sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Jeesus, Facebook ja 5000 kaveria — Laetere. 4.s. paastoajan sunnuntai.

Jeesus, Facebook ja 5000 kaveria

Laetere — 4. paastonajan sunnuntai

Elämän leipä

Saarna 31 martiis mmxix

Kirkkoherra Torsten Sandberg

Grande omelia omelia



Evankeliumi
 

Joh. 6: 1-15

Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.
 Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: ”Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.” Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: ”Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?”
 Jeesus sanoi: ”Käskekää kaikkien asettua istumaan.” Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.” He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
    
  Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: ”Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.

Johdanto
Tätä pyhäpäivää selitetään kovin helposti viidentuhannen ihmisen ruokkimisihmeestä käsin ja puhe kääntyy kovin usein meillä leipään ja leipäjonoihin. Puheet ovat monesti pieniä sieviä laudatur-aineita. Niistä ei löydy rosoja eikä sinänsä mitään väärää. Teksti avaa kuitenkin varsin monia näkökulmia ja monia yhteyksiä. Noita yhteyksiä on helppo löytää aikana jolloin kovin kuormittuneen muistin tukena on tietokone ja näppärä haku. Sen sijaan että tyytyisimme puhumaan elämän leivästä ja suomalaisista leipäjonoista olisi joskus aiheellista miettiä millaista elämän leipää Jeesus on? Tässä ihmetteleekin taas erilaisia hartauksia viikon mittaan kuulleena että miksei gluteenittomuus ja ruokaan liittyvä hifistely ole enemmänkin esillä juuri tämän päivän aihepiiristä nousevissa puheissa. Se olisi nimittäin kovin helppoa.

Evankeliumi-teksti antaa mahdollisuuden moneen tänään pidättäydymme muutamassa ja ehkä vain yhdessä pointissa, näkökulmassa. Tekstiä lähestyttäessä kovin monesti sen loppu jää vähemmälle huomiolle. Toisaalta lopussa on myös viite toiseen yhteyteen jonka työstäminen ja selittäminen ei ole kovin helppoa. Keskitymme tänään kuitenkin siinä vähässä mihin pystymme muutamaan asiaan. Ensiksikin lähestymme sitä minkä ja millaisen profeetan oli määrä tulla tähän maailmaan ja myös kuvaa Jeesuksen henkilöstä. Ehkä jopa jäämme tähän yhteen kysymykseen. Katsokaamme mihin ajatuksemme meitä vievät.

Vanhan testamentin lupaus.
Päivän tekstissä on viittaus israelilaisten, ja tuossa vaiheessa jo juutalaisiksi muodostuneen kansan suuren opettajaan Mooseksen sanoihin ja lupaukseen tulevasta profeetasta jonka sanoja pitäisi kuulla. Mooses on sanonut nuo Herralta kuulemansa sanat ennen kuolemaansa ja ne jotka näkivät Jeesuksen muistivat aivan varmasti nuo sanat, tai ainakin he muistivat nuo sanat hänen kuolemansa jälkeen. Viidennestä Mooseksen kirjasta voimme lukea tuo lupauksen: ”Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi, minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä hänen puhuttavakseen annan.” Sitten kuulemme vielä kovan ukaasin: ”Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä vaadin tilille sen miehen.”

Huomaamme miten mieskeskeisessä maailmassa tuolloin on eletty, varmasti tuolle tilille joutuvat myös kaikki naisetkin. Vanha testamentti on meille kovin vaikea eikä sitä aina ensimmäisenä lähdetä tulkitsemaan. Ensimmäiset kristityt kuitenkin lukivat sitä ja etsivät sieltä lupauksia ja ennustuksia. Tänäkin päivänä jokaisen sananpalvelijan pitää selvittää se mikä on hänen suhteensa Vanhaan testamenttiin ja mikä on Uuden ja Vanhan testamentin suhde toisiinsa.

Niin… Ensimmäiset kristityt etsivät Vanhasta testamentista lupauksia ja ennustuksia. Viittauksia näihin ennustuksiin löydämme paljon erityisesti Matteuksen kertomuksesta. Osa niistä voi tuntua luontevalta, mutta osa todella kaukaa haetulta. Tämänpäiväinen viittauksemme on kuitenkin jo kirjattu ylös Johanneksen kertomukseen eikä pidä epäillä etteivätkö ihmiset olisi todella ajatelleet noin Jeesuksen nähdessään. Jeesuksen aikalaisilla on tuossa tilanteessa vahva kokemus jostain merkittävästä, ja myös kokemus jostain suuresta henkilöstä.

Jeesuksen itseymmärrys
Me kukin tahoillamme mietimme monia asioita ja voimme olla varmoja siitä että kaikkien aikojen ihmiset ovat niin tehneet. Emme saa ajautua sellaiseen harhaan että tiedon määrä, tiedon saatavuus, tiedon valtatiet ja kaikki mitä on niin kovin helposti saatavilla on jotenkin erityistä. Tietysti se on sitäkin, mutta loppujen lopuksi villakoiran ytimessä on aina sama asia. Pieni ihminen siellä on joka etsii turvallisuutta ja lohtua elämäänsä, keinoja jaksaa eteenpäin, asemaansa ja suhdetta muihin ihmiseen. Haluaisimme olla onnellisia ja jättää jälkeemme jotain. Ehkä se on nykyään vaikeampaa. Syöminen on vaikeampaa ja teknisessä mielessä elämän leipä on kovin monimutkainen asia. Ihmissuhteemme ovat monimutkaisempia ja vaikka sinulla olisi tuhat tai jopa 5000 ystävää voit olla yksinäinen ja lohduton ihminen vailla yhtään oikeaa ystävää joka viime kädessä ymmärtää perimmäiset kysymyksesi, halusi olla onnellinen, löytää todella tärkeitä ystäviä, löytää elämän tarkoitus ja omaan arkeesi juuri se mitä kaikista eniten haluat.

Niin huomio… 5000 on tärkeä luku tässä yhteydessä; se tietysti viittaa päivän evankeliumin kuvaamien ruokittujen ihmisten lukumäärään, mutta se viittaa monen nykyihmisen elämän lohtuun Facebook-maailmaan. Tuossa maailmassa voi olla tasan 5000 ystävää eikä yhtään enempää. Jeesuksella on tuossa 5000 ystävää jotka eivät tuossa oikein halua ymmärtää häntä.
5000 ystävää on paljon ja sellainen joukko voi tehdä jotakin pienen kuninkaan, tai ainakin saada jonkun luulemaan niin että olisi pieni kuningas. Lähestymme vaalien aikaa ja joka on vähänkin kärryillä tilanteesta on kuullut että internetin maailmassa toimiminen on nyt tärkeää. Monella kansanedustajalla on 5000 facebook-kaveria ja vielä useammalla eduskuntaa pyrkivällä on myös 5000 kaveria. Sattumaako vai ei? Siis tämä viidentuhannen yhteys päivän tekstiin. Tulee mieleen eräs nuoro kansaneustaja-ehdokas vuonna 1995 Helsingin vaalipiiristä. Hän halusi tuolloin itselleen 5000 ystävää jotta pääsisi eduskuntaan.  Silloin ei ollu facebookin  maailmaa ja ääniä hän sai vain kymmenesosan haluamastaan.

Facebook on raadollinen maailma ja näyttää ihmisen aina kaikista ahneimmillaan. Jos jollain on 5000 ystävää täynnä ja haluaisi mukaan vielä jonkun omasta mielestään tärkeän, todellakin omasta mielestäsi tärkeän ihmisen kaveriksesi niin silloin hänen  pitää poistaa yksi kaveri listalta jotta se tärkeämmäksi kokemasti mahtuu mukaan.

Varmasti kaikki ehdolla olevat suhteellisen varmasti haluavat pieneksi kuninkaaksi eli eduskuntaan ja kukaan heistä tuskin käyttäytyisi kuten Jeesus käyttätytyy päivän tekstissä. Ajatellaanpas tilannetta. Olet kovin suosittu ja sinulla on nuo 5000 ystävää. Puhut monista asioista. Haluat että ihmiset toimisivat toisiaan kohden oikein hyvin. Näet paljon vaivaa ja julkaiset paljon ja herätät ihmisissä hyvän omatunnon ja saat heidät toimimaan oikein. Saat ihmiset etsimään yhteyttä vanhoihin ystäviin ja yksinäisiin ihmisiin ja unohdettuihin sukulaisiin. Voit saada ihmiset jopa syömään terveellisemmin. Voit kokea jopa että sinulla on kannattajia jotka puhuvat sinun nimissäsi ja linkittävät juttujasi omille sivuillesi. Alat saada nimeä ja mainetta. Saatat hyväksyä jopa ajatuksen että olet onnistunut herättämään ihmisissä jotain hyvää. Ehkä hyväksyt ajatuksen että jospa sittenkin. …Voisinhan minä paremmin vaikuttaa jos olisin vaikka kansanedustajana.

Mutta sitten alatkin näkemään ihmisten lävitse ja heidän tarkoitusperiensä lävitse. Jopa kokemus siitä että sinun ajatuksiasi käytetään väärin kasvaa ja näet todellakin ihmisen perimmäisen luonteen. Joku haluaakin hyötyä juuri sinusta. Sinusta tulee välikappale ja moni ajattelee että olisipa mahtavaa jos minä olisin jonkun tietyn ihmisen ystävä. Hän saisi sanoa että minäpäs tunnen hänet ja hän miettii jo jotain palvelusta minkä tuo henkilö voi tehdä. Sinusta halutaan kuuluisa että joku voi siusta hyötyä.
Aivan varmasti Jeesuksella oli tällainen kokemus päivän evankeliumin loppulauseiden kuvauksessa. ”Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.”

Jeesuksen kokemus ja meidän kokemuksemme
Tuo äskeinen voi kuulostaa tutulta. Se oli Jeesuksen kokemus ja päivän evankeliumin loppusanat on helppo sovittaa siihen käsitykseen että hänellä oli vahva kokemus siitä mikä hänen tehtävänsä oikeasti olisi.  Ja nuo sanat toimivat myös aitouskriteerinä. Ristiriitainen kokemus ja konflikti kuvaa jotain mikä on totta aina enemmän kuin kiiltokuva, sillä elämä ei ole mikään kiiltokuva. Onnellisen elämän löytäminen tai onnellisen olotilan tajuaminen vaatii aina pettymyksiä ja murheita pitää jokaisen kokea. Kun etsimme Jeesuksesta kanssakulkijaa omaan elämäämme ei meidän pidä etsiä sitä maineen ja kunnian miehestä vaan lopulta aivan tavallisesta ihmisestä joka voi jakaa kokemuksemme. Ehkä päätämme ajatuksenjuoksumme päivän virren sanoilla:

Jeesus, askeleesi, painoit pintaan maan. 

Työn ja uupumuksen tulit tuntemaan.

Iloitsit ja itkit, ystäviä hait...

Amen.

Laitetaanpas loppuun aivan vähän tuntemattomampi versio Dietrich Bonhoefferin laulusta "Von Guten Mächten Wunderbar geborgen." Angela Wiedel und Münchener Mariechor.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Saarna Laskiassunnuntaina 02 mars MMXIX. Katse Korinttiin päin. Epistolasaarna.



Saarna 02 mars MMXIV
Laskiaissunnuntai mmxiv
"Korintin menoa."
Esto mihi — Jumalan rakkauden uhritie
Epistolasaarna
Omelia DOCG



Saarnateksti
Päivän epistola
1. Kor. 13
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
    Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
    Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
    Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
    Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Päivän evankeliumiLuuk. 18: 31-43
Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: ”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.
    Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!” Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.


Johdanto. Roolit ja roolinvetäjät!

Rippikoulut ja rippikoululaiset ovat aina hyvin mielenkiintoisia asioita. Kuvaukset vanhanajan
 papeista ja rippikoululaisista ovat aina herkullista kuultavaa ja hyvin palkitsevaakin.
Sieltä löytyy aina asioita jotka ovat tutun kuuluisia. Mutta mitä löytyy noiden ihmisten pinnan
alta onkin toinen juttu. Sieltä löytyy nimittäin monesti aivan samat asiat oli ikäluokka ja
 aikakausi sitten mikä tahansa. Rippikoululaisille tai joillekin rippikoululaisille joutuu joskus
 sanomaan että ”Sinä et tee yhtään minkäänlaista vaikutusta tuollaisella käyttäytymisellä, tai
 ainakin näin joutuu poikkeuksetta sanomaan jokaiselle ryhmälle kun ei aina voi eikä pysty
kohtaamaan yksittäistä nuorta riittävän turvallisella tavalla.

Mutta yhtä kaikki! Monet ovat erilaisten roolien ja naamioiden vankeja jo pienestä pitäen. Ja
ikävä kyllä on asia myös niin, että näistä rooleista on niin vaikea päästä koskaan eroon ja 
vanhemmiten niissä vain vahvistuu. Kovis voi olla aina kovis ja löydämme seurakuntien maailmoista hengellisiä koviksia jotka ovat kutienkin sisältä heikkoja ihmisiä. Ja monta muuta monenlaista löydämme ihmisestä, mutta vanhemmiten ja vanhemmille ihmisille tulee vian kynnys korkeammaksi sanoa niin: ”Sinä et nyt kuule tee minuun mitään vaikutusta tuollaisella käyttätymisellä ja tuollaisella toiminnallasi.”

Katse Korinttiin päin. 

Joillekin saattaa vielä olla tuttu sanonta ”Yhden sortin Korintin seurakunta.” Ainakin joskus ja
 joissain porukoissa tuota sanontaa on käytetty. ”Yhden sortin Korintin seurakunta.” Mitä sillä on oikein tahdottu sanoa?


Lyhyesti sanottuna noilla sanoilla on haluttu kuvat eripuraista joukkoa ja nimenomaan seurakuntaa. Sitä käytettiin ennen vanhaan aikoina jolloin seurakunnissa meilläkin oli varsin vähän työntekijöitä ja pienimmillä paikkakunnilla virastoakin hoiti minkä muilta töiltään ja monesti yhteiskunnallisilta riennoiltaan pappi kerkesi. Mutta mitä se oikein tarkoitti?

Sillähän viitataan Apostolien tekojen aikaiseen seurakuntaan, Paavalin itsensä perustamaan Korintin seurakuntaan joka Uuteen testamenttiin tallentuneiden tietojen perusteella oli hyvinkin riitaisa paikka ja jossa oli hyvin moninaista joukkokuntaa. Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä, josta päivän saarnatekstimmekin on, puhuu paljon asiasta kuten toinenkin kirje, toisen korinttilaiskirjeen nimellä kulkeva kirje, joka itse asiassa sisältää taitavasti yhteen liitettynä katkelmia neljästä eri kirjeestä. Että kirjeen vaihtoa käytiin hyvin paljon ja se oli välillä hyvinkin kovasanaista.

Paavalin julistama kiristinusko oli tullut maailmaan joka oli täynnä vanhoja uskontoja ja uskomuksia. Paavalin saamat käännynnäiset olivat monet juutalaisia ja monet vanhojen uskontojen entisiä kannattajia, olipa joukossa elämäntapasuuntausten, lähinnä uskonnottomien filosofioiden kannattajia, mukaan eläneitä antiikin ajan ihmisiäkin. Paavali tunsi nämä kaikki oikein hyvin.

Jollain tavalla oma aikamme on hyvin selkeästi verrannollinen Korintin seurakunnan tilanteeseen ja vähän laajemmaltikin. Kristinusko elää tilanteessa jossa se ei pitkään ole ollut ainoa uskonto täällä  Suomessakaan. Pitää myös muistaa, että näihin päiviin asti, tai sanotaanko vanhempiemme ja isovanhempiemme aikaan asti, vanhat suomalaiset uskomukset ja menot ovat eläneet hyvinkin voimakkaasti.

Päivän keskeinen tarkastelukohtamme ei kuitenkaan ole tässä ja näissä asioissa. Mikä tahansa yksittäinen seurakunta voi olla ”yhden sortin Korintin seurakunta” aivan muutenkin.


Vähän psykologisointia

Päivän keskeinen tarkastelukohtamme ei kuitenkaan ole tässä ja näissä asioissa. Mikä tahansa yksittäinen seurakunta voi olla ”yhden sortin Korintin seurakunta” aivan muutenkin. Se paikka kantoi rasitteenaan niitä asioita ja uskomuksia jotka olivat tulleet niiden ihmisten mukana jotka olivat tulleet kääntyneiksi hänen julistamaansa oppiin ja uskoon. Kaiken lisäksi siellä näyttää olleen hyvin vahvoja persoonia ja kaiken keskellä kaikista olennaisin tuntuu unohtuneen.

Päivän epistolateksti ja aivan erityisesti se kokonaisuus jonka se huipentaa puhuu juuri siitä mitä äsken yritimme tavoitella. On tapahtunut uutta ja monelle merkityksellistä ja vanhat asiat tuovat painolastia joka vaikeuttaa jokapäiväistä kanssakäymistä ja yhteistä elämää uudessa joukossa. Sekalainen joukko sekalaisine ajatuksineen siinä vain yrittää tulla toimeen keskenään. Ja juuri Paavalin puhe rakkaudesta, kaiken ylittävästä mielenlaadusta, on tarkoitus olla lääke kaikkiin Korintin seurakunnan vaivoihin ja avain uuteen ja parempaan kanssakäymiseen. Ehkä korinttilaiset saivat lopulta rauhan, mutta ajatus on jäänyt elämään ja uusia yhden sortin Korintin seurakuntia nähdään aina ja kaikkialla aina Herramme paluuseen ja maailmanhistoriamme päätökseen saakka.

Olisiko asia sitten näin helppo selittää? Tietyllä tavalla se on, nimittäin jos haluamme ymmärtää asioita ihmisjoukon näkökulmasta. Mutta kun joukko koostuu aina erilaisista ihmisistä joilla on myös muitakin painolasteja kannettavanaan. Näistä asioista ei Paavali juuri puhu vaikka olisi voinut olla hyvinkin taitava ihmisen tuntija jos olisi saanut käyttöönsä sellaisia työvälineitä jotka ovat olleet kaikkien 1900-luvulla eläneiden ihmisten ja sen jälkeen syntyneiden käytössä, melkein jokamiesoikeutena. Hän ei ymmärtänyt sellaisia asioita kuin alitajunta, piilotajunta eikä varmasti sitä, miten lapsuus ja lapsena koetut asiat vaikuttavat ihmisessä hänen koko elinaikansa.


Vähän enemmän psykologisointia.


Varmastikin Paavalille ihminen jonka varsin helposti tunnistaisimme puutteellisen ja rasittuneen tiedonkäsittelyn raskauttamaksi ihmiseksi olisi pelkkä hysteerikko, lähinnä sellainen. Me taas voimme ymmärtää sellaista ihmistä hyvin, ihmistä joka antaa vaikutelman siitä, että hän ei kuuntele mitään eikä mikään tunnu menevän perille. Ihmiseen joka aina tokaisee jotain täysin asiaan kuulumatonta sanoo hänelle mitä tahansa. Tuon ihmisen päässähän käy itse asiassa valtava tietoliikenne ja häneltä vain puuttuu korjaava ohjelma. Häntä ei ole hoidettu eikä kuunneltu eikä hän ole päässyt katsomaan oman elämänsä peiliin.

Sellaisia ihmisiä on ollut aina samat ongelmat ovat olleet ihmisen mukana jo Paavalin ajoista saakka ja jo paljon aikaisemminkin. Emme voi mitään sille että niin vain käyttäytyy ihminen jolla on syyllisyydentuntoja ja joka on kohdannut henkistä väkivaltaa lapsuudenkodissaan, parisuhteissa ja omassa perustamassaan perheessä ja monessa muussa paikassa, ja lukematon joukko hienosyisempiä asioita kuten vaikkapa liioiteltu syyllisyyden tunto siitä, että on vaikka aiheuttanut toiminnallaan jonkun kuoleman tai sairastumisen. Eikä aina pelkkä liioittelukaan. Ihmisten joukoissa on aina sellaisia henkilöitä jotka kantavat mukanaan todella synkkiä salaisuuksia. Joskus on joku voinut sanoa toiselle että hyppää järveen tai hyppää junan alle, ja sitten joku on hypännyt järveen ja hukkunut ja pahaa jälkeähän juna tekee. Sitten vain on sanottu, vaikka taustalla onkin ollut kahden ihmisen kanssakäymistä, että se vain meni sinne järveen ja se toinen sinne junan alle.

Olemmeko tulleet ajatelleeksi millaisessa helvetissä jotkut lähimmäisemme saattavat elää? Mitä tahansa mitä sanomme tuntuu loukkaukselta koska se tuo mieleen jonkin kipeän asian. Tällainen on ihminen kun näinkin vähän katsomme pinnan alle. Ja sitten kun seurakunta on paikka johon kaikki ovat tervetulleita niin ei ole mitenkään ihmeellistä, että ne ovat aivan täynnänsä vaikeita ihmissuhteita, ja nyt emme puhu pelkästään kirkkomme seurakunnista ja niiden työyhteisöistä. Jotkut vaihtavat työpaikkaa vaikeiden henkilöstösuhteiden takia vain pettyen koska saattavat löytää vielä vaikeampia paikkoja. Jotkut seurakuntalaiset jättäytyvät pois kaikesta toiminnasta jonkun tai joidenkin takia loppuiäkseen.

Voismme puhua näistä asioista loputtomasti ja aina löytäisimme niiden takaa kärsivän ihmisen joka aivan monesti on roolinsa vanki ja hän yrittää esittää jotain. Oli hän sitten hengellinen kovis tai vähän enemmän hysteerikko ja sählättäjä, yhteistä heillekin on aina monesti lähes täydellinen rakkauden puute, he eivät ole sitä oikeasti kokeneet eivätkä sitä myöskään osaa antaa.


Eikö evankeliumi vapautakkaan

Sitten sanotaan vielä että ihminen on vapautunut kaikista painolasteistaan tultuaan uskoon ja otettuaan vastaan Jeesuksen Kristuksen. Mutta kun asia ei aina olekaan näin. Eikö hän vapautunutkaan, eikö vanhaa pyyhittykään pois, eikä hän saanutkaan uutta käyttöjärjes-telmää? Evankeliumin voima ja Jeesuksen seura on voimakasta, joskus järisyttävääkin lääkettä ja monesti näyttää että ihminen ei vapaudukkaan vanhoista painolaisteistaan eikä pysty jättämään roolejansa ja naamioitansa.

Puhumme nyt tietyllä tavalla armonjärjestyksestä. Entisaikojen kristityt, eikä siitä nyt niin kauan aikaa enää ole puhuivat armosta ja armonmurroksesta. Ihminen saattoi kysyä sitä onko hän saanut syntinsä anteeksi ja onko kaikki varmasti kunnossa. Uskonpuhdistajammekin kyseli kyselemästä päästyään sitä onko hänellä armollinen Jumala. Ihminen tuntuu olevan kuitenkin rakennettu sillä tavalla, että hän katsomasta katsottuaan katselee taaksepäin. Samalla hän myös katselee vanhoja painolastejaan ja ottaa joskus käyttöönsä ne vanhat roolinsa ja naamionsa. Ei sellainen ihminen elä Kristuksessa eikä hänellä aina ole myöskään Kristuksen mieltä.

Päivän epistolateksti on varsin hyvä mittanuora tiettyyn asiaan. Nimittäin siihen että mistä tunnistamme yhteisön jossa rakkaus ei oikealla tavalla vallitse. Sen avulla tunnistamme myös ihmisen joka kaikesta huolimatta on roolinsa ja vanhojen painolastiensa vanki. Mutta samalla se on myös lääke, mutta hyvin hitaasti tehoava lääke. Sitä on vain toistettava ja jonkun pitää aina uudestaan ja uudestaan selittää se ja tuoda se eläväksi ja joskus se on tehtävä eläväksi kertomalla miten rakkaudettomia olemme, miten ymmärtämättömiä olemme.

Nyt lähestymme saarnamme loppua. voimme miettiä itseämme ja maailmaamme jossa elämme seuraavien mestarin sanojen, päivän evankeliumitekstin sanoin: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä joka palvelee minua.

Voisimme tietysti tässä ja nyt vain todeta, että palaamme asiaan paremmalla ajalla ja ehkä sitten ensi kerralla. Ihminen ja sairausten koettelema ihminen joutuu joskus käyttämään useitakin lääkkeitä ja jotkut lääkkeet tehostavat toisten lääkkeiden toimintaa. Evankeliumin pitäisi olla lääkettä ja sitä se voi olla, aidot mestarin sanat. Tänä päivänä päivän tekstit tukevat toisiaan. Kohtaamme evankeliuiin sanan ja sanan selityksen. AMEN.