Kirkastussunnuntai
Kirkastettu Kristus
15 julius MMVIII
Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Melkein selkeää
Grande omelia
Evankeliumi: Luuk. 9: 28-36
Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa
Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen
rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan
valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa
hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat
Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.
Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen.
Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka
olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jesuksen luota, Pietari
sanoi: »Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa:
sinulle ja Moosekselle ja Elialle.» Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.
Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset
pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni:
»Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!» Äänen vaiettua
opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta
kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään.
Lapista ja lappilaisista on paljon kuvauksia. On kuvaus siitäkin kuinka eräs jo tuon aikakauden mittapuiden mukaan iäkäs aamelaismies oli kävelemässä taannoin kirkkoon Inarin Juutuanlahdelle. Nuorena hän oli taivaltanut matkan aina Pielpajärven vanhalle erämaakirkolle, rippikirkolleen, mutta nyt elettiin 1930-luvun alkua ja nuoremman Itkosen, kirkkoherra Tuomo Itkosen aikaa.
Miehen
nimellä ei niin suurta väliä, vuosi taisi kuitenkin olla viime vuosisadan
30-lukua, niitä satumaisen kauniita ja turvallisen auringonpaahteisia kesiä
ennen suurta maailmanmyrskyä jolloin kaurakin melkein kypsyi tuon pohjoisen seurakunnan toimeliaan
kirkkoherran pellolla. Sanotaan että vuosi oli ehkä 1938. Mies oli kävellyt jo pitkälti toista peninkulmaa erään
etelänmiehen matkassa. Eikä kolmituntisessa kirkkomatkassa ollut tuon
77-vuotiaan mielestä itään merkillistä. Vanhus oli yksikseen elelevä ja
vaatimaton mies — hän oli kuin metsän pystypäinen petäjä — ylväine ryhteineen.
Hän sanoi: ”Olen luterilaisessa uskossa, enkä luovu siitä niin kauan kuin henki
on”. Siinä kaikessa karuudessaan oli korven miehen uskontunnustus.
Hän tapasi olla kuukausimääriä yksin, eikä sellaiselta mieheltä ole lupa
odottaa ensimmäiseksi monisanaisuutta. Ehkä korven mies tajusi myös herkästi
sen, että ei meidän sanoillamme aina ole katetta... Puhumme toista ja
ajattelemme toista. ”Älä ole kerkeä suultasi, älköönkä sydämesi kiirehtikö
lausumaan sanaa Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan
päällä; sen tähden olkoot sanasi harvat.” Tai ehkä vanhus tajusi saman
asian, jonka eräs ajattelija lausui:
”Paljon sanoja ja vähän ajatuksia on aina vääjäämätön keskinkertaisuuksien
tuntomerkki; mutta suurten henkien tunnusmerkkinä on lausua paljon ajatuksia
harvoilla sanoilla.”
Vanhus sanoi tulleensa kirkkoon, jotta hän saisi kuulla ”Kuinka ylläinen asia
on”. Lapin mies sanoo, ettei hän pelkää kuolemaa. Miksi hän pelkäisikään.
”On kaikki kirkasta ja selkeää, maa, vesi, taivas yllä jänkien.”
Kaikki päivän teksti kuvaavat suurta kokemusta, elämystä. Mooses koki
elämyksen, joka kutsui hänet elämässään aivan uusille raiteille. Jeesuksen
opetuslapset kokivat ihmeellisen näyn; Jeesus piti palaveria Mooseksen ja Elian
kanssa. Opetuslapset ikään kuin siirtyivät hetkeksi tämänpuoleisesta
tuonpuoleiseen.
Vaan miksipä Jeesus otti mukaan vuorelle juuri nuo kolme apostolia, apostolien
ykkösketjun? Tiedot Jeesuksen elämästä perustuvat viime kädessä Jerusalemin
alkuseurakunnassa julistettuun ja talletettuun perimätietoon. Alkuseurakunnan
johdossa oli kolme nuo miestä: Sepeteuksen pojat Jaakob ja Johannes sekä
Pietari. Apostolien tekojen kuvauksesta voimme päätellä, että opetuslasten
uskosta ylösnousseeseen Jeesukseen vastasivat ensisijassa Pietari ja Johannes.
Toisen Sepeteuksen pojan, Jaakobin, merkitys ja asema käy taas ilmi siitä, että
hänet mestattiin ensimmäisenä apostoleista. Ja tavatessamme saman
luottokolmikon juuri jo evankeliumien kuvauksissa, voimme olla melkoisen
varmoja siitä, että apostolinen todistus Jeesuksesta on alusta alkaen
perustunut noiden kolmen yhteisiin kokemuksiin. He antoivat sisällön
alkukristilliselle sanomalle Jeesuksesta, ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta.
Toinen evankeliumi, vanhin evankeliumi Markus, antaa lisää valoa
kirkastusvuoren tapahtumiin ja tuo esiin sen tulkintamahdollisuuden, että
Jeesus halusi jo ennalta valmistella luotto-opetuslapsiaan tulevaan pääsiäiseen
ja ylösnousemukseensa. Markuksen mukaanhan opetuslapset puhuivat keskenään
kuolleista nousemisesta, kun Matteuksen kertomuksen mukaan puheenaiheeksi tulee
hetimiten kysymys Eliasta ja Messiaasta. ”He pitivät Jeesuksen sanat
mielessään ja pohtivat keskenään, mitä kuolleista nouseminen saattoi merkitä.”
Ajatus heidän rakkaan opettajansa kuolemasta ja Jeesuksen sanat ”ennen kuin
Ihmisen Poika olisi noussut kuolleista” järkyttivät ja hämmensivät
opetuslapsia, noita kolmea apostolia. He olivat vasta vähän aikaa sitten,
Pietarin johdolla, vakuuttuneet uskovansa häneen Vapahtajana, Jumalan poikana,
enemmän poliittisena Messiaana, ja juuri hetki sitten he olivat omin silmin
nähneet hänet kunniassa kirkastettuna palaveeraamassa juutalaisen kansakunnan
muinaisten sankarihahmojen kanssa, ja nyt hän alkoi puhua ”kuolleista
nousemisesta.” Merkillisen miehen matkaan he olivat lähteneet...
Opetuslapset tuntuvat haluavan vaihtaa puheenaihetta, ja kääntää keskustelun
uskomukseen siitä että profeetta Elia, elämästä hengissä selvinnyt ja
taivaaseen otettu, tulisi mahdollisesti ennen Messiasta. Ajatus rakastetun
Mestarin kuolemasta, joka luonnollisesti edeltäisi kuolleista nousemisesta oli
aivan liikaa opetuslapsille.
Tuon päivän jälkeen mikään ei enää olisi kuin ennen. He tunsivat kokeneensa
jotain pysähdyttävää, vaikka olivatkin vielä päästään pyörällä, eivätkä he
kertoisi asiasta kenellekään vielä pitkään aikaan. Ehkä nuo kolme muistivat
päivän tapahtumineen vasta pääsiäisen jälkeen.
On sanottu, että tehdään väärin jos Kirkastussunnuntain evankeliumi-teksti
haluttaisiin vertauskuvallisesti rinnastaa meidän ihmisen voimakkaisiin
uskonnollisiin kokemuksiin. Tekstin keskuksena kun olisi pelkästään kirkastettu
Jeesus Kristus. Yhtä hyvin voidaan kyllä asettaa koko kappaleen tarkoitus ja
asema kyseenalaiseksi, mitä sillä on tekemistä Jeesuksen evankeliumin ja työn
kannalta. Tietämättään tuollaisen näkökulman esittäjä, sen ohella että vaatii
yksinoikeutta tulkintaan, nostaa myös ihmeen kaltaisen kokemuksen
todistusperusteeksi evankeliumin aitoudelle, ihmeestä ja vaikeasti, lähes
mahdottomasti selitettävästä tulee todistusperuste.
Meille on siis ominaista ajatella asioita vertauskuvallisesti. Kertomus
Jeesuksen kirkastumisesta ja sen näkemisestä tuo mieleen hyvin voimakkaan
uskonnollisen kokemuksen, herätyksen tai kirkastumisen. Uskova ihminen voi
päästä osalliseksi tietynlaisesta huippukokemuksesta tai elämyksestä.
Voimallisilla kokemuksilla ja elämyksillä on vain tapana ennen pitkää haihtua.
Tapahtuu paluu maan pinnalle ja arkeen vuorelta on laskeuduttava alas. Mutta se
juuri voikin olla armollista ja lohduttavaa. Kokemukset, olivatpa ne aitoja tai
vain mielen harhaa, jotka veivät jonkun ihmisen ylös ikään kuin muita
korkeammalle, voivat olla ihmiselle hyvin vaarallisia.
Vaikka olemme tarkoituksella valmistettu sitä silmällä pitäen, että voimme vain
alhaalta katsella taivaan korkeuksia, emmekä ylhäältä maailman pienuuksia, on
meihin kuitenkin istutettu iankaikkisuuden kaipaus, ja iankaikkisuuden
kosketuksen ja Kristuksen kirkkauden voimme tunteakin. Voimme hetken aikaa olla
vuorella, tarkoitti se sitten mitä tahansa. Mutta hän joka ei kykene
laskeutumaan alas vuorelta, ja joka luulee katselevansa muita omista
korkeuksistaan, saa päähänsä vaarallisia ajatuksia, joita hän ei aina saisi,
jos hän olisi yhtä nöyrä kuin ne, jotka haluavat olla lattian tai maanpinnan
tasolla.
Alussa mainitsemamme Lapin vanhus silloin takavuosina oli ehkä oivaltanut
jotain, ikuisuus oli viiltänyt läpi hänen sielunsa ja hän sai kokea jatkuvaa ja
ylimaallista rauhaa.
”On kaikki kirkasta ja selkeää, maa, vesi, taivas yllä jänkien.”
Hän ei leuhkinut uskonkokemuksillaan. Hengellisessä elämässä ja tietysti elämässä yleensäkin onkin syytä varoa
valheellista ylisanaisuutta, myös vanhojen kuluneiden sanojen käyttöä. Olisiko
myös syytä puhua ja todistaa vain siitä, joka elää meille itsellemme. Niin,
tyhmäkin voi olla nero, jos pitää suunsa kiinni, eikö siis kuka tahansa voisi
olla todellinen ajatusten Kymi jos vain hallitsee kielensä. Ja usein on
niinkin, että meidän olisi parempi tehdä jotakin eikä vain olla ja puhua.
AMEN.