Saarna I adventtina. 01 dec MMXIII. "Suurelta vieraaltanne nyt leipää kerjätkää."

Saarna  01 dec MMXIII
I Adventtisunnuntai

Suurelta vieraaltanne nyt leipää kerjätkää.

Kuninkaasi tulee nöyränä.

Omelia DOCG

Evankeliumi
Mark. 11: 1–10

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.» Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: »Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?» He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:

– Hoosianna!


Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!

Siunattu isämme Daavidin valtakunta,


joka nyt tulee!


I näytös. Amerikanvieras, katoava luonnonvara.

Millainen on suuri vieras? Nykyään maailmalla matkaaminen ei ole niin suuri ja ihmeellinen asia. Missä vain kokoontuukin ihmisiä niin siellä voidaan päästä keskustelemaan ulkomaanmatkoista ja vaihtamaan kokemuksia aivan samastakin matkakohteesta. Toisin olivat asiat ennen. Moni matkasi Amerikan maille ja moni sinne myös jäi. Jotkut tulivat käymään vuosien päästä ja jotkut tulivat pysyvästi takaisin tienattuaan siellä paljon rahaa. Uudella mantereella ansaituilla rahoilla ostettiin täällä sitten maatiloja tai perustettiin bisnes.

Amerikanvieras oli aina suuri vieras ja häneltä saattoi odottaa tuliaisia, pieniä jos kohta isompiakin lahjoja. Ja niitähän kyllä sitten monesti tulikin. Joku sai isompia tuliaisia ja joku pienempiä. Ajat ovat muuttuneet ja enää emme näe sellaista. Mutta tässä pienessä muistelossa näemme mistä oli kyse. Sellainen paluu kaukomailta oli suuri ja odotettu asia oltiin sitten kaupunkilaisia tai maaseudulla. Joskus tulee ajatelleeksi, että mitähän vastaavaa pitäisi nykyään tapahtua jotta näkisimme jotain yhtä perijuhlallista, odotettua ja aivan tietyllä tavalla harrasta. pitäisikö vallan tulla Mars-matkalta vai riittääkö kuitenkin vielä jokin vaatimattomampi.

Mutta millainen on se suuri vieras josta tänään puhumme ja miten me hänet käsitämme. Voimmeko ottaa hänet vastaan ja millä tavalla se tapahtuu. Onkohan jopa niin, että me vain puhumme hänestä aina samalla tavalla, laulamme Hoosiannan ja sitten I adventin illan koittaessa emme sitten enää muista tuota todella suurta vierasta. Vierasta joka tuli vähän kauempaa kuin on uusi manner. Ja saimmeko tuolta suurelta vieraalta mitään lahjoja?

II näytös. Kanttori Hemmo. Tavanomaisuutta rikkomassa.

Että perinteitä kunnioitetaan on tietysti hyvä asia, mutta aina tarvitaan muutosta ja ihmisiä jotka haluavat tehdä jotain epätavanomaista.

Jossain on eräs seurakunta jossa tapahtuu aika ajoin jota hieman epätavanomaista. Seurakunta elää tasaista elämäänsä viikosta toiseen ja joskus vuodesta toiseen. Joskus epätavanomaista sattuu vähän jopa ketjuttain. Aina tapahtunut liittyy yhteen työntekijään, jossa ei kuitenkaan pääsääntöisesti ole mitään epätavanomaista. Mutta aina kun useimpien mielestä normaalin raja rikotaan siitä myös puhutaan. Kyse ei ole seurakunnan tuon seurakunnan papista. Itse asiassa tuon seurakunnan kirkkoherra ja muutkin papit on varsin tylsiä miehiä ja naisia puheissaan. Seutukunnan paras puhuja on nimittäin kanttori. Ja hän on monien mielestä kiusallisen usein voittanut seutukunnan suosituimman henkilön kilpailun jota eräs paikallislehti pitää yllä. Ja mies on aina toivottu puhuja monissa tilaisuuksissa. Seurakunnan jumalanpalveluksiin tullaan monesti kaukaakin ja kirkko on monesti aivan täynnä. Ihmiset joutuvat kuitenkin melkein aina palaamaan kotiinsa vähän toteutumattomin toivein kun mitään suurta ja repäisevää ei tapahtunutkaan.

Taas sitten eräänä adventtina kirkko oli tupaten täynnä ihmisiä ja jännitys valtasi kaikkien mielen. Jumalanpalveluksen johtaja sekoili puheissaan ja takelteli. Seurakunnan kuuluisan kanttorismiehen lauluäänessä oli nimittäin eräs tietty sointi joka ennakoin jotain. Mitähän Hemmo-kanttori oikein tekisi, mitä hän laulaisi. Nimittäin tuon miehen lauluääni oli hieman nasaalinen, elikkä honottava, ja kun jotain epätavanomaista oli tapahtumassa, niin hänen äänensä muuttui hieman enemmän nasaaliseksi.

Jumalanpalvelus meni omalla painollaan ja kun tuli kolehtivirren aika teki kanttori Hemmo Hunninen jälleen temppunsa. Päivän virtenä oli virsi 7 eli ”Valmistu Herran kansa.” Ja kun tuli toisen säkeistön aika kuultiin taas jotain epätavanomaista. Piti laulaman ”Suurelle vieraallenne nyt tietä raivatkaa, ja portit sydäntenne hänelle aukaiskaa,” mutta kuultiinkin aivan jotain muuta. Kanttori lauloikin koko seurakunnan yli, itse asiassa kukaan ei uskaltanut päästää suustaan pihaustakaan, ”Suurelta vieraaltanne nyt leipää kerjätkää, ja nyörit kukkaroinne köyhille aukaiskaa…” Eikä kenenkään varmasti tarvitse epäillä etteikö kolehtirahoja kertynyt aivan ennätysmäärä ja nähtiinpä sellainenkin ihme, että kun kolehtihaavit oli tuotu alttarille tuli sinne ihan jonoissa ihmisin väkeä laittamaan niihin vielä vähän ekstraakin, itse asiassa paljon. Hemmo myhäili jossain urkuparvella ja oli jälleen jumalanpalveluksen jälkeen kuin mitään ei ollut tapahtunutkaan. Pappi oli tietysti hieman nyreissään, tyypillinen moralisti kun oli, mutta jouti taas tyytymään kohtaloonsa. Itse asiassa hän oli aika tavalla nyreissään ja koki että hänen kuluneen puheensa nälkäpäivä-tapahtuman yhteydessä oli kanttorin tempauksen takia joutunut pilkan kohteeksi. Mutta seuraavaan vuoteen ei sitten mistään muusta puhuttukaan, ja Hemmon maine sen kuin kasvoi…

III näytös. Onkohan tuollaista seurakuntaa?

Nyt tietysti ihmettelee missä tällainen seurakunta mahtaa oikein olla. Tällainen kysymys on ihan aiheellinen ja siihen voidaan tietysti vastatakin. Mikseipä sellaista voisi olla ja jos ei olisi niin sellainen pitäisi välittömästi keksiä. Mutta yhtä kaikki, näin kun siitä puhumme niin se on ainakin totta ja läsnä kun katsomme sisään tuohon tiettyyn kirkkoon jossain tietyssä paikassa.

Vielä todemmaksi äskeinen näkymä tulee kun syvennymme ajattelemaan mitä Hemmo oikein lauloikaan? Mekin puhuimme aivan aluksi suuresta vieraasta ja niinhän tuossa virren seitsemän aluksi hieman erikoiselta kuulostavassa mukaelmassakin puhutaan. Suuri vierashan se siinä mainitaan. Ajattelemme taas sitä mistä puhuimme alussa. Suuri vieras on tullut kaukomailta. Käsin kosketeltava odotus on täyttynyt ja käsin kosketeltavaa on myös se mitä tuliaisia saadaan. Mitä suuri vieras tuo tullessaan?

Jos amerikanvieras saattoi kuitenkin jättää jotkut kylmäksi, niin sitä ei todellakaan tee tänäinen suuri vieraamme. Hän ei luvannut tuoda rauhaa, vaan miekan. Ja kun luemme kertomuksia hieman pitemmälle niin, löydämme Jeesuksen joka todellakin rikkoi rajoja puhdistamalla temppelin. Toisaalta pitää aina muistaa se, että jokaisella joka ryhtyy Jeesuksesta puhumaan on aina taipumus tehdä hänestä itsensä näköinen. Suvaitsematon ihminen luo ankaran Jeesuksen, miehen joka ei riko rajoja. Sellainen ihminen vaatii toista tekemään ja uskomaan niin kuin itse haluaa. Jokainen miettiköön tykönänsä onko tällainen oikein? Avarakatseisempi ihminen toimii toisin ja hänen Jeesuksensa on aivan eri näköinen ja tuo Jeesus toimii aivan eri tavalla. Näin se vain on ja se on niin monta kertaa todistettu oli sitten kyse raamatuntutkijasta tai saarnamiehestä tai muusta toimijasta. Toisaalta hyvä niinkin, mutta tietenkin se on aika tavalla surullista. Suvaita pitäisi kaikkea, mutta johonkin on vain raja vedettävä. Mutta vain rajoja rikkomalla päästään johonkin josta olemme tottuneet käyttämään nimeä ”uusi.” Mitä luulette, miltähän tuntui Hemmostakin kuunnella aina samaa harmaata ja väritöntä jorinaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja tietenkin laulaa samoja lauluja vuodesta toiseen?

Kuluneella viikolla, tänä mmxiii-vuonna on nähty erilaisia saarnamiehiä kirkoissamme. Eikä kaikkea nähtyä ja kuultua ole pidetty mitenkään niin pelkästään hyvänä asiana. Tuomitsevia sanoja on kuultu. Niitä ei ole tarpeen ja mitenkään asiallista lähteä tässä toistelemaan. Mutta jos joku on tosissaan ryhtynyt eräänkin saarnamiehen puheiden jälkeen miettimään asioita ja alulla on mielenmuutos niin eikö ole tapahtunut jotain hyvää. Tulee vain mieleen se miten eräs jääkiekkovalmentaja rökitti nuorta Wayne Gretzkyä hänen poikavuosinaan. Gretzky oli nimittäin tehnyt maalin ja varmasti hänelle ominaisella tavalla. Mutta valmentajan mielestä maali oli kuitenkin tehty väärällä tavalla ja kaveri itse asiassa teki kaiken muutenkin väärällä tavalla. Rajojen rikkomista ja asioiden tekemistä uudella tavalla ei aina katsota hyvällä. Ja voimme olla varmoja että kaikki eivät myöskään tykkää sellaisesta uudesta tuttavuudesta kuin vaikka tuo kanttori Hemmo Hunninen.

IV näytös. Näemme vielä uudelleen Hemmonkin.

Lopuksi voimme vielä kysyä mitä Hemmolla oli mielessä kun hän lähti tekemään tuota pientä pilaansa. No kun asialle on ryhtynyt niin ehkä sitten jotain keksimmekin. Hänellä oli tuskin mielessä sellainen kolehti-ihme joka sitten tapahtui. Ehkä tuo ensimmäinen ja varsin ilmeikäs säe ”Suurelta vieraaltanne nyt leipää kerjätkää” sitten vain vaati seurakseen toisen säkeen. Mutta varmasti paino oli hänellä ensimmäisessä säkeessä. Tekikö hän pientä pilkkaa vähemmän sujuvasanaisesta kirkkoherrasta, sitä on vaikea sanoa, sillä minäkään en tuota miestä niin hyvin tunne. Tai sitten tuo lause oli tarkoiteetu sanottavaksi sävyllä: ”Voitaisko joskus puhua ihan oikeata asiaakin?”

Nimittäin kyllä noissa sanoissa on jotain hyvin tärkeää. Amerikanvieraalta saatettiin odottaa tuliaisia ja niitä monesti saatiinkin. Mutta Jeesus ei ole mikään amerikanvieras. Hän on Jumalan Poika, Herramme ja Luojamme ja Vapahta-jamme. Hän on sellainen suuri vieras jolta voi pyytää jotakin. Ja miksei tältä suurelta vieraalta saisi ihan sananmukaisesti kerjätä leipää jos hän kerran itse sanoo olevansa elämän leipä. Älkää vain sanoko, että asia on näin, mutta ei sitä noin passaa sanoa. Siis rajoja ei uskalleta rikkoa. Sitten siihen leipään ei pidä koskea jos siltä tuntuu. Ja jos joku sitä leipää syö, ja saa siitä aivan erilaista elämänvoimaa ja tekee asioita hieman tai enemmän eri tavalla niin älköön sitten kukaan pahastuko.

Kaiken kirkollisen puheen ja saarnan tarkoituksena olisi pelkästään pidettävä mielenmuutosta. Suuri vieras antaa meille siihen lahjojansa, oikeata elämän leipää. Se on ravintoa joka vahvistaa ja auttaa meitä näkemään asioita avarammin. Ja et sinä koskaan voi nähdä kanssaihmisesi kauneutta ja ainutlaatuisuutta ellet riko rajoja, jätä pois entistä, jätä pois entisiä ennakkoluuloja ja jäykistyneitä käsityksiäsi. Moni joka luulee kulkevansa Jeesuksen seurassa ihan oikeasti ei sitä välttämättä tee; samalla hän tulee tehneeksi vahinkoa sille suurelle vieraalle, joka vain voi antaa oikeata elämän leipää. Suuri vieras on suuri vieras kaikille. Hän puhuu myös outoja asioita jotka eivät hetikohta avaudu. ”Hän on sanonut myös että ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäisiksi.” Sellainen voi olla komento suuren vieraan leipäjonossa.

Näkymme jota nyt avasimme sulkeutuvat, eli puheemme lähestyy loppuansa. Olemme nähneet millainen on amerikanvieras, mitä tapahtui kerran eräässä seurakunnassa, ja lopuksi näimme miten elämän leipä toimii, se jota kerjätään suurelta vieraalta. Ehkä tapaamme Hemmo Hunnisen vielä joskus uudelleen. Varmasti tapaammekin. Jäämme myös odottamaan sitä oppivatko hieman tylsäpuheinen kirkkoherra ja hänen oivaltava kanttorinsa joskus parempaan yhteisymmärrykseen. AMEN.