sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kadonnutta saarnaa etsimässä
 — 2. sunnuntai loppiaisesta
. 14 jan MMXVIII

2. sunnuntai loppiaisesta

Jeesus ilmaisee Jumalallisen voimansa 

14 jan MMXVIII

Saarna Auran srk-talolla

Kirkkoherra Torsti Äärelä

Kadonnutta saarnaa etsimässä

Grande Omelia Omelia



Evankeliumi
Luuk. 4: 16–21


Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:
   
   
– Herran henki on minun ylläni,
     
sillä hän on voidellut minut.
     
Hän on lähettänyt minut
     
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
     
julistamaan vangituille vapautusta
     
ja sokeille näkönsä saamista,
     
päästämään sorretut vapauteen
     
ja julistamaan Herran riemuvuotta.
   

Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”



 

I Ylen ykkösen äärellä

Radiossa on kuunneltu jokaisena arki-iltana jo vuoden ajan ranskalaisen Marcel Proustin massiiivsta romaani-sarjaa ”Kadonnutta aikaa etsimässä.” Pohjimmiltaan kirja on venytettyä jaarittelua jota myös hienosti tajunnanvirraksi kutsutaan. No suomalaisillakin on Kalle Päätalo joka kyllä vetää Proustille vertoja. Kirjassa on muuan Herra Swan joka pohtii usean sadan sivuna verran sitä onko hänen Odettensa ollut hänelle uskoton pääsemättä juuri puusta pitkään. Tuosta suuren ja paljon luetun kirjan nimestä otamme ensimmäisen kirjaimen päivän saarnaamme otsikkoon joka on nimeltään ”Kadonnutta saarnaa etsimässä.” Kyse ei ole papista joka on hukannut paperinsa tai ei löydä fläppärinsä uumenista tiedostoa, vaan aivan jostain muuta.


II Katsaus vuoteen 2006
 

Kun edellisen kerran tarkastelimme tätä evankeliumi-tekstiä vuonna 2006 tammikuun viidestoista päivä luimme varsinaisen tekstin lisäksi varsin pian saarnan alkuun vielä Luukkaan evankeliumin neljännen luvun jakeen 22. Lähdimme silloin enemmän liikkeelle tuon jakeen toisesta puoliskosta, sanoista: ”Kuitenkin he sanoivat: ”Eikö tuo ole Joosefin poika?” Luukas neljä kaksikymmentäkaksi ensimmäinen puolisko lukee meille kuitenkin näin: ”Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.” Nimittäin nyt kun meillä on nimi saarnalle, niin meillä on sille tavallaan myös aihe. Mitähän olivat sitten ne ihmeelliset armon sanat jotka hänen huuliltaan silloin Nasaretin synagoogassa lähtivät? Voisikohan tuota saarnaa sitten löytää mistään?


III Mistä Jeesus suuttui?

Jeesuksesta löydämme varsin temperamenttisenkin piirteen, seikan johon tässä kohden pitää palata. Näyttää nimittäin siltä että hän menettää malttinsa. Nuo sanat "Eikö tuo ole Joosefin poika?” saavat Jeesuksen suorastaan hermostumaan. Siinä hän varmaan näyttää meille jotain peri-inhimillistä. Hän löytää kotikaupungistaan enemmän ihmisperäistä tapoihin ja asenteisiin katsomista kuin oikeata uskoa. Menettikö Jeesus malttinsa sen takia että häntä sanottiin Joosefin pojaksi? Jos joku kuvitteli näinä ohitse kiitävinä sekunteina nyt sitä että olisimme keksineet jotain uutta ja ainutlaatuista erehtyy. Siinä maailmankolkassa jossa asioista tehdään tulkintoja hieman rankemmankin huumorin säväyttämä on tämä asia jo kauan sitten ilmaistu tähän tapaan: ”No siitähän se Jeesus hermostu ko net sano sitä Joosefin pojaksi, ilimiselevää Jumalan poikaa…” No, ehkä asia ei kuitenkaan ole noin yksinkertainen.


IV Kadonnut saarna

Siitä emme todellakaan pääse yli emmekä ympäri etteikö juuri tuo Jeesuksen kimmastuminen ja paikallisen kirkkokansan, synagooga-palvelukseen osallistuneen väen suuttuminen vie tämän kappaleen tulkintaa ja siitä vuosisatojen aikana syntyneiden saarnojen sisältöä yhteen suuntaan. Harvemmin käydään pohtimaan sitä mitä nuo armon sanat olivat? Emme varmasti voi lähestyä Jeesuksen saarnaa samalla tavalla kuin meillä monesti yksioikoisesti tehdään. Jeesus käyttää tekstejä varsin vapaasti ja usein hän keksii ne itse. Tai sanotaanko paremmin että hänellä on joku ajatus ja sitten hän keksii sopivan tekstin johon viittaa. Taustalla on tietysti aina joku lähtökohta kuten Jumalan valtakunta, Jumalan kaikkialle ennättävä anteeksianto ja se että hän viime kädessä voi toimia sellaisilla keinoilla jotka loukkaavat perinteisiin kaavoihin kangistuneita ihmisiä, ja sitten myös se että Herra toimii sellaisten henkilöiden kautta jotka eivät ole kovin hyväksyttyjä. Tästähän meille ovat parhaan esimerkkinä kertomukset, pitkät vertaukset  kahdesta veljestä ja laupiaasta samarialaisesta. Niin, kaksi veljestä… Kyse on ns. tuhlaajapoika-vertauksesta jossa sen toinen veli on aina jäänyt taka-alalle. Tähänkin kohtaan voisimme tuolla juuri äsken kuvatulla vähän vähemmän käytetyllä huumorilla sanoa, että ”No sehän kerto siellä siellä synagoogassa net vertaukset siitä tuhulaaja-pojasta ja hyvästä samarialaisesta ja Luukas päätti sitte juonenkerronnallisista syistä tuua net esille vähän myöhemmin, tarina kannalta paremmissa kohissa.” Saattaa se kyllä näin ollakin, ja tuo käy meille tässä vaiheessa ihan hyvästä tulkinnasta. Jos joskus kohtaamme Mestarin silmästä silmään, sitten voimme kysyä: ”Mitä sie siellä Nasaretin synagoogassa oikein sillon kerran sanoit ko net ei tykänny ja alako ylenkattomhan sinua?”

Mutta ei niin paljon hauskaa ettei totta toinen puoli. Tuolle äsköiselle sanajuoksulle löydämme kyllä tukea jos olemme hieman kärsivällisiä ja luemme tekstiä muutaman jakeen eteenpäin. Itse asiassa noista sanoista jotka Luukas nostaa keskiöön löydämme sen ajatuksen joka on keskeinen siinä vertauksessa jonka tunnemme nimellä ”Laupias samarialainen.” Jeesus sanoo:

"Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen."

Laupias samarialainen oli ainoa joka teki hyvää kaikkien muiden niin sanotun Herran kansan jalojen edustajien kävellessä ohi. Itse asiassa Jeesus tulee näyttäneeksi meille sen miten Herra lopulta toimii. Jumala toimii arvaamattomalla tavalla, hän laittaa sanat vastahakoisen ja häneen joskus nurjastikin suhtautuvan sananpalvelijan huulille ja vaatii toimimaan. Itseään hurskaina pitävät hän nolaa ja antaa oikeuden virrata.


V Lopetus

Kaksitoista vuotta sitten Helsingin Sanomien mahtimies, viimeinen Erkko tuli käyttäneeksi käsitettä kalvinisti puhuessaan eräästä henkilöstä. Kalvinistithan ovat Martti Lutherin ja kumppaneiden alkuunsaattaman reformaation, uskonpuhdistuksen, perillisiä yhdessä uomassa. Erkko tarrautui tuossa yhteydessä karikatyyriin, korostettuun luonnekuvaukseen, kalvinisiten ilottumuudesta, kaavamaisuudesta ja huumorintajuttomuudesta. Kyse on siis vain yhdessä käsityksessä joka ei tee missään tapauksessa oikeutta hurskaalle kalvinistille. Samaa ilottomuutta kaavamaisuutta ja huumorintajuttomuutta löydämme luterilaisistakin ja kaikista muistakin uskonnon harjoittajista.

Ennen kaikkea Jeesuksen kadonnut ja ehkä jopa löydetty saarna oli varmasti myös piikki vääränlaista omahyväisyyttä kohtaan. Sellainen omahyväisyys asuu myös meidän keskuudessamme. Sanotaan että ihminen, kun häntä katsotaan ihmisenä, on aivoiltaan, vaistoiltaan ja vieteiltään aivan sama kuin 10000 vuotta sitten vaikka hänellä on hallussaan millaisia älylaitteita tahansa. Mutta ennen kaikkea olemme samalla tasolla kuin evankeliumien kuvaamat  fariseukset ja heille uskolliset Jeesuksen aikalaiset olivat.  Hengellisestä sokeudesta kuullessamme olemme vaarassa ajatella, että kyllä meidän uskonnollinen arvostelukykymme on valistuneempi, ja että Jeesus ilman muuta tulee keskuudessamme Kristuksena ja Vapahtajan vastaanotetuksi. Tällaiseen ei meillä ole mitään syytä. Jeesuksen Kristuksen olemus ja sanat käyvät meidän kaikkien ylitse...  Meidänkin on pakko yhä uudelleen ajatella hänen sanojaan, ja ainahan häneen pahennutaan, kun hän särkee meidänkin uskonnollista ajatteluamme ja käyttäytymistä ohjaavat kaavat, yleensäkin ajatteluamme ja käyttäytymistä ohjaavat tavat ja asenteet. Niiden on väistyttävä enne kuin voimme ottaa vastaa Jeesuksen vapauttavat sanat ja väitteen siiä että hän on elänyt ja kuollut puolestamme. AMEN.

Vuoden 2006 samasta tekstistä tehdyn saarnan pääset lukemaan tästä linkistä:

http://paraleipomenoon.blogspot.fi/2013/10/nasaretilaisten-synti-ja-kiinalainen.html