sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Saarna Perheen sunnuntaina. 17 november MMXIII. “Antaisiko Jeesus laittaa ketsuppia kalasoppaan?”


Saarna  17 nov MMXIII
Perheen sunnuntai
Antaisiko Jeesus laittaa ketsuppia kalasoppaan?
Perhe, Jumalan luomislahja
Grande omelia


Evankeliumi:
Mark. 10: 13–16

Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: »Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.» Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.


Ensimmäinen näytös. Suuren laulunikkarin kotona.

Aivan aluksi on kysyttävä yksi kysymys. Tuo kysymys joka on päivän saarnakäsikirjoituksemme otsikkona. Nimittäin: ”Antaisiko Jeesus laittaa ketsuppia kalasoppaan!” Teemme tuo kysymyksen mutta ennen kuin matkaamme Galileaan niin viivähdämme parissa hetkessä täällä kotomaassamme tässä ajassa ja ajassa pari sukupolvea sitten.

Mutta asiaan ja juonenkulkuun ennen kaikkea. Jotkut vain on ovat sellaisia! Välittömiä ja rajoja rikkovia ihmisiä. Ihmisiä joissa vakava ja hauska yhtyvät ennen näkemättömällä tavalla. Yksi tällainen henkilö oli Reino Helismaa, mies joka on säveltänyt ja sanoittanut laulun ”Päivänsäde ja menninkäinen. Tuon laulun jonka Tapio Rautavaara on unohtumattomalla tavalla tulkinnut. Helismaa oli suuri lasten ystävä ja yleensä koulupäivän jälkeen hänen kodissaan, hän kun työskenteli paljon kotonaan, oli joskus paljon pieniä vieraita, eikä hän koskaan työntänyt heitä pois luotaan. Tietystikään kaikki vanhemmat eivät moisesta tykänneet.

Kuvaavaa oli sekin että jos joku lapsi oli lähiseudun lapsi oli kateissa löytyi hän aivan varmasti Helismaan luota. Iltapäivä kulki soiton ja laulun merkeissä ja ehkäpä tuo Päivänsäde ja mennikäinenkin on voinut syntyä pienen iltapäiväsession tuoksinassa kun suuri laulun mestari, hauskan ja vakavan mestari, on katsellut pienten lasten puuhastelua. Ja sanotaan, että ankara tupakkimies Helismaa unohti tuskansa aina iltapäivisin kun hänellä oli pieniä vieraita koti täynnä. Tästä pienestä kuvasta joka eteemme avautuu löydämme jotain meille hyvin tuttua kun vain hetkeksi rauhoitumme.


Toinen näytös. Pieni sutaisu kesäkuun illassa.

Tänä vuonna kesäkuun neljästoista päivä internetissä julkaistiin muuan kirjoitus joka sai viimein valtaisan huomion. Lopulta kirjoituksen kävi lukemassa monisatatuhatuhatpäinen ihmisjoukko, ja kirjoitus on toistaiseksi kerännyt yli 90 000 peukutusta. Muuan tamperelainen mies oli sanojensa mukaan ohimennen ”sutaissut” kirjoituksen nettiin, ja lähtenyt omien sanojensa mukaan lähikapakkaan katsomaan kavereitaan. Hämmästys oli sitten ollut valtaisa kotiintulon jälkeen. Kirjoitus oli tietysti sitten listan kärjessä, ja sitä oli jaettu toisille internetin käyttäjille valtaisia määriä. Ja siitä puhutaan tänäänkin, ja toivottavasti moni on ottanut siitä opikseen.

Kirjoitus käsitteli lapsen päivää ja sitä miten suuri keljutus lapsella saattaa tänä päivänä olla. Kirjoitus oli otsikoitu normaalin luonnonmukaisella tavalla, mutta asiayhteydessä siinä ei ole mitään pahaa. Toisaalta kirosanojen alkuperää ja dynamiikkaa miettiessä tiettyjä yhteyksiä tosinaan ihmettelee, varsinkin tuon sanan kohdalla. Mutta se on sana jota käytetään paljon ihan vintiöstä vaariin.

Tuo Veikko Sorvaniemen kirjoitus puhui enemmän kuin tuhat ja yksi sosiaalipolitiikan väitöskirjaa ja se on jo sinänsä yksi Suomen kielen käytön muistomerkki jo nyt. Tuskinpa koskaan kukaan on pystynyt tekemään sellaista roolinottoa siihen maailmaan jonka on itse jo unohtanut, mutta jonka on itse lapsena kerran elänyt. Otamme siitä yhden esimerkin joka kuvaa ruokailua päiväkodissa sen jälkeen kun on pitänyt ensin syödä aamulla väkisin pahaa aamupuuroa:

” Lounaaksi on kalasoppaa. Se onkin hyvää, ilahtuu ihmistaimi. Lapsi pyytää ketsuppia kalasoppaan, vaarikin laittaa aina ketsuppia kalasoppaan. Ei siihen kuulu laittaa ketsuppia, sanoo täti. Lapsi ei ymmärrä, miksi ei muka kuulu? Vaarikin laittaa. Ei vaan kuulu, perustelee ammattikorkeakoulun käynyt kasvatusalan ammattilainen ja työntää lautasta lähemmäksi.”

Sorvaniemi puhuu asiaa joka tulee noteerata tänään kun vietämme tätä pyhäpäivää ja sen jumalanpalvelusta perheen sunnuntain sisällöllä. Aivan varmasti löydämme päivän evankeliuminkin sisällöstä jotain käy yhteen tuon äsken kuvailemamme kirjoituksen kanssa. Nimittäin lasten ja aikuisten maailmassa on jotain aivan sovittamatonta…


III näytös. Mennäänpä hetkeksi Galileaan

Päivän evankeliumi on kaikille tuttu, ja jokainenhan on kuullut sen ensimmäistä kertaa jo oman kasteensa aikana. ne sanat jotka väitetään Martti Lutherin sanomiksi eivät ole aivan perättömiä. Martin kun sanotaan väittäneen, että pieni lapsi kyllä meille käsittämättömällä tavalla ymmärtää mitä hänelle sanotaan. Nykyaikainen aivotutkimus hieman puoltaa tätä väitettä. Hyvin pieni lapsi aistii ja rekisteröi tunnelman ja tapahtumanakin jossa on useita henkilöitä. Hän aistii ilmapiirin ja kun tutkimus vielä kehittyy niin voimme vain hämmästyä niistä tuloksista joita vielä kuulemme.

Että jos pienestä pitäen lapsi aistii vain epäluuloa, ahdistusta ja huonoa ilmapiiriä niin ei siinä kovin hyviä eväitä kenellekään anneta. Sitten ollaankin tilanteessa jota tuo tamperelaismies hyvin kuvasi.

Mutta nyt takaisin päivän evankeliumiin ja mennäänpäs sitten Galileaan. Jeesuksen ja lasten kohtaamisessa ja tuossa yhteydessä aistimme jotain hyvin kuvaavaa. Siinä kaksi maailmaa törmäävät yhteen tavalla josta löydämme jotain aivan ensimmäisestä tänään eteemme tuomasta näystämme ja tuosta toisesta jossa kuvataan pienen lapsen tuntemuksia.

Vain aito ja välitön ihminen voi toimia kuten Jeesus toimi. Ja jos emme ole ajatelleet asiaa sitä kantilta, että millaisen miehen luo he niitä lapsia oikein toivat? Meillä jokaisella on tietty ennakkomaine, jos näin halutaan tuota sanaa käyttää. Joitakin on vaikea lähestyä ja joidenkin luokse on helpompi päästä. Tuskinpa vanhemmat olisivat tuoneet lapsiansa Jeesuksen luo jos hän olisi ollut tärkeilevä ja omasta asemastaan niin tarkka ja muutenkin turhantärkeä.

Jeesus oli nimittäin uskon mies jolle mikään inhmillinen ei ollut vierasta. Hän oli täydellinen vastakohta moralisteille, omien pelkojensa ja sääntöjensä maailmassa eläville ihmisille jotka eivät ole koskaan oikealla tavalla edistäneet Jumalan valtakunnan asiaa; evankeliumin riemuvoittoa. Ja voimme olla varmoja siitä, että näkymä jonka nuo Markuksen kymmenennen evankeliumin kolme jaetta avaavat toistui kaikkialla tuon jälkeen minne hän menikin. Ja kun ajattelemme Jeesusta ennen hänen julkista toimintaansa niin tuo näky lasten kanssa puuhailevasta miehestä avautuu eteemme. Jeesuksen työpaja oli aivan varmasti täynnä lapsia iltapäivisin niin että hänellä ei aina välillä ollut edes rääpyä tehdä töidä. Tässäkään ei ole mitään uutta. Tuollaisia kuvauksia on vieraskielisissä hartauskirjoissa ja siinä maailmassa jossa pappi puhuu hyvin pienelle seurakunnalle, seurakunnalle joka on aina sunnuntaisin melkein täysimääräisesti koolla.

Näin voimme mekin tänään kuvitella. Ja monelle moralistille, sellaisellekin joka pitää itseään mukamas hyvänä kristittynä, olisi aivan varmasti kauhea pettymys jossa aivan oikea Jeesus aivan oikeasti tulisi kylään tai luoksemme. Hän ei pukeutuisi kuten odotimme eikä hän puhuisi kuten odotamme ja tuskinpa hänellä olisi edes virsikirjaa mukana. Mutta jokainen saa odottaa sellaista Jeesusta kuin hän tarvitsee. Kysymmepä vain: miten odotuksemme ovat noin yleensä toteutuneet?

Kaikessa julistuksessa on se vaara, että hoetaan vain sanoja. Sanoja sovituksesta tai siitäkin että ”Anna Jeesuksen tulla asumaan luoksesi.” Sitten ei mietitä kovin tarkasti, jos kohta ollenkaan, sitä mitä se tarkoittaa… Ikään kuin nuo hoetut sanat riittäisivät. Olisikohan niin että kun Jeesus tulee asumaan luoksesi niin silloin se ketsuppipurkki todellakin avataan ja sitä laitetaan muuhunkin kuin kalakeittoon. Niin tuo ketsuppipurkin avautuminen tarkoittaa jääkiekkokielessä sitä, että niitä maaleja tulee sitten ja monta tuleekin. Siinä tilanteessa omien pelkojensa ja uskomustensa vanki voi vapautua ja ymmärtää millainen vallankumous se onkaan että Jeesus tulee asumaan luoksesi ihan oikeasti. Silloin alkaa elämänilon aika ja ihmiset voivat ihan oikeasti uudistua ja ymmärtää sen mitä Jeesus on kerran heidän puolestaan tehnyt.

IV näytös

Jeesus, ketsuppi ja kalakeitto?

Lopuksi on sitten vastattava alussa esitettyyn kysymykseen. Antaisiko Jeesus laittaa ketsuppia kalakeittoon? Kysymykseen on helppo vastata. Raamatun ajan Jeesus ei laittaisi ketsuppia kalakeittoon sillä uutta maailmaa ei oltu vielä löydetty. Ei siinä kalakeitossa ollut myöskään perunaa, tuota Andien vuoriston lahjaa koko ihmiskunnalle, eikä tietenkään tomaattia joka tuli vanhaan maailmaan vasta noin 500 vuotta sitten.

Mutta nykyajan Jeesus olisi varmasti antanut niin tehdä. Jeesus oli juutalainen mies ja kyllä Israelissa, alkuperäisten siionistien jälkeläisten maassa, noudatetaan tarkkoja ruokasäännöksiä. Kyllä siinä maassa perunoita ja tomaatteja kasvatetaan. Varmasti hyvän ruuan ystävänä Jeesus saattaisi mielessään hieman harmistella sitä, syömäriksi ja juomariksi kun häntä aikoinaan myös moitittiin, ettei oltu tehty tomaattista kalakeittoa, ja että sitä pitää ruitsia soppaan noin pikaruokamenta-liteetilla, mutta tuskinpa hän toruisi pienen ihmisen pientä pyyntöä. Ja ottaisipa hän varmaan kulhollisen itsekin ja laittaisi sekaan ketsuppia. Mutta onko merkillä sitten väliä, siitä ei pidä kiistelemän. Tietysti paras merkki on omatekemä ketsuppi joka on tehty lasten kanssa yhteinen päämäärä mielessä.  AMEN.

Tämä saarna julkaistiin myös toisella areenalla ja sitä myös kommentoiitiin:

http://indy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/154140-antaisko-jeesus-laittaa-ketsuppia-kalakeittoon#comment-2403725


lauantai 2. marraskuuta 2013

Saarna Pyhäinpäivänä. 02 november MMXIII. "Suuren tietovuotajan jäljillä." Epistolasaarna.


Saarna Auran kirkossa 02 nov MMXIII
Pyhäinpäivä
Suuren tietovuotajan jäljillä
Pyhien yhteys
Epistolassaarna
Grande omelia omelia


Päivän evankeliumi: Matteus 5:1-12

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:

»Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
 he saavat lohdutuksen.

Autuaita kärsivälliset:
 he perivät maan.

Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.

Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.

Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.»

Saarnateksti:
Ilm. 7: 2–3, 9–17

Näin vielä yhden enkelin, joka nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta: »Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan.»

Minä näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä:

Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella,
hän ja Karitsa!

Kaikki enkelit seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan sanoen:

 Aamen.
 Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos,
 kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen.

Yksi vanhimmista kysyi minulta: »Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?» Minä vastasin: »Herra, sinä sen tiedät.» Hän sanoi minulle:

Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta.
 He ovat pesseet vaatteensa
ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
 Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, 
ja hän, joka istuu valtaistuimella,
on levittänyt telttansa heidän ylleen. Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko
 eikä paahtava helle.
 Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä
ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.


I näytös. Tietovuotoja maailmalla.
Tänä vuonna monet salaisuudet ovat tulleet julki. Ja viime päivinä täällä meidänkin perukoilla, jos maailmassa mitään perukoita enää löytyy, on paljastunut että meidän suomalaistenkin salaisia asioita on urkittu. Lopulta joku on aina vuotanut tiedon näistä operaatioista julkisuuteen. Tietokoneiden maailma kun toimii aika lailla eri tavalla kuin ihmisen pää ja mieli. Ihminen voi pitää salaisuuden koko elämänsä, ja viedä sen lopulta hautaankin. Ja joskus hän on sen hautaan vienyt vaikka tuota salaisuutta on kuinka yritetty urkkia. Ja joku ei ole sitten koskaan salaisuuksiaan kertonut vaikka häntä olisi julmasti kidutettukin.

Salaisiin tietojärjestelmiin jotka ovat sähköisessä muistissa päästään käsiksi, mutta kenenkään ei tarvitse tänäkään päivänä paljastaa mitään niin sanottua salaisuutta julkiseen tietoon ellei hän sitä itse halua. Ajatusten lukeminen on vaikeaa, ellei täysin mahdotonta, ja viisaimpiakin kallonkutistajia pystyy hyvin harjaantunut henkilö kyllä harhauttamaan.

Mikä pätee sähköisiin järjestelmiin pätee kyllä myös ihmismieleen. Aina kun jotain paljastuu on kyse tietovuodosta. Ajatellaanpas vain hetken millaisia salaisuuksia jotkin kanssaihmiset kantavat muistissaan ja kokemuksessaan. Eikä meidän tarvitse mennä kauaksi lähimmäistemme pariin, jokaisella on salaisuuksia. Mutta eihän kaikkea tarvitse todellakaan toisille kertoa.
  

II näytös. Päivän epistola on suuri tietovuoto.
Kun luemme Johanneksen ilmestystä, ja aivan erityisesti lukua 7, se on luku jota on totuttu lukemaan paljon hautaustoimituksissa, ei välttämättä heti tule mieleen tietty asia, se tietovuoto. Tuossa kappaleessa on nimittäin kyse mitä suurimassa määrin tietovuodosta.

Ehkä tämä puhe tietovuodosta tulee käsitettävämmäksi kun otamme vielä tähän sanat jotka voidaan kuulla hautajaisissa. ”Kuulemme nyt lisää Pyhää sanaa koko raamatun viimeisestä kirjasta, Uuden testamentin viimeisestä kirjasta, Johanneksen ilmestyksestä, sen luvusta 7. Se on taivasnäky.”

Ja täytyyhän sen olla tietovuoto koska kukaan ei ole tullut takaisin tuolta puolen kertomaan mitä siellä oikein on, ja mitä siellä tapahtuu. Se on voitu nähdä vain välähdysmäisesti kun verhoa on hetkeksi rajoitettu. Ja kun puhumme taivasnäystä niin tietenkin ymmärrämme että puhe taivaasta on entisaikojen ihmisten perua. Tulevan maailman elämä, ja se mitä siitä voimme Johanneksen tietovuodon perusteella jopa tietää, on jotain joka kyllä on jossain ”taivaassa.” Mutta sillä tavalla taivaassa, että voimme sanoa ihan jopa levollisen tietäväisin mielin: ”maailmankaikkeuden salaisissa paikoissa.”

Tämä kaikki, pieni viisastelukin, on tarpeen jotta ymmärrämme ensin näiden ihmismaailman salaisuuksien vuotamisen valossa suuremman ja kallisarvoisemman asian. Jos tulevan maailman elämästä on jotain tietoa meille vuotanut, niin eikö se ole itsessään merkki siitä, että se on.

Missä ihmisten maailman suurissa salaisuuksissa on kyse valtioiden turvallisuudesta, siinä Jumalan maailman salaisuuksissa on kyse vieläkin suuremmista asioista. Että salaisuuden verho kerran hetkeksi avautui, niin siinä ei ollut tarkoitus levittää turvattomuutta ja pelkoa. Sellaistahan meidän ihmisten maailmaan on tänä vuonna paljon tullut, ja voi hyvänen aika mikä kalabaliikki tälläkin pienellä perukalla, Suomenniemellä vielä asiasta lähipäinä nousee.

III näytös.  Johanneksen tietovuoto, korjaamme Johanneksen ilmestys...
Johanneksen ilmestyksen näyissä oli kyse jostain muusta. Unohdamme nyt koko kirjan selityksen josta on tehty niin paljon mitä kummallisimpia tulkintoja. Loppujen lopuksi siitä on mahdotonta tehdä mitään tulkintaa siitä kuinka ja missä järjestyksessä uusi luominen joskus tapahtuu ja mikä aikakausi sen on kokeva.

Enemmän vain ja ainoastaan pitäisi kiinnittää huomio niihin toivon näkyihin joita aivan erityisestä tänäinen tekstikappaleemme eteemme avaa ja tuo.

“Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta.
He ovat pesseet vaatteensa
ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin,
ja hän, joka istuu valtaistuimella,
on levittänyt telttansa heidän ylleen. Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko
eikä paahtava helle.
Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä
ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.”

Ensinnäkin voimme sanoa, että päivän epistolan tekstissä kuvataan taivaallista juhlaa, taivaallista jumalanpalvelusta. Ja tietenkin se tehdään tavalla jonka antiikin ajan ihminen voi tajuta. Jos tuo kuvaus tulisi tänään ja meidän aikanamme niin se voisi kuulostaa erilaiselta. Aivan aluksi erilaiselta, mutta kuitenkin lopulta saman sisällön paljastaen. Kyse on pelastuneiden joukon riemusta, Ja kuka tietää vaikka tuossa joukossa jossa on kaiken maailman väkeä on kyse yhdestä palveluksesta, sellaisesta palveluksesta josta voisimme käyttää jopa nimeä ”taivaaseentulo-palvelus.”

Että niitä vietettäisiin aina uudelle saapumiserälle, tällaiseenkin voivat ajatuksemme johtaa, ja ne saavat johtaa sellaiseen. Se ei missään tapauksessa ole villeimpien tulkintojen joukossa joita Johanneksen ilmestyksen eri kohdista on tehty. Eikä siinä ole mitään, ei siinä ainakaan pitäisi olla, mitään turvattomuuden ja pelon tunteita lietsovaa. Elikkä tämä tietovuoto jonka Johannes, tuo entisaikojen Julian Assange tai pikemminkin Edward Snowden, sai tehdä olikin oikein hyvä asia. Vai oliko sittenkään?

IV näytös. Hutba, kehotuksen sanoja.
Niin! Heitimme ilmoille yhden kysymyksen. Tai oikeastaan useampiakin. Oliko tuosta tietovuodosta koituva pelkästään hyvää, että kaikkialla olisi toivoa sen jälkeen. Nykyajan ihminen ei tajua aina sitä mistä pitäisi päästä ja mihin. Kun puhutaan laveasi pelastuksesta, ja jopa evankelioidaan ihmisiä joku voi sanoa ihan perustellustikin ”Mistä pitäisi pelastua?” Sanoppa hänelle sitten: ”No suuresta ahdingostapa tietenkin; ja päälle: ”Johannes 7!” Näinkin voidaan tietysti tehdä, mutta se ei aina ole kovin järkevää.

Elämme myös aikaa jolloin vedetään jyrkkiä rajoja ja aivan ennen näkemättömällä tavalla. Ennen pidettiin välttämättömänä, että eri kirkkokunnat, kristilliset uskomussuunnat käyvät keskenään vuoropuhelua. Nyt puhutaan uskonnon-vapaudesta ja painotetaan uskonnonrauhan merkitystä ja vuoropuhelua. Kohta varmaan painotetaan sitä, että pitäisi löytää enemmän niitä yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia asioita.  Niin on laita kristittyjen keskinäisessä kanssakäymisessä kuin niissä laajemmissakin yhteyksissä.

Johanneksen ilmestyksen ehkä syvällisin ilmestys, se jonka luemme luvussa 7, on vakavaa puhetta ja on jotain niin ihmiselle tavoittamatonta, että voi kysyä miten sinne saapumiserään sitten päästään. Joillakin on tietysti uskonvarmuus josta kovin laveasti kerrotaan. Siitä on kyllä varoitettu ja itsensä Mestarin suusta, siis Jeesuksen Kristuksen suusta. Jeesus itse asiassa kehottaa olemaan vuotamatta liikaa asioita julki. Toivottavasti asian tekee uskottavammaksi se, että Jeesus itse oli suuri salaisuus. Hän oli Jumalan tietovuoto ihmiskunnalle.

Pohdintamme lähenee loppuaan, vaikka voisimme tämän pienen johdannoksi jäävän hetken jälkeen jatkaa vaikka iltamyöhään. Omia sanojamme emme enää tähän tarvitse. Voimme jäädä kaikkien aikojen suurimman tietovuotajan rauhalliseen syliin, turvalliseen huomaan. Hänen huomaansa joka kehotti olemaan tuomitsematta, hänen huomaansa jolla vain oli varaa sanoa että aurinko nousee niin hyville kuin pahoillekin ihmisille, ja valaisee heitä kaikkia samalla tavalla. Kaikkea ei tarvitse toitottaa ja julki tuoda. Konsanaan parempi on elää asioita todeksi ja näin, jos meissä valoa on ja oikeaa valoa, niin silloin olemme eläiä evankeliumeja emmekä mitään asioista pois perillä oleville ihmisille tyhjäksi jääviä sanoja hokevia raamatunlause-automaatteja. Mestarin sanat, suuren tietovuotajan sanat, kertovat kaiken:

"Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne. Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee, jotta hyvä tekosi pysyisi salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” AMEN.