Saarna 25 dec MMXIII
Jouluaamu
"Augustus ja Jeesus."
Nyt Betlehemiin
Omelia DOCG
Evankeliumi: Luukas 2:1-20
Siihen
aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava
verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa
Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin
omaan kaupunkiinsa.
Niin
myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten
Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän
lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian
synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja
pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla
oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään
seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi
paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille
ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa
syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte
lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin
ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
" Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan
päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa."
Kun
enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen:
"Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä
Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja
Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä
heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat
ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja
tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä
olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
I
Monen suomalaisen jouluun kuuluu
eräs perinteinen kirja. Tuo kirja on kolmen M-kirjaimen kirja,
Mitä-Missä-Milloin. Itselläni on tapana avata se vasta aattoiltana ja niin tein
eilenkin. Kirjassa on paljon mielenkiintoista artikkeleita edelleenkin, vaikka
kirjan tekstimassa on paljon pienempi kuin se oli vaikkapa 40 vuotta sitten.
Yleensä itse luen tuosta kirjasta aivan ensimmäisenä vuoden uudissanat ja
sitten kuolleet kotimaiset ja ulkomaiset henkilöt. Eilen tuli järjestykseen
kuitenkin poikkeus, sillä tuo uusin kansalaisen vuosikirja sisälsi artikkelin
eräästä todella mielenkiintoisesta henkilöstä. Ja kun mielenkiinto herää niin
silloin on vain toimittava. Ja kyse oli eräästä jouluevankeliumin henkilöstä…
II
Kyse ei kuitenkaan ollut siitä
paljon puhutusta aasista. Tuo mainio ja vaatimaton elikko kaipaa edelleenkin
kunniankohotusta. Sekin aika varmasti tulee jonain päivänä. Kansalaisen
vuosikerta sisälsi sitä vastoin ihan hyvin toimitetun artikkelin jouluevankeliumissa
ensimmäisenä mainitusta henkilöstä ei keisari Augustuksesta. Mitään
järisyttäväähän siinä ei ollut, pikemminkin se oli varsin viihdyttävää
luettavaa tuosta miehestä jonka nimiin se suuri verollepanokin on laitettu.
Todellisuudessahan Augustus itse ei tuollaisia käskyjä antanut, ja kun puhumme
keisarista emme itse asiassa tee oikeutta tuolle jouluevankeliumin
mahtimiehelle. Asioista päätti aina senaatti, Augustuksenkin aikana. Se mitä
luemme Luukkaan kertomuksesta on kirjoitettu 70 vuotta tuon Roomalaisen
mahtimiehen kuoleman jälkeen, ja yli 50 vuotta itsensä Jeesuksen kuoleman
jälkeen. Julius Caesarin sisarentyttärenpojalla oli monta arvonimea ja Augustus
on se jolla hänet muistetaan. Hän oli ”kunnianarvoisa,” senaatin esimies joka
kieltäytyi kuninkaan arvonimestä joka hänelle olisi annettu. Vaikka tiedämme
Augustuksesta enemmän kuin Jeesuksesta historiallisena henkilönä, niin hänkin
jää lopulta suureksi arvoitukseksi.
III
Keisari Augustuksen kohtalo oli
näytellä suuri näytelmä ja hän saattoikin sanoa elämänsä viimeisinä sanoina
”Enkö näytellytkin hyvin.” Hän oli nimittäin roolinsa vanki, hänen tehtävänään
oli näytellä Jumalaa, ja siinä hän kyllä onnistuikin. Mutta vaikka hän olikin
ihmisten, aikalaisten silmissä Jumala niin kuollessaan hänen oli tuosta
kaikesta luovuttava. Saman kohtalon ovat kokeneet kaikki muutkin suuruudet
jotka ihmiset ovat asemaansa nostaneet. Kuitenkin keisari Augustus on juuri se
henkilö jonka henkiseen perintöön kaikki uutta Eurooppa perustamassa olleet
ovat viime kädessä vannoneet. hänen perintöään on oikea tasavaltalaisuuden
henki ja yksimielisyyden periaate.
IV
Augustus ja Jeesus eivät tietenkään
koskaan kohdanneet elämässään. Augustuksen kuollessa Jeesus oli parikymppinen
nuori mies. Ainoa yhtymäkohta heidän välillään on Augustuksen rauhan aika ja
Jeesuksen syntymä ja häneen liitetty mielikuva rauhan ruhtinaasta. Tuo kaikki
on kuitenkin todella kaukaa haettua puhetta ja järjenjuoksua. Miehillä ei ollut
paljon yhteistä eläessään, mutta molemmat muistetaan tänä päivänä. Kristinuskon
Pyhässä kirjassa Raamatussa Augustus mainitaan tasan yhden kerran ja ilman
Jeesusta ja hänen vaikutustaan koko Uutta testamenttia ei olisi koskaan
kirjoitettu. Ja kun ihmisten jumalana pitämä Augustus kuoli niin hänestä tuli
pelkkä ihminen. Augustus oli näytellyt elämänsä hyvin ja Jeesus oli täyttänyt kaiken
mitä häneltä vaaditiin, siitä nuo sanat ”Se on täytetty.”Mutta Jeesuksesta tuli
hänen kuoltuaan Jumala ihmisten silmissä. Niin järisyttävä asia kuolleista
herääminen saattoi olla.
V
Augustuksen ja Jeesuksen ei
tarvitse kilpailla keskenään, molempia niin sanoaksemme tarvitaan. Ja ajatushan
on hyvin luterilainen; meillähän on tapana puhua maallisesta ja hengellisestä
hallinto-vallasta. Maailma voisi olla monellakin tavalla parempi paikka jos
perinteinen roomalainen tasavalta vallitsisi maan päällä ja korkeimpien
virkamiesten toimintaa viitoittaisivat samanlaiset hyveet kuin parhaimmilla
roomalaisilla. Ja ajatellaanpas sittä, että mielläkin olisi kaksi pääministeriä
ja tuossa järjestyksessä vuorollaan alempi pääministeri voisi valtiosäännön
perusteella kieltää vuorollaan ylemmän pääministerin päätöksen.
Jouluevankeliumi tarvitsee siis
maininnan Augustuksesta. Muuten emme näe Jumalan suuria tarkoitusperiä. Jouluevankeliumissa
on kyse maailmanhistorian suurimmasta ihmeestä. Koko tapahtuma, ja ennen
kaikkea sen ydin, inkarnaatio eli Jumalan ilmestyminen omaan luomakuntaansa, maailmaan
ihmisen hahmossa, on niin suuri salaisuus ja ihme, että sen äärelle on turha
istahtaa ainoastaan järjen valoa etsien ja vaatien. Kyseessä on Jumalan
kosketus, jonka vertaista maailmankaikkeuden luomisen jälkeen ei ole tullut.
VI
Tänä päivänä ihmisten valtakuntien
suuret ja Uuden Euroopan hallitsijat saavat edelleenkin vannoa Augustuksen
nimeen, ja vedota hänen perintöönsä. Ja niin voi hyvä kristittykin tehdä
puhuessaan maallisesta vallasta ja vallankäytöstä. Ja lopulta me myös tiedämme
varsin paljon keisari Augustuksesta. Jeesus pysyy meille salaisuutena jota
voimme sydämissämme lähestyä. Häntä voimme kiittää ja häneltä apua pyytää.
Tänäkin jouluna tahdomme kiittää
sinua seimen lapsi, Rauhan Ruhtinaamme siitä, että sinussa on sisäkkäin Taivas
ja maa, Jumaluuden ihme ja ihmisyyden salaisuus. Rauhan Ruhtinas, luo lempeä
katseesi ja armosi lempeä valo heille, jotka eivät halua viettää
syntymäjuhlaasi.
Luo armosi lempeä valo heille,
joiden sydän pahastuu ja mieli loukkaantuu taivaan enkelin sanomasta ja
paimenten ilosta. Kiitos, että tulit meidän keskeneräisten ihmisten luokse,
kerran seimessä, nyt meissä ja meidän keskellämme. Sinä Taivaallinen valo
loistat lempeästi vihan, pelon, tuskan ja kuoleman maassa.
Kiitos, ette ole jättänyt meitä
ihmislapsia yksin pelkojemme, vaivojemme ja keskeneräisyyden taakkojen alle.
Kosketa väkevällä kädelläsi heitä, jotka nääntyvät suoritusten ja kiireen
orjuuden alla. Sinä sydänten Kuningas paikkaa ihmissuhteiden taisteluissa
särkyneet sydämet ja anna meille kaikille anteeksi kovasydämisyytemme.
Rauhan Ruhtinas avaa silmämme
näkemään toisissa ihmisissä sinulle rakas ihminen ja osoita meille rauhan tie. Tuo
armon valosi niihin yksinäisiin majoihin, joissa kukaan ei muista lahjoilla, ei
toivotuksilla eikä rauhan sanomalla. Seimen lapsi, minä kiitän sinua siitä,
että toit keskellemme toivon, joka ylittää inhimilliset rajat, jopa pahuuden ja
kuoleman. AMEN.
Alkuperä taattu ja kontrolloitu. Torsten Sandbergin uusia saarnoja alkaen 12 shell MMXIII-vuonna.
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
tiistai 24. joulukuuta 2013
Saarna jouluaattona - 24 dec MMXIII. Ihmiset, antakaa meille oikea talvi edes vähäksi aikaa."
Saarna 24 dec MMXIII
Jouluaatto
Jouluaatto
"Ihmiset, antakaa meille oikea talvi edes vähäksi aikaa."
Lupaukset täyttyvät.
Omelia DOC
I
Ajat muuttuvat, mutta muutummeko me niiden mukana? On jouluaatto, mutta ajat ovat muuttuneet, ja edelleen kysymme olemmeko me muuttuneet aikojen mukana? Joulu tulee paljolti perinteiden mukana ja niitä näemma vaalitaan edelleenkin. Entisaikojen ihmisille, vielä muutama sukupolvi sitten ne olivat, tuntuu siltä, vieläkin tärkeämpiä. Jotkut asiat oivat yksinkertaisesti varattu joulun ajaksi. Olotkin olivat ennen paljon niukempia.
Lupaukset täyttyvät.
Omelia DOC
I
Ajat muuttuvat, mutta muutummeko me niiden mukana? On jouluaatto, mutta ajat ovat muuttuneet, ja edelleen kysymme olemmeko me muuttuneet aikojen mukana? Joulu tulee paljolti perinteiden mukana ja niitä näemma vaalitaan edelleenkin. Entisaikojen ihmisille, vielä muutama sukupolvi sitten ne olivat, tuntuu siltä, vieläkin tärkeämpiä. Jotkut asiat oivat yksinkertaisesti varattu joulun ajaksi. Olotkin olivat ennen paljon niukempia.
II
Mutta yksi asia tällä
kertaa puuttuu. Kun olimme jo tottuneet valkeisiin jouluihin ja saatoimme
suorastaan nähdä mielessämme sen kuinka entisajan ihmisen, vielä muutama
sukupolvi sitten, tulivat joulukirkkoon hevoskyydillä ja reellä, niin nyt ovat
asiat toisin. Syys-, ja talvimyrskyt ovat ainakin täällä eteläisimmässä
Suomessa seuranneet toisiansa, ja mitä vielä onkaan luvassa. Säiden muuttumisen
myötä koittaneista luonnonilmiöistä olemme kuulleet uutisia maailmalta, ja mitä
vielä näemmekään.
III
Eräs hyvin tuntemamme
joululaulu kehottaa meitä jättämään arkiset huolet pois suuren juhlan ajaksi,
mutta se voi tänä vuonna olla vaikeaa. Toivottavasti kaikki ovat kuitenkin
saaneet järjestettyä suhteellisen hyvän joulun kaikista huolista riippumatta.
Niitä on nyt monella, monessa kodissa isä tai äiti, tai molemmat ovat työttömiä
ja ne jotka hoitavat valtion taloutta ovat suurten murheiden raskauttamat niin
meillä Suomessa kuin muuallakin.
IV
Ja ihmisten murheiden
lisäksi koko luomakunta huokaa surullisella tavalla. Jos metsän puut täällä
kotokonnuillamme osaisivat puhua niin mitä he sanoisivat; ihmiset, antakaa
meille kunnollinen talvi, edes hetkeksi! Niin, painon tulisi olla noissa
sanoissa ”Ihmiset.” Eikä metsän eläimilläkään ja linnuillakaan ole kovin
hääppöisesti asiat. Kaikki on aivan sekaisin. Mitähän se varsin kuuluisa
jouluevankeliumin aasi tähän sanoisi. Hän kun pääsi edustamaan luomakuntaa
tuohon Luukkaan kuvaamaan näkyyn ensimmäisestä joulusta. Siellä hän on mukana
vaikka sitä ei mainitakaan, vaatimaton luonne kun on. Milläs muuten Maria olisi
Nasaretista Betlehemiin kulkenut. Moni muistaa varmaan vuoden 1980
joulukalenterista Kylli-tädin hellyttävän kertomuksen pienestä Ruuben-aasista
joka sai tuon tehtävän. No siinähä oli tietenkin pienemmällä taiteilijalla
isompi esikuva Rembrandtissa ja hänen maalauksessaan.
V
Kun arki tämän joulun ja juhlan
jälkeen koittaa on edessä monia asioita. Joka on elänyt kovin huolettomasti
joutuu tekemään niin sanotusti monta, monta leikkausta menoihinsa. Moni joutuu
opettelemaan aivan uuden tavan elää. Ja isommat yksiköt yksilön ja yhteiskunnan
perusyksikön perheen ohella ovat myös uuden ajan edessä. Kunnat, valtiot ja
koko maailma joutuu vielä kaikkien meidän elinaikanamme opettelemaan aivan
uuden tavan elää. Eikä pidä unohtaa sellaistakaan laitosta kuin Suomen kirkko
ja sen yksittäiset seurakunnat. Se arki tulee ja se on edessä pian.
VI
Vaikeina aikoina on tapana etsiä
tukea ja turvaa perinteistä, niistä asioista jotka ovat kantaneet eteenpäin
menneitäkin sukupolvia. Vaikeita aikoja on nimittäin ollut ennekin ja aina
niistä on selvitty. Jos ihminen vain käyttäisi parhaat kykynsä ja voimavaransa
kaikkien parhaaksi, niin kenelläkään ei olisi periaatteessa mitään hätää.
Joskus miettii sitä kuinka pahaan pisteeseen asioiden tulee päästä ennen kuin
todellinen herääminen ja havahtuminen tapahtuu. Maailma on kokenut viimeisten
kymmenien vuosien aikana eräänlaisen viherpesun, luontoarvot ovat suuremmassa
kunniassa kuin koskaan ja paljon kiinnitetään huomiota siihen miten tavaroita
ja ruokaa tuotetaan. Kaikki on kuitenkin ollut vain ihmisten omatuntojen
rahoittamista. Maailmaa ei pelasteta sellaisilla konsteilla. Koko Jumalan
luomakunta jota ihmisen pitäisi varjella huutaa suorastaan tuskissaan:
”Ihmiset, antakaa meille rauha ja entisaikojen hyvät ajat.
VII
Aina aika ajoin puhutaan siitä
kuinka uskontojen aika on ohitse. Kuitenkin aito uskonto ja aito Jeesuksen
uskonto on parasta mitä ihmisille voidaan antaa. Se on se lääke joka tuo
ihmiset yksinkertaisemman ja oikealla tavalla kestävän elämänmuodon luo. Jos
ihmisellä on elämässään oikea keskipiste niin silloin kaikki muu asettuu kyllä
uomiinsa. Uskontojen aika ei ole ohitse eikä tietenkään kristinuskon. Tästä on
hyvä aloittaa tänään viettämällä Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen
syntymäjuhlaa. Meidän ei sitten tarvitse alkaa vaeltaviksi saarnamiehiksi Mestarimme
esimerkin mukaisesti illman laukkua ja leipää ja tietoa tulevasta
yösijasta; totuus on jossain nykyisen elämäntapamme ja Jeesuksen
esimerkin välimaastossa.
Lopuksi voimme vielä miettiä niitä
sanoja jotka kohtaamme eräässä toisessa jouluevankeliumissa, Uuden testamentin
heprealaiskirjeen sanoissa. Ihmisillä on omat suuret kykynsä ratkaista kaikki
tämän maailman ongelmat ja lisäksi olemme saaneet siihen avun: ”Niinpä
hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi
armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa
synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee
auttamaan niitä, joita koetellaan.” AMEN.
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Saarna I adventtina. 01 dec MMXIII. "Suurelta vieraaltanne nyt leipää kerjätkää."
Saarna 01 dec MMXIII
I Adventtisunnuntai
I näytös. Amerikanvieras, katoava luonnonvara.
Näkymme jota nyt avasimme sulkeutuvat, eli puheemme lähestyy loppuansa. Olemme nähneet millainen on amerikanvieras, mitä tapahtui kerran eräässä seurakunnassa, ja lopuksi näimme miten elämän leipä toimii, se jota kerjätään suurelta vieraalta. Ehkä tapaamme Hemmo Hunnisen vielä joskus uudelleen. Varmasti tapaammekin. Jäämme myös odottamaan sitä oppivatko hieman tylsäpuheinen kirkkoherra ja hänen oivaltava kanttorinsa joskus parempaan yhteisymmärrykseen. AMEN.
I Adventtisunnuntai
Suurelta vieraaltanne nyt leipää kerjätkää.
Kuninkaasi tulee nöyränä.
Omelia DOCG
Evankeliumi
Mark. 11: 1–10
Mark. 11: 1–10
Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja
Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja
sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te
näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut.
Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette,
vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.» Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli
sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät:
»Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?» He vastasivat niin kuin Jeesus
oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja
heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät
vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne,
jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:
– Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
Siunattu isämme Daavidin valtakunta,
joka nyt tulee!
I näytös. Amerikanvieras, katoava luonnonvara.
Millainen on suuri vieras? Nykyään maailmalla matkaaminen ei ole
niin suuri ja ihmeellinen asia. Missä vain kokoontuukin ihmisiä niin siellä
voidaan päästä keskustelemaan ulkomaanmatkoista ja vaihtamaan kokemuksia aivan
samastakin matkakohteesta. Toisin olivat asiat ennen. Moni matkasi Amerikan
maille ja moni sinne myös jäi. Jotkut tulivat käymään vuosien päästä ja jotkut
tulivat pysyvästi takaisin tienattuaan siellä paljon rahaa. Uudella mantereella
ansaituilla rahoilla ostettiin täällä sitten maatiloja tai perustettiin bisnes.
Amerikanvieras oli aina suuri vieras ja häneltä saattoi odottaa
tuliaisia, pieniä jos kohta isompiakin lahjoja. Ja niitähän kyllä sitten
monesti tulikin. Joku sai isompia tuliaisia ja joku pienempiä. Ajat ovat
muuttuneet ja enää emme näe sellaista. Mutta tässä pienessä muistelossa näemme
mistä oli kyse. Sellainen paluu kaukomailta oli suuri ja odotettu asia oltiin
sitten kaupunkilaisia tai maaseudulla. Joskus tulee ajatelleeksi, että mitähän
vastaavaa pitäisi nykyään tapahtua jotta näkisimme jotain yhtä perijuhlallista,
odotettua ja aivan tietyllä tavalla harrasta. pitäisikö vallan tulla
Mars-matkalta vai riittääkö kuitenkin vielä jokin vaatimattomampi.
Mutta millainen on se suuri vieras josta tänään puhumme ja miten
me hänet käsitämme. Voimmeko ottaa hänet vastaan ja millä tavalla se tapahtuu.
Onkohan jopa niin, että me vain puhumme hänestä aina samalla tavalla, laulamme
Hoosiannan ja sitten I adventin illan koittaessa emme sitten enää muista tuota
todella suurta vierasta. Vierasta joka tuli vähän kauempaa kuin on uusi manner.
Ja saimmeko tuolta suurelta vieraalta mitään lahjoja?
II näytös. Kanttori Hemmo. Tavanomaisuutta rikkomassa.
Että perinteitä kunnioitetaan on tietysti hyvä asia, mutta aina
tarvitaan muutosta ja ihmisiä jotka haluavat tehdä jotain epätavanomaista.
Jossain on eräs seurakunta jossa tapahtuu aika ajoin jota hieman
epätavanomaista. Seurakunta elää tasaista elämäänsä viikosta toiseen ja joskus
vuodesta toiseen. Joskus epätavanomaista sattuu vähän jopa ketjuttain. Aina
tapahtunut liittyy yhteen työntekijään, jossa ei kuitenkaan pääsääntöisesti ole
mitään epätavanomaista. Mutta aina kun useimpien mielestä normaalin raja
rikotaan siitä myös puhutaan. Kyse ei ole seurakunnan tuon seurakunnan papista.
Itse asiassa tuon seurakunnan kirkkoherra ja muutkin papit on varsin tylsiä
miehiä ja naisia puheissaan. Seutukunnan paras puhuja on nimittäin kanttori. Ja
hän on monien mielestä kiusallisen usein voittanut seutukunnan suosituimman
henkilön kilpailun jota eräs paikallislehti pitää yllä. Ja mies on aina
toivottu puhuja monissa tilaisuuksissa. Seurakunnan jumalanpalveluksiin tullaan
monesti kaukaakin ja kirkko on monesti aivan täynnä. Ihmiset joutuvat kuitenkin
melkein aina palaamaan kotiinsa vähän toteutumattomin toivein kun mitään suurta
ja repäisevää ei tapahtunutkaan.
Taas sitten eräänä adventtina kirkko oli tupaten täynnä ihmisiä ja
jännitys valtasi kaikkien mielen. Jumalanpalveluksen johtaja sekoili puheissaan
ja takelteli. Seurakunnan kuuluisan kanttorismiehen lauluäänessä oli nimittäin
eräs tietty sointi joka ennakoin jotain. Mitähän Hemmo-kanttori oikein tekisi,
mitä hän laulaisi. Nimittäin tuon miehen lauluääni oli hieman nasaalinen,
elikkä honottava, ja kun jotain epätavanomaista oli tapahtumassa, niin hänen
äänensä muuttui hieman enemmän nasaaliseksi.
Jumalanpalvelus meni omalla painollaan ja kun tuli kolehtivirren
aika teki kanttori Hemmo Hunninen jälleen temppunsa. Päivän virtenä oli virsi 7
eli ”Valmistu Herran kansa.” Ja kun tuli toisen säkeistön aika kuultiin taas
jotain epätavanomaista. Piti laulaman ”Suurelle vieraallenne nyt tietä
raivatkaa, ja portit sydäntenne hänelle aukaiskaa,” mutta kuultiinkin aivan
jotain muuta. Kanttori lauloikin koko seurakunnan yli, itse asiassa kukaan ei
uskaltanut päästää suustaan pihaustakaan, ”Suurelta vieraaltanne nyt leipää
kerjätkää, ja nyörit kukkaroinne köyhille aukaiskaa…” Eikä kenenkään varmasti
tarvitse epäillä etteikö kolehtirahoja kertynyt aivan ennätysmäärä ja nähtiinpä
sellainenkin ihme, että kun kolehtihaavit oli tuotu alttarille tuli sinne ihan
jonoissa ihmisin väkeä laittamaan niihin vielä vähän ekstraakin, itse asiassa
paljon. Hemmo myhäili jossain urkuparvella ja oli jälleen jumalanpalveluksen
jälkeen kuin mitään ei ollut tapahtunutkaan. Pappi oli tietysti hieman
nyreissään, tyypillinen moralisti kun oli, mutta jouti taas tyytymään
kohtaloonsa. Itse asiassa hän oli aika tavalla nyreissään ja koki että hänen
kuluneen puheensa nälkäpäivä-tapahtuman yhteydessä oli kanttorin tempauksen
takia joutunut pilkan kohteeksi. Mutta seuraavaan vuoteen ei sitten mistään
muusta puhuttukaan, ja Hemmon maine sen kuin kasvoi…
III näytös. Onkohan tuollaista seurakuntaa?
Nyt tietysti ihmettelee missä tällainen seurakunta mahtaa oikein
olla. Tällainen kysymys on ihan aiheellinen ja siihen voidaan tietysti
vastatakin. Mikseipä sellaista voisi olla ja jos ei olisi niin sellainen
pitäisi välittömästi keksiä. Mutta yhtä kaikki, näin kun siitä puhumme niin se
on ainakin totta ja läsnä kun katsomme sisään tuohon tiettyyn kirkkoon jossain
tietyssä paikassa.
Vielä todemmaksi äskeinen näkymä tulee kun syvennymme ajattelemaan
mitä Hemmo oikein lauloikaan? Mekin puhuimme aivan aluksi suuresta vieraasta ja
niinhän tuossa virren seitsemän aluksi hieman erikoiselta kuulostavassa
mukaelmassakin puhutaan. Suuri vierashan se siinä mainitaan. Ajattelemme taas
sitä mistä puhuimme alussa. Suuri vieras on tullut kaukomailta. Käsin
kosketeltava odotus on täyttynyt ja käsin kosketeltavaa on myös se mitä
tuliaisia saadaan. Mitä suuri vieras tuo tullessaan?
Jos amerikanvieras saattoi kuitenkin jättää jotkut kylmäksi, niin
sitä ei todellakaan tee tänäinen suuri vieraamme. Hän ei luvannut tuoda rauhaa,
vaan miekan. Ja kun luemme kertomuksia hieman pitemmälle niin, löydämme
Jeesuksen joka todellakin rikkoi rajoja puhdistamalla temppelin. Toisaalta pitää
aina muistaa se, että jokaisella joka ryhtyy Jeesuksesta puhumaan on aina
taipumus tehdä hänestä itsensä näköinen. Suvaitsematon ihminen luo ankaran
Jeesuksen, miehen joka ei riko rajoja. Sellainen ihminen vaatii toista tekemään
ja uskomaan niin kuin itse haluaa. Jokainen miettiköön tykönänsä onko tällainen
oikein? Avarakatseisempi ihminen toimii toisin ja hänen Jeesuksensa on aivan
eri näköinen ja tuo Jeesus toimii aivan eri tavalla. Näin se vain on ja se on
niin monta kertaa todistettu oli sitten kyse raamatuntutkijasta tai
saarnamiehestä tai muusta toimijasta. Toisaalta hyvä niinkin, mutta tietenkin
se on aika tavalla surullista. Suvaita pitäisi kaikkea, mutta johonkin on vain raja
vedettävä. Mutta vain rajoja rikkomalla päästään johonkin josta olemme tottuneet
käyttämään nimeä ”uusi.” Mitä luulette, miltähän tuntui Hemmostakin kuunnella
aina samaa harmaata ja väritöntä jorinaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja
tietenkin laulaa samoja lauluja vuodesta toiseen?
Kuluneella viikolla, tänä mmxiii-vuonna on nähty erilaisia
saarnamiehiä kirkoissamme. Eikä kaikkea nähtyä ja kuultua ole pidetty mitenkään
niin pelkästään hyvänä asiana. Tuomitsevia sanoja on kuultu. Niitä ei ole
tarpeen ja mitenkään asiallista lähteä tässä toistelemaan. Mutta jos joku on tosissaan
ryhtynyt eräänkin saarnamiehen puheiden jälkeen miettimään asioita ja alulla on
mielenmuutos niin eikö ole tapahtunut jotain hyvää. Tulee vain mieleen se miten
eräs jääkiekkovalmentaja rökitti nuorta Wayne Gretzkyä hänen poikavuosinaan.
Gretzky oli nimittäin tehnyt maalin ja varmasti hänelle ominaisella tavalla.
Mutta valmentajan mielestä maali oli kuitenkin tehty väärällä tavalla ja kaveri
itse asiassa teki kaiken muutenkin väärällä tavalla. Rajojen rikkomista ja
asioiden tekemistä uudella tavalla ei aina katsota hyvällä. Ja voimme olla
varmoja että kaikki eivät myöskään tykkää sellaisesta uudesta tuttavuudesta
kuin vaikka tuo kanttori Hemmo Hunninen.
IV näytös. Näemme vielä uudelleen Hemmonkin.
Lopuksi voimme vielä kysyä mitä Hemmolla oli mielessä kun hän
lähti tekemään tuota pientä pilaansa. No kun asialle on ryhtynyt niin ehkä
sitten jotain keksimmekin. Hänellä oli tuskin mielessä sellainen kolehti-ihme
joka sitten tapahtui. Ehkä tuo ensimmäinen ja varsin ilmeikäs säe ”Suurelta
vieraaltanne nyt leipää kerjätkää” sitten vain vaati seurakseen toisen säkeen.
Mutta varmasti paino oli hänellä ensimmäisessä säkeessä. Tekikö hän pientä
pilkkaa vähemmän sujuvasanaisesta kirkkoherrasta, sitä on vaikea sanoa, sillä
minäkään en tuota miestä niin hyvin tunne. Tai sitten tuo lause oli tarkoiteetu
sanottavaksi sävyllä: ”Voitaisko joskus puhua ihan oikeata asiaakin?”
Nimittäin kyllä noissa sanoissa on jotain hyvin tärkeää.
Amerikanvieraalta saatettiin odottaa tuliaisia ja niitä monesti saatiinkin.
Mutta Jeesus ei ole mikään amerikanvieras. Hän on Jumalan Poika, Herramme ja
Luojamme ja Vapahta-jamme. Hän on sellainen suuri vieras jolta voi pyytää
jotakin. Ja miksei tältä suurelta vieraalta saisi ihan sananmukaisesti kerjätä
leipää jos hän kerran itse sanoo olevansa elämän leipä. Älkää vain sanoko, että
asia on näin, mutta ei sitä noin passaa sanoa. Siis rajoja ei uskalleta rikkoa.
Sitten siihen leipään ei pidä koskea jos siltä tuntuu. Ja jos joku sitä leipää
syö, ja saa siitä aivan erilaista elämänvoimaa ja tekee asioita hieman tai
enemmän eri tavalla niin älköön sitten kukaan pahastuko.
Kaiken kirkollisen puheen ja saarnan tarkoituksena olisi
pelkästään pidettävä mielenmuutosta. Suuri vieras antaa meille siihen
lahjojansa, oikeata elämän leipää. Se on ravintoa joka vahvistaa ja auttaa
meitä näkemään asioita avarammin. Ja et sinä koskaan voi nähdä kanssaihmisesi
kauneutta ja ainutlaatuisuutta ellet riko rajoja, jätä pois entistä, jätä pois
entisiä ennakkoluuloja ja jäykistyneitä käsityksiäsi. Moni joka luulee
kulkevansa Jeesuksen seurassa ihan oikeasti ei sitä välttämättä tee; samalla
hän tulee tehneeksi vahinkoa sille suurelle vieraalle, joka vain voi antaa
oikeata elämän leipää. Suuri vieras on suuri vieras kaikille. Hän puhuu myös
outoja asioita jotka eivät hetikohta avaudu. ”Hän on sanonut myös että
ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäisiksi.” Sellainen voi olla
komento suuren vieraan leipäjonossa.
Näkymme jota nyt avasimme sulkeutuvat, eli puheemme lähestyy loppuansa. Olemme nähneet millainen on amerikanvieras, mitä tapahtui kerran eräässä seurakunnassa, ja lopuksi näimme miten elämän leipä toimii, se jota kerjätään suurelta vieraalta. Ehkä tapaamme Hemmo Hunnisen vielä joskus uudelleen. Varmasti tapaammekin. Jäämme myös odottamaan sitä oppivatko hieman tylsäpuheinen kirkkoherra ja hänen oivaltava kanttorinsa joskus parempaan yhteisymmärrykseen. AMEN.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)