassa ollut paljon aineellista hyvää, mutta seurakuntalaiset päättivät teetättää papilleen uuden papinpuvun ja hyvän talvitakin. Niitä hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan vastaan. Lopulta kirkkoherra pakotti hänet ottamaan nuo lahjat vastaan. Papinpuvun hän otti käyttöönsä mutta talvitakin hän varmaan antoi jollekin köyhälle. Mies omistautui työhönsä ja sanottiin ettei hänellä ollut koskaan kiire ja aina hänellä oli aikaa kaikille. Hän sai professorin viran mutta aina hänet nähtiin samoissa vanhoissa vaatteissaan. Sitten hänestä tuli maansa nuorin piispa, sitten arkkipiispa ja lopulta katolisen kirkon kardinaali, nimitys joka toisaalta ei ole mikään virka, mutta se avaa mahdollisuuksia. Ollessaan professori hän antoi pois puolet palkastaan, piispaksi tultuaan hän luopui koko palkastaan.

Mutta ei mitään uutta auringon alla; sama meininki jatkui. Vanhat kuluneet vaatteet piispalla, arkkipiispalla ja kardinaalilla. Tultuaan nimitetyksi arkkipiispaksi hän ei suostunut muuttamaan pienestä kaksiostaan arkkipiispan palatsiin. Sitten erään hänen ulkomaanmatkansa aikana hänen vähäiset tavaransa siirrettiin hänen kaksioistaan arkkipiispan residenssiin ja kaksio vuokrattiin. Arkkipiispan palatsissa sai henkilökunta tottua nopeasti uuden isännän tavoille. Talo aina auki ja isäntäkin tuli milloin halusi ja meni milloin halusi. Väkeä  lappasi  sisään  ja  ulos  yötä  päivää.  Henkilökunta  sai  unohtaa  kaikki  vanhat  etiketit.  Kaikki turhantärkeys ja rumsteeraus oli mennyttä aikaa. Kaikki voivottelivat arkkipiispan nukkavierua olemusta. Sitten koitti eräs ulkomaanmatka lokakuussa 1978. Hän ei enää palannutkaan kotikaupunkiinsa Krakowaan vähään aikaan. Tuo omaperäinen mies oli valittu paaviksi. Asian noteerasi Kari Suomalainen Helsingin Sanomien pilapiirtäjäkin. Hän se päivitteli lievän voimasanan kera "Uusi paavi on polakki ja kommari. Mitähän Archie Bunker nyt sanoo." Perhe on Pahin sarjan Archien vävypoikahan oli puolalaissyntyinen Mike joka sai kyllä kuulla alkuperästään eikä aina niin nättiinkään sävyyn.

Niin! Ajat ovat paljonkin muuttuneet kun luterilainen pappi voi saarnan näin aloittaa. Tarina Karol-nimisestä köyhästä papista on kiehtova. Näin voi sanoa sortumatta minkäänlaiseen vieraan ja meille kuulumattoman ihailuun.  Ennen  muinoin  ei ollut  näet  tavatonta  sanoa  paavia  antikristukseksi  ja  kirota  häntä  alimpaan  helvettiin  luterilaisessa  saarnassa.

Lähimmäisen  hyväksyminen  on  tärkeä  asia. Emme  voi  muuttaa  kenenkään  ihonväria  ja  tapoja.  Ne  on  hyväksyttävä.  Hurskaasta  katolilaisesta  ei  kovin  helposti  saa  luterilaista,  eikä  tunnustuksellisesta  luterilaisesta  tule  juuri  millään  konstilla  katolilaista.  Niin  sakea  on  perinne  ja  sen  voima.  Tämä  tulisi  ymmärtää  kaiken  lähtökohdaksi,  niin  välttyisimme  paljolta  turhalta kiistalta.

Meidän kaikkien elämä sai aivan uuden käänteen, kun Jumala lähetti poikansa maailmaan. Ilman tätä Jumalan ratkaisevaa maailman asioihin puuttumista mekin joutuisimme elämään ilman pelastavaa Jumalan rakkauden sanomaa. Meillä on toivo, jonka varassa saamme elää ja uskoa. Tämän uuden elämän lähteenä meillä on sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Herrasta ja Vapahtajasta.

Tänä sunnuntaina meidän edessämme on yksi niistä evankeliumien kertomuksista, jotka sisällöllään ovat mullistaneet ihmisten ja koko maailman elämän. Evankeliumin kertomuksen merkitystä lisää se, että tähän tapahtumaan päättyi meidän Herramme julkinen opetustoiminta. Tuntuu siltä kuin meidän Herramme olisi tällä tavoin halunnut testamentata kirkolleen jotakin hyvin tärkeää tämän tapahtuman välityksellä.

Tänään vietämme lähimmäisen päivää. Luottamus Jumalaan antaa meidän elämässämme tilaa lähimmäisen näkemiselle niin kuin Jumala näkee meidät. Lähimmäisen palvelua ei ole tarkoitettu vain niille, joilla on paljon, vaan jokaiselle meistä omien mahdollisuuksiemme mukaan. Jumalan suunnitelma jokaisen ihmisen kohdalla on, että hän käyttäisi saamiaan lahjoja toisten parhaaksi ja Jumalan hyvän tahdon toteutumiseksi.

Mutta mitä tarkoittaa se, että kertomus Lesken rovosta liitetään kysymykseen lähimmäisestä? Lyhyesti sanottuna sitä, että hän, köyhä leski, on sellainen lähimmäinen joka on apumme tarpeessa. Tätä vasten lähimmäisen rakkauden osoittaminen on sivuseikka, asia joka johtaa helposti jopa näytön tarpeeseen ja lopulta itserakkauteen.

Mutta ennen kaikkea leski antaa meille todistuksen rohkeasta uskostaan. Teollaan hän osoittaa se kuinka hän uskalsi kokonaan heittäytyä Jumalan varaan. Kun katsomme tuota tilannetta voimme kuulla lesken sanat: ”Tässä olen, ja tässä kaikki mitä minulla on. Tee minulle mitä hyväksi näet.” Oikea usko ei näet koskaan lähde siitä, mitä ihmisellä on. Omat varat eivät riitä, ne voivat päinvastoin tukahduttaa uskon. Joillekin voi olla myös tuttu se lyhyt kertomus savolaisesta miehestä jolta pappi kysyy matkaeväitä. Miehen vastaus: ”Pyrin talon evväisiin” on kuvaava. Kun päivän evankeliumin leski antoi uhrinsa temppelin rahastoon, jonka varoilla myös ruokittiin köyhiä, hän tiesi jäävänsä Jumalan huolenpitoon elikkä ”talon ruokiin.”

Päivän evankeliumin valossa voimme myös ymmärtää sen mitä tarkoittavat sanat siitä, ettei rikkaan on niin vaikea päästä Jumalan valtakuntaan. Missä on liian suuri luottamus ihmisen mahdollisuuksiin siellä on Jumala tullut liian pieneksi, mutta missä Jumala on tullut suureksi ja ihminen pieneksi, palvellaan lähimmäistäkin. Tarvitaan joskus kovaa ja ankaraa elämänkoulua, sellaista jonka se köyhä pappi sotavuosien ahdistuksissa kävi läpi ja jonka köyhä leskemme oli kokenut.

Tekstimme köyhä leski oli todennäköisesti saanut oman elämänsä kohtaloissa oppia luottamaan Jumalaan. Hän oli kokenut omien toiveiden raukeamisen, surua ja iäisyyden lähelle tulevan kosketuksen. Hänen oli ollut pakko oppia luottamaan Jumalan huolenpitoon. Jauhot eivät olleet loppuneet vakasta eikä öljy astiasta, vaikka joskus varmasti siltä näytti. Suru ei ollut saanut häntä katkeraksi, olihan sittenkin kiitoksen aiheita jäljellä. Ja kaiken lisäksi; hän ei ollut oppinut vain antamaan elämäänsä Jumalan huomaan, vaan myös palvelemaan häntä. Hän myös tahtoi antaa jotakin Jumalalle. Hänelle oli luonnollisen selvää, että Jumala, joka oli pitänyt häntä itseään yllä pienin varoin, kykeni yhtälailla käyttämään hänen vähäisiä mahdollisuuksiaan. Ja niinpä ei lahjan vaatimattomuus voinut riistää häneltä antajan iloa.

Päivän teksti ei saa kuitenkaan johtaa köyhyyden ihannointiin vaikka sellaista ilmapiiriä onkin aistittavissa jopa kasvavassa määrin. Varmastikin kuulemme vielä vaatimuksia varallisuuden tasaamisesta ja globaalista oikeudenmukaisuudesta. Sen aika tulee ja mitä sitten onkaan puhe planetaarisesta ruokavaliosta? se onkin varsinaista nuukailua kun ei saisi enää syödä liuhaa kuin nimeksi., kanamuniakin vain kaksi viikoss aja maitoa ei saisi juuri vuoda viikossa litraa enempää. Yhtä kaikki... Varallisuuden ja pääoman pitäisi olla vakaissa ja huolehtivissa käsissä jotta jaettavaa edes ylipäänsä olisi. 
Se, että on lahjaksi saanut kehottaa antamaan. Omaisuutta ja varallisuutta tulee hoitaa toisten parhaaksi; itse siitä voi toki ottaa kohtuullisen korvauksen.

Jaoskus tulee mieleen, olisiko tosiaan parempi tehdä papinkin työtä naimattomana ja köyhänä. Tuosta alussa kuulemastamme köyhästä papista kyllä myös sanotaan, että hän söi kaikkea mitä hänen eteensä laitettiin; kaikki herkutkin. Niin! Ivallisesti, tai vähemmän ivallisesti, on sanottu ison sisarkirkkomme papeista, varsinkin italialaisista piispoista ja kardinaaleista, että he ovat kaikkein suurimpia herkkusuita, gastronomeja ja viiniasiantuntijoita.  No!  Tuossa  lausumassa  taitaa  olla  hieman  kateuden  värettä...  

Päivän evankeliumi kehottaa meitä parannukseen. Mitä se tässä kohden tarkoittaa. Se kehottaa luopumaan omista suuruudenhaaveista toisten hyväksi. Mutta miten kauas se kantaa? Kun kolehtihaavi on metrin päässä, sinnekö asti? Kestääkö uusi ihminen kirkon ovea kauemmas, kestääkö peräti kotiovelle,  tai  peräti  arkipäivän  aamuun  maanantaina!

Kaiken tämän jälkeen pitää vielä kysyä Jumalan rajatonta anteliaisuutta. Antaminen on nimittäin Jumalan eräs perusominaisuus. Hän on rikas antaja kaikille, niin pahoille kuin hyvillekin. Niinpä onkin kaikki, mitä me omistamme, vain hänen lahjaansa, joka on uskottu meidän käyttöömme. ”Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi?”, kysyy apostoli Paavali, ja Jeesuksen neuvo tämän vuoksi onkin: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Paljon voimme ottaa oppia siitä köyhästä papista josta kuulimme, paljon voimme ottaa oppia köyhästä leskestä. Köyhä pappi sai enemmän kuin mitä jaksoi koskaan kuvitellakaan ja evankeliumin leskikin sai jokapäiväisen leipänsä seuraavana päivänä AMEN.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021



Marian ilmestyspäivä — Herran palvelijatar
21.03.2021 — ante diem XIII Kalends Apriles MMXXI
Saarna Liedon seuriskirkossa
Ihan tavallinen Marianpäivän saarna


Evankeliumi: Luuk. 1: 46-55
- Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi
sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä,
polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät.
Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen (siemenelle),ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.



Johdanto — Kun eräs pappi antoi lapselle nimen


Entisaikoina, vanhan maailmankauden aikana, ja näin voimme todellakin sanoa, oli pappismiehiä joista kerrottiin monia juttuja. Heidän tempauksensa eivät päätyneet iltapäivälehtien otsikoihin eikä niistä pikavauhtia kerrottu sosiaalisessa mediassakaan. Saattoipa käydä niinkin ja usein kävi niin että sinänsä sattumukset jotka olisivat ansainneet päästä kansalliseen ja jopa kansainväliseenkin levitykseen jäivät paikkakunnalle ja ehkä niistä kerrottiin kun hiippakunnan papit joskus tapailivat toisiaan. Kaikkia ei ole edes kirjoitettu ylös. Sellainen hahmo oli muun muassa Ylä-Lapin suuri legenda Yrjö Aittokallion ja moni muu. 

Mutta kerran aika tavalla etelämässä tapahtui jotain joka liittyi tämän päivän aiheeseen osuvasti. Oli mies, pappi ja melkoinen kirkkoruhtinas jolla ei ollut juuri tapana ottaa sanojansa takaisin. Jos hän tuli sanoneeksi ”Kun minä aloitin nuorisotyön tässä seurakunnassa 1845” niin hän pysyi sanassaan vaikka tarkoittikin sataa vuotta vanhempaa ajankohtaa. Niin, todellakin kun hän tuli noin sanoneeksi ja joku erehtyi huomauttamaan että tarkoitettiin varmastikin sataa vuotta myöhempää ajankohtaa niin hän se vain vastasi: ”Minkä sanoin, sen sanoin.” 

Ja sitten kun kerran oltii kastamassa erästä lasta, tyttöä tuli lapsen äiti kovin hätääntyneeksi kun kuuli että lapsi sai hieman eri nimen kuin oli tarkoitettu. Tuo jämerällä ja aina päättäväisellä äänellä varustettu mies oli juuri kastanut lapsen nimellä Maria. Äiti oli tarkoittanut ja kai isäkin, että lapsesta olisi tullut Marja. Mies joka ei voinut ottaa sanojaan takaisin ei jäänyt tietenkään neuvottomaksi vaan totesi ykskantaan ”Jos se nimi kelpasi Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen äidille, niin kyllä se kelpaa tälle kin tyttärelle!”


Tätä pieneen tarinaan voi aina viitata jos joku haluaa väittää että pappi antaa lapselle nimen. Näinhän ei ole  ja tätä halutaan nykyisessä kastakaavassa korostaa kun jo alkuvaiheessa kysytään: ”Vanhemmat, minkä nimen olette antaneet lapsellenne?” Ja ettei vahinkoa vain pääsisi tapahtumaan voidaan asiaa vielä korostaa sanoin ”Vanhemmat, minkä nimen olette päättäneet antaa lapsellenne." Asiahan on niin että lapsi jolla jo nimi on kastetaan kristilliseen uskoon. 

Marian nimi oli tärkeä ainakin tuolle menneen maailmanajan papille ja voimme kysyä mitä se merkitsee meille tänään. Suuri sisarkirkkomme on luonut Jeesuksen äidistä useita opinkappaleita, ja Maria on noissa kirkoissa varsin näkyvällä ja keskeisellä paikalla... Me sitä vastoin hyväksymme vain yhden Mariaa koskevan opinkappaleen; sen, että Jumalan Poika syntyi Neitsyt Mariasta Pyhän Hengen vaikutuksesta. Ja siinäkään opinkappaleessa itsessään Maria ei ole keskeisellä sijalla…

Mutta mitä muuta meille luterilaisille merkitsee Jeesuksen äiti, jos hän ei ole esirukoilija, välittäjä ihmisten ja Kristuksen suhteessa, eikä hän ole liioin kirkon äiti tai Taivaan kuningatar?  Lääkäri Luukkaan alkukertomukset ovat tulleet merkitsemään erittäin paljon kristilliselle kirkolle, myös meille. Jokin tarkoitus hänen henkilöhahmolla uskonsisältömme kokonaiskuvassa siis on...

Kertomus Mariasta se on pilkottu kolmelle vuosikerralle. Mikäli Marian asemaa uskomme kokonaiskuvassa halutaan valottaa on meidän todella mentävä päivän lyhyehkön evankeliumikappaleen ulkopuolelle. Ajatus Herran Palvelijattaresta ja armoitetusta henkilöstä ei avaudu eteemme ilman kaikkien kolmen vuosikerran yhteistekstin käyttöä. On kyse taas niistä laajemmista yhteyksistä...

Mutta jos todella haluamme ymmärtää Jeesuksen äitiä ihmisenä joudumme avaamaan näköalan kaikkien neljän evankeliumin todistukseen. Marian lapsenomaista uskoa ja luottamusta tarvittiin hänen esikoisensa erikoisen elämänuran ymmärtämiseksi. Samaisen Luukkaan tallentamassa kuvauksessa, jossa 12-vuotias Jeesus on temppelissä saamme nähdä ensimmäisen kuvauksen noista ongelmallisen tuntuisista väleistä. Jeesus-poika kun oli omin nokkinensa livistänyt Jerusalemin-matkalla vanhempiensa seurasta ja ryhtynyt jonkin sortin julkisen työnsä esinäytökseen. Saamme lukea, että vanhemmat eivät oikein ymmärtäneet poikansa vastausta. 

Pahoilta varmaan tuntuivat nekin sanat joissa Jeesus sanoi Jumalan tahdon toteuttajia veljikseen, sisarikseen ja äidikseen. Jeesus kun ei oikein ollut halukas tapaamaan sukulaisiaan. Kaanaan häissä tapaamme varsin ankarasti sanailevan äidin ja pojan. Eikä Jeesus muutenkaan varmaan vastannut ihannekuvaa Daavidin valtaistuimella istuvasta hallitsijasta... Marian piina oli oleva pitkä… Ja hän oli tarvitseva pitkää pinnaa.


Mitä, me ja edeltävät polvet olemme tottuneet kuulemaan Marian ilmestyspäivänä — 463 sanaa ja 3438 merkkiä

Mariasta on kuitenkin puhuttu kirkossamme paljon. Satojen vuosien ajan Marian ilmestyspäivänä on pidetty valtava määrä saarnoja. Jos noita saarnoja lukee niin niissä toistuu tietty ajatuksenjuoksu ja satojen vuosien aikana lausuttu sisältö voidaan hvynkin tislata seuraavan 463 sanan ja 3438 merkin merkin tiivistelmään.

Kertomus nuoresta Mariasta kuvaa ihanalla tavalla jotain. Monien Vanhan testamentin henkilöiden tavoin Maria asettuu kokonaan Jumalan käytettäväksi. Hän tekee sen tietoisesti ja ilmaisee oman suostumuksensa: »Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.»

Niin, eikö Jumalan ensimmäinen teko ole siinä, että hän on laupias ja armollinen kaikille, jotka mielellään luopuvat omista kuvitelmistaan, oikeudestaan, viisaudestaan ja mitä hengellisiä lahjoja nyt onkaan ja halukkaasti pysyvät hengeltään köyhinä. He ovat todella Jumalaa kunnioittavia eivätkä kuvittele olevansa mitättömimminkään asian arvoisia vaan ovat mielellään Jumalan ja maailman edessä alastomat ja paljaat; kaiken mitä heillä on, he katsovat saaneensa pelkästä armosta ansiotta annettuna, he käyttävät sitä ylistäen, kiittäen ja pelolla kuin vierasta omaisuutta eivätkä etsi omaa tahtoaan, haluaan, ylistystään tai kunniaansa vaan ainoastaan hänen, jonka ne ovat.

Martti Luther piti Mariaa parhaana esimerkkinä Jumalan armosta. Valitsemalla hänet Jeesuksen äidiksi Jumala osoitti, mikä Hänen valtakunnassaan on suurta: köyhä ja nöyrä saa kunnian, mutta rikas ja ylpeä lähtee tyhjänä pois Hänen luotaan.
Maria on myös esimerkki ihmisestä, joka on avoin Jumalan edessä. Elämä ja usko ei ole puristettu vielä mihinkään kaavaan. Hän uskoo myös Jumalan yliluonnolliseen toimintaan. Jumala ei toimikaan aina samalla kaavalla. Eikä Mariaa suinkaan nöyryytetä, vaan hän on jo nöyrä ja siksi voi ottaa vastaan suuren ja pyhän tehtävän. Eikä tiedä, että se vei lopulta suuriin kärsimyksiin ja uhrauksiin hänen elämässään. Hänellä on sen verran terve itsetunto, ettei torju myöskään vanhemman naisen hänelle tarjoamaa apua ja kunnioitusta. Ilo saa pulputa kaikessa rauhassa tämän elämänhaluisen ja vapautuneen nuoren naisen sydämestä.

Jumalalla on asiaa ja tehtäviä kaikille. Jumala ei käytä ja valitse vain miehiä, ei ole koskaan yksistään valinnut. Myös nainen voi olla Jumalan armon ja suurten tekojen julistaja. Maria, nainen, saa ensimmäisenä tiedon odotetun Messiaan ja Jumalan Pojan syntymisestä. Sitä ei ilmoiteta ensinnä jollekin miesprofeetalle tai miespapille. Lisäksi hän rikkoo toisenkin oman aikansa itsestäänselvyyksistä. Nimittäin Maria saa tehtäväkseen antaa myös nimen pojalleen. Tämä kun tehtävä oli tavallisesti aina isän. Maria ei ole vain synnyttäjä, vaan myös Jumalan tekojen julistaja. Meidän ei tarvitse häntä palvoa, mutta suuresti kunnioittaa. Marian voima on liikkeelle lähteminen Jumalan voimassa, Häneen turvautuen. Hän sai kokea paljon Jumalan huolenpitoa. Maria ei suinkaan ole hiljainen ja alistuva, vaan Jumalaa ylistävä ja Hänen tahtoaan rohkeasti toteuttava nuori nainen. Maria rohkaisee epätoivoisintakin nousemaan ja katsomaan todellisuutta silmiin.

Marian Poika teki lopulta mahdottomia: nousi kuolleista ja todisti siten olevansa Jumalan Poika. Yli 30 vuotta kestänyt Marian piina oli lopullisesti ohi vasta pääsiäisenä. Elisabethin luo kiiruhtava ja vuorilla hyppelevä Marian hahmo on kevään merkki ja ennustaa jo pääsiäistä aivan samalla tavalla kuin meille suomalaisille joutsenten saapuminen on varma merkki siitä että kevät on lähellä. 

Hänen askelissaan on myös Pyhän Hengen synnyttämää iloa. Hänen tavallaan saamme mekin luottaa Jumalan armoon ja johdatukseen sekä tehtävään. Hän antaa voimia, taitoa ja rohkeutta. Minkälaisia yllätyksiä Jumalan tahtoon uskaltautuva saakaan kokea elämässään, olkoon mies tai nainen!”

Jotain erilaista mutta ei kuitenkaan mitään uutta.

Yksi Marianpäivän teksteistä on kuitenkin vielä syytä nostaa esille. Se kun jää aina vähemmälle huomiolle. Kun evankeliumirkirjaa viime vuosituhanne lopulla uudistettiin ja siinä sivussa myös jumalanpalvelusta haluttiin korostaa myös vanhan testamentin tekstien ja uuden testamentin muiden tekstien kuin evankeliumitekstien arvoa. Nykyään kyllä näkee varsin harvoin saarnoja jotka nousevat Vanhan testamentin teksteistä tai Uuden testamentin kirjeiden teksteistä. 

Vielä harvinaisempaa on kahden viime vuosikymmenen aikana ollut se että saarna rakenettaisiin siten että otettaisiin huomioon kaikki tekstit. Ja näin jäävät monet teksti vaille huomiota ja näin käy todella Marian ilmestyspäivänäkin. Saarnoihin ja hartauspuheisiin on tullut, kiitos kansainvälisten vaikutteiden ja tietynlaisen Roomaan päin katselemisen myötä uudenlaista virettä. Monet ihailevat ison sisarkirkkomme rakennetta, pappeutta, rakennetta ja sen suurta universaalisuutta. Toisaalta tähän voisi sanoa että eihän itse Lutherkaan koskaan kokenut että hän olisi halunnut luopua kirkkonsa jäsenyydestä, hän vain halusi uudistaa stä ja poistaa väärinkäytökset.
Monet Lutherin opilliset seuraajat aina omiin päiviimme saakka ovat halunneet puhua Kristuksessa olemisesta ja eräs Marianpäivän teksti, kolmannen vuosikerran Uuden testamentin teksti, puhuu juuri tästä. Ne ovat sanat apostoli Paavalin roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun alusta: 

Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.

Ne ovat sanoja Marian pojasta. Apostoli Paavali ei ollut juuri kiinnostunut Jeesuksen elämänkerrasta eikä sitä kautta tietenkään hänen äidistäänkään. Hänelle ensimmäinern ja tärkein asia oli Kristuksessa oleminen ja sen selittäminen. Ja sen pitäisi olla tänäänkin kaiken uskon ja sen selittämisen loimilanka. Uskomme on kuin matto ja siinä on erivärisiä matonkuteita joita eri pyhäpäivien tekstit meille kuvastavat. Tästä kudelmasta koostuu uskomme.

Mutta enää ei riitä se, että julistetaan uskontoa Jeesuksesta, vaan on pakostakin elettävä Jeesuksen uskonto. Mestari haluaa, että kaikki hänen seuraajansa jakaisivat täysimääräisesti hänen uskonsa. Jeesus haastoi seuraajansa paitsi uskomaan, mitä hän uskoi, uskomaan myös niin kuin hän uskoi. Sama haaste on edelleen voimassa. AMEN. 


Ja mitäpäs musiikkia t'hän loppuun ihan intergraation hengessä ja tarkoituksessa. Kuten joulukin katsoo pääisäiseen niin katsoo myös Marian ilmestyspäivä myös pääsiäiseen. No tietenkin:

Stabat Mater - Inflammatus et accensus - G. B. Pergolesi




sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Leipää elämään. 4. paastonajan sunnuntai. 14 mars MMXXI

4. paastonajan sunnuntai
Elämän leipä
14 mars MMXXI
Liedon kappalainen Torsten Sandberg
Leipää elämään
Grande omelia

Evankeliumi:
Joh. 6: 48-58

Jeesus sanoi:
”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”
Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.”


Joskus sananlaskut saavat aivan uusia merkityksiä. Reilut kolmekymmentä vuotta sitten muutama djiboutilainen maratoonari niitti maailmanmainetta. Vanhat urheilun ystävät muistavat hyvin tuon pienen maan Afrikan sarvesta, ja sen sisukkaat potaltajat Dhjalma Roblehin ja Ahmed Salahin. Ahmed Salah pääsi sitten Ranskaan harjoittelemaan oikein paratiisimaisiin oloihin.

Mieshän oli varsinaisen nälkäkaakin näköinen, armottoman kovaan kuntoon treenattu mies joka pisteli jo vuonna 1988, siis 33 vuotta sitten vanhan juoksutossuteknologian aikana tuon reilut 42 kilometriä aikaan 2.07.07. Siinä on ainakin kolmisen minuuttia tasoitusta nykyajan juoksijoille. Niin, kuten eräs urheiluselostaja asian sanoiksi ouki, oli Salah sen näköinen mies että häntä oli pidetty vielä päivän treenien jälkeen pari tuntia kaulaa myöten kuumaan hiekkaan haudattuna kaulaa myöten että sisua löytyisi tarpeen tullen vielä lisää.

Ja hänen sanansa ”Täällä Ranskassa olen huomannut, että kun syön kunnolla niin jaksan treenata puolet enemmän kuin ennen” jäivät monen mieleeni. Vanha hokema ”Leipä miehen tiellä pitää” oli tullut hyvin hirtehisellä tavalla todeksi.

Näin leipäsunnuntaita edeltävällä viikolla kannattaa miettiä olennaisia asioita. Niin pitää tietysti aina tehdä, mutta juuri nyt kysymys elämän leivästä nousee esiin. Arkipotallus on joskus vähän hankalaa, itseä ahdistaa tai läheisen ihmisen ahdistus ahdistamalla ahdistaa. Mistä saisi sellaista ravintoa jolla jaksaisi todellakin puolet enemmän?

Leipä herättää paljon mielenkiintoa ja nyt kasvava ikäluokka saakin todistaa leipään ja leivänsyöntiin liittyvän vallankumouksen joka on edennyt kovaa vauhtia. Gluteeniton ruokavalio voittaa puolelleen päivä päivältä enemmän kannattajia ja netistä löytyy paljon asiaan liittyviä paatoksellisia puheita joiden sisältö voi olla seuraava:

”Että ihminen ryhtyi syömään viljoja oli hänen suurin erehdyksensä. 90 prosenttia hänen vaivoistaan, myös mielenterveysongelmista johtuu viljojen, leivän syömisestä. Erityisesti vehnä on kavalin kedon ruohoista. Vain kymmenesosa ihmiskunnasta on mukautunut syömään viljoja. Viljan turmio oin sen varastoproteiineissa joita se tarvitsee itääkseen ja oraan kasvattaakseen. Kaksi varastoproteiinia gluteniini ja gliadiini, erityisesti gliadiinin prolamiini-osa yhdistyessään leivän valmistuksessa gluteeniksi pilaavat ihmisen ohutsuolen ja koko terveyden. Talven flunssatkin johtuvat leivänsyönnistä kun ihmisen vastustuskyky on tuhottu. Viljaproteiinien hajoamistuoteet jäävät peptiini-yhdisteiden kokoluokkaan ja silloin ne vuotavast ohutsuolesta vereen päätyen ovat rakenteeltaan virusten kaltaisina kuormittamassa vastustukykyämme, joka luulee olevansa massiivisen virushyökkäyksen kohteena. Siiinä sitten vaarattomampikin flunssan aiheuttaja saa pahaa jälkeä aikaan ja nopeasti.”


Näiden puheiden jälkeen perinteinen puhe elämän leivästä saattaisi joutua kovinkin kyseenalaiseksi. Perinteinen leivänsyönti joutuu tulevaisuudessa ihan varmasti uuteen valoon. Jeesusta ei voida laittaa tästä kielikuvasta tilille. Ei hän ollut mikään mikrobiologi ja miten hän olisi muuten voinut asian paremmin sanoiksi pukea.

Kielet ja sanonnat ovat täynnä kielikuvia joiden alkuperäistä merkitystä ei enää tavoiteta, tai se on muuttunut. Selittäessään Isä meidän ruokouksen käsitettä ”Jokapäiväinen leipä” laajensi meidän luterilaisten oppi-isä, itse Martti Luther, siis mitä marttimaisin Martti, sen käsittämään koko ihmisen elämän toimeentuloa ja menestymistä. Meidän nykyisessä katekismuksessamme joka tuli käyttöömme reilut 15 vuotta sitten on asia ilmaistu näin edelleen Martin sananjälkiä tapaillen:

"Kaikki elämän lahjat tulevat Jumalalta. Hän antaa aurinkonsa paistaa sekä hyville että pahoille. Myös ihmisten työn ja toiminnan tuloksena syntyvä hyvä perustuu siihen, että Jumala pitää yllä maailman elämää."

Jumalan anteliaisuuteen luottaminen ei ole helppoa. Maailman köyhyys ja hätä saa meidät epäilemään Jumalan hyvyyttä. Leipä ja muu välttämätön puuttuu liian monelta ihmiseltä. Isä meidän -rukous ohjaa meitä toisten tarpeiden huomioon ottamiseen ja kohtuulliseen elämäntapaan. Jumalan hyvyys velvoittaa meidät jakamaan omastamme ja huolehtimaan siitä, että kaikilla on riittävä toimeentulo. Puutteenkin keskellä voimme uskoa, että Jumala on luvannut jatkuvasti pitää huolen meistä ja koko luomakunnasta."

Kun joku alkaa opiskelemaan kaupallisia aineita on ainakin erään kauppakorkeakoulun peruskurssilla aivan aluksi hyvin painokkaasti sanottu että kaikki lähtee maasta, maan moninaisista antimista ja maa-, ja karjatalouden alkutuotannosta. Luonnontieteilijä puhuisi varmasti omalla tieteellisellä kielellään ja jos runolliseksi äityisi niin kielenkärjet tapailisivat kielikuvia kaikkialle ennättävästä armollisesta auringosta.


Päivän sanoma on se, että tarvitsemme hengellistä ravintoa aivan samalla tavalla kuin tarvitsemme ravintoa, syötävää ja juotavaa jotta eläisimme. Viljojen vaarallisuudesta saarnaava voi olla oikeassakin mutta kovan saarna päälle pitäisi lausua helpotuksen sanat ja myös ohjeita uuteen elämään.

Jeesuksen sanat pysäyttävät meidät monesti mutta hän antaa myös helpotuksen ja suoranaisia ohjeitakin. 
Hänen sanansa antavat ravintoa, mutta aivan erityisellä tavalla saamme sitä hänen asettamastaan pyhästä ehtoollisesta. Ihminen löytää aina uusi tapoja ravita itseään, muotiruuat ja erilaiset tulevat ja menevät mutta hengellisessä mielessä ravinto pysyy aina samana.

Leipää pelloilta maan saamme tulevaisuudessakin, oli se sitten millä tavalla erilaista mutta leipää kuitenkin. Leipäsunnuntai, neljäs paastonajan sunnuntai, jättää meille paljon ajateltavaa. Pääsiäiseen pitäisi valmistautua. Seuraavat sanat ensimmäisestä Pietarin kirjeestä sopivat tähän viikonalkuun pääsiäisen lähestyessä oikein hyvin:

”Jättäkää kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu. Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. Olettehan te »maistaneet Herran hyvyyttä».”
(1. Piet. 2: 1–3 )
AMEN

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Toisenlainen Marianpäivän saarna. Saarna 22 mars MMXX.

Saarna 22 mars MMXX
Marianpäivä
"Toisenlainen Marianpäivän saarna."
Herran palvelijatar
Grande omelia


Luuk. 1: 39-45

Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”


Alkunäky. Kaikki arvoitukset on tehty ratkaistaviksi

Kaikki arvoitukset ratkeavat lopulta. Vai ratkeavatko? Kyllä ne ratkeavat vaikka moni ei lähdekään sille tielle mihin ne lopulta johtavat. Tosiasioita ja täysin järkeviä johtopäätöksiä ei uskota. Kun esimerkiksi Jean-Pierre Houdin selvitti miten Egyptin isot pyramidit on rakennettu ottivat jotkut hänet todesta, mutta vielä useammat eivät halunneet uskoa kaikista järkevintä ja yksinkertaisinta ratkaisua todeksi. Moet haluavat että arvoituksia edelleen on olemassa. Viiltäjä-Jackin arvoitus on myös ratkaistu. ”Vainajat eivät vaikene.” Jurgen Thorwald joka kirjoitti tuon kirjan rikostutkimuksen historiasta ei Viiltäjä-jackin arvoitusta ratkaissut vaan suomalainen DNA-tutkija Jari Louhelainen on suurella todennäköisyydellä selvittänyt yli 120 vuotta vanhan murhamysteerin.

Vainajat saavat nyt vihdoinkin levätä rauhassa ja varmasti myös tuo hyvin todennäköinen murhaajakin joka nimi tiedetään. Aika rauhoittaa ja asia White Chapelin arvoitus on ratkennut. Kristinuskokin sisältää suuria salaisuuksia, ehtoollisestakin puhutaan suurena mysteerinä ja itse päähenkilö on hyvin arvoituksellinen. Tällä ja edellisten lauseiden ajatusjuoksulla ei nyt ihan heti sitä että joku tulisi nyt aivan pian ja ratkaisisi Jeesus Nasaretilaisen arvoituksen jonka jälkeen avautuisi aivan uusi aikakausi uskontojen historiassa. Kaikki on mahdollista ja jos sellainen aika koittaa joskus, kaikki arvoitukset ratkaistaan, olkaamme kärsivälliset.


Marianpäivän erikoisluonne

Mariapäivä tässä kevatkaudella on hyvin erikoinen pyhäpäivä. Päivä rikkoo violettien päivien ketjun ja päivän päähenkilönä ja aiheena näyttäisi olevan aivan eri henkilö kuin yleensä. Vai onko. Joka tapauksessa vuodesta toiseen luemme ja kuulemme saman asian:

”Tämän pyhäpäivän aiheena on enkeli Gabrielin ilmestyminen neitsyt Marialle ilmoittamaan Jeesuksen syntymisestä. Tästä tulee myös juhlan nimi eri kielissä. Marian saamassa lupauksessa näkyy Jumalan armon koko rikkaus. Monien Vanhan testamentin henkilöiden tavoin Maria asettuu kokonaan Jumalan käytettäväksi. Hän tekee sen tietoisesti ja ilmaisee oman suostumuksensa: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”

Sanojen takana voi olla kutienkin aivan jotain muuta kuin tuo perinteinen hokema. Mutta miten voisimme lähestyä asiaa? Päivän virressä puhutaan ilon lähteistä. Voimme toisaalta unohtaa tuollaisen koska ne kertomuksen joita kutsumme evankeliumeksi ovat toisaalta monenlaisen toimitustyö tuloksia. Muutaman sukupolven kuluttua Jeesuksen elämästä asioita haluttiin sovittaa mennesiin ajatuskulkuihin. Toisaalta saamme nähdä asian kauniina kertomuksena vaikka tuskin Maria kiitosvirsi on yhtä lailla Luukkaan käsialaa kuin on jouluevankeliumikin. Kuvauksia joista pitää sanoa että ne ovat välttämättömiä, mutta eivät olennaisia.

Maria ei meille luterilaisille ole henkilö joka kuulee rukouksemme ja välittää niitä Jumalalle. Tietyllä tavalla järkevin tapa lähestyä Mariaa on lähestyä häntä hyvinkin arkipäiväisellä tavalla. Jeesus on myös täysi ihminen siinä missä täysi Jumala. Jeesusta ja hänen toimintaansa voimme tarkastella aina ihmisen näkökulmasta. Jeesuksen ”profiloinitiin” meillä on toki enemmän aineksia, mutta  jollain tavalla voimme myös lähestyä hänen äitiänsä. Mutta kysymykset nousevat kuitenkin ensi sijassa Jeesuksesta ja siitä mitä käsitämme äidin huoleksi ja suruksi noin yleensä.


Olisiko olemassa uusi tapa lähestyä asiaa?

Voisimme lähestyä kysymystä Jeesuksesta ja Mariasta Auringon ja kuun kautta. Kuu saa valonsa auringosta ja kuuta voimme katsoa turvallisin mielin vaikkapa ja aivan kiikarilla. Samaa asiaa emme voi tehdä auringon suhteen. Kuun valo on polarisoitunutta, katsomme pystytasossa värähtelevää valoa katsomme valoa ikäänkuin takaa päin. Kuu saa valonsa auringosta. Aivan samalla tavalla Maria saa valonsa ja hän tulee uskomme sisällössä tunnetuksi vain siitä valosta jonka hän saa Jeesuksesta. Tiestysti tuokaan ajatus ei vie eteenpäin tuollaisenaan ja jää samalle tasolle kuin vanha toteamus joka on pakko toistaa vielä kerran: ”Monien Vanhan testamentin henkilöiden tavoin Maria asettuu kokonaan Jumalan käytettäväksi. Hän tekee sen tietoisesti ja ilmaisee oman suostumuksensa: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”

Mutta jos lähdemme miettimään Jeesuksen arvoitusta sen vähäisen perusteella mitä voimme lukea Jeesuksen suhteesta äitiinsä niin pääsemme jo ehkä eteenpäin. Maria on tässä kuu ja Jeesus aurinko. Jeesus ei ollut ihmisenä mikään tavallinen kaveri. Hän herättää omaisissaan suurta kummastusta aloitettuaan julkisen toimintansa. Eräässä kohtauksessa, Markuksen kertomuksen kolmannessa luvussa näemme tilanteen jossa Jeesuksen äiti ja veljet haluavat tavata hänet. Jeesuksen sanat tuossa tilanteessa ovat:  "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?” Ja myöhemmin: ”Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

Tuosta kohtauksesta voi jokainen aloittaa matkan joka valottaa hyvin Marian asemaa ja tilannetta. Edellä kuvatussa kohtauksessa on draamaa ja vaikka emme tiedä miten filmi jatkuu voimme kuvitella jotain. Jeesus ei todellakaan vastannut odotuksia. Tuosta saa käsityksen että äiti ja pikkuveljet ovat noutamassa ”hurahtanutta” perheen esikoispoikaa takaisin kotiin. Mutta miksi? Aivan varmasti siksi että hänessä oli jotain ylimaallista jota hänen lähisukulaisetkaan eivät voineet käsittää. Samassa tilanteessa olemme mekin. Emme pääse helpolla, mutta se ei ole tarkoitustaan. Joka repii kiiltokuvat ja ryhtyy pohtimaan rosoisempia kuvia löytää kaikessa ristiriidassaan hyvin lohdullisia näkyjä, löytää ihmisiä.

Kun jatkamme tätä tarkastelua moni asia näkyy uudessa valossa. Ja se tekee myös oikeutta Jeesuksen äidille. Maria voisi vihdoinkin tulla esiin myös tavalla joka voisi tuoda lohtua sellaisille äideille joilla ei ole aina helppoa lastensa kanssa. Kuva hänestä inhimillistyisi. Markuksen kuvaama kohtaus on repii rikki kaikki kiiltokuvat, se on Jeesus Nasaretilaisen arvoituksen ratkaisussa ensimmäinen tärkeä johtopäätös. Jeesuksen ”hurahdus” on totta ja hänen lähisukulaisensa ovat hänestä huolissaan. Hän on aivan käsittämätön. Jeeusuksen äiti ja veljet tahtovat ottaa hänet huostaansa. Mutta ei ihminen aivan noin hurahda; yhtäkkiä. Maria on saanut nähdä erikoislaatuisen poikansa käyttäytymistä aivan varmasti koko ikänsä, Jeesuksen julkinen toiminta on vain kaiken huipentuma. Jos Luukkaan kuvaama Maria joka laulaa ylistysvirttä olisi aivan tosi näky niin nyt olemme kaukana siitä, kovin kaukana siitä.

Tällainen näky sotii todella vahvasti sitä kiiltokuvanäkyä vastaan joka avautuu Luukkaan evankeliumin aivan ensimmäisissä luvuissa. Emme tänään pääse tämä pitemmälle. Jollain toisella kerralla pääsemme näissä tutkimuksissamme aivan varmasti eteenpäin ja voimme olla aivan rauhassa ja levollisin mielin ja odottaa todella jotain suurta. Kun Jeesus Nasaretilaisen arvoitus jonain päivänä ratkeaa on se varmasti potensseissa suurempi asia kuin Epyptin pyramidien arvoitus tai Viiltäjä-Jackin arvoitus. Todistusmateriaalia nimittäin on ja menetelmät kehittyvät. Tässä ja nyt olemme, mutta ajatukset viemme mukanamme pyhäpäivään ja sen rauhaan.

Aurinko paistaa ja luo valoaan. Lopuksi meidän on vielä palattava Marian luo ja mietittävä miten hän jaksoi. Ei hän jaksanutkaan. Hän vain oli ja kulki niiden ihmisten kanssa jotka häntä tukivat vielä sinä päivänä kun hän näki poikansa riippuvan ristillä. Mutta ei loppua ilman armollista näkyä. Marianpäivä on tässä keskellä paastonaikaa ja se lohdullinen näky joka avautuu pääsiäisaamussa, ylösnousemuksen aamussa. Se poisti Marian tuskan ja levottomuuden ja sen tuoma rauhan käy meidänkin ylitsemme, tänään ja nyt ja vielä silloinkin kun voimme katsoa Jeesus Nasaretilaistakin kasvoista kasvoihin. Aamen.