sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Juutuanvuono – Aura: Melkein selkeää. Kirkastussunnuntai — Kirkastettu Kristus. 3. vsk.

Kirkastussunnuntai
Kirkastettu  Kristus
15 julius MMVIII
Saarna Auran kirkossa

Kirkkoherra Torsti Äärelä
Melkein selkeää

Grande omelia

Evankeliumi: Luuk. 9: 28-36
Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.

Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jesuksen luota, Pietari sanoi: »Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.» Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.

Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!» Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään.



Lapista ja lappilaisista on paljon kuvauksia. On kuvaus siitäkin kuinka eräs jo tuon aikakauden mittapuiden mukaan iäkäs aamelaismies oli kävelemässä taannoin kirkkoon Inarin Juutuanlahdelle. Nuorena hän oli taivaltanut matkan aina Pielpajärven vanhalle erämaakirkolle, rippikirkolleen, mutta nyt elettiin 1930-luvun alkua ja nuoremman Itkosen, kirkkoherra Tuomo Itkosen aikaa.


Miehen nimellä ei niin suurta väliä, vuosi taisi kuitenkin olla viime vuosisadan 30-lukua, niitä satumaisen kauniita ja turvallisen auringonpaahteisia kesiä ennen suurta maailmanmyrskyä jolloin kaurakin melkein kypsyi tuon pohjoisen seurakunnan toimeliaan kirkkoherran pellolla. Sanotaan että vuosi oli ehkä 1938. Mies oli kävellyt jo pitkälti toista peninkulmaa erään etelänmiehen matkassa. Eikä kolmituntisessa kirkkomatkassa ollut tuon 77-vuotiaan mielestä itään merkillistä. Vanhus oli yksikseen elelevä ja vaatimaton mies — hän oli kuin metsän pystypäinen petäjä — ylväine ryhteineen. Hän sanoi: ”Olen luterilaisessa uskossa, enkä luovu siitä niin kauan kuin henki on”. Siinä kaikessa karuudessaan oli korven miehen uskontunnustus.

Hän tapasi olla kuukausimääriä yksin, eikä sellaiselta mieheltä ole lupa odottaa ensimmäiseksi monisanaisuutta. Ehkä korven mies tajusi myös herkästi sen, että ei meidän sanoillamme aina ole katetta... Puhumme toista ja ajattelemme toista. ”Älä ole kerkeä suultasi, älköönkä sydämesi kiirehtikö lausumaan sanaa Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä; sen tähden olkoot sanasi harvat.” Tai ehkä vanhus tajusi saman asian, jonka eräs ajattelija lausui:

”Paljon sanoja ja vähän ajatuksia on aina vääjäämätön keskinkertaisuuksien tuntomerkki; mutta suurten henkien tunnusmerkkinä on lausua paljon ajatuksia harvoilla sanoilla.”

Vanhus sanoi tulleensa kirkkoon, jotta hän saisi kuulla ”Kuinka ylläinen asia on”. Lapin mies sanoo, ettei hän pelkää kuolemaa. Miksi hän pelkäisikään.

”On kaikki kirkasta ja selkeää, maa, vesi, taivas yllä jänkien.”

Kaikki päivän teksti kuvaavat suurta kokemusta, elämystä. Mooses koki elämyksen, joka kutsui hänet elämässään aivan uusille raiteille. Jeesuksen opetuslapset kokivat ihmeellisen näyn; Jeesus piti palaveria Mooseksen ja Elian kanssa. Opetuslapset ikään kuin siirtyivät hetkeksi tämänpuoleisesta tuonpuoleiseen.

Vaan miksipä Jeesus otti mukaan vuorelle juuri nuo kolme apostolia, apostolien ykkösketjun? Tiedot Jeesuksen elämästä perustuvat viime kädessä Jerusalemin alkuseurakunnassa julistettuun ja talletettuun perimätietoon. Alkuseurakunnan johdossa oli kolme nuo miestä: Sepeteuksen pojat Jaakob ja Johannes sekä Pietari. Apostolien tekojen kuvauksesta voimme päätellä, että opetuslasten uskosta ylösnousseeseen Jeesukseen vastasivat ensisijassa Pietari ja Johannes. Toisen Sepeteuksen pojan, Jaakobin, merkitys ja asema käy taas ilmi siitä, että hänet mestattiin ensimmäisenä apostoleista. Ja tavatessamme saman luottokolmikon juuri jo evankeliumien kuvauksissa, voimme olla melkoisen varmoja siitä, että apostolinen todistus Jeesuksesta on alusta alkaen perustunut noiden kolmen yhteisiin kokemuksiin. He antoivat sisällön alkukristilliselle sanomalle Jeesuksesta, ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta.

Toinen evankeliumi, vanhin evankeliumi Markus, antaa lisää valoa kirkastusvuoren tapahtumiin ja tuo esiin sen tulkintamahdollisuuden, että Jeesus halusi jo ennalta valmistella luotto-opetuslapsiaan tulevaan pääsiäiseen ja ylösnousemukseensa. Markuksen mukaanhan opetuslapset puhuivat keskenään kuolleista nousemisesta, kun Matteuksen kertomuksen mukaan puheenaiheeksi tulee hetimiten kysymys Eliasta ja Messiaasta. ”He pitivät  Jeesuksen sanat mielessään ja pohtivat keskenään, mitä kuolleista nouseminen saattoi merkitä.” Ajatus heidän rakkaan opettajansa kuolemasta ja Jeesuksen sanat ”ennen kuin Ihmisen Poika olisi noussut kuolleista” järkyttivät ja hämmensivät opetuslapsia, noita kolmea apostolia. He olivat vasta vähän aikaa sitten, Pietarin johdolla, vakuuttuneet uskovansa häneen Vapahtajana, Jumalan poikana, enemmän poliittisena Messiaana, ja juuri hetki sitten he olivat omin silmin nähneet hänet kunniassa kirkastettuna palaveeraamassa juutalaisen kansakunnan muinaisten sankarihahmojen kanssa, ja nyt hän alkoi puhua ”kuolleista nousemisesta.” Merkillisen miehen matkaan he olivat lähteneet...

Opetuslapset tuntuvat haluavan vaihtaa puheenaihetta, ja kääntää keskustelun uskomukseen siitä että profeetta Elia, elämästä hengissä selvinnyt ja taivaaseen otettu, tulisi mahdollisesti ennen Messiasta. Ajatus rakastetun Mestarin kuolemasta, joka luonnollisesti edeltäisi kuolleista nousemisesta oli aivan liikaa opetuslapsille.

Tuon päivän jälkeen mikään ei enää olisi kuin ennen. He tunsivat kokeneensa jotain pysähdyttävää, vaikka olivatkin vielä päästään pyörällä, eivätkä he kertoisi asiasta kenellekään vielä pitkään aikaan. Ehkä nuo kolme muistivat päivän tapahtumineen vasta pääsiäisen jälkeen.

On sanottu, että tehdään väärin jos Kirkastussunnuntain evankeliumi-teksti haluttaisiin vertauskuvallisesti rinnastaa meidän ihmisen voimakkaisiin uskonnollisiin kokemuksiin. Tekstin keskuksena kun olisi pelkästään kirkastettu Jeesus Kristus. Yhtä hyvin voidaan kyllä asettaa koko kappaleen tarkoitus ja asema kyseenalaiseksi, mitä sillä on tekemistä Jeesuksen evankeliumin ja työn kannalta. Tietämättään tuollaisen näkökulman esittäjä, sen ohella että vaatii yksinoikeutta tulkintaan, nostaa myös ihmeen kaltaisen kokemuksen todistusperusteeksi evankeliumin aitoudelle, ihmeestä ja vaikeasti, lähes mahdottomasti selitettävästä tulee todistusperuste.

Meille on siis ominaista ajatella asioita vertauskuvallisesti. Kertomus Jeesuksen kirkastumisesta ja sen näkemisestä tuo mieleen hyvin voimakkaan uskonnollisen kokemuksen, herätyksen tai kirkastumisen. Uskova ihminen voi päästä osalliseksi tietynlaisesta huippukokemuksesta tai elämyksestä. Voimallisilla kokemuksilla ja elämyksillä on vain tapana ennen pitkää haihtua. Tapahtuu paluu maan pinnalle ja arkeen vuorelta on laskeuduttava alas. Mutta se juuri voikin olla armollista ja lohduttavaa. Kokemukset, olivatpa ne aitoja tai vain mielen harhaa, jotka veivät jonkun ihmisen ylös ikään kuin muita korkeammalle, voivat olla ihmiselle hyvin vaarallisia.

Vaikka olemme tarkoituksella valmistettu sitä silmällä pitäen, että voimme vain alhaalta katsella taivaan korkeuksia, emmekä ylhäältä maailman pienuuksia, on meihin kuitenkin istutettu iankaikkisuuden kaipaus, ja iankaikkisuuden kosketuksen ja Kristuksen kirkkauden voimme tunteakin. Voimme hetken aikaa olla vuorella, tarkoitti se sitten mitä tahansa. Mutta hän joka ei kykene laskeutumaan alas vuorelta, ja joka luulee katselevansa muita omista korkeuksistaan, saa päähänsä vaarallisia ajatuksia, joita hän ei aina saisi, jos hän olisi yhtä nöyrä kuin ne, jotka haluavat olla lattian tai maanpinnan tasolla.

Alussa mainitsemamme Lapin vanhus silloin takavuosina oli ehkä oivaltanut jotain, ikuisuus oli viiltänyt läpi hänen sielunsa ja hän sai kokea jatkuvaa ja ylimaallista rauhaa.

”On kaikki kirkasta ja selkeää, maa, vesi, taivas yllä jänkien.”

Hän ei leuhkinut uskonkokemuksillaan. Hengellisessä elämässä ja tietysti elämässä yleensäkin onkin syytä varoa valheellista ylisanaisuutta, myös vanhojen kuluneiden sanojen käyttöä. Olisiko myös syytä puhua ja todistaa vain siitä, joka elää meille itsellemme. Niin, tyhmäkin voi olla nero, jos pitää suunsa kiinni, eikö siis kuka tahansa voisi olla todellinen ajatusten Kymi jos vain hallitsee kielensä. Ja usein on niinkin, että meidän olisi parempi tehdä jotakin eikä vain olla ja puhua. AMEN.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Elämän leipää ja Martti-kortti. 4. paastonajan sunnuntai. 11 mars MMXVIII

4. paastonajan sunnuntai
Elämän leipä
11 mars MMXVIII
Saarna ihan kirjoittamisen ilosta
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Elämän leipää ja Martti-kortti.
Omelia DOCG 

Evankeliumi:
Joh. 6: 48-58

Jeesus sanoi:
”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”
Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.”



Joskus sananlaskut saavat aivan uusia merkityksiä. Noin kolmekymmentä vuotta sitten muutama djiboutilainen maratoonari niitti maailmanmainetta. Vanhat urheilun ystäväthän muistavat hyvin tuon pienen maan Afrikan sarvesta, ja sen sisukkaat potaltajat Dhjalma Roblehin ja Ahmed Salahin. Ahmed Salah pääsi sitten Ranskaan harjoittelemaan oikein paratiisimaisiin oloihin.

Mieshän oli varsinaisen nälkäkaakin näköinen, armottoman kovaan kuntoon treenattu mies joka pisteli jo vuonna 1988, siis 27 vuotta sitten vanhan juoksutossuteknologian aikana tuon reilut 42 kilometriä aikaan 2.07.07. Siinä on kolmisen minuuttia tasoitusta nykyajan juoksijoille. Niin, kuten eräs urheiluselostaja asian sanoiksi ouki, oli Salah sen näköinen mies että häntä oli pidetty vielä päivän treenien jälkeen pari tuntia kaulaa myöten kuumaan hiekkaan haudattuna kaulaa myöten että sisua löytyisi tarpeen tullen vielä lisää.

Ja hänen sanansa ”Täällä Ranskassa olen huomannut, että kun syön kunnolla niin jaksan treenata puolet enemmän kuin ennen” jäivät monen mieleeni. Vanha hokema ”Leipä miehen tiellä pitää” oli tullut hyvin hirtehisellä tavalla todeksi.

Näin leipäsunnuntaita edeltävällä viikolla kannattaa miettiä olennaisia asioita. Niin pitää tietysti aina tehdä, mutta juuri nyt kysymys elämän leivästä nousee esiin. Arkipotallus on joskus vähän hankalaa, itseä ahdistaa tai läheisen ihmisen ahdistus ahdistamalla ahdistaa. Mistä saisi sellaista ravintoa jolla jaksaisi todellakin puolet enemmän?

Leipä herättää paljon mielenkiintoa ja nyt kasvava ikäluokka saakin todistaa leipään ja leivänsyöntiin liittyvän vallankumouksen joka etenee jo kovaa vauhtia. Gluteeniton ruokavalio voittaa puolelleen päivä päivältä enemmän kannattajia ja netistä löytyy paljon asiaan liittyviä paatoksellisia puheita joiden sisältö on seuraava:

”Että ihminen ryhtyi syömään viljoja oli hänen suurin erehdyksensä. 90 prosenttia hänen vaivoistaan, myös mielenterveysongelmista johtuu viljojen, leivän syömisestä. Erityisesti vehnä on kavalin kedon ruohoista. Viljan turmio oin sen varastoproteiineissa joita se tarvitsee itääkseen ja oraan kasvattaakseen. Kaksi varastoproteiinia gluteniini ja gliadiini, erityisesti gliadiinin prolamiini-osa yhdistyessään leivän valmistuksessa gluteeniksi pilaavat ihmisen ohutsuolen ja koko terveyden. Talven flunssatkin johtuvat leivänsyönnistä kun ihmisen vastustuskyky on tuhottu. Viljaproteiinien hajoamistuoteet jäävät peptiini-yhdisteiden kokoluokkaan ja silloin ne vuotavast ohutsuolesta vereen päätyen ovat rakenteeltaan virusten kaltaisina kuormittamassa vastustukykyämme, joka luulee olevansa massiivisen virushyökkäyksen kohteena. Siiinä sitten vaarattomampikin flunssanaiheuttaja saa pahaa jälkeä aikaan ja nopeasti.”


Näiden puheiden jälkeen perinteinen puhe elämän leivästä saattaisi joutua kovinkin kyseenalaiseksi. Perinteinen leivänsyönti joutuu tulevaisuudessa ihan varmasti uuteen valoon. Jeesusta voida laittaa tästä kielikuvasta tilille. Ei hän ollut mikään biologi ja miten hän olisi muuten voinut asian paremmin sanoiksi pukea.

Kielet ja sanonnat ovat täynnä kielikuvia joiden alkuperäistä merkitystä ei enää tavoiteta, tai se on muuttunut. Selittäessään Isä meidän ruokouksen käsitettä ”Jokapäiväinen leipä” laajensi meidän luterilaisten oppi-isä, itse Martti Luther, siis mitä marttimaisin Martti, sen käsittämään koko ihmisen elämän toimeentuloa ja menestymistä. Meidän nykyisessä katekismuksessamme joka tuli käyttöömme reilut 15 vuotta sitten on asia ilmaistu näin edelleen Martin sananjälkiä tapaillen:

"Kaikki elämän lahjat tulevat Jumalalta. Hän antaa aurinkonsa paistaa sekä hyville että pahoille. Myös ihmisten työn ja toiminnan tuloksena syntyvä hyvä perustuu siihen, että Jumala pitää yllä maailman elämää.

Jumalan anteliaisuuteen luottaminen ei ole helppoa. Maailman köyhyys ja hätä saa meidät epäilemään Jumalan hyvyyttä. Leipä ja muu välttämätön puuttuu liian monelta ihmiseltä.

Isä meidän -rukous ohjaa meitä toisten tarpeiden huomioon ottamiseen ja kohtuulliseen elämäntapaan. Jumalan hyvyys velvoittaa meidät jakamaan omastamme ja huolehtimaan siitä, että kaikilla on riittävä toimeentulo. Puutteenkin keskellä voimme uskoa, että Jumala on luvannut jatkuvasti pitää huolen meistä ja koko luomakunnasta."


Kun joku alkaa opiskelemaan kaupallisia aineita on ainakin erään kauppakorkeakoulun peruskurssilla aivan aluksi hyvin painokkaasti sanottu että kaikki lähtee maasta, maan moninaisista antimista ja maa,. ja karjatalouden alkutuotannosta. Luonnontieteilijä puhuisi varmasti omalla tieteellisellä kielellään ja jos runolliseksi äityisi niin kielenkärjet tapailisivat kielikuvia kaikkialle ennättävästä armollisesta auringosta.


Päivän sanoma on se, että tarvitsemme hengellistä ravintoa aivan samalla tavalla kuin tarvitsemme ravintoa, syötävää ja juotavaa jotta eläisimme. Jeesuksen sanat antavat ravintoa, mutta aivan erityisellä tavalla saamme sitä hänen asettamastaan pyhästä ehtoollisesta. Ihminen löytää aina uusi tapoja ravita itseään, muotiruuat tulevat ja menevät mutta hengellisessä mielessä ravinto pysyy aina saman

Leipää pelloilta maan saamme siis tulevaisuudessakin, oli se sitten millä tavalla erilaista mutta leipää kuitenkin. Leipäsunnuntai, neljäs paastonajan sunnuntai, jättää meille paljon ajateltavaa. Pääsiäiseen pitäisi valmistautua. Seuraavat sanat ensimmäisestä Pietarin kirjeestä sopivat tähän viikonalkuun pääsiäisen lähestyessä oikein hyvin:

”Jättäkää kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu. Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. Olettehan te »maistaneet Herran hyvyyttä».”
(1. Piet. 2: 1–3 )
AMEN

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kadonnutta saarnaa etsimässä
 — 2. sunnuntai loppiaisesta
. 14 jan MMXVIII

2. sunnuntai loppiaisesta

Jeesus ilmaisee Jumalallisen voimansa 

14 jan MMXVIII

Saarna Auran srk-talolla

Kirkkoherra Torsti Äärelä

Kadonnutta saarnaa etsimässä

Grande Omelia Omelia



Evankeliumi
Luuk. 4: 16–21


Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:
   
   
– Herran henki on minun ylläni,
     
sillä hän on voidellut minut.
     
Hän on lähettänyt minut
     
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
     
julistamaan vangituille vapautusta
     
ja sokeille näkönsä saamista,
     
päästämään sorretut vapauteen
     
ja julistamaan Herran riemuvuotta.
   

Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”



 

I Ylen ykkösen äärellä

Radiossa on kuunneltu jokaisena arki-iltana jo vuoden ajan ranskalaisen Marcel Proustin massiiivsta romaani-sarjaa ”Kadonnutta aikaa etsimässä.” Pohjimmiltaan kirja on venytettyä jaarittelua jota myös hienosti tajunnanvirraksi kutsutaan. No suomalaisillakin on Kalle Päätalo joka kyllä vetää Proustille vertoja. Kirjassa on muuan Herra Swan joka pohtii usean sadan sivuna verran sitä onko hänen Odettensa ollut hänelle uskoton pääsemättä juuri puusta pitkään. Tuosta suuren ja paljon luetun kirjan nimestä otamme ensimmäisen kirjaimen päivän saarnaamme otsikkoon joka on nimeltään ”Kadonnutta saarnaa etsimässä.” Kyse ei ole papista joka on hukannut paperinsa tai ei löydä fläppärinsä uumenista tiedostoa, vaan aivan jostain muuta.


II Katsaus vuoteen 2006
 

Kun edellisen kerran tarkastelimme tätä evankeliumi-tekstiä vuonna 2006 tammikuun viidestoista päivä luimme varsinaisen tekstin lisäksi varsin pian saarnan alkuun vielä Luukkaan evankeliumin neljännen luvun jakeen 22. Lähdimme silloin enemmän liikkeelle tuon jakeen toisesta puoliskosta, sanoista: ”Kuitenkin he sanoivat: ”Eikö tuo ole Joosefin poika?” Luukas neljä kaksikymmentäkaksi ensimmäinen puolisko lukee meille kuitenkin näin: ”Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.” Nimittäin nyt kun meillä on nimi saarnalle, niin meillä on sille tavallaan myös aihe. Mitähän olivat sitten ne ihmeelliset armon sanat jotka hänen huuliltaan silloin Nasaretin synagoogassa lähtivät? Voisikohan tuota saarnaa sitten löytää mistään?


III Mistä Jeesus suuttui?

Jeesuksesta löydämme varsin temperamenttisenkin piirteen, seikan johon tässä kohden pitää palata. Näyttää nimittäin siltä että hän menettää malttinsa. Nuo sanat "Eikö tuo ole Joosefin poika?” saavat Jeesuksen suorastaan hermostumaan. Siinä hän varmaan näyttää meille jotain peri-inhimillistä. Hän löytää kotikaupungistaan enemmän ihmisperäistä tapoihin ja asenteisiin katsomista kuin oikeata uskoa. Menettikö Jeesus malttinsa sen takia että häntä sanottiin Joosefin pojaksi? Jos joku kuvitteli näinä ohitse kiitävinä sekunteina nyt sitä että olisimme keksineet jotain uutta ja ainutlaatuista erehtyy. Siinä maailmankolkassa jossa asioista tehdään tulkintoja hieman rankemmankin huumorin säväyttämä on tämä asia jo kauan sitten ilmaistu tähän tapaan: ”No siitähän se Jeesus hermostu ko net sano sitä Joosefin pojaksi, ilimiselevää Jumalan poikaa…” No, ehkä asia ei kuitenkaan ole noin yksinkertainen.


IV Kadonnut saarna

Siitä emme todellakaan pääse yli emmekä ympäri etteikö juuri tuo Jeesuksen kimmastuminen ja paikallisen kirkkokansan, synagooga-palvelukseen osallistuneen väen suuttuminen vie tämän kappaleen tulkintaa ja siitä vuosisatojen aikana syntyneiden saarnojen sisältöä yhteen suuntaan. Harvemmin käydään pohtimaan sitä mitä nuo armon sanat olivat? Emme varmasti voi lähestyä Jeesuksen saarnaa samalla tavalla kuin meillä monesti yksioikoisesti tehdään. Jeesus käyttää tekstejä varsin vapaasti ja usein hän keksii ne itse. Tai sanotaanko paremmin että hänellä on joku ajatus ja sitten hän keksii sopivan tekstin johon viittaa. Taustalla on tietysti aina joku lähtökohta kuten Jumalan valtakunta, Jumalan kaikkialle ennättävä anteeksianto ja se että hän viime kädessä voi toimia sellaisilla keinoilla jotka loukkaavat perinteisiin kaavoihin kangistuneita ihmisiä, ja sitten myös se että Herra toimii sellaisten henkilöiden kautta jotka eivät ole kovin hyväksyttyjä. Tästähän meille ovat parhaan esimerkkinä kertomukset, pitkät vertaukset  kahdesta veljestä ja laupiaasta samarialaisesta. Niin, kaksi veljestä… Kyse on ns. tuhlaajapoika-vertauksesta jossa sen toinen veli on aina jäänyt taka-alalle. Tähänkin kohtaan voisimme tuolla juuri äsken kuvatulla vähän vähemmän käytetyllä huumorilla sanoa, että ”No sehän kerto siellä siellä synagoogassa net vertaukset siitä tuhulaaja-pojasta ja hyvästä samarialaisesta ja Luukas päätti sitte juonenkerronnallisista syistä tuua net esille vähän myöhemmin, tarina kannalta paremmissa kohissa.” Saattaa se kyllä näin ollakin, ja tuo käy meille tässä vaiheessa ihan hyvästä tulkinnasta. Jos joskus kohtaamme Mestarin silmästä silmään, sitten voimme kysyä: ”Mitä sie siellä Nasaretin synagoogassa oikein sillon kerran sanoit ko net ei tykänny ja alako ylenkattomhan sinua?”

Mutta ei niin paljon hauskaa ettei totta toinen puoli. Tuolle äsköiselle sanajuoksulle löydämme kyllä tukea jos olemme hieman kärsivällisiä ja luemme tekstiä muutaman jakeen eteenpäin. Itse asiassa noista sanoista jotka Luukas nostaa keskiöön löydämme sen ajatuksen joka on keskeinen siinä vertauksessa jonka tunnemme nimellä ”Laupias samarialainen.” Jeesus sanoo:

"Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen."

Laupias samarialainen oli ainoa joka teki hyvää kaikkien muiden niin sanotun Herran kansan jalojen edustajien kävellessä ohi. Itse asiassa Jeesus tulee näyttäneeksi meille sen miten Herra lopulta toimii. Jumala toimii arvaamattomalla tavalla, hän laittaa sanat vastahakoisen ja häneen joskus nurjastikin suhtautuvan sananpalvelijan huulille ja vaatii toimimaan. Itseään hurskaina pitävät hän nolaa ja antaa oikeuden virrata.


V Lopetus

Kaksitoista vuotta sitten Helsingin Sanomien mahtimies, viimeinen Erkko tuli käyttäneeksi käsitettä kalvinisti puhuessaan eräästä henkilöstä. Kalvinistithan ovat Martti Lutherin ja kumppaneiden alkuunsaattaman reformaation, uskonpuhdistuksen, perillisiä yhdessä uomassa. Erkko tarrautui tuossa yhteydessä karikatyyriin, korostettuun luonnekuvaukseen, kalvinisiten ilottumuudesta, kaavamaisuudesta ja huumorintajuttomuudesta. Kyse on siis vain yhdessä käsityksessä joka ei tee missään tapauksessa oikeutta hurskaalle kalvinistille. Samaa ilottomuutta kaavamaisuutta ja huumorintajuttomuutta löydämme luterilaisistakin ja kaikista muistakin uskonnon harjoittajista.

Ennen kaikkea Jeesuksen kadonnut ja ehkä jopa löydetty saarna oli varmasti myös piikki vääränlaista omahyväisyyttä kohtaan. Sellainen omahyväisyys asuu myös meidän keskuudessamme. Sanotaan että ihminen, kun häntä katsotaan ihmisenä, on aivoiltaan, vaistoiltaan ja vieteiltään aivan sama kuin 10000 vuotta sitten vaikka hänellä on hallussaan millaisia älylaitteita tahansa. Mutta ennen kaikkea olemme samalla tasolla kuin evankeliumien kuvaamat  fariseukset ja heille uskolliset Jeesuksen aikalaiset olivat.  Hengellisestä sokeudesta kuullessamme olemme vaarassa ajatella, että kyllä meidän uskonnollinen arvostelukykymme on valistuneempi, ja että Jeesus ilman muuta tulee keskuudessamme Kristuksena ja Vapahtajan vastaanotetuksi. Tällaiseen ei meillä ole mitään syytä. Jeesuksen Kristuksen olemus ja sanat käyvät meidän kaikkien ylitse...  Meidänkin on pakko yhä uudelleen ajatella hänen sanojaan, ja ainahan häneen pahennutaan, kun hän särkee meidänkin uskonnollista ajatteluamme ja käyttäytymistä ohjaavat kaavat, yleensäkin ajatteluamme ja käyttäytymistä ohjaavat tavat ja asenteet. Niiden on väistyttävä enne kuin voimme ottaa vastaa Jeesuksen vapauttavat sanat ja väitteen siiä että hän on elänyt ja kuollut puolestamme. AMEN.

Vuoden 2006 samasta tekstistä tehdyn saarnan pääset lukemaan tästä linkistä:

http://paraleipomenoon.blogspot.fi/2013/10/nasaretilaisten-synti-ja-kiinalainen.html