Saarna 17 nov MMXIII
Perheen sunnuntai
Antaisiko Jeesus laittaa ketsuppia kalasoppaan?
Perhe, Jumalan luomislahja
Grande omelia
Evankeliumi:
Mark. 10: 13–16
Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän
koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus
närkästyi ja sanoi heille: »Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö
heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota
Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.» Hän otti
lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.
Ensimmäinen näytös. Suuren laulunikkarin kotona.
Aivan
aluksi on kysyttävä yksi kysymys. Tuo kysymys joka on päivän
saarnakäsikirjoituksemme otsikkona. Nimittäin: ”Antaisiko Jeesus laittaa
ketsuppia kalasoppaan!” Teemme tuo kysymyksen mutta ennen kuin matkaamme
Galileaan niin viivähdämme parissa hetkessä täällä kotomaassamme tässä ajassa
ja ajassa pari sukupolvea sitten.
Mutta asiaan ja juonenkulkuun ennen kaikkea. Jotkut
vain on ovat sellaisia! Välittömiä ja rajoja rikkovia ihmisiä. Ihmisiä joissa
vakava ja hauska yhtyvät ennen näkemättömällä tavalla. Yksi tällainen henkilö
oli Reino Helismaa, mies joka on säveltänyt ja sanoittanut laulun ”Päivänsäde
ja menninkäinen. Tuon laulun jonka Tapio Rautavaara on unohtumattomalla tavalla
tulkinnut. Helismaa oli suuri lasten ystävä ja yleensä koulupäivän jälkeen
hänen kodissaan, hän kun työskenteli paljon kotonaan, oli joskus paljon pieniä
vieraita, eikä hän koskaan työntänyt heitä pois luotaan. Tietystikään kaikki
vanhemmat eivät moisesta tykänneet.
Kuvaavaa
oli sekin että jos joku lapsi oli lähiseudun lapsi oli kateissa löytyi hän
aivan varmasti Helismaan luota. Iltapäivä kulki soiton ja laulun merkeissä ja
ehkäpä tuo Päivänsäde ja mennikäinenkin on voinut syntyä pienen
iltapäiväsession tuoksinassa kun suuri laulun mestari, hauskan ja vakavan
mestari, on katsellut pienten lasten puuhastelua. Ja sanotaan, että ankara
tupakkimies Helismaa unohti tuskansa aina iltapäivisin kun hänellä oli pieniä
vieraita koti täynnä. Tästä pienestä kuvasta joka eteemme avautuu löydämme
jotain meille hyvin tuttua kun vain hetkeksi rauhoitumme.
Toinen
näytös. Pieni sutaisu kesäkuun illassa.
Tänä
vuonna kesäkuun neljästoista päivä internetissä julkaistiin muuan kirjoitus
joka sai viimein valtaisan huomion. Lopulta kirjoituksen kävi lukemassa monisatatuhatuhatpäinen ihmisjoukko, ja kirjoitus on toistaiseksi kerännyt yli 90 000 peukutusta. Muuan tamperelainen mies oli sanojensa mukaan ohimennen
”sutaissut” kirjoituksen nettiin, ja lähtenyt omien sanojensa mukaan
lähikapakkaan katsomaan kavereitaan. Hämmästys oli sitten ollut valtaisa
kotiintulon jälkeen. Kirjoitus oli tietysti sitten listan kärjessä, ja sitä oli
jaettu toisille internetin käyttäjille valtaisia määriä. Ja siitä puhutaan
tänäänkin, ja toivottavasti moni on ottanut siitä opikseen.
Kirjoitus
käsitteli lapsen päivää ja sitä miten suuri keljutus lapsella saattaa tänä
päivänä olla. Kirjoitus oli otsikoitu normaalin luonnonmukaisella tavalla,
mutta asiayhteydessä siinä ei ole mitään pahaa. Toisaalta kirosanojen alkuperää
ja dynamiikkaa miettiessä tiettyjä yhteyksiä tosinaan ihmettelee, varsinkin
tuon sanan kohdalla. Mutta se on sana jota käytetään paljon ihan vintiöstä
vaariin.
Tuo
Veikko Sorvaniemen kirjoitus puhui enemmän kuin tuhat ja yksi
sosiaalipolitiikan väitöskirjaa ja se on jo sinänsä yksi Suomen kielen käytön
muistomerkki jo nyt. Tuskinpa koskaan kukaan on pystynyt tekemään sellaista
roolinottoa siihen maailmaan jonka on itse jo unohtanut, mutta jonka on itse
lapsena kerran elänyt. Otamme siitä yhden esimerkin joka kuvaa ruokailua
päiväkodissa sen jälkeen kun on pitänyt ensin syödä aamulla väkisin pahaa
aamupuuroa:
” Lounaaksi on kalasoppaa. Se onkin hyvää,
ilahtuu ihmistaimi. Lapsi pyytää ketsuppia kalasoppaan, vaarikin laittaa aina
ketsuppia kalasoppaan. Ei siihen kuulu laittaa ketsuppia, sanoo täti. Lapsi ei
ymmärrä, miksi ei muka kuulu? Vaarikin laittaa. Ei vaan kuulu, perustelee
ammattikorkeakoulun käynyt kasvatusalan ammattilainen ja työntää lautasta
lähemmäksi.”
Sorvaniemi
puhuu asiaa joka tulee noteerata tänään kun vietämme tätä pyhäpäivää ja sen
jumalanpalvelusta perheen sunnuntain sisällöllä. Aivan varmasti löydämme päivän
evankeliuminkin sisällöstä jotain käy yhteen tuon äsken kuvailemamme
kirjoituksen kanssa. Nimittäin lasten ja aikuisten maailmassa on jotain aivan
sovittamatonta…
III
näytös. Mennäänpä hetkeksi Galileaan
Päivän
evankeliumi on kaikille tuttu, ja jokainenhan on kuullut sen ensimmäistä kertaa
jo oman kasteensa aikana. ne sanat jotka väitetään Martti Lutherin sanomiksi
eivät ole aivan perättömiä. Martin kun sanotaan väittäneen, että pieni lapsi
kyllä meille käsittämättömällä tavalla ymmärtää mitä hänelle sanotaan.
Nykyaikainen aivotutkimus hieman puoltaa tätä väitettä. Hyvin pieni lapsi
aistii ja rekisteröi tunnelman ja tapahtumanakin jossa on useita henkilöitä.
Hän aistii ilmapiirin ja kun tutkimus vielä kehittyy niin voimme vain hämmästyä
niistä tuloksista joita vielä kuulemme.
Että
jos pienestä pitäen lapsi aistii vain epäluuloa, ahdistusta ja huonoa
ilmapiiriä niin ei siinä kovin hyviä eväitä kenellekään anneta. Sitten
ollaankin tilanteessa jota tuo tamperelaismies hyvin kuvasi.
Mutta
nyt takaisin päivän evankeliumiin ja mennäänpäs sitten Galileaan. Jeesuksen ja
lasten kohtaamisessa ja tuossa yhteydessä aistimme jotain hyvin kuvaavaa. Siinä
kaksi maailmaa törmäävät yhteen tavalla josta löydämme jotain aivan
ensimmäisestä tänään eteemme tuomasta näystämme ja tuosta toisesta jossa
kuvataan pienen lapsen tuntemuksia.
Vain
aito ja välitön ihminen voi toimia kuten Jeesus toimi. Ja jos emme ole ajatelleet
asiaa sitä kantilta, että millaisen miehen luo he niitä lapsia oikein toivat?
Meillä jokaisella on tietty ennakkomaine, jos näin halutaan tuota sanaa
käyttää. Joitakin on vaikea lähestyä ja joidenkin luokse on helpompi päästä.
Tuskinpa vanhemmat olisivat tuoneet lapsiansa Jeesuksen luo jos hän olisi ollut
tärkeilevä ja omasta asemastaan niin tarkka ja muutenkin turhantärkeä.
Jeesus
oli nimittäin uskon mies jolle mikään inhmillinen ei ollut vierasta. Hän oli
täydellinen vastakohta moralisteille, omien pelkojensa ja sääntöjensä
maailmassa eläville ihmisille jotka eivät ole koskaan oikealla tavalla
edistäneet Jumalan valtakunnan asiaa; evankeliumin riemuvoittoa. Ja voimme olla
varmoja siitä, että näkymä jonka nuo Markuksen kymmenennen evankeliumin kolme
jaetta avaavat toistui kaikkialla tuon jälkeen minne hän menikin. Ja kun
ajattelemme Jeesusta ennen hänen julkista toimintaansa niin tuo näky lasten
kanssa puuhailevasta miehestä avautuu eteemme. Jeesuksen työpaja oli aivan
varmasti täynnä lapsia iltapäivisin niin että hänellä ei aina välillä ollut
edes rääpyä tehdä töidä. Tässäkään ei ole mitään uutta. Tuollaisia kuvauksia on
vieraskielisissä hartauskirjoissa ja siinä maailmassa jossa pappi puhuu hyvin
pienelle seurakunnalle, seurakunnalle joka on aina sunnuntaisin melkein
täysimääräisesti koolla.
Näin
voimme mekin tänään kuvitella. Ja monelle moralistille, sellaisellekin joka
pitää itseään mukamas hyvänä kristittynä, olisi aivan varmasti kauhea pettymys
jossa aivan oikea Jeesus aivan oikeasti tulisi kylään tai luoksemme. Hän ei
pukeutuisi kuten odotimme eikä hän puhuisi kuten odotamme ja tuskinpa hänellä
olisi edes virsikirjaa mukana. Mutta jokainen saa odottaa sellaista Jeesusta
kuin hän tarvitsee. Kysymmepä vain: miten odotuksemme ovat noin yleensä toteutuneet?
Kaikessa
julistuksessa on se vaara, että hoetaan vain sanoja. Sanoja sovituksesta tai
siitäkin että ”Anna Jeesuksen tulla asumaan luoksesi.” Sitten ei mietitä kovin
tarkasti, jos kohta ollenkaan, sitä mitä se tarkoittaa… Ikään kuin nuo hoetut
sanat riittäisivät. Olisikohan niin että kun Jeesus tulee asumaan luoksesi niin
silloin se ketsuppipurkki todellakin avataan ja sitä laitetaan muuhunkin kuin
kalakeittoon. Niin tuo ketsuppipurkin avautuminen tarkoittaa jääkiekkokielessä
sitä, että niitä maaleja tulee sitten ja monta tuleekin. Siinä tilanteessa
omien pelkojensa ja uskomustensa vanki voi vapautua ja ymmärtää millainen
vallankumous se onkaan että Jeesus tulee asumaan luoksesi ihan oikeasti.
Silloin alkaa elämänilon aika ja ihmiset voivat ihan oikeasti uudistua ja
ymmärtää sen mitä Jeesus on kerran heidän puolestaan tehnyt.
IV näytös
Jeesus,
ketsuppi ja kalakeitto?
Lopuksi
on sitten vastattava alussa esitettyyn kysymykseen. Antaisiko Jeesus laittaa
ketsuppia kalakeittoon? Kysymykseen on helppo vastata. Raamatun ajan Jeesus ei
laittaisi ketsuppia kalakeittoon sillä uutta maailmaa ei oltu vielä löydetty.
Ei siinä kalakeitossa ollut myöskään perunaa, tuota Andien vuoriston lahjaa
koko ihmiskunnalle, eikä tietenkään tomaattia joka tuli vanhaan maailmaan vasta
noin 500 vuotta sitten.
Mutta
nykyajan Jeesus olisi varmasti antanut niin tehdä. Jeesus oli juutalainen mies
ja kyllä Israelissa, alkuperäisten siionistien jälkeläisten maassa, noudatetaan
tarkkoja ruokasäännöksiä. Kyllä siinä maassa perunoita ja tomaatteja
kasvatetaan. Varmasti hyvän ruuan ystävänä Jeesus saattaisi mielessään hieman
harmistella sitä, syömäriksi ja juomariksi kun häntä aikoinaan myös moitittiin,
ettei oltu tehty tomaattista kalakeittoa, ja että sitä pitää ruitsia soppaan
noin pikaruokamenta-liteetilla, mutta tuskinpa hän toruisi pienen ihmisen pientä
pyyntöä. Ja ottaisipa hän varmaan kulhollisen itsekin ja laittaisi sekaan
ketsuppia. Mutta onko merkillä sitten väliä, siitä ei pidä kiistelemän. Tietysti paras merkki on omatekemä ketsuppi joka on tehty lasten kanssa yhteinen päämäärä mielessä. AMEN.
Tämä saarna julkaistiin myös toisella areenalla ja sitä myös kommentoiitiin:
http://indy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/154140-antaisko-jeesus-laittaa-ketsuppia-kalakeittoon#comment-2403725
Tämä saarna julkaistiin myös toisella areenalla ja sitä myös kommentoiitiin:
http://indy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/154140-antaisko-jeesus-laittaa-ketsuppia-kalakeittoon#comment-2403725