sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Komiteamiehet ja kirjeiden kirje.
 I adventti. 29 nov MMXVI.

Adventti-saarna
 — I adventti Kuninkaasi tulee nöyränä
29 nov MMXV Auran kirkossa
Komiteamiehet ja kirjeiden kirje.

Epistolasaarna
Grande omelia omelia.



Evankeliumi
Matt. 21: 1–9

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.»
Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana: – Sanokaa tytär Siionille:
Katso, kuninkaasi tulee!
Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, 
työjuhdan varsalla.
Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
– Hoosianna, Daavidin Poika!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!


Epistola
Room. 13: 11–14

Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.

Komiteamiesten kirje; millainen kirje

Kukahan meistä on kirjoittanut kirjeen tuntemattomalle ihmiselle, siis että olisimme kirjoittaneet kirjeen henkilölle jota emme tunne lainkaan. No voidaan kysyä asia myös vähän toisin päin. Kukahan on joskus saanut kirjeen henkilötä jota ei tunne. Nyt jätetään pois viranomaiskirjeet ja laskut. No, ilmeisesti tällä paikkakunnalla ei ole koskaan ollut ns. komiteamiehiä, jotka joskus aina lähtetelevät kirjeitä ja kehottavat vastaanottajaa valmistau-tumaan hyvinkin tärkeään asiaan. Ja tuota tärkeää asiaa edeltää aina eräänlainen ruokavalio. Tuo on laadittu hyvin mustan huumorin sävyillä, mustaakin mustemmalla. Ja vaikka siinä on hyvin armollinen sävy, todellakin hyvin armollinen sävy niin ei se kovin lohdullista ole jos saat sellaisen nimettömän kirjeen, joka vielä kehotetaan laittamaan eteenpäin jollekin toiselle henkilölle. No kun tässä nyt on herätetty kovasti mielenkiintoa niin kerrotaan sitten mikä on tuo ns. komiteamiesten kirjeen nykyaikaisempi versio:

Hyvä Seppo Sujuva!


Koska olette jo tarpeeksi nauttineet moninaisista luonnon antimista niin teidän on aika tehdä tilaa nuoremmille. Olette yksinkertaisesti saavuttaneet jyrkkenevän alamäen. Siksipä olemme päättäneet tehdä teistä makkaraa ja lamppuöljyä. Suosittelemme että pidätte kehonne rasvaprosentin suhteellisen korkeana tulevien kuukausien aikana. Korostamme sitä että teidän ei tarvitse pelätä yhtään mitään. Noudamme teidät kun aika on siihen kypsä. Siihen asti voitte nauttia elämästä. Päätöksemme on kuitenkin varma ja lopullinen. Mikäli haluatte ilahduttaa muita niin kehotamme teitä syömään loppunne lähetessä runsaasti valkosipulia tai vaihtoehtoisesti chiliä.

terveisin komiteamiehet

Tuon kirjeen vanhemmassa versiossa, lähinnä alkuperäisessä versiossa, kirjeen saaja luvattiin polttaa. Sellaisen kirjeen oli saanut eräs pienemmällä paikkakunnalla asunut armeijakaverini. Ajat muuttuvat, ja 33 vuoden kuluessa suomalaisetkin ovat oppineet tuntemaan paremmin valkosipulin ja chilin.

Jos tuollaisen kirjeen saa, tai vaikkapa kehitysversion siitä, niin tuskin kannattaa olla kovin huolestunut. Ei nimittäin ole tiedossa että tuon kirjeen saaneille olisi käynyt kovinkaan huonosti. Tai miten sen nyt ottaa. Mitä komiteamiehet eivät saa aikaan, sen kyllä täydellistyy siinä minkä olemme oppineet tuntemaan ja tulemme tuntemaan niinsanottuna ihmisen osana. Meidän kaikkien kohtalo on kulkea kirkkomaan portista, kuoleman portista.

Kirjeiden kirje

Mutta pysymme edelleen kirjeissä. Kyllä me kaikki olemme saaneet kirjeen joka on lähetetty meille, tuntemattomalle henkilölle. Ja sen kirjeen lähettäjä, vaikka häntä onkin tutkittu hvyin paljon, on useimmille täysin tuntematon. Tässä vaiheessa pitää jälleen kysyä: käsi ylös jolla on aavistus asiasta?

No me olemme kuulleet tänään kappaleen tuosta kirjeestä ja se on luonnollisestikin se kirje joka tunnetaan Apostoli Paavalin Roomalaiskirjeenä. Ja se onkin sellainen kirje että siinä tuo komiteamiesten kirje, jonka vanhemmassa versiossa sen saaja luvattiin polttaa, kylmenee ja jää vain hyvin harmittomaksi mustan huumorin kukaksi. Tuon kirjeen ensimmäisen version kirjoittaja taisteli varmasti oman kuolemanpelkonsa kanssa, ja halusi vain nauraa mustaa naurua ja lievitää kuolemanpelkoansa. Näin se on ehkä helpointa selittää…

Nimittäin puhuessaan ihmisen syyllisyydestä Paavali kirjoittaa meille näin:

 ”Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille.”

Ja myöhemmin sanoja joiden rinnalla tuo komiteamiesten kirje kuulostaa harmittomalta.  ”Jyrkkenevä alamäki,” sehän on aivan totta.

Ei ole yhtäkään vanhurskasta,
ei yhtäkään ymmärtäväistä,
ei ketään, joka etsii Jumalaa.
Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi.
Ei ole ketään, joka tekee hyvää,
ei ainoatakaan.
Heidän kurkkunsa on avoin hauta,
heidän kielensä puhuu petollisesti,
huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä,
heidän suunsa on täynnä katkeria kirouksia.
Nopein jaloin he rientävät vuodattamaan verta,
tuhoa ja kurjuutta he jättävät jälkeensä.
Rauhan tietä he eivät tunne,
jumalanpelko on heille vieras.


Jos joku haluaa että hänet muistetaan 2000 vuoden kuluttua niin siihen on yksi keino. Kirjoita II Roomalaiskirje, niin aivan varmasti sinut muistetaan 2000 vuoden kuluttua. Mutta se on tarpeetonta koska ei voi tulla toista Roomalaiskirjettä. Nimittäin ihminen on aivan samanlainen nyt ja 2000 vuoden kuluttuakin. Mihinkäs me muka tästä muuttuisimme?

Niin… Lähtetäänkö nyt kotiin odottelemaan loppuamme… Emme muuten lähde, se olisi aivan liian helppoa ja tarpeetonta. Nimittäin tuo kirje meille tuntemattomille kannattaa lukea kokonaan ja ottaa siitä opiksi. Se nimittäin kertoo meille mitä tuleman pitää.

Elämä voi kieltämättä johtaa ajatuksenjuoksuun joka on noiden komiteamiesten kirjeen taustalla. Jyrkkenevä alamäki ja elämän tarpeettomuus, elämä ilman suuria näköaloja. Ja sitten piispatkin lähettävät vielä kaiken maailman paragraaffeja ja pelottelevat meitä peräti vedenpaisumuksella.

Mutta epätoivon ja komiteamiestenkin yli käy yksi asia ja siitä on kerrottu meille samassa kirjeessä tuntemattomille. Kaikessa mitä Paavali puhuu on taustalla kokemus valtavasta muutoksesta mitä jokin asia on saanut hänessä aikaan. Ja tästä hänen on vain pakko kertoa kaikille muille. Hän on saanut voiton kaikista peloista ja ahdistuksista, komiteamiehet eivät häntä enää vaivaa. Se on niin kokeilemisen arvoinen asia että siitä on vain kerrottava ja vielä kerran kerrottava, kerrottava aivan loputtomiin.

Uusi elämä Jeesuksessa Kristuksessa
Adventti kehottaa meitä uudistumaan. Olemme tottuneet viettämään kalenterin mukaista Uutta Vuotta, mutta nyt meitä kehotetaan viettämään Uutta kirkkovuotta. Kirjaimellisesti ja todellisesti. Nyt on siihen mahdollisuus.

Kun lähdemme aina uuteen kalenterivuoteen on tapana ollut tehdä ns. uudenvuodenlupaus. Kuka sitten pitää uudenvuodenlupauksensa onkin jo eri asia. Monihan niistä jää lupauksiksi, ja vain lupauksiksi. Ainakin siinä oppii sen, että parempi olla lupaamatta mitään. Itse asiassa lupauksen antaminen on jo alkusoitto sille, että eihän siitä mitään tule. Jeesuskin kehottaa meitä olemaan vannomatta ja lupailematta. Asia pitäisi olla joko ei tai kyllä. Tietysti harkita pitää aina…

Kirkkovuoden alkaessa meidän ei tarvitse antaa mitään lupausta, sillä tuo lupaus on jo annettu. Se ei ole mikään komiteamiesten lupaus vain nauttia elämästä siihen asti kunnes sinut noudetaan. Siinä lupauksessa joka tuossa vähän tärkeämmässä kirjeessä annetaan ja muutenkin Jumalan sanassa luvataan todellakin paljon enemmän. Elämä ei pääty kuten komiteamiesten kirje sen saajalle lupaa, vaan edessä on peräti ikuiset näköalat ja uudesta elämästä pääsemme osallisiksi jo nyt. Pitkän kirjeensä puolivälin jälkeen on tuo meille tuntemattomille kirjeensä lähettänyt mies jo päässyt asiaan, asiaan josta hän on täysin varma:

”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.”

Tämän jälkeen ei enää tarvitse sitä mitä komiteamiesten kirje meille lupaa. Saammepa vielä vapautuksen tässä ja nyt tarpeettomista peloista ja huolista.

Itse Jeesus oli jo kehottanut meitä etsimään ensi Jumalan Valtakuntaa ja Paavalin pitkä selostus, kirjeiden kirje, kertoo siitä mitä se kaikki merkitsee.

Asia on vain sillä tavalla, että asioita pitää tutkia. Saarna ja sen sisältö ei voi jäädä kirkkoon kun lähdemme tuonne ulkomaailmaan. Rippikoululaiset saavat kuulla siitä kuinka ”Elämä on pelkkä pitkä rippikoulu.” Mitä 15-vuotta täyttävät käyvät läpi on vain yksi pieni intensiivijakso elämässämme.

Kuolema on voitettu ja komiteamiehilläkään ei ole meihin valtaa. Voimme vastata tuohon heidän kirjeeseensä, joka on tavallaan osoitettu meille kaikille kunnon naurahduksella. ”Vai niin…” Minäpäs olen saanut paljon paremman kirjeen… AMEN

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Saarna kolmantena sunnuntaina helluntaista 14 jun MMXV. Millainen on kutsu Jumalan valtakuntaan?

Saarna kolmantena sunnuntaina helluntaista.
14 junius MMXV
Auran kirkko
Millainen on kutsu Jumalan valtakuntaan
Messu. I rippikoulun konfirmaatio
Grande omelia

Luuk. 9: 57-62
Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”
    Eräälle toiselle Jeesus sanoi: ”Seuraa minua!” Tämä vastasi: ”Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”
    Vielä eräs toinen sanoi: ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni.” Hänelle Jeesus vastasi: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”


I Alkukuva
Eilen ei tullut kuluneeksi mitään suuria tasa-vuosia: no tarkastetaanpas tässä vielä kaikki; 2015 miinus 1897… sehän on 118 vuotta. Eilen tuli kuluneeksi todellakin 118 vuotta suururheilija Paavo Nurmen syntymästä ja asiaa tietysti muistettiin asiaan kuuluvalla tavalla. Tuosta miehestähän riittää paljon puhuttavaa ja monet tästäkin ovat varmaan tästäkin joukosta kuulleet jonkin pienen kertomuksen hänestä, urheilijana tai grynderinä, talojen perustaja-urakoitsijana. Katsomme nyt yhtä ohikiitävää kuvaa joka jollain tavalla muistuttaa noita kolmea kohtausta Jeesuksen aikana, niitä jotka juuri kuulimme.

Joskus hänen elämänsä jälkimmäisen vaiheen aikana, sotien jälkeen Helsingissä Paavo oli tapansa mukaan valvomassa miten rakennustyöt etenivät. Sitten näemme kuinka hän puheilleen pyrkii eräs nuorehko mies. Tämä ilmaisee asiansa ja sanoo Nurmelle ”Tulin kattelemaan töitä.” Nurmi katsahtaa mieheen ja sanoo ”No hyvä kun tulit, mutta älä sitten koske mihinkään.” Paljon nähnyt Nurmi näki nuoren miehen läpi ja tietenkin sen, että ei hänestä taitaisi työmieheksi olla. Kun hän oli vaatinut hyvin paljon itseltään, niin sitä hän teki muiltakin, joskus kyllä kieltämättä aika kohtuuttomissa määrin.

Nyt emme kuitenkaan lähde miettimään miten tuo ensimmäiselle Jeesuksen luo tulijalle annettu vastaus muokattaisiin Paavo Nurmen-tyyliin, toteamme, että suuret persoonat muistuttavat aina toisiansa, ja joka on paljon nähnyt, hänen sanansa myös aina painavat enemmän kuin muiden.

II Toinen kuva ”Jeesuksen työmaalla”
Jeesuksen työmaalla oli vähän samanlainen tilanne, tosin Nasaretin mestari on paljon runsassanaisempi kuin hiilimurskan valtias. Mitä näemme on vain tuokiokuva, ja sitä emme tiedä mikä oli tuon erään miehen myöhempi kohtalo.

Jeesushan oli julistanut jo useamman vuoden ajan Jumalan valtakuntaa, hän oli ollut kiertelevä saarnamies joka oli saanut mukaansa oppilaita ja melkoisen joukon muita seuraajia. Aina hänen opetuksiinsa ei suhtauduttu mitenkään myönteisesti. Jos Jeesus haluaa jotain noilla sanoillaan:

”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi,”

ilmaista niin se on ehdottomuus jota hänen seuraajaltaa tuossa tilanteessa vaaditaan. Ihminenhän kaipaa aina turvallista kotia ja kysynpä täällä olijoilta, että kuinka moni olisi valmis valmis lähtemään Jeeuksen mukaan täysillä jos hän tulisi ja mukaansa pyytäisi, tai kuka olisi valmis luopumaan tänäisistä suunnitelmistaan ja tekemään jotain aivan muuta. Ihminen kaipaa turvallista paikka, kotia jonka oven voi sulkea kaiksilta muiden vaatimiuksilta, mutta Jeesus kulkee Jerusalemiin kuolemaan. Häne ei elä tuossa hetkessä vaan jo tulevassa. Ensimmäinen tulija pitää varmasti sisällään samoja varauksia kuin toinen ja kolmaskin, ja vastaus on kaikille aivan sama.-

Jos jotain lieventävää haluamme noista sanoista ja tuosta tilanteesta löytää on se varmasti siinä, että tuohon maailman historian kulun muuttaneeseen tapahtumaan oli liput jo myyty. Torjutut tulijat löysivät varmasti lohdukkeen viimeistään pitkäperjantaina kun Jeesus kuoli häpeällisellä tavalla. Ajatus on hyvin peri-inhimillinen. Paavo Suuren puheille tullut nuori mieskin löysi varmasti lohdukkeen kokemukselleen.

Jeesuksen työmaalla sattunut asia ei ole aivan yhteismitallinen tähän päivään ja meidän elämäämme. Jeesuksen seuraaminen tuolla tavalla johtaisi koko yhteiskunnan kaaokseen, ja se olisi monen asian loppu. Ja vaikka vallankumous on aina vallan ihana asia, niin ehkä kannattaisi miettiä ainakin vähän aikaa.

Niin oudolta kuin se kuulostaakin niin kyllä tähän ongelmaan on olemassa ratkaisu. Että on olemassa ratkaisu, siinä ei lienen mitään outoa, mutta siinä voi olla oudonkuuloinen sävy, siinä mikä on ratkaisu! Ensi kuulemalta vastaus herättää varmasti monesta vastauksen: No ei ikinä, mutta kyllä me niiin opetamme. Vastaus lyhyt ja siinä on kuusi sanaa.

Vastaus on KIRKKO! Luterilaisen opin mukaan kirkko jossa sanaa puhtaasti saarnataan ja sakramentteja oikin jaetaan.

III Yhteyden aika

Äskeinen väite pitäisi varmaan perustella. Lähdemme liikkeelle Jeesuksesta ja korotetusta Jeesuksesta, ainutlaatuisesta ihmisestä. Kertaamme tässä yhden asian sellaiselta väitelistalta, omalla tavallaan ajanmukaisesti laaditusta listasta jonka otsikko on 10 plus yksi asiaa joita et tiennyt Jeesuksesta.

”Jeesus mietti 30 vuotta mitä sanoisi. Sen jälkeen on ihmetelty 2000 vuotta mitä hän oikeasti tarkoitti.”

Yhden asian tiedämme. Tiedämme sen mihin Jeesus Kristus meitä kutsui? Hän kutsui meitä elämän yhteyteen. Hänhän sanoi: ”Minä ole tie, totuus ja elämä. Joka uskoo minuun ei ikinä kuole." Päivän evankeliumin mies, se ensimmäinen tulija sanoi: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Mutta Jeesus osoitti hänelle, ettei ole olemassa mitään paikkaa, ei mitään olotilaa, johon voisi astua ja jossa olla.

Tämän päivän ihmisiä, kuten kaikkia muitakin hän, Jeesus,  tahtoo opetaa siinä, että hän ei houkuttele ketään yhteyteensä haaveellisilla maailman lupauksilla. ja vielä enemmän: hän ei pakota ketään seuraajakseen.

—Missä uskon varjossa ilmenee pahoinvointia, voidaan olla aivan varma, että siellä on eri mestari kuin Nasaretin mestari.

—Missä uskon varjolla kiihkoillaan, siellä on eri mestari kuin Nasaretin mestari.

—Missä niin sanottu usko niin sanottujen uskovaisten ihmisten olemus haisee samalle kuin huonosti ladattu kompostori voidaan olla täysin varmoja siitä, että siellä on aivan eri mestari kuin Nasaretin mestari.

Vaikka meitä ei houkutellakaan Kristuksen yhteyteen tämän maailman onnen lupauksilla ja suoranaisella menestyksellä ovat lukemattovat ihmiset käyneet hänen luoksensa apostoli Pietarin sanoin:

"Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.”

He ovat kokeneet, että ”missä syntien anteeksiantamus on, siellä on elämä ja autuus:” Mutta missä on epäonnistuttu on juuri siinä että ihmistä ei kutsuta Kristuksen opetuslasten, syntisten ihmisten yhteyteen, vaan itsensä Kristuksen yhteyteen. Ei syntinen ja paha voi toista auttaa ellei heillä ole yhteistä mestaria. Tämä pitäisi aina muistaa.

Tiedämme myös yhden asian. Kutsu Jumalan valtakuntaan merkitsee aina uuden yhteyden syntymistä ihmisten välille. Kristusta kohti kulkevat ihmiset lähestyvät toisiaan, tulivatpa he sitten miltä suunnalta tahansa. Että kutsu Jumalan valtakuntaa voisi tapahtua, siihen tarvitaan kirkkoa ja sitä, että sen sanoma aika ajoin puhdistetaan kaikesta mikä siihen ei todellakaan kuulu.

IV Lyhyt lopetus
Tietenkin tässä voi kaikkien näiden sanojen jälkeen jäädä hieman paha mieli noiden evankeliumitekstin kolmen tulijan suhteen. Löysivätkö he onnen ja vastauksen kysymyksiinsä. Ainakin he tiesivät kuka Jeesus oli. Ehkäpä he olivat seuranneet häntä jonkin aikaa. Ehkäpä Jeesus sitten tarkoitti sitä, että apostolien paikat, ne 12 olivat jo täytetty. Näin on hyvä ja turvallista ajatella. No entäpäs sitten se Paavo Nurmen juttusille pyrkinyt nuorehko mies. Tässä kohden jäämme epätietoisuuden valtaan. Toisaalta meidän ei tarvitse tietää aivan kaikkea. Tämän me kutsumisesta tiedämme, enemmän kuin aluksi uskoimmekaan.

Hyvät rippikoululaiset, ja nyt en tarkoita vain tänään herran kansan ensi ripille ja ehtoolliselle tulleita, vaan kaikkia. ”Elämä on todellakin pelkkä pitkä rippikoulu.” Ehkä parhaiten tämä väittämä on perusteltu Uuden testamentin filippiläiskirjeessä näillä sanoilla:

”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.”

Että on aloittanut, se on hyvä asia. Päätökseen saattamiseen tarvitaan enemmän aikaa.  AMEN.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Saarna Septuagesimasunnuntaina 01 feb MMXV. Tuhansien vaarojen miehestä yhteisvastuuseen.

Saarna Septuagesimasunnuntaina
01 feb MMXV
Auran kirkko
Tuhansien vaarojen miehestä yhteisvastuuseen
Grande omelia omelia


Evankeliumi
Luukaksen jälestä: 17: 7-10

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’ Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’ Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään."


Yrjö Aittokallio ja kahvipannu
Näinä aikoina kun pinta-alaltaan Suomen suurimman kunnan, elikkä Inarin alueella toimivan Inarin seurakunnan, kirkkoherran virka on haettava tulee mieleen tuon viran taannoinen haltija Yrjö Aittokallio. Inari itsessään on tuhansien järvien kunta, niitä on siellä tarkalleen 8033, siis itse Inarinjärven lisäksi 8032 järveä. Yrjöstäkin voitiin siis sanoa, että hän oli tuhansien järvien kirkkoherra. Mutta jos hänestä sanotaan vielä kuvaavammin niin hän oli kylläkin tuhansien vaarojen kirkkoherra. Joku voisi nyt kylläkin sanoa, että tarkoitit varmaan ”tuhansien vaarojen ja tuntureiden kirkkoherra.” No tähän pitää tietysti vastata että eikun tuhansien vaarojen kirkkoherra. Ja vaaralla tässä tarkoitetaan sellaista vaaraa joka koituu seikkailunhaluiselle luonteelle. Hänen päivänsä kun olivat sellaisia. Hänestä jos kenestä voidaan sanoa, että hän otti elämänsä suurena seikkailuna. Joka haluaa lukea hyvin lämminhenkisesti kirjoitetun pienen kertomuksen Yrjön seikkailuista, hänen tuhansista vaaroistaan löytää sen toisen entisaikojen Inarin kirkkoherran, Tuomo Itkosen, mainiosta kirjasta ”Pippinä ja pappina.” Yrjön arkipäivästä voidaan sanoa, että hänellä oli taipumus tulkita todellisuutta valtavirrasta poikkeavalla tavalla, mutta hänen todellisuudentajunsa oli kuitenkin normaali. Eikä hän tiettävästi tehnyt kenellekään mitää pahaa, ei ainakaan kovin paljon.

Eräänä päivänä kun olin pieni poika ja äitini kanssa kotona, olin pieni poika joka ei osannut monta sanaa peräkkäin laittaa, vanhemmat sisarukset olivat jo koulussa ja isä metsätöissä, oli Yrjö sitten tullut kyläsille ihan noin vain. Sanotaan nyt että kyseessä oli varmasti hyvinkin diakoniakäyntiin verrattava visiitti. Mikäs siinä, äitinihän oli hänen vanha rippikoululaisensa sotavuosilta Aittokallion silloin toimiessa Sodankylän kirkkoherrana. Aivan ensimmäiseksi Aittokallio oli sitten, jos ei nyt penkonut paikkoja, mutta kuitenkin etsinyt käsiinsä talon kahvipannun ja pitänyt käsissään jalkojensa välissä monen tunnin ajan viipyessään kotonamme. Pannu oli palautettu asianmukaisella tavalla hänen poistuessaan kun asiat oli saatu jutusteltua, ja oli jo mentävä seuraavaan etappiin.

Tuossa lähes viidenkymmenen vuoden takaisessa tapahtumassa arvomaailma näyttää keikahtavan päälaelleen, tai sanotaanko että se pikemminkin asettuu oikeisiin suhteisiinsa. Ei hän tullut kahville eikä palveltavaksi, vaan kaiketi ihmisen luokse. Ei vaatinut kahvia ja pullaa millään tavalla, eikä sonnustautumaan parempiin vaatteisiin, tulipahan vain käymään. Luulenpa että hän, päivän evankeliumi-tekstin sanoin teki vain sen minkä oli velvollinen tekemään.


Vähän tekstistä
Kun lähdemme miettimään sitä, mitkä on päivän hyvin arvoitukselliselta kuullostavan tekstin takana pitää tietysti mennä näin luterilaisena itsensä Martin aikoihin ja hänen kirjoituksiinsa. Tai sanotaan pitäisi mennä, mutta kun se ei aivan onnistu. Martin aikana oltiin kun tilanteessa jossa oli vain yksi sarja tekstejä, yksi vuosikerta. Tämän pyhäpäivän teksti oli silloin tietenkin sama kuin se on nykyäänkin evankeliumikirjassa ensimmäisen vuosikerran kohdalla, ja se on tietenkin kertomus viinitarhan työntekijöistä. Toinen ja kolmas vuosikerta tulivat kuvaan myöhempinä vuosisatoina. Martti on tietysti kirjoittanut saarnan ensimmäisen vuosikerran tekstistä, useitakin.
Helppolukuisamman kokoelman, Huonepostillan, saarnan hän aloittaa, siis puhuessaan viinitarhan työntekijöistä sanoilla jotka hieman hämmentävät. Kerrataan lyhyesti, että tuo kertomushan on se jossa eri aikoihin päivästä viinitarhaan töihin tulleet saavat saman palkan. Se joka teki töitä yli kaksitoista tuntia sai saman palkan kuin se joka oli töissä yhden tunnin. Ja mitähän Martti sitten mahtaa sanoa. Hän se sanoo näin:

”Päivän evankeliumi on sangen syväaatteinen, sentähden nuorison ja yksinkertaisten ei ole helppo sitä käsittää. Kun se kuitenkin tänä sunnuntaina on luettavana, aiomme siitä vähän puhua.”

Vai että vähäsen. Suomennettuna se on kylläkin yhdeksän aa-nelosta ja kyllä se melkoinen paarustus sitten onkin, tosin enemmän kansankielellä puhuttu, eikä siinä ole solkenaan raamatunlauseita joita pitää jäädä pohtimaan jos lukisi vaikka Martin kirkkopostillan saarnoja. Jaa, että niinkö? Ettäkö peräti syväaatteinen! Martille voisi heittää tässä kaiken kansan kuulle, että sinä pääsit tässä aika helpolla, kun sinun ei tarvinnut käydä sen Luukkaan tekstin kimppuun. Se kun on ollut myöhempien aikojen sananselittäjille aika vaikea tapaus, hyvinkin vaikea tapaus.

Luukkaan tekstistä voimme kuitenkin sanoa, että se on hyvin varmasti itsensä Jeesuksen suusta kuultu ja aito, ja varmasti hyvin muokkaamaton kappale. Suuriin opettajiin kun pätee se, että he puhuvat monesti sanoin jotka jäävät ensi tilanteessa selitystä vaille. Jeesuksen sanat kestävät hyvin vertailun vaikkapa suurten zen-mestareiden arvoituksellisimpien sanojen kanssa ja monien muidenkin kanssa.


Mitä Jeesus haluaa sanoa?
Yhtä kaikki. Ensimmäisen vuosikerran, siis alkuperäisen kirkon käyttämän tekstin ja kolmannen vuosikerran tekstinkin välillä on paljon yhteistä. Ne kertovat siitä miten eriarvoiselta kaikki voi näyttää. Ja tähän sopivat oikein hyvin ne sanat jotka löydämme tuosta Martin huonepostillan saarnasta kun hän selittää ensimmäisen vuosikerran tekstin syvintä olemusta.

”Vaikka tässä maailmassa vallitsevat suuretkin erilaisuudet, me kuitenkin voimme lohduttautua sillä, että meillä kaikilla, olimmepa ylhäistä taikka alhaista säätyä, on sama Kristus, sama kaste, yksi evankeliumi ja yksi Henki. Ei kellään ole parempaa evankeliumia, parempaa kastetta ja toista Kristusta kuin halvimmillakaan palvelijattarella tai rengillä. Vaikka toisilla onkin enemmän rahaa ja muuta omaisuutta kuin sinulla, niin ei ole heillä silti toista, parempaa Jumalaa.”

Tietysti joku vosi nyt ajatella, että tällainen selityshän on vain hyvä keino pönkittää yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Ja voisipa sitä ihan sanoa niinkin, että kyllä nyt Martti pahan kerran menee ja vesittää Mestarin opetukset.

Mutta kuka lopulta palvelee ja ketä. Mitä Jeesus oikein tarkoittaa. Monesti tekee mieli kysyä mitä kaikella tässä kirkossa tekemällämme on tekemistä Jumalan valtakunnan kanssa. Sitä pitää näet kysyä aika ajoin. Seurasin itse huvittuneen männä viikolla lähinnä nuorten pappien keskustelua siitä, minkä väriset sukat papilla pitää olla jalassaan virkaa toimittaessaan. Kummallista, Jeeusshan itse ei käyttänyt sukkia, mutta kai sitten pappien pitää niitä käyttää ja vielä tietyn värisiä jotta valtakunnassa ja kirkossa kaikki olisi hyvin. Tällaiseen maailmaan ei sovi kovin hyvin esimerkiksi tuhansien vaarojen rovasti Yrjö Aittokallio.

Se, että rikotaan perinteisiä raja-aitoja ihmisten kohtaamisessa, on elinehto sille, että kirkko säilyttää elinvoimansa. Esitämme kovin helposti kaikenlaisia vaatimuksia samalla unohtaen että olemme Kristuksen orjia. Ja tässä meidän tulee asettaa kärsivä ihminen tuon evankeliumitekstin isännän rooliin. Vaikea sanoa onko se mestarin sanojen selityksen selitys, lopullinen ja tyhjentävä selitys. Mitähän Martti olisi tähän sanonut. Ehkäpä jotakin viisasta!

Jos unohdamme sen että olemme Kristuksen orjia sanalla sanoen tuhoamme kirkkomme ja teemme siitä hengellisen museon. Sitten on kyllä aika miettiä vaikkapa sitä, millaiset sukat ja minkä väriset sukat vaikapa papilla pitää olla. Nykyajan ihmiselle on jo pitkään ollut tuttu sellainen käsitys, että kristinuskolla on merkitystä, tai sen harjoittaminen voidaan hyväksyä vain jos ei pysyttelee omalla alueellaan ja hengellisten asioiden parissa. Sillä ei saisi olla juuri tekemistä politiikan, ympäristökysymysten, yhteiskunnallisten asioiden, liike-elämän ja monien muiden ihmisen elämään liittyvien asioiden kanssa.

Yksi asia joka näkyy Suomen kirkon toiminnassa ja tuo meidät tekemisiin muiden kanssa on yhteisvastuukeräys. Tänä vuonna Yhteisvastuukeräys tulee jotenkin hyvin käsin kosketeltavalla tavalla lähelle kärsivää ihmistä. Lähimmäisten palvelijat jotka toimivat vaikka ”Suurella sydämellä-kampanjassa” vapaaehtoisina ihmisten palvelijoina ovat näitä Kristuksen orjia, orjia jotka eivät säikähdä mennä kärsivien ja apua tarvitsevien ihmisten luokse.

Tuhansien vaarojen mies Yrjö Aittokallio josta aluksi loimme näyn ei muuten mennyt niihin vaaroihin huvikseen. Heikoille jäille hän ei mennyt vain omaksi huvikseen tai etsiäkseen jotain extreme-kokemusta. Jossain joen toisella puolella tai järven toisella puolella oli aina joku jonka luokse hän oli menossa, ja hän kun oli aina menossa. Ja hänen kanssaan juotu kahvia eikä syöty talon viimeisiä pullapaloja, vaan aina mentiin asiaan ja aina hyvin nopeasti. Hän tiesi kyllä mitä kannonnokassa istuva synkkäkatseinen tukkijätkä ajatteli. Siinä tilanteessa ei mennä heittelemään evankelioimisen innossa mitään ulkoa opituja lauseita roomalaiskirjeestä tai heiluttelemaan mitään traktaattia kuin kiinalainen vallakumous-intoilija Maon punaista kirjaa, vaan siinä sanotaan aivan jotain muuta, ja ennen kaikkea tehdään jotain muuta.

Uskokaa tai älkää, mutta ihmisillä on aina jotain kerrottavaa meille, mutta osaammeko me itse tyhjentyä ja tulla kärsivän ihmsien orjaksi. Kun tuli puhuttua niistä itämaisista zen-mestareista niin otetaan tähän kotiläksyksi vielä pieni kuva siitä kuinka innokas oppilas tulee suuren mestarin luo. En sano, että Jeesus sanoisi tai toimisi juuri noin, mutta ehkä sinne päin, sinne päin. Niin tuossa hyvin tunnetussa itämaisessa kertomuksessa mestari tarjoaa teetä, mutta kohtaus saakin aikaan erikoisen käänteen. Hän kaataa pieneen kulhoon koko höyryävän pannun teetä innokkaan oppilaan edessä. Oppilas tietenkin kysyy että mitä nyt? Mestari vastaa: ”Kuinka minä voisin opettaa sinulle mitää kun sinä olet niin täynnä itseäsi.” Meidän tulee tulla pienemmäksi ja Jeesuksen Kristuksen meissä suuremmaksi. AMEN.

https://www.youtube.com/watch?v=ZrGfPEQd7Qo