Saarna 25 dec MMXIII
Jouluaamu
"Augustus ja Jeesus."
Nyt Betlehemiin
Omelia DOCG
Evankeliumi: Luukas 2:1-20
Siihen
aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava
verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa
Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin
omaan kaupunkiinsa.
Niin
myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten
Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän
lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian
synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja
pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla
oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään
seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi
paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille
ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa
syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte
lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin
ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
" Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan
päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa."
Kun
enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen:
"Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä
Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja
Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä
heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat
ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja
tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä
olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
I
Monen suomalaisen jouluun kuuluu
eräs perinteinen kirja. Tuo kirja on kolmen M-kirjaimen kirja,
Mitä-Missä-Milloin. Itselläni on tapana avata se vasta aattoiltana ja niin tein
eilenkin. Kirjassa on paljon mielenkiintoista artikkeleita edelleenkin, vaikka
kirjan tekstimassa on paljon pienempi kuin se oli vaikkapa 40 vuotta sitten.
Yleensä itse luen tuosta kirjasta aivan ensimmäisenä vuoden uudissanat ja
sitten kuolleet kotimaiset ja ulkomaiset henkilöt. Eilen tuli järjestykseen
kuitenkin poikkeus, sillä tuo uusin kansalaisen vuosikirja sisälsi artikkelin
eräästä todella mielenkiintoisesta henkilöstä. Ja kun mielenkiinto herää niin
silloin on vain toimittava. Ja kyse oli eräästä jouluevankeliumin henkilöstä…
II
Kyse ei kuitenkaan ollut siitä
paljon puhutusta aasista. Tuo mainio ja vaatimaton elikko kaipaa edelleenkin
kunniankohotusta. Sekin aika varmasti tulee jonain päivänä. Kansalaisen
vuosikerta sisälsi sitä vastoin ihan hyvin toimitetun artikkelin jouluevankeliumissa
ensimmäisenä mainitusta henkilöstä ei keisari Augustuksesta. Mitään
järisyttäväähän siinä ei ollut, pikemminkin se oli varsin viihdyttävää
luettavaa tuosta miehestä jonka nimiin se suuri verollepanokin on laitettu.
Todellisuudessahan Augustus itse ei tuollaisia käskyjä antanut, ja kun puhumme
keisarista emme itse asiassa tee oikeutta tuolle jouluevankeliumin
mahtimiehelle. Asioista päätti aina senaatti, Augustuksenkin aikana. Se mitä
luemme Luukkaan kertomuksesta on kirjoitettu 70 vuotta tuon Roomalaisen
mahtimiehen kuoleman jälkeen, ja yli 50 vuotta itsensä Jeesuksen kuoleman
jälkeen. Julius Caesarin sisarentyttärenpojalla oli monta arvonimea ja Augustus
on se jolla hänet muistetaan. Hän oli ”kunnianarvoisa,” senaatin esimies joka
kieltäytyi kuninkaan arvonimestä joka hänelle olisi annettu. Vaikka tiedämme
Augustuksesta enemmän kuin Jeesuksesta historiallisena henkilönä, niin hänkin
jää lopulta suureksi arvoitukseksi.
III
Keisari Augustuksen kohtalo oli
näytellä suuri näytelmä ja hän saattoikin sanoa elämänsä viimeisinä sanoina
”Enkö näytellytkin hyvin.” Hän oli nimittäin roolinsa vanki, hänen tehtävänään
oli näytellä Jumalaa, ja siinä hän kyllä onnistuikin. Mutta vaikka hän olikin
ihmisten, aikalaisten silmissä Jumala niin kuollessaan hänen oli tuosta
kaikesta luovuttava. Saman kohtalon ovat kokeneet kaikki muutkin suuruudet
jotka ihmiset ovat asemaansa nostaneet. Kuitenkin keisari Augustus on juuri se
henkilö jonka henkiseen perintöön kaikki uutta Eurooppa perustamassa olleet
ovat viime kädessä vannoneet. hänen perintöään on oikea tasavaltalaisuuden
henki ja yksimielisyyden periaate.
IV
Augustus ja Jeesus eivät tietenkään
koskaan kohdanneet elämässään. Augustuksen kuollessa Jeesus oli parikymppinen
nuori mies. Ainoa yhtymäkohta heidän välillään on Augustuksen rauhan aika ja
Jeesuksen syntymä ja häneen liitetty mielikuva rauhan ruhtinaasta. Tuo kaikki
on kuitenkin todella kaukaa haettua puhetta ja järjenjuoksua. Miehillä ei ollut
paljon yhteistä eläessään, mutta molemmat muistetaan tänä päivänä. Kristinuskon
Pyhässä kirjassa Raamatussa Augustus mainitaan tasan yhden kerran ja ilman
Jeesusta ja hänen vaikutustaan koko Uutta testamenttia ei olisi koskaan
kirjoitettu. Ja kun ihmisten jumalana pitämä Augustus kuoli niin hänestä tuli
pelkkä ihminen. Augustus oli näytellyt elämänsä hyvin ja Jeesus oli täyttänyt kaiken
mitä häneltä vaaditiin, siitä nuo sanat ”Se on täytetty.”Mutta Jeesuksesta tuli
hänen kuoltuaan Jumala ihmisten silmissä. Niin järisyttävä asia kuolleista
herääminen saattoi olla.
V
Augustuksen ja Jeesuksen ei
tarvitse kilpailla keskenään, molempia niin sanoaksemme tarvitaan. Ja ajatushan
on hyvin luterilainen; meillähän on tapana puhua maallisesta ja hengellisestä
hallinto-vallasta. Maailma voisi olla monellakin tavalla parempi paikka jos
perinteinen roomalainen tasavalta vallitsisi maan päällä ja korkeimpien
virkamiesten toimintaa viitoittaisivat samanlaiset hyveet kuin parhaimmilla
roomalaisilla. Ja ajatellaanpas sittä, että mielläkin olisi kaksi pääministeriä
ja tuossa järjestyksessä vuorollaan alempi pääministeri voisi valtiosäännön
perusteella kieltää vuorollaan ylemmän pääministerin päätöksen.
Jouluevankeliumi tarvitsee siis
maininnan Augustuksesta. Muuten emme näe Jumalan suuria tarkoitusperiä. Jouluevankeliumissa
on kyse maailmanhistorian suurimmasta ihmeestä. Koko tapahtuma, ja ennen
kaikkea sen ydin, inkarnaatio eli Jumalan ilmestyminen omaan luomakuntaansa, maailmaan
ihmisen hahmossa, on niin suuri salaisuus ja ihme, että sen äärelle on turha
istahtaa ainoastaan järjen valoa etsien ja vaatien. Kyseessä on Jumalan
kosketus, jonka vertaista maailmankaikkeuden luomisen jälkeen ei ole tullut.
VI
Tänä päivänä ihmisten valtakuntien
suuret ja Uuden Euroopan hallitsijat saavat edelleenkin vannoa Augustuksen
nimeen, ja vedota hänen perintöönsä. Ja niin voi hyvä kristittykin tehdä
puhuessaan maallisesta vallasta ja vallankäytöstä. Ja lopulta me myös tiedämme
varsin paljon keisari Augustuksesta. Jeesus pysyy meille salaisuutena jota
voimme sydämissämme lähestyä. Häntä voimme kiittää ja häneltä apua pyytää.
Tänäkin jouluna tahdomme kiittää
sinua seimen lapsi, Rauhan Ruhtinaamme siitä, että sinussa on sisäkkäin Taivas
ja maa, Jumaluuden ihme ja ihmisyyden salaisuus. Rauhan Ruhtinas, luo lempeä
katseesi ja armosi lempeä valo heille, jotka eivät halua viettää
syntymäjuhlaasi.
Luo armosi lempeä valo heille,
joiden sydän pahastuu ja mieli loukkaantuu taivaan enkelin sanomasta ja
paimenten ilosta. Kiitos, että tulit meidän keskeneräisten ihmisten luokse,
kerran seimessä, nyt meissä ja meidän keskellämme. Sinä Taivaallinen valo
loistat lempeästi vihan, pelon, tuskan ja kuoleman maassa.
Kiitos, ette ole jättänyt meitä
ihmislapsia yksin pelkojemme, vaivojemme ja keskeneräisyyden taakkojen alle.
Kosketa väkevällä kädelläsi heitä, jotka nääntyvät suoritusten ja kiireen
orjuuden alla. Sinä sydänten Kuningas paikkaa ihmissuhteiden taisteluissa
särkyneet sydämet ja anna meille kaikille anteeksi kovasydämisyytemme.
Rauhan Ruhtinas avaa silmämme
näkemään toisissa ihmisissä sinulle rakas ihminen ja osoita meille rauhan tie. Tuo
armon valosi niihin yksinäisiin majoihin, joissa kukaan ei muista lahjoilla, ei
toivotuksilla eikä rauhan sanomalla. Seimen lapsi, minä kiitän sinua siitä,
että toit keskellemme toivon, joka ylittää inhimilliset rajat, jopa pahuuden ja
kuoleman. AMEN.
Alkuperä taattu ja kontrolloitu. Torsten Sandbergin uusia saarnoja alkaen 12 shell MMXIII-vuonna.
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
tiistai 24. joulukuuta 2013
Saarna jouluaattona - 24 dec MMXIII. Ihmiset, antakaa meille oikea talvi edes vähäksi aikaa."
Saarna 24 dec MMXIII
Jouluaatto
Jouluaatto
"Ihmiset, antakaa meille oikea talvi edes vähäksi aikaa."
Lupaukset täyttyvät.
Omelia DOC
I
Ajat muuttuvat, mutta muutummeko me niiden mukana? On jouluaatto, mutta ajat ovat muuttuneet, ja edelleen kysymme olemmeko me muuttuneet aikojen mukana? Joulu tulee paljolti perinteiden mukana ja niitä näemma vaalitaan edelleenkin. Entisaikojen ihmisille, vielä muutama sukupolvi sitten ne olivat, tuntuu siltä, vieläkin tärkeämpiä. Jotkut asiat oivat yksinkertaisesti varattu joulun ajaksi. Olotkin olivat ennen paljon niukempia.
Lupaukset täyttyvät.
Omelia DOC
I
Ajat muuttuvat, mutta muutummeko me niiden mukana? On jouluaatto, mutta ajat ovat muuttuneet, ja edelleen kysymme olemmeko me muuttuneet aikojen mukana? Joulu tulee paljolti perinteiden mukana ja niitä näemma vaalitaan edelleenkin. Entisaikojen ihmisille, vielä muutama sukupolvi sitten ne olivat, tuntuu siltä, vieläkin tärkeämpiä. Jotkut asiat oivat yksinkertaisesti varattu joulun ajaksi. Olotkin olivat ennen paljon niukempia.
II
Mutta yksi asia tällä
kertaa puuttuu. Kun olimme jo tottuneet valkeisiin jouluihin ja saatoimme
suorastaan nähdä mielessämme sen kuinka entisajan ihmisen, vielä muutama
sukupolvi sitten, tulivat joulukirkkoon hevoskyydillä ja reellä, niin nyt ovat
asiat toisin. Syys-, ja talvimyrskyt ovat ainakin täällä eteläisimmässä
Suomessa seuranneet toisiansa, ja mitä vielä onkaan luvassa. Säiden muuttumisen
myötä koittaneista luonnonilmiöistä olemme kuulleet uutisia maailmalta, ja mitä
vielä näemmekään.
III
Eräs hyvin tuntemamme
joululaulu kehottaa meitä jättämään arkiset huolet pois suuren juhlan ajaksi,
mutta se voi tänä vuonna olla vaikeaa. Toivottavasti kaikki ovat kuitenkin
saaneet järjestettyä suhteellisen hyvän joulun kaikista huolista riippumatta.
Niitä on nyt monella, monessa kodissa isä tai äiti, tai molemmat ovat työttömiä
ja ne jotka hoitavat valtion taloutta ovat suurten murheiden raskauttamat niin
meillä Suomessa kuin muuallakin.
IV
Ja ihmisten murheiden
lisäksi koko luomakunta huokaa surullisella tavalla. Jos metsän puut täällä
kotokonnuillamme osaisivat puhua niin mitä he sanoisivat; ihmiset, antakaa
meille kunnollinen talvi, edes hetkeksi! Niin, painon tulisi olla noissa
sanoissa ”Ihmiset.” Eikä metsän eläimilläkään ja linnuillakaan ole kovin
hääppöisesti asiat. Kaikki on aivan sekaisin. Mitähän se varsin kuuluisa
jouluevankeliumin aasi tähän sanoisi. Hän kun pääsi edustamaan luomakuntaa
tuohon Luukkaan kuvaamaan näkyyn ensimmäisestä joulusta. Siellä hän on mukana
vaikka sitä ei mainitakaan, vaatimaton luonne kun on. Milläs muuten Maria olisi
Nasaretista Betlehemiin kulkenut. Moni muistaa varmaan vuoden 1980
joulukalenterista Kylli-tädin hellyttävän kertomuksen pienestä Ruuben-aasista
joka sai tuon tehtävän. No siinähä oli tietenkin pienemmällä taiteilijalla
isompi esikuva Rembrandtissa ja hänen maalauksessaan.
V
Kun arki tämän joulun ja juhlan
jälkeen koittaa on edessä monia asioita. Joka on elänyt kovin huolettomasti
joutuu tekemään niin sanotusti monta, monta leikkausta menoihinsa. Moni joutuu
opettelemaan aivan uuden tavan elää. Ja isommat yksiköt yksilön ja yhteiskunnan
perusyksikön perheen ohella ovat myös uuden ajan edessä. Kunnat, valtiot ja
koko maailma joutuu vielä kaikkien meidän elinaikanamme opettelemaan aivan
uuden tavan elää. Eikä pidä unohtaa sellaistakaan laitosta kuin Suomen kirkko
ja sen yksittäiset seurakunnat. Se arki tulee ja se on edessä pian.
VI
Vaikeina aikoina on tapana etsiä
tukea ja turvaa perinteistä, niistä asioista jotka ovat kantaneet eteenpäin
menneitäkin sukupolvia. Vaikeita aikoja on nimittäin ollut ennekin ja aina
niistä on selvitty. Jos ihminen vain käyttäisi parhaat kykynsä ja voimavaransa
kaikkien parhaaksi, niin kenelläkään ei olisi periaatteessa mitään hätää.
Joskus miettii sitä kuinka pahaan pisteeseen asioiden tulee päästä ennen kuin
todellinen herääminen ja havahtuminen tapahtuu. Maailma on kokenut viimeisten
kymmenien vuosien aikana eräänlaisen viherpesun, luontoarvot ovat suuremmassa
kunniassa kuin koskaan ja paljon kiinnitetään huomiota siihen miten tavaroita
ja ruokaa tuotetaan. Kaikki on kuitenkin ollut vain ihmisten omatuntojen
rahoittamista. Maailmaa ei pelasteta sellaisilla konsteilla. Koko Jumalan
luomakunta jota ihmisen pitäisi varjella huutaa suorastaan tuskissaan:
”Ihmiset, antakaa meille rauha ja entisaikojen hyvät ajat.
VII
Aina aika ajoin puhutaan siitä
kuinka uskontojen aika on ohitse. Kuitenkin aito uskonto ja aito Jeesuksen
uskonto on parasta mitä ihmisille voidaan antaa. Se on se lääke joka tuo
ihmiset yksinkertaisemman ja oikealla tavalla kestävän elämänmuodon luo. Jos
ihmisellä on elämässään oikea keskipiste niin silloin kaikki muu asettuu kyllä
uomiinsa. Uskontojen aika ei ole ohitse eikä tietenkään kristinuskon. Tästä on
hyvä aloittaa tänään viettämällä Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen
syntymäjuhlaa. Meidän ei sitten tarvitse alkaa vaeltaviksi saarnamiehiksi Mestarimme
esimerkin mukaisesti illman laukkua ja leipää ja tietoa tulevasta
yösijasta; totuus on jossain nykyisen elämäntapamme ja Jeesuksen
esimerkin välimaastossa.
Lopuksi voimme vielä miettiä niitä
sanoja jotka kohtaamme eräässä toisessa jouluevankeliumissa, Uuden testamentin
heprealaiskirjeen sanoissa. Ihmisillä on omat suuret kykynsä ratkaista kaikki
tämän maailman ongelmat ja lisäksi olemme saaneet siihen avun: ”Niinpä
hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi
armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa
synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee
auttamaan niitä, joita koetellaan.” AMEN.
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Saarna I adventtina. 01 dec MMXIII. "Suurelta vieraaltanne nyt leipää kerjätkää."
Saarna 01 dec MMXIII
I Adventtisunnuntai
I näytös. Amerikanvieras, katoava luonnonvara.
Näkymme jota nyt avasimme sulkeutuvat, eli puheemme lähestyy loppuansa. Olemme nähneet millainen on amerikanvieras, mitä tapahtui kerran eräässä seurakunnassa, ja lopuksi näimme miten elämän leipä toimii, se jota kerjätään suurelta vieraalta. Ehkä tapaamme Hemmo Hunnisen vielä joskus uudelleen. Varmasti tapaammekin. Jäämme myös odottamaan sitä oppivatko hieman tylsäpuheinen kirkkoherra ja hänen oivaltava kanttorinsa joskus parempaan yhteisymmärrykseen. AMEN.
I Adventtisunnuntai
Suurelta vieraaltanne nyt leipää kerjätkää.
Kuninkaasi tulee nöyränä.
Omelia DOCG
Evankeliumi
Mark. 11: 1–10
Mark. 11: 1–10
Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja
Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja
sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te
näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut.
Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette,
vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.» Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli
sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät:
»Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?» He vastasivat niin kuin Jeesus
oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja
heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät
vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne,
jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:
– Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
Siunattu isämme Daavidin valtakunta,
joka nyt tulee!
I näytös. Amerikanvieras, katoava luonnonvara.
Millainen on suuri vieras? Nykyään maailmalla matkaaminen ei ole
niin suuri ja ihmeellinen asia. Missä vain kokoontuukin ihmisiä niin siellä
voidaan päästä keskustelemaan ulkomaanmatkoista ja vaihtamaan kokemuksia aivan
samastakin matkakohteesta. Toisin olivat asiat ennen. Moni matkasi Amerikan
maille ja moni sinne myös jäi. Jotkut tulivat käymään vuosien päästä ja jotkut
tulivat pysyvästi takaisin tienattuaan siellä paljon rahaa. Uudella mantereella
ansaituilla rahoilla ostettiin täällä sitten maatiloja tai perustettiin bisnes.
Amerikanvieras oli aina suuri vieras ja häneltä saattoi odottaa
tuliaisia, pieniä jos kohta isompiakin lahjoja. Ja niitähän kyllä sitten
monesti tulikin. Joku sai isompia tuliaisia ja joku pienempiä. Ajat ovat
muuttuneet ja enää emme näe sellaista. Mutta tässä pienessä muistelossa näemme
mistä oli kyse. Sellainen paluu kaukomailta oli suuri ja odotettu asia oltiin
sitten kaupunkilaisia tai maaseudulla. Joskus tulee ajatelleeksi, että mitähän
vastaavaa pitäisi nykyään tapahtua jotta näkisimme jotain yhtä perijuhlallista,
odotettua ja aivan tietyllä tavalla harrasta. pitäisikö vallan tulla
Mars-matkalta vai riittääkö kuitenkin vielä jokin vaatimattomampi.
Mutta millainen on se suuri vieras josta tänään puhumme ja miten
me hänet käsitämme. Voimmeko ottaa hänet vastaan ja millä tavalla se tapahtuu.
Onkohan jopa niin, että me vain puhumme hänestä aina samalla tavalla, laulamme
Hoosiannan ja sitten I adventin illan koittaessa emme sitten enää muista tuota
todella suurta vierasta. Vierasta joka tuli vähän kauempaa kuin on uusi manner.
Ja saimmeko tuolta suurelta vieraalta mitään lahjoja?
II näytös. Kanttori Hemmo. Tavanomaisuutta rikkomassa.
Että perinteitä kunnioitetaan on tietysti hyvä asia, mutta aina
tarvitaan muutosta ja ihmisiä jotka haluavat tehdä jotain epätavanomaista.
Jossain on eräs seurakunta jossa tapahtuu aika ajoin jota hieman
epätavanomaista. Seurakunta elää tasaista elämäänsä viikosta toiseen ja joskus
vuodesta toiseen. Joskus epätavanomaista sattuu vähän jopa ketjuttain. Aina
tapahtunut liittyy yhteen työntekijään, jossa ei kuitenkaan pääsääntöisesti ole
mitään epätavanomaista. Mutta aina kun useimpien mielestä normaalin raja
rikotaan siitä myös puhutaan. Kyse ei ole seurakunnan tuon seurakunnan papista.
Itse asiassa tuon seurakunnan kirkkoherra ja muutkin papit on varsin tylsiä
miehiä ja naisia puheissaan. Seutukunnan paras puhuja on nimittäin kanttori. Ja
hän on monien mielestä kiusallisen usein voittanut seutukunnan suosituimman
henkilön kilpailun jota eräs paikallislehti pitää yllä. Ja mies on aina
toivottu puhuja monissa tilaisuuksissa. Seurakunnan jumalanpalveluksiin tullaan
monesti kaukaakin ja kirkko on monesti aivan täynnä. Ihmiset joutuvat kuitenkin
melkein aina palaamaan kotiinsa vähän toteutumattomin toivein kun mitään suurta
ja repäisevää ei tapahtunutkaan.
Taas sitten eräänä adventtina kirkko oli tupaten täynnä ihmisiä ja
jännitys valtasi kaikkien mielen. Jumalanpalveluksen johtaja sekoili puheissaan
ja takelteli. Seurakunnan kuuluisan kanttorismiehen lauluäänessä oli nimittäin
eräs tietty sointi joka ennakoin jotain. Mitähän Hemmo-kanttori oikein tekisi,
mitä hän laulaisi. Nimittäin tuon miehen lauluääni oli hieman nasaalinen,
elikkä honottava, ja kun jotain epätavanomaista oli tapahtumassa, niin hänen
äänensä muuttui hieman enemmän nasaaliseksi.
Jumalanpalvelus meni omalla painollaan ja kun tuli kolehtivirren
aika teki kanttori Hemmo Hunninen jälleen temppunsa. Päivän virtenä oli virsi 7
eli ”Valmistu Herran kansa.” Ja kun tuli toisen säkeistön aika kuultiin taas
jotain epätavanomaista. Piti laulaman ”Suurelle vieraallenne nyt tietä
raivatkaa, ja portit sydäntenne hänelle aukaiskaa,” mutta kuultiinkin aivan
jotain muuta. Kanttori lauloikin koko seurakunnan yli, itse asiassa kukaan ei
uskaltanut päästää suustaan pihaustakaan, ”Suurelta vieraaltanne nyt leipää
kerjätkää, ja nyörit kukkaroinne köyhille aukaiskaa…” Eikä kenenkään varmasti
tarvitse epäillä etteikö kolehtirahoja kertynyt aivan ennätysmäärä ja nähtiinpä
sellainenkin ihme, että kun kolehtihaavit oli tuotu alttarille tuli sinne ihan
jonoissa ihmisin väkeä laittamaan niihin vielä vähän ekstraakin, itse asiassa
paljon. Hemmo myhäili jossain urkuparvella ja oli jälleen jumalanpalveluksen
jälkeen kuin mitään ei ollut tapahtunutkaan. Pappi oli tietysti hieman
nyreissään, tyypillinen moralisti kun oli, mutta jouti taas tyytymään
kohtaloonsa. Itse asiassa hän oli aika tavalla nyreissään ja koki että hänen
kuluneen puheensa nälkäpäivä-tapahtuman yhteydessä oli kanttorin tempauksen
takia joutunut pilkan kohteeksi. Mutta seuraavaan vuoteen ei sitten mistään
muusta puhuttukaan, ja Hemmon maine sen kuin kasvoi…
III näytös. Onkohan tuollaista seurakuntaa?
Nyt tietysti ihmettelee missä tällainen seurakunta mahtaa oikein
olla. Tällainen kysymys on ihan aiheellinen ja siihen voidaan tietysti
vastatakin. Mikseipä sellaista voisi olla ja jos ei olisi niin sellainen
pitäisi välittömästi keksiä. Mutta yhtä kaikki, näin kun siitä puhumme niin se
on ainakin totta ja läsnä kun katsomme sisään tuohon tiettyyn kirkkoon jossain
tietyssä paikassa.
Vielä todemmaksi äskeinen näkymä tulee kun syvennymme ajattelemaan
mitä Hemmo oikein lauloikaan? Mekin puhuimme aivan aluksi suuresta vieraasta ja
niinhän tuossa virren seitsemän aluksi hieman erikoiselta kuulostavassa
mukaelmassakin puhutaan. Suuri vierashan se siinä mainitaan. Ajattelemme taas
sitä mistä puhuimme alussa. Suuri vieras on tullut kaukomailta. Käsin
kosketeltava odotus on täyttynyt ja käsin kosketeltavaa on myös se mitä
tuliaisia saadaan. Mitä suuri vieras tuo tullessaan?
Jos amerikanvieras saattoi kuitenkin jättää jotkut kylmäksi, niin
sitä ei todellakaan tee tänäinen suuri vieraamme. Hän ei luvannut tuoda rauhaa,
vaan miekan. Ja kun luemme kertomuksia hieman pitemmälle niin, löydämme
Jeesuksen joka todellakin rikkoi rajoja puhdistamalla temppelin. Toisaalta pitää
aina muistaa se, että jokaisella joka ryhtyy Jeesuksesta puhumaan on aina
taipumus tehdä hänestä itsensä näköinen. Suvaitsematon ihminen luo ankaran
Jeesuksen, miehen joka ei riko rajoja. Sellainen ihminen vaatii toista tekemään
ja uskomaan niin kuin itse haluaa. Jokainen miettiköön tykönänsä onko tällainen
oikein? Avarakatseisempi ihminen toimii toisin ja hänen Jeesuksensa on aivan
eri näköinen ja tuo Jeesus toimii aivan eri tavalla. Näin se vain on ja se on
niin monta kertaa todistettu oli sitten kyse raamatuntutkijasta tai
saarnamiehestä tai muusta toimijasta. Toisaalta hyvä niinkin, mutta tietenkin
se on aika tavalla surullista. Suvaita pitäisi kaikkea, mutta johonkin on vain raja
vedettävä. Mutta vain rajoja rikkomalla päästään johonkin josta olemme tottuneet
käyttämään nimeä ”uusi.” Mitä luulette, miltähän tuntui Hemmostakin kuunnella
aina samaa harmaata ja väritöntä jorinaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja
tietenkin laulaa samoja lauluja vuodesta toiseen?
Kuluneella viikolla, tänä mmxiii-vuonna on nähty erilaisia
saarnamiehiä kirkoissamme. Eikä kaikkea nähtyä ja kuultua ole pidetty mitenkään
niin pelkästään hyvänä asiana. Tuomitsevia sanoja on kuultu. Niitä ei ole
tarpeen ja mitenkään asiallista lähteä tässä toistelemaan. Mutta jos joku on tosissaan
ryhtynyt eräänkin saarnamiehen puheiden jälkeen miettimään asioita ja alulla on
mielenmuutos niin eikö ole tapahtunut jotain hyvää. Tulee vain mieleen se miten
eräs jääkiekkovalmentaja rökitti nuorta Wayne Gretzkyä hänen poikavuosinaan.
Gretzky oli nimittäin tehnyt maalin ja varmasti hänelle ominaisella tavalla.
Mutta valmentajan mielestä maali oli kuitenkin tehty väärällä tavalla ja kaveri
itse asiassa teki kaiken muutenkin väärällä tavalla. Rajojen rikkomista ja
asioiden tekemistä uudella tavalla ei aina katsota hyvällä. Ja voimme olla
varmoja että kaikki eivät myöskään tykkää sellaisesta uudesta tuttavuudesta
kuin vaikka tuo kanttori Hemmo Hunninen.
IV näytös. Näemme vielä uudelleen Hemmonkin.
Lopuksi voimme vielä kysyä mitä Hemmolla oli mielessä kun hän
lähti tekemään tuota pientä pilaansa. No kun asialle on ryhtynyt niin ehkä
sitten jotain keksimmekin. Hänellä oli tuskin mielessä sellainen kolehti-ihme
joka sitten tapahtui. Ehkä tuo ensimmäinen ja varsin ilmeikäs säe ”Suurelta
vieraaltanne nyt leipää kerjätkää” sitten vain vaati seurakseen toisen säkeen.
Mutta varmasti paino oli hänellä ensimmäisessä säkeessä. Tekikö hän pientä
pilkkaa vähemmän sujuvasanaisesta kirkkoherrasta, sitä on vaikea sanoa, sillä
minäkään en tuota miestä niin hyvin tunne. Tai sitten tuo lause oli tarkoiteetu
sanottavaksi sävyllä: ”Voitaisko joskus puhua ihan oikeata asiaakin?”
Nimittäin kyllä noissa sanoissa on jotain hyvin tärkeää.
Amerikanvieraalta saatettiin odottaa tuliaisia ja niitä monesti saatiinkin.
Mutta Jeesus ei ole mikään amerikanvieras. Hän on Jumalan Poika, Herramme ja
Luojamme ja Vapahta-jamme. Hän on sellainen suuri vieras jolta voi pyytää
jotakin. Ja miksei tältä suurelta vieraalta saisi ihan sananmukaisesti kerjätä
leipää jos hän kerran itse sanoo olevansa elämän leipä. Älkää vain sanoko, että
asia on näin, mutta ei sitä noin passaa sanoa. Siis rajoja ei uskalleta rikkoa.
Sitten siihen leipään ei pidä koskea jos siltä tuntuu. Ja jos joku sitä leipää
syö, ja saa siitä aivan erilaista elämänvoimaa ja tekee asioita hieman tai
enemmän eri tavalla niin älköön sitten kukaan pahastuko.
Kaiken kirkollisen puheen ja saarnan tarkoituksena olisi
pelkästään pidettävä mielenmuutosta. Suuri vieras antaa meille siihen
lahjojansa, oikeata elämän leipää. Se on ravintoa joka vahvistaa ja auttaa
meitä näkemään asioita avarammin. Ja et sinä koskaan voi nähdä kanssaihmisesi
kauneutta ja ainutlaatuisuutta ellet riko rajoja, jätä pois entistä, jätä pois
entisiä ennakkoluuloja ja jäykistyneitä käsityksiäsi. Moni joka luulee
kulkevansa Jeesuksen seurassa ihan oikeasti ei sitä välttämättä tee; samalla
hän tulee tehneeksi vahinkoa sille suurelle vieraalle, joka vain voi antaa
oikeata elämän leipää. Suuri vieras on suuri vieras kaikille. Hän puhuu myös
outoja asioita jotka eivät hetikohta avaudu. ”Hän on sanonut myös että
ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäisiksi.” Sellainen voi olla
komento suuren vieraan leipäjonossa.
Näkymme jota nyt avasimme sulkeutuvat, eli puheemme lähestyy loppuansa. Olemme nähneet millainen on amerikanvieras, mitä tapahtui kerran eräässä seurakunnassa, ja lopuksi näimme miten elämän leipä toimii, se jota kerjätään suurelta vieraalta. Ehkä tapaamme Hemmo Hunnisen vielä joskus uudelleen. Varmasti tapaammekin. Jäämme myös odottamaan sitä oppivatko hieman tylsäpuheinen kirkkoherra ja hänen oivaltava kanttorinsa joskus parempaan yhteisymmärrykseen. AMEN.
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Saarna Perheen sunnuntaina. 17 november MMXIII. “Antaisiko Jeesus laittaa ketsuppia kalasoppaan?”
Saarna 17 nov MMXIII
Perheen sunnuntai
Antaisiko Jeesus laittaa ketsuppia kalasoppaan?
Perhe, Jumalan luomislahja
Grande omelia
Evankeliumi:
Mark. 10: 13–16
Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän
koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus
närkästyi ja sanoi heille: »Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö
heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota
Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.» Hän otti
lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.
Ensimmäinen näytös. Suuren laulunikkarin kotona.
Aivan
aluksi on kysyttävä yksi kysymys. Tuo kysymys joka on päivän
saarnakäsikirjoituksemme otsikkona. Nimittäin: ”Antaisiko Jeesus laittaa
ketsuppia kalasoppaan!” Teemme tuo kysymyksen mutta ennen kuin matkaamme
Galileaan niin viivähdämme parissa hetkessä täällä kotomaassamme tässä ajassa
ja ajassa pari sukupolvea sitten.
Mutta asiaan ja juonenkulkuun ennen kaikkea. Jotkut
vain on ovat sellaisia! Välittömiä ja rajoja rikkovia ihmisiä. Ihmisiä joissa
vakava ja hauska yhtyvät ennen näkemättömällä tavalla. Yksi tällainen henkilö
oli Reino Helismaa, mies joka on säveltänyt ja sanoittanut laulun ”Päivänsäde
ja menninkäinen. Tuon laulun jonka Tapio Rautavaara on unohtumattomalla tavalla
tulkinnut. Helismaa oli suuri lasten ystävä ja yleensä koulupäivän jälkeen
hänen kodissaan, hän kun työskenteli paljon kotonaan, oli joskus paljon pieniä
vieraita, eikä hän koskaan työntänyt heitä pois luotaan. Tietystikään kaikki
vanhemmat eivät moisesta tykänneet.
Kuvaavaa
oli sekin että jos joku lapsi oli lähiseudun lapsi oli kateissa löytyi hän
aivan varmasti Helismaan luota. Iltapäivä kulki soiton ja laulun merkeissä ja
ehkäpä tuo Päivänsäde ja mennikäinenkin on voinut syntyä pienen
iltapäiväsession tuoksinassa kun suuri laulun mestari, hauskan ja vakavan
mestari, on katsellut pienten lasten puuhastelua. Ja sanotaan, että ankara
tupakkimies Helismaa unohti tuskansa aina iltapäivisin kun hänellä oli pieniä
vieraita koti täynnä. Tästä pienestä kuvasta joka eteemme avautuu löydämme
jotain meille hyvin tuttua kun vain hetkeksi rauhoitumme.
Toinen
näytös. Pieni sutaisu kesäkuun illassa.
Tänä
vuonna kesäkuun neljästoista päivä internetissä julkaistiin muuan kirjoitus
joka sai viimein valtaisan huomion. Lopulta kirjoituksen kävi lukemassa monisatatuhatuhatpäinen ihmisjoukko, ja kirjoitus on toistaiseksi kerännyt yli 90 000 peukutusta. Muuan tamperelainen mies oli sanojensa mukaan ohimennen
”sutaissut” kirjoituksen nettiin, ja lähtenyt omien sanojensa mukaan
lähikapakkaan katsomaan kavereitaan. Hämmästys oli sitten ollut valtaisa
kotiintulon jälkeen. Kirjoitus oli tietysti sitten listan kärjessä, ja sitä oli
jaettu toisille internetin käyttäjille valtaisia määriä. Ja siitä puhutaan
tänäänkin, ja toivottavasti moni on ottanut siitä opikseen.
Kirjoitus
käsitteli lapsen päivää ja sitä miten suuri keljutus lapsella saattaa tänä
päivänä olla. Kirjoitus oli otsikoitu normaalin luonnonmukaisella tavalla,
mutta asiayhteydessä siinä ei ole mitään pahaa. Toisaalta kirosanojen alkuperää
ja dynamiikkaa miettiessä tiettyjä yhteyksiä tosinaan ihmettelee, varsinkin
tuon sanan kohdalla. Mutta se on sana jota käytetään paljon ihan vintiöstä
vaariin.
Tuo
Veikko Sorvaniemen kirjoitus puhui enemmän kuin tuhat ja yksi
sosiaalipolitiikan väitöskirjaa ja se on jo sinänsä yksi Suomen kielen käytön
muistomerkki jo nyt. Tuskinpa koskaan kukaan on pystynyt tekemään sellaista
roolinottoa siihen maailmaan jonka on itse jo unohtanut, mutta jonka on itse
lapsena kerran elänyt. Otamme siitä yhden esimerkin joka kuvaa ruokailua
päiväkodissa sen jälkeen kun on pitänyt ensin syödä aamulla väkisin pahaa
aamupuuroa:
” Lounaaksi on kalasoppaa. Se onkin hyvää,
ilahtuu ihmistaimi. Lapsi pyytää ketsuppia kalasoppaan, vaarikin laittaa aina
ketsuppia kalasoppaan. Ei siihen kuulu laittaa ketsuppia, sanoo täti. Lapsi ei
ymmärrä, miksi ei muka kuulu? Vaarikin laittaa. Ei vaan kuulu, perustelee
ammattikorkeakoulun käynyt kasvatusalan ammattilainen ja työntää lautasta
lähemmäksi.”
Sorvaniemi
puhuu asiaa joka tulee noteerata tänään kun vietämme tätä pyhäpäivää ja sen
jumalanpalvelusta perheen sunnuntain sisällöllä. Aivan varmasti löydämme päivän
evankeliuminkin sisällöstä jotain käy yhteen tuon äsken kuvailemamme
kirjoituksen kanssa. Nimittäin lasten ja aikuisten maailmassa on jotain aivan
sovittamatonta…
III
näytös. Mennäänpä hetkeksi Galileaan
Päivän
evankeliumi on kaikille tuttu, ja jokainenhan on kuullut sen ensimmäistä kertaa
jo oman kasteensa aikana. ne sanat jotka väitetään Martti Lutherin sanomiksi
eivät ole aivan perättömiä. Martin kun sanotaan väittäneen, että pieni lapsi
kyllä meille käsittämättömällä tavalla ymmärtää mitä hänelle sanotaan.
Nykyaikainen aivotutkimus hieman puoltaa tätä väitettä. Hyvin pieni lapsi
aistii ja rekisteröi tunnelman ja tapahtumanakin jossa on useita henkilöitä.
Hän aistii ilmapiirin ja kun tutkimus vielä kehittyy niin voimme vain hämmästyä
niistä tuloksista joita vielä kuulemme.
Että
jos pienestä pitäen lapsi aistii vain epäluuloa, ahdistusta ja huonoa
ilmapiiriä niin ei siinä kovin hyviä eväitä kenellekään anneta. Sitten
ollaankin tilanteessa jota tuo tamperelaismies hyvin kuvasi.
Mutta
nyt takaisin päivän evankeliumiin ja mennäänpäs sitten Galileaan. Jeesuksen ja
lasten kohtaamisessa ja tuossa yhteydessä aistimme jotain hyvin kuvaavaa. Siinä
kaksi maailmaa törmäävät yhteen tavalla josta löydämme jotain aivan
ensimmäisestä tänään eteemme tuomasta näystämme ja tuosta toisesta jossa
kuvataan pienen lapsen tuntemuksia.
Vain
aito ja välitön ihminen voi toimia kuten Jeesus toimi. Ja jos emme ole ajatelleet
asiaa sitä kantilta, että millaisen miehen luo he niitä lapsia oikein toivat?
Meillä jokaisella on tietty ennakkomaine, jos näin halutaan tuota sanaa
käyttää. Joitakin on vaikea lähestyä ja joidenkin luokse on helpompi päästä.
Tuskinpa vanhemmat olisivat tuoneet lapsiansa Jeesuksen luo jos hän olisi ollut
tärkeilevä ja omasta asemastaan niin tarkka ja muutenkin turhantärkeä.
Jeesus
oli nimittäin uskon mies jolle mikään inhmillinen ei ollut vierasta. Hän oli
täydellinen vastakohta moralisteille, omien pelkojensa ja sääntöjensä
maailmassa eläville ihmisille jotka eivät ole koskaan oikealla tavalla
edistäneet Jumalan valtakunnan asiaa; evankeliumin riemuvoittoa. Ja voimme olla
varmoja siitä, että näkymä jonka nuo Markuksen kymmenennen evankeliumin kolme
jaetta avaavat toistui kaikkialla tuon jälkeen minne hän menikin. Ja kun
ajattelemme Jeesusta ennen hänen julkista toimintaansa niin tuo näky lasten
kanssa puuhailevasta miehestä avautuu eteemme. Jeesuksen työpaja oli aivan
varmasti täynnä lapsia iltapäivisin niin että hänellä ei aina välillä ollut
edes rääpyä tehdä töidä. Tässäkään ei ole mitään uutta. Tuollaisia kuvauksia on
vieraskielisissä hartauskirjoissa ja siinä maailmassa jossa pappi puhuu hyvin
pienelle seurakunnalle, seurakunnalle joka on aina sunnuntaisin melkein
täysimääräisesti koolla.
Näin
voimme mekin tänään kuvitella. Ja monelle moralistille, sellaisellekin joka
pitää itseään mukamas hyvänä kristittynä, olisi aivan varmasti kauhea pettymys
jossa aivan oikea Jeesus aivan oikeasti tulisi kylään tai luoksemme. Hän ei
pukeutuisi kuten odotimme eikä hän puhuisi kuten odotamme ja tuskinpa hänellä
olisi edes virsikirjaa mukana. Mutta jokainen saa odottaa sellaista Jeesusta
kuin hän tarvitsee. Kysymmepä vain: miten odotuksemme ovat noin yleensä toteutuneet?
Kaikessa
julistuksessa on se vaara, että hoetaan vain sanoja. Sanoja sovituksesta tai
siitäkin että ”Anna Jeesuksen tulla asumaan luoksesi.” Sitten ei mietitä kovin
tarkasti, jos kohta ollenkaan, sitä mitä se tarkoittaa… Ikään kuin nuo hoetut
sanat riittäisivät. Olisikohan niin että kun Jeesus tulee asumaan luoksesi niin
silloin se ketsuppipurkki todellakin avataan ja sitä laitetaan muuhunkin kuin
kalakeittoon. Niin tuo ketsuppipurkin avautuminen tarkoittaa jääkiekkokielessä
sitä, että niitä maaleja tulee sitten ja monta tuleekin. Siinä tilanteessa
omien pelkojensa ja uskomustensa vanki voi vapautua ja ymmärtää millainen
vallankumous se onkaan että Jeesus tulee asumaan luoksesi ihan oikeasti.
Silloin alkaa elämänilon aika ja ihmiset voivat ihan oikeasti uudistua ja
ymmärtää sen mitä Jeesus on kerran heidän puolestaan tehnyt.
IV näytös
Jeesus,
ketsuppi ja kalakeitto?
Lopuksi
on sitten vastattava alussa esitettyyn kysymykseen. Antaisiko Jeesus laittaa
ketsuppia kalakeittoon? Kysymykseen on helppo vastata. Raamatun ajan Jeesus ei
laittaisi ketsuppia kalakeittoon sillä uutta maailmaa ei oltu vielä löydetty.
Ei siinä kalakeitossa ollut myöskään perunaa, tuota Andien vuoriston lahjaa
koko ihmiskunnalle, eikä tietenkään tomaattia joka tuli vanhaan maailmaan vasta
noin 500 vuotta sitten.
Mutta
nykyajan Jeesus olisi varmasti antanut niin tehdä. Jeesus oli juutalainen mies
ja kyllä Israelissa, alkuperäisten siionistien jälkeläisten maassa, noudatetaan
tarkkoja ruokasäännöksiä. Kyllä siinä maassa perunoita ja tomaatteja
kasvatetaan. Varmasti hyvän ruuan ystävänä Jeesus saattaisi mielessään hieman
harmistella sitä, syömäriksi ja juomariksi kun häntä aikoinaan myös moitittiin,
ettei oltu tehty tomaattista kalakeittoa, ja että sitä pitää ruitsia soppaan
noin pikaruokamenta-liteetilla, mutta tuskinpa hän toruisi pienen ihmisen pientä
pyyntöä. Ja ottaisipa hän varmaan kulhollisen itsekin ja laittaisi sekaan
ketsuppia. Mutta onko merkillä sitten väliä, siitä ei pidä kiistelemän. Tietysti paras merkki on omatekemä ketsuppi joka on tehty lasten kanssa yhteinen päämäärä mielessä. AMEN.
Tämä saarna julkaistiin myös toisella areenalla ja sitä myös kommentoiitiin:
http://indy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/154140-antaisko-jeesus-laittaa-ketsuppia-kalakeittoon#comment-2403725
Tämä saarna julkaistiin myös toisella areenalla ja sitä myös kommentoiitiin:
http://indy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/154140-antaisko-jeesus-laittaa-ketsuppia-kalakeittoon#comment-2403725
lauantai 2. marraskuuta 2013
Saarna Pyhäinpäivänä. 02 november MMXIII. "Suuren tietovuotajan jäljillä." Epistolasaarna.
Saarna Auran kirkossa 02 nov MMXIII
Pyhäinpäivä
Suuren
tietovuotajan jäljillä
Pyhien yhteys
Epistolassaarna
Grande omelia omelia
Päivän
evankeliumi: Matteus
5:1-12
Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja
opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä
näin:
»Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
»Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.»
Saarnateksti: Ilm. 7: 2–3, 9–17
Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.»
Saarnateksti: Ilm. 7: 2–3, 9–17
Näin vielä yhden enkelin, joka
nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille
neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta: »Älkää
hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin
meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan.»
Minä näin suuren kansanjoukon,
niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista
maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He
seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään
palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä:
Pelastuksen tuo meidän
Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella,
hän ja Karitsa!
Kaikki enkelit seisoivat
valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät
kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan sanoen:
Aamen.
Ylistys ja kirkkaus, viisaus,
kiitos,
kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen.
Yksi
vanhimmista kysyi minulta: »Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat
tulleet?» Minä vastasin: »Herra, sinä sen tiedät.» Hän sanoi minulle:
Nämä ovat
päässeet suuresta ahdingosta.
He ovat pesseet vaatteensa
ja valkaisseet ne
Karitsan veressä.
Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat
häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin,
ja hän, joka istuu valtaistuimella,
on
levittänyt telttansa heidän ylleen. Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää
ei heitä polta aurinko
eikä paahtava helle.
Karitsa, joka on valtaistuimen
edessä, kaitsee heitä
ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii
heidän silmistään kaikki kyyneleet.
I näytös. Tietovuotoja maailmalla.
Tänä vuonna monet salaisuudet
ovat tulleet julki. Ja viime päivinä täällä meidänkin perukoilla, jos
maailmassa mitään perukoita enää löytyy, on paljastunut että meidän
suomalaistenkin salaisia asioita on urkittu. Lopulta joku on aina vuotanut
tiedon näistä operaatioista julkisuuteen. Tietokoneiden maailma kun toimii aika
lailla eri tavalla kuin ihmisen pää ja mieli. Ihminen voi pitää salaisuuden
koko elämänsä, ja viedä sen lopulta hautaankin. Ja joskus hän on sen hautaan
vienyt vaikka tuota salaisuutta on kuinka yritetty urkkia. Ja joku ei ole sitten
koskaan salaisuuksiaan kertonut vaikka häntä olisi julmasti kidutettukin.
Salaisiin tietojärjestelmiin
jotka ovat sähköisessä muistissa päästään käsiksi, mutta kenenkään ei tarvitse
tänäkään päivänä paljastaa mitään niin sanottua salaisuutta julkiseen tietoon
ellei hän sitä itse halua. Ajatusten lukeminen on vaikeaa, ellei täysin
mahdotonta, ja viisaimpiakin kallonkutistajia pystyy hyvin harjaantunut henkilö
kyllä harhauttamaan.
Mikä pätee sähköisiin
järjestelmiin pätee kyllä myös ihmismieleen. Aina kun jotain paljastuu on kyse
tietovuodosta. Ajatellaanpas vain hetken millaisia salaisuuksia jotkin
kanssaihmiset kantavat muistissaan ja kokemuksessaan. Eikä meidän tarvitse
mennä kauaksi lähimmäistemme pariin, jokaisella on salaisuuksia. Mutta eihän
kaikkea tarvitse todellakaan toisille kertoa.
II näytös. Päivän epistola on
suuri tietovuoto.
Kun luemme Johanneksen
ilmestystä, ja aivan erityisesti lukua 7, se on luku jota on totuttu lukemaan
paljon hautaustoimituksissa, ei välttämättä heti tule mieleen tietty asia, se
tietovuoto. Tuossa kappaleessa on nimittäin kyse mitä suurimassa määrin
tietovuodosta.
Ehkä tämä puhe tietovuodosta
tulee käsitettävämmäksi kun otamme vielä tähän sanat jotka voidaan kuulla
hautajaisissa. ”Kuulemme nyt lisää Pyhää
sanaa koko raamatun viimeisestä kirjasta, Uuden testamentin viimeisestä
kirjasta, Johanneksen ilmestyksestä, sen luvusta 7. Se on taivasnäky.”
Ja
täytyyhän sen olla tietovuoto koska kukaan ei ole tullut takaisin tuolta puolen
kertomaan mitä siellä oikein on, ja mitä siellä tapahtuu. Se on voitu nähdä
vain välähdysmäisesti kun verhoa on hetkeksi rajoitettu. Ja kun puhumme
taivasnäystä niin tietenkin ymmärrämme että puhe taivaasta on entisaikojen
ihmisten perua. Tulevan maailman elämä, ja se mitä siitä voimme Johanneksen
tietovuodon perusteella jopa tietää, on jotain joka kyllä on jossain
”taivaassa.” Mutta sillä tavalla taivaassa, että voimme sanoa ihan jopa
levollisen tietäväisin mielin: ”maailmankaikkeuden salaisissa paikoissa.”
Tämä
kaikki, pieni viisastelukin, on tarpeen jotta ymmärrämme ensin näiden
ihmismaailman salaisuuksien vuotamisen valossa suuremman ja kallisarvoisemman
asian. Jos tulevan maailman elämästä on jotain tietoa meille vuotanut, niin
eikö se ole itsessään merkki siitä, että se on.
Missä
ihmisten maailman suurissa salaisuuksissa on kyse valtioiden turvallisuudesta,
siinä Jumalan maailman salaisuuksissa on kyse vieläkin suuremmista asioista.
Että salaisuuden verho kerran hetkeksi avautui, niin siinä ei ollut tarkoitus
levittää turvattomuutta ja pelkoa. Sellaistahan meidän ihmisten maailmaan on
tänä vuonna paljon tullut, ja voi hyvänen aika mikä kalabaliikki tälläkin
pienellä perukalla, Suomenniemellä vielä asiasta lähipäinä nousee.
III näytös. Johanneksen
tietovuoto, korjaamme Johanneksen ilmestys...
Johanneksen ilmestyksen näyissä
oli kyse jostain muusta. Unohdamme nyt koko kirjan selityksen josta on tehty
niin paljon mitä kummallisimpia tulkintoja. Loppujen lopuksi siitä on
mahdotonta tehdä mitään tulkintaa siitä kuinka ja missä järjestyksessä uusi
luominen joskus tapahtuu ja mikä aikakausi sen on kokeva.
Enemmän vain ja ainoastaan
pitäisi kiinnittää huomio niihin toivon näkyihin joita aivan erityisestä
tänäinen tekstikappaleemme eteemme avaa ja tuo.
“Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta.
He ovat
pesseet vaatteensa
ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
Sen tähden he ovat
Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja
öin,
ja hän, joka istuu valtaistuimella,
on levittänyt telttansa heidän ylleen.
Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko
eikä paahtava
helle.
Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä
ja vie heidät
elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.”
Ensinnäkin voimme sanoa, että
päivän epistolan tekstissä kuvataan taivaallista juhlaa, taivaallista
jumalanpalvelusta. Ja tietenkin se tehdään tavalla jonka antiikin ajan ihminen
voi tajuta. Jos tuo kuvaus tulisi tänään ja meidän aikanamme niin se voisi kuulostaa
erilaiselta. Aivan aluksi erilaiselta, mutta kuitenkin lopulta saman sisällön
paljastaen. Kyse on pelastuneiden joukon riemusta, Ja kuka tietää vaikka tuossa
joukossa jossa on kaiken maailman väkeä on kyse yhdestä palveluksesta,
sellaisesta palveluksesta josta voisimme käyttää jopa nimeä
”taivaaseentulo-palvelus.”
Että niitä vietettäisiin aina
uudelle saapumiserälle, tällaiseenkin voivat ajatuksemme johtaa, ja ne saavat
johtaa sellaiseen. Se ei missään tapauksessa ole villeimpien tulkintojen joukossa
joita Johanneksen ilmestyksen eri kohdista on tehty. Eikä siinä ole mitään, ei
siinä ainakaan pitäisi olla, mitään turvattomuuden ja pelon tunteita lietsovaa.
Elikkä tämä tietovuoto jonka Johannes, tuo entisaikojen Julian Assange tai
pikemminkin Edward Snowden, sai tehdä olikin oikein hyvä asia. Vai oliko
sittenkään?
IV näytös.
Hutba, kehotuksen sanoja.
Niin! Heitimme ilmoille yhden
kysymyksen. Tai oikeastaan useampiakin. Oliko tuosta tietovuodosta koituva
pelkästään hyvää, että kaikkialla olisi toivoa sen jälkeen. Nykyajan ihminen ei
tajua aina sitä mistä pitäisi päästä ja mihin. Kun puhutaan laveasi
pelastuksesta, ja jopa evankelioidaan ihmisiä joku voi sanoa ihan
perustellustikin ”Mistä pitäisi pelastua?” Sanoppa hänelle sitten: ”No suuresta
ahdingostapa tietenkin; ja päälle: ”Johannes 7!” Näinkin voidaan tietysti
tehdä, mutta se ei aina ole kovin järkevää.
Elämme myös aikaa jolloin
vedetään jyrkkiä rajoja ja aivan ennen näkemättömällä tavalla. Ennen pidettiin
välttämättömänä, että eri kirkkokunnat, kristilliset uskomussuunnat käyvät
keskenään vuoropuhelua. Nyt puhutaan uskonnon-vapaudesta ja painotetaan
uskonnonrauhan merkitystä ja vuoropuhelua. Kohta varmaan painotetaan sitä, että
pitäisi löytää enemmän niitä yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia asioita. Niin on laita kristittyjen keskinäisessä
kanssakäymisessä kuin niissä laajemmissakin yhteyksissä.
Johanneksen ilmestyksen ehkä
syvällisin ilmestys, se jonka luemme luvussa 7, on vakavaa puhetta ja on jotain
niin ihmiselle tavoittamatonta, että voi kysyä miten sinne saapumiserään sitten
päästään. Joillakin on tietysti uskonvarmuus josta kovin laveasti kerrotaan.
Siitä on kyllä varoitettu ja itsensä Mestarin suusta, siis Jeesuksen Kristuksen
suusta. Jeesus itse asiassa kehottaa olemaan vuotamatta liikaa asioita julki.
Toivottavasti asian tekee uskottavammaksi se, että Jeesus itse oli suuri
salaisuus. Hän oli Jumalan tietovuoto ihmiskunnalle.
Pohdintamme lähenee loppuaan,
vaikka voisimme tämän pienen johdannoksi jäävän hetken jälkeen jatkaa vaikka iltamyöhään.
Omia sanojamme emme enää tähän tarvitse. Voimme jäädä kaikkien aikojen
suurimman tietovuotajan rauhalliseen syliin, turvalliseen huomaan. Hänen
huomaansa joka kehotti olemaan tuomitsematta, hänen huomaansa jolla vain oli
varaa sanoa että aurinko nousee niin hyville kuin pahoillekin ihmisille, ja
valaisee heitä kaikkia samalla tavalla. Kaikkea ei tarvitse toitottaa ja julki
tuoda. Konsanaan parempi on elää asioita todeksi ja näin, jos meissä valoa on
ja oikeaa valoa, niin silloin olemme eläiä evankeliumeja emmekä mitään asioista
pois perillä oleville ihmisille tyhjäksi jääviä sanoja hokevia
raamatunlause-automaatteja. Mestarin sanat, suuren tietovuotajan sanat,
kertovat kaiken:
"Varokaa
tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa
taivaalliselta Isältänne. Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin
tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä.
Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun annat almun, älköön vasen kätesi
tietäkö mitä oikea tekee, jotta hyvä tekosi pysyisi salassa. Isäsi, joka näkee
myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” AMEN.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)