Juutuanvuono – Aura: Melkein selkeää. Kirkastussunnuntai — Kirkastettu Kristus. 3. vsk.

Kirkastussunnuntai
Kirkastettu  Kristus
15 julius MMVIII
Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Melkein selkeää
Grande omelia

Evankeliumi: Luuk. 9: 28-36
Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.

Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jesuksen luota, Pietari sanoi: »Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.» Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.

Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!» Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään.


Lapista ja lappilaisista on paljon kuvauksia. On kuvaus siitäkin kuinka eräs jo tuon aikakauden mittapuiden mukaan iäkäs aamelaismies oli kävelemässä taannoin kirkkoon Inarin Juutuanlahdelle. Nuorena hän oli taivaltanut matkan aina Pielpajärven vanhalle erämaakirkolle, rippikirkolleen, mutta nyt elettiin 1930-luvun alkua ja nuoremman Itkosen, kirkkoherra Tuomo Itkosen aikaa.

Miehen nimellä ei niin suurta väliä, vuosi taisi kuitenkin olla viime vuosisadan 30-lukua, niitä satumaisen kauniita ja turvallisen auringonpaahteisia kesiä ennen suurta maailmanmyrskyä jolloin kaurakin melkein kypsyi tuon pohjoisen seurakunnan toimeliaan kirkkoherran pellolla. Sanotaan että vuosi oli ehkä 1938. Mies oli kävellyt jo pitkälti toista peninkulmaa erään etelänmiehen matkassa. Eikä kolmituntisessa kirkkomatkassa ollut tuon 77-vuotiaan mielestä itään merkillistä. Vanhus oli yksikseen elelevä ja vaatimaton mies — hän oli kuin metsän pystypäinen petäjä — ylväine ryhteineen. Hän sanoi: ”Olen luterilaisessa uskossa, enkä luovu siitä niin kauan kuin henki on”. Siinä kaikessa karuudessaan oli korven miehen uskontunnustus.

Hän tapasi olla kuukausimääriä yksin, eikä sellaiselta mieheltä ole lupa odottaa ensimmäiseksi monisanaisuutta. Ehkä korven mies tajusi myös herkästi sen, että ei meidän sanoillamme aina ole katetta... Puhumme toista ja ajattelemme toista. ”Älä ole kerkeä suultasi, älköönkä sydämesi kiirehtikö lausumaan sanaa Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä; sen tähden olkoot sanasi harvat.” Tai ehkä vanhus tajusi saman asian, jonka eräs ajattelija lausui:

”Paljon sanoja ja vähän ajatuksia on aina vääjäämätön keskinkertaisuuksien tuntomerkki; mutta suurten henkien tunnusmerkkinä on lausua paljon ajatuksia harvoilla sanoilla.”

Vanhus sanoi tulleensa kirkkoon, jotta hän saisi kuulla ”Kuinka ylläinen asia on”. Lapin mies sanoo, ettei hän pelkää kuolemaa. Miksi hän pelkäisikään.

”On kaikki kirkasta ja selkeää, maa, vesi, taivas yllä jänkien.”

Kaikki päivän teksti kuvaavat suurta kokemusta, elämystä. Mooses koki elämyksen, joka kutsui hänet elämässään aivan uusille raiteille. Jeesuksen opetuslapset kokivat ihmeellisen näyn; Jeesus piti palaveria Mooseksen ja Elian kanssa. Opetuslapset ikään kuin siirtyivät hetkeksi tämänpuoleisesta tuonpuoleiseen.

Vaan miksipä Jeesus otti mukaan vuorelle juuri nuo kolme apostolia, apostolien ykkösketjun? Tiedot Jeesuksen elämästä perustuvat viime kädessä Jerusalemin alkuseurakunnassa julistettuun ja talletettuun perimätietoon. Alkuseurakunnan johdossa oli kolme nuo miestä: Sepeteuksen pojat Jaakob ja Johannes sekä Pietari. Apostolien tekojen kuvauksesta voimme päätellä, että opetuslasten uskosta ylösnousseeseen Jeesukseen vastasivat ensisijassa Pietari ja Johannes. Toisen Sepeteuksen pojan, Jaakobin, merkitys ja asema käy taas ilmi siitä, että hänet mestattiin ensimmäisenä apostoleista. Ja tavatessamme saman luottokolmikon juuri jo evankeliumien kuvauksissa, voimme olla melkoisen varmoja siitä, että apostolinen todistus Jeesuksesta on alusta alkaen perustunut noiden kolmen yhteisiin kokemuksiin. He antoivat sisällön alkukristilliselle sanomalle Jeesuksesta, ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta.

Toinen evankeliumi, vanhin evankeliumi Markus, antaa lisää valoa kirkastusvuoren tapahtumiin ja tuo esiin sen tulkintamahdollisuuden, että Jeesus halusi jo ennalta valmistella luotto-opetuslapsiaan tulevaan pääsiäiseen ja ylösnousemukseensa. Markuksen mukaanhan opetuslapset puhuivat keskenään kuolleista nousemisesta, kun Matteuksen kertomuksen mukaan puheenaiheeksi tulee hetimiten kysymys Eliasta ja Messiaasta. ”He pitivät  Jeesuksen sanat mielessään ja pohtivat keskenään, mitä kuolleista nouseminen saattoi merkitä.” Ajatus heidän rakkaan opettajansa kuolemasta ja Jeesuksen sanat ”ennen kuin Ihmisen Poika olisi noussut kuolleista” järkyttivät ja hämmensivät opetuslapsia, noita kolmea apostolia. He olivat vasta vähän aikaa sitten, Pietarin johdolla, vakuuttuneet uskovansa häneen Vapahtajana, Jumalan poikana, enemmän poliittisena Messiaana, ja juuri hetki sitten he olivat omin silmin nähneet hänet kunniassa kirkastettuna palaveeraamassa juutalaisen kansakunnan muinaisten sankarihahmojen kanssa, ja nyt hän alkoi puhua ”kuolleista nousemisesta.” Merkillisen miehen matkaan he olivat lähteneet...

Opetuslapset tuntuvat haluavan vaihtaa puheenaihetta, ja kääntää keskustelun uskomukseen siitä että profeetta Elia, elämästä hengissä selvinnyt ja taivaaseen otettu, tulisi mahdollisesti ennen Messiasta. Ajatus rakastetun Mestarin kuolemasta, joka luonnollisesti edeltäisi kuolleista nousemisesta oli aivan liikaa opetuslapsille.

Tuon päivän jälkeen mikään ei enää olisi kuin ennen. He tunsivat kokeneensa jotain pysähdyttävää, vaikka olivatkin vielä päästään pyörällä, eivätkä he kertoisi asiasta kenellekään vielä pitkään aikaan. Ehkä nuo kolme muistivat päivän tapahtumineen vasta pääsiäisen jälkeen.

On sanottu, että tehdään väärin jos Kirkastussunnuntain evankeliumi-teksti haluttaisiin vertauskuvallisesti rinnastaa meidän ihmisen voimakkaisiin uskonnollisiin kokemuksiin. Tekstin keskuksena kun olisi pelkästään kirkastettu Jeesus Kristus. Yhtä hyvin voidaan kyllä asettaa koko kappaleen tarkoitus ja asema kyseenalaiseksi, mitä sillä on tekemistä Jeesuksen evankeliumin ja työn kannalta. Tietämättään tuollaisen näkökulman esittäjä, sen ohella että vaatii yksinoikeutta tulkintaan, nostaa myös ihmeen kaltaisen kokemuksen todistusperusteeksi evankeliumin aitoudelle, ihmeestä ja vaikeasti, lähes mahdottomasti selitettävästä tulee todistusperuste.

Meille on siis ominaista ajatella asioita vertauskuvallisesti. Kertomus Jeesuksen kirkastumisesta ja sen näkemisestä tuo mieleen hyvin voimakkaan uskonnollisen kokemuksen, herätyksen tai kirkastumisen. Uskova ihminen voi päästä osalliseksi tietynlaisesta huippukokemuksesta tai elämyksestä. Voimallisilla kokemuksilla ja elämyksillä on vain tapana ennen pitkää haihtua. Tapahtuu paluu maan pinnalle ja arkeen vuorelta on laskeuduttava alas. Mutta se juuri voikin olla armollista ja lohduttavaa. Kokemukset, olivatpa ne aitoja tai vain mielen harhaa, jotka veivät jonkun ihmisen ylös ikään kuin muita korkeammalle, voivat olla ihmiselle hyvin vaarallisia.

Vaikka olemme tarkoituksella valmistettu sitä silmällä pitäen, että voimme vain alhaalta katsella taivaan korkeuksia, emmekä ylhäältä maailman pienuuksia, on meihin kuitenkin istutettu iankaikkisuuden kaipaus, ja iankaikkisuuden kosketuksen ja Kristuksen kirkkauden voimme tunteakin. Voimme hetken aikaa olla vuorella, tarkoitti se sitten mitä tahansa. Mutta hän joka ei kykene laskeutumaan alas vuorelta, ja joka luulee katselevansa muita omista korkeuksistaan, saa päähänsä vaarallisia ajatuksia, joita hän ei aina saisi, jos hän olisi yhtä nöyrä kuin ne, jotka haluavat olla lattian tai maanpinnan tasolla.

Alussa mainitsemamme Lapin vanhus silloin takavuosina oli ehkä oivaltanut jotain, ikuisuus oli viiltänyt läpi hänen sielunsa ja hän sai kokea jatkuvaa ja ylimaallista rauhaa.

”On kaikki kirkasta ja selkeää, maa, vesi, taivas yllä jänkien.”

Hän ei leuhkinut uskonkokemuksillaan. Hengellisessä elämässä ja tietysti elämässä yleensäkin onkin syytä varoa valheellista ylisanaisuutta, myös vanhojen kuluneiden sanojen käyttöä. Olisiko myös syytä puhua ja todistaa vain siitä, joka elää meille itsellemme. Niin, tyhmäkin voi olla nero, jos pitää suunsa kiinni, eikö siis kuka tahansa voisi olla todellinen ajatusten Kymi jos vain hallitsee kielensä. Ja usein on niinkin, että meidän olisi parempi tehdä jotakin eikä vain olla ja puhua. AMEN.

Kadonnutta saarnaa etsimässä — 2. sunnuntai loppiaisesta . 14 jan MMXVIII

2. sunnuntai loppiaisesta

Jeesus ilmaisee Jumalallisen voimansa 

14 jan MMXVIII

Saarna Auran srk-talolla

Kirkkoherra Torsti Äärelä

Kadonnutta saarnaa etsimässä

Grande Omelia Omelia


Evankeliumi
Luuk. 4: 16–21

Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:
   
   
– Herran henki on minun ylläni,
     
sillä hän on voidellut minut.
     
Hän on lähettänyt minut
     
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
     
julistamaan vangituille vapautusta
     
ja sokeille näkönsä saamista,
     
päästämään sorretut vapauteen
     
ja julistamaan Herran riemuvuotta.
   

Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”


 
I Ylen ykkösen äärellä

Radiossa on kuunneltu jokaisena arki-iltana jo vuoden ajan ranskalaisen Marcel Proustin massiiivsta romaani-sarjaa ”Kadonnutta aikaa etsimässä.” Pohjimmiltaan kirja on venytettyä jaarittelua jota myös hienosti tajunnanvirraksi kutsutaan. No suomalaisillakin on Kalle Päätalo joka kyllä vetää Proustille vertoja. Kirjassa on muuan Herra Swan joka pohtii usean sadan sivuna verran sitä onko hänen Odettensa ollut hänelle uskoton pääsemättä juuri puusta pitkään. Tuosta suuren ja paljon luetun kirjan nimestä otamme ensimmäisen kirjaimen päivän saarnaamme otsikkoon joka on nimeltään ”Kadonnutta saarnaa etsimässä.” Kyse ei ole papista joka on hukannut paperinsa tai ei löydä fläppärinsä uumenista tiedostoa, vaan aivan jostain muuta.


II Katsaus vuoteen 2006
 
Kun edellisen kerran tarkastelimme tätä evankeliumi-tekstiä vuonna 2006 tammikuun viidestoista päivä luimme varsinaisen tekstin lisäksi varsin pian saarnan alkuun vielä Luukkaan evankeliumin neljännen luvun jakeen 22. Lähdimme silloin enemmän liikkeelle tuon jakeen toisesta puoliskosta, sanoista: ”Kuitenkin he sanoivat: ”Eikö tuo ole Joosefin poika?” Luukas neljä kaksikymmentäkaksi ensimmäinen puolisko lukee meille kuitenkin näin: ”Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.” Nimittäin nyt kun meillä on nimi saarnalle, niin meillä on sille tavallaan myös aihe. Mitähän olivat sitten ne ihmeelliset armon sanat jotka hänen huuliltaan silloin Nasaretin synagoogassa lähtivät? Voisikohan tuota saarnaa sitten löytää mistään?


III Mistä Jeesus suuttui?

Jeesuksesta löydämme varsin temperamenttisenkin piirteen, seikan johon tässä kohden pitää palata. Näyttää nimittäin siltä että hän menettää malttinsa. Nuo sanat "Eikö tuo ole Joosefin poika?” saavat Jeesuksen suorastaan hermostumaan. Siinä hän varmaan näyttää meille jotain peri-inhimillistä. Hän löytää kotikaupungistaan enemmän ihmisperäistä tapoihin ja asenteisiin katsomista kuin oikeata uskoa. Menettikö Jeesus malttinsa sen takia että häntä sanottiin Joosefin pojaksi? Jos joku kuvitteli näinä ohitse kiitävinä sekunteina nyt sitä että olisimme keksineet jotain uutta ja ainutlaatuista erehtyy. Siinä maailmankolkassa jossa asioista tehdään tulkintoja hieman rankemmankin huumorin säväyttämä on tämä asia jo kauan sitten ilmaistu tähän tapaan: ”No siitähän se Jeesus hermostu ko net sano sitä Joosefin pojaksi, ilimiselevää Jumalan poikaa…” No, ehkä asia ei kuitenkaan ole noin yksinkertainen.


IV Kadonnut saarna

Siitä emme todellakaan pääse yli emmekä ympäri etteikö juuri tuo Jeesuksen kimmastuminen ja paikallisen kirkkokansan, synagooga-palvelukseen osallistuneen väen suuttuminen vie tämän kappaleen tulkintaa ja siitä vuosisatojen aikana syntyneiden saarnojen sisältöä yhteen suuntaan. Harvemmin käydään pohtimaan sitä mitä nuo armon sanat olivat? Emme varmasti voi lähestyä Jeesuksen saarnaa samalla tavalla kuin meillä monesti yksioikoisesti tehdään. Jeesus käyttää tekstejä varsin vapaasti ja usein hän keksii ne itse. Tai sanotaanko paremmin että hänellä on joku ajatus ja sitten hän keksii sopivan tekstin johon viittaa. Taustalla on tietysti aina joku lähtökohta kuten Jumalan valtakunta, Jumalan kaikkialle ennättävä anteeksianto ja se että hän viime kädessä voi toimia sellaisilla keinoilla jotka loukkaavat perinteisiin kaavoihin kangistuneita ihmisiä, ja sitten myös se että Herra toimii sellaisten henkilöiden kautta jotka eivät ole kovin hyväksyttyjä. Tästähän meille ovat parhaan esimerkkinä kertomukset, pitkät vertaukset  kahdesta veljestä ja laupiaasta samarialaisesta. Niin, kaksi veljestä… Kyse on ns. tuhlaajapoika-vertauksesta jossa sen toinen veli on aina jäänyt taka-alalle. Tähänkin kohtaan voisimme tuolla juuri äsken kuvatulla vähän vähemmän käytetyllä huumorilla sanoa, että ”No sehän kerto siellä siellä synagoogassa net vertaukset siitä tuhulaaja-pojasta ja hyvästä samarialaisesta ja Luukas päätti sitte juonenkerronnallisista syistä tuua net esille vähän myöhemmin, tarina kannalta paremmissa kohissa.” Saattaa se kyllä näin ollakin, ja tuo käy meille tässä vaiheessa ihan hyvästä tulkinnasta. Jos joskus kohtaamme Mestarin silmästä silmään, sitten voimme kysyä: ”Mitä sie siellä Nasaretin synagoogassa oikein sillon kerran sanoit ko net ei tykänny ja alako ylenkattomhan sinua?”

Mutta ei niin paljon hauskaa ettei totta toinen puoli. Tuolle äsköiselle sanajuoksulle löydämme kyllä tukea jos olemme hieman kärsivällisiä ja luemme tekstiä muutaman jakeen eteenpäin. Itse asiassa noista sanoista jotka Luukas nostaa keskiöön löydämme sen ajatuksen joka on keskeinen siinä vertauksessa jonka tunnemme nimellä ”Laupias samarialainen.” Jeesus sanoo:

"Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen."

Laupias samarialainen oli ainoa joka teki hyvää kaikkien muiden niin sanotun Herran kansan jalojen edustajien kävellessä ohi. Itse asiassa Jeesus tulee näyttäneeksi meille sen miten Herra lopulta toimii. Jumala toimii arvaamattomalla tavalla, hän laittaa sanat vastahakoisen ja häneen joskus nurjastikin suhtautuvan sananpalvelijan huulille ja vaatii toimimaan. Itseään hurskaina pitävät hän nolaa ja antaa oikeuden virrata.


V Lopetus

Kaksitoista vuotta sitten Helsingin Sanomien mahtimies, viimeinen Erkko tuli käyttäneeksi käsitettä kalvinisti puhuessaan eräästä henkilöstä. Kalvinistithan ovat Martti Lutherin ja kumppaneiden alkuunsaattaman reformaation, uskonpuhdistuksen, perillisiä yhdessä uomassa. Erkko tarrautui tuossa yhteydessä karikatyyriin, korostettuun luonnekuvaukseen, kalvinisiten ilottumuudesta, kaavamaisuudesta ja huumorintajuttomuudesta. Kyse on siis vain yhdessä käsityksessä joka ei tee missään tapauksessa oikeutta hurskaalle kalvinistille. Samaa ilottomuutta kaavamaisuutta ja huumorintajuttomuutta löydämme luterilaisistakin ja kaikista muistakin uskonnon harjoittajista.

Ennen kaikkea Jeesuksen kadonnut ja ehkä jopa löydetty saarna oli varmasti myös piikki vääränlaista omahyväisyyttä kohtaan. Sellainen omahyväisyys asuu myös meidän keskuudessamme. Sanotaan että ihminen, kun häntä katsotaan ihmisenä, on aivoiltaan, vaistoiltaan ja vieteiltään aivan sama kuin 10000 vuotta sitten vaikka hänellä on hallussaan millaisia älylaitteita tahansa. Mutta ennen kaikkea olemme samalla tasolla kuin evankeliumien kuvaamat  fariseukset ja heille uskolliset Jeesuksen aikalaiset olivat.  Hengellisestä sokeudesta kuullessamme olemme vaarassa ajatella, että kyllä meidän uskonnollinen arvostelukykymme on valistuneempi, ja että Jeesus ilman muuta tulee keskuudessamme Kristuksena ja Vapahtajan vastaanotetuksi. Tällaiseen ei meillä ole mitään syytä. Jeesuksen Kristuksen olemus ja sanat käyvät meidän kaikkien ylitse...  Meidänkin on pakko yhä uudelleen ajatella hänen sanojaan, ja ainahan häneen pahennutaan, kun hän särkee meidänkin uskonnollista ajatteluamme ja käyttäytymistä ohjaavat kaavat, yleensäkin ajatteluamme ja käyttäytymistä ohjaavat tavat ja asenteet. Niiden on väistyttävä enne kuin voimme ottaa vastaa Jeesuksen vapauttavat sanat ja väitteen siiä että hän on elänyt ja kuollut puolestamme. AMEN.

Vuoden 2006 samasta tekstistä tehdyn saarnan pääset lukemaan tästä linkistä:

http://paraleipomenoon.blogspot.fi/2013/10/nasaretilaisten-synti-ja-kiinalainen.html

Lyhyesti ja yksinkertaisesti yksinkertaisesta vertauksesta — Uudenvuodenaatto

Uudenvuodenaatto
 
Aikamme on Jumalan kädessä

31 dec MMXVII  
Saarna Auran kirkossa

Kirkkoherra Torsti Äärelä

Lyhyesti ja yksinkertaisesti yksinkertaisesta vertauksesta

Omelia DOCG


Evankeliumi Luuk. 13: 6-9

Jeesus esitti vielä vertauksen: ”Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. Silloin hän sanoi puutarhurille: ’Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.’ Mutta puutarhuri vastasi: ’Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.”

Alkunäky.
Puut ovat hyvin tärkeitä meille kaikille, niillekin jotka eivät ole kovinkaan suuria luonnon ystäviä. Karujen seutujen ihmisille ne ovat vieläkin tärkeämpiä, varsinkin jos ne ovat hedelmäpuita. Tämän vuoden toukokuussa, helatorstaina, istutimme tuohon virastotalolta Sillankorvantielle ampuvalle nurmikolle viisi omenapuuta ja yhden päärynäpuun. Muutamat niistä tuottivat jo ensimmäisenä vuonna, istutusvuonnaan, hedelmää. Osa nurmikosta josta on tullut yleismaailmallisesti ihmisen turhantärkeyttä, mukamas arvovaltaa ja vakavuutta ilmentävä asia tuli hyötykäyttöön.

Jeesuksen ajan Palestiina ei ollut mikään kovin rehevä maa. Välimeren seutu oli ennen nyky-ihmisen levittäytymistä hyvin rehevää seutua, mutta tultaessa ajanlaskun alkuun olivat metsät monesta paikkaa hakatut. Ihminen oli muovannut maisemaa mieleisekseen jo. Hän oli tehnyt laaksot pelloiksi ja istuttanut kaikkialle viinitarhoja, oliivi-lehtoja ja hedelmäpuita. Puihin liittyi paljon uskomuksia niitä oli myös kirjattu ylös. Yhden uskomukseen törmäämme tämän tekstin äärellä jos ymmärrämme Raamatun tekstit kokonaisuutena. Tässä kohden kiinnittyy huomio sanoihin ”kolmena  vuotena.” Mistähän tässä mahtoi oikein olla kyse?

Toora, ja erityisesti tuon juutalaisten kirjakokoelman kolmas kirja, sisältää paljon erilaisia määräyksiä. Eri asia sitten olikin noudatettiinko niitä. Mitään merkkejä on käytänössä mahdotonta löytää siitä että esimerkiksi ns. riemuvuotta olisi koskaan vietetty. Kolmas Mooseksen kirja sisältää kylläkin viittauksen hedelmäpuihin ja kolmeen vuoteen. Tuossa kohdassa kehotetaan pidättäytymään puun hedelmien syömisestä sen kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana. Neljäntenä vuonna sato oli uhrattava Herralle, ja vasta viidentenä vuonna hedelmäpuun satoa voitiin nauttia. Raamattu-painokset ovat täynnänsä sivujen ala-laidassa olevia viittauksia muiden kohtiin. Tämän Luukkaan evankeliumin kohdan jakeiden kohdalta emme tällaista viittausta löydä siihen kohtaan, 3. Mooseksen kirja 19:23-25, jossa tämä kolmen vuoden sääntö on. Asiaa voidaan aika tavalla hämmästellä sillä paljon heppoisempiakin rinnastuksia raamatun sivujen alalaidasta löytää.

Selitys
Jeesuksen sanoille tämän päivän evankeliumitekstissä ei löydy mitään rinnakkaisuutta muiden aikalaisten tai häntä edeltäneiden tai seuranneiden oppineiden teksteissä. Evankeliumin kirjoittaja toteaa aivan aluksi: Jeesus esitti tämän vertauksen! Sanat jäävät kuitenkin selittämättä. Ei sanota mitä Jeesus kaikella tällä tahtoi sanoa ja mitä sen pohjalta pitäisi ymmärätää. Nykyisessä raamatunkäännöksessä on väliotsikoita ja tämän kappaleen edellä lukee vain ”Hedelmätön viikunapuu saa armonaikaa.”

Tekstiä emme pysty ymmärtämään ellemme lue edellistä kappaletta jonka otsikoksi meille on laitettu nykyiseen käännökseemme: ”Ellette käänny, olette tuhon omat.”

Näyttää siltä, että tekstiä ei pidä lähteä selittämään siltä pohjalta että Jeesuksen sanojen takana olisi tuo viittaus kolmannen Mooseksen kirjan kohtaan kolmannesta, neljännestä ja viidennestä vuodesta. varmasti oli maanomistajia ja viljelijöitä jota eivät kovinkaan paljon välittäneet joidenkin kirjojen opetuksista. Maa oli arvokasta ja jokaisen puun anti oli tärkeä. Ihmiset kamppailivat jokapäiväisestä leivästä ja uskonnollisia intoilijoita oli kuitenkin verrattain harvassa. Sellaisia intoilijoita kuten paljon puhutut farsiseukset olivat tuskin kahdeskymmenesosa kansasta. Näyttää siltä että tässä kysymyksessä Jeesuskaan ei ole mikään intoilija. Nyt hän suhtautuu puihin ja määräaikoihin kovin luovalla tavalla. Ikivanhat säädökset eivät paina vaa’assa paljoa vaan paino on vain ja ainoastaan opetuksessa ja sen varsin vaativassa sisällössä.

Edelisessä kappaleessa hän on vienyt pohjan ajatukselta että ihmistä seuraisi erityinen rangaistus hänen jostain erityisen pahasta teostaan. Yhtä kaikki, rangaistus ja tuho uhkaisi kaikki elleivät he kääntyisi.

Armollinen loppunäky
Mutta lopuksi voisimme vielä kysyä yhtä asiaa. Rohkenisimmeko lähteä tulkitsemaan tätä Jeesuksen vertausta. Mitä tarkoittaa yksi armon vuosi lisää? Puutarhuri jos hän on asioista perillä ymmärtää kyllä hyvin asioiden oikeat suhteet. Itse istutin kerran omanapuun joka kasvoi varrennoksen jälkeen huimaa vauhtia ja tuotti lajinsa mukaisia isoja ja virheettömiä omenoista kaksi vuotta ja neljä kuukautta istuttamisensa jälkeen.  Seuraavana vuonna omenia ei sitten tullut ja kasvukin oli kovin vaatimatonta. Eräs siantunteva omena-mies tiesi kyllä mistä asia johtui eikä tämä ollut hänen korvissaan mitenkään tavatonta; kyse on hormonitoiminnasta ja varrennosoksessa oli ollut kaikki tarvittavat ainekset niin nopeaan kasvuun kuin pikaiseen satoonkin.

Tällaisen ajatuksen emme kuitenkaan saa antaa hämätä itseämme sillä Jeesus ei ehkä tarkoittanut tätä. Luonnotieteellisestä näkökulmasta katsoen, jos vertaus perustui  Jeesuksen kuulemaan tositapahtumaan, saattoi puutarhuri ollakin oikeassa ja tulevana vuonna viikunapuu alkoi tuottamaaan hedelmää. Hän oli nähnyt tuollaista ennenkin ja piti hyvin todennäköisenä että puu vielä herää kukoistukseensa. Ehkä hän tiesi tarkalleen mitä sille pitää tehdä ja minkälaista lannoitetta se kaipasi. Ehkä hänellä oli takataskussaan jokin erikoiskukkain.

Jeesuksen näkökulma ei tässä ole kuitenkaan puutarhanhoidollinen. Huomiomme kohdistuu nyt sanoihin jotka puhuvat maan muokkaamisesta ja lannoittamisesta. Olemme loppujen lopuksi varsin ison kysymyksen äärellä. Vaikka kovin yksinkerainen sananselitys ei ole kovin korkeassa kurssissa nykyään ja vertaukuvallinen puhekin voi olla monen mielestä lapsellista niin yksinkertaisimmillaan Jeesuksen puhe sitä on. Tämä vertaus ei ole ehkä Mestarin suusta kuulemistamme kaikista älyllisesti kiehtovin ja yksinkertaisuudessaan sille on helppo jopa vain hymähtää. Mutta tällä kertaa yksinkertaisuudessa on sen voima. Maan muokkaaminen ja lannoittaminen on sanan julistamista ja sen elämistä esimerkkinä. Ja jos haluamme tehdä oikeutta Mestarille ja hänen sanoilleen emme lähde siitä että vertausta ja sen vaatimusta pitäisi katsoa siten että riittää kun vain sanomme mitä Jeesus haluaa meidän tekevän: Ota tästä ja usko näin!

Vertauksen avaama perspektiivi, näkö-, ja tarkasteluala, tulee nyt koskemaan sekä sanan kuulijaa että sen julistajaa. Mestari on aikaisemmin Luukkaan kertomuksen mennessä eteenpäin sanonut sanat: "Varokaa fariseusten hapatetta, tekopyhyyttä. Ei ole kätköä, joka ei paljastu, eikä salaisuutta, joka ei tule ilmi.” Hän kuuluttaa kuuluttamisen perään aitoa katumusta ja luottamusta Taivaallisen Isän varjelukseen. Uudenvuoden tullessa lähemmäksi ja lähemmäksi ryhdymme ehkä miettimään miten parantaiimme ja kohentaisimme elämäämme. Uusi vuosi ei tosaalta ole mitenkään sen ihmeellisempi asia. Kääntymys ja parannus, mielenmuutos, koskee jokaista päivää.

Tämä saarna Uudenvuodenaattona on hyvä päättä lupauksen sanoihin jotka ovat kuitenkin enemmän velvoittavia:  "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” AMEN

Nostalgia-iltoja — II Joulupäivä —Tapaninpäivä

II Joulupäivä — Tapaninpäivä
Kristuksen  todistajat
26 dec MMXVII
Saarna Auran srk-talolla
Matt
. 23:33-39  III vuosikerta.
Nostalgia-iltoja
  
Kirkkoherra Torsti Äärelä

Grande omelia


Tapaninpäivän saarna 
26 dec MMXVII


Matt. 23: 34-39
Jeesus sanoi lainopettajille ja fariseuksille:
    ”Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen. Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille. Totisesti: tämä sukupolvi joutuu vielä vastaamaan tästä kaikesta!
 Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Sillä minä sanon teille, että te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”


I
 Joulunaikana voi katsella vaikkapa vanhoja elokuvia. Useimmiten nuo elokuvat on tullut katselleeksi vähintään yhden kerran. Hyvät elokuvat kestävät kutienkin useamman katselukerran. Yksi tällaisista elokuvista on nimeltään “Hyvästi Lenin.” Elokuva kertoo erään perheen kohtaloon kietoutuvista tapahtumista vuosina 1989-1990 suurten muutosten aikana Saksan Demokraattisessa Tasavallassa. Noistya vuosista tulee kohta kuluneeksi 30 vuotta vaikka ei aina uskoisi.
Vaikka elokuvan kertomus aluksi tuntuu todella mielikuvitukselliselta sillä lienee todellisuuspohja. Ja ellei sillä olisi todellisuuspohjaa, niin se pitäisi keksiä. Kaikkinensa kertomuksessa yhdistyy ihmiselämän lohduttomuus kaikkialle ennättävään lämpimään nauruun.

II
 Mistä sitten oli kyse? Kaikki vanhemmat polvet muistavat Itä-Euroopan suuret muutokset lähes vuotta sitten. Oli kaksi Saksaa, ja niissä aivan erilainen järjestys. Miksi lähtisimme arvioimaan sitä kumpi oli parempi, sillä historia on aina voittajien kirjoittamaa, ja siinä unohtuu pieni ihmiskohtalo niin kovin helposti. Maailmankartalta hävinneessä Saksan Demokraattisessa Tasavallassa ihminen yritti elää elämäänsä arvokkaasti ja aina parhaansa tehden. Aivan samalla tavalla siellä pieni ihminen lähti toiveikkaana ensimmäiseen koulupäiväänsä, halusi oppia ja olla vanhemmillenkin kuuliainen ja hyvä pieni koululainen. Siellä kansalainen halusi varttua turvallisesti, löytää paikkansa ja elämäntehtävänsä, löytää puolison ja perustaa perheen, yksinkertaisesti olla ihminen. Mutta jotain siellä oli kuitenkin vallan erikoista… Ehkä ymmärrämme paremmin tuon maan ihmisten elämää jos vain toteamme: he elivät aivan ihmeellistä kaksoiselämää.

III 
Elokuva “Näkemiin, Lenin” kertoo perheestä jonka isä oli siirtynyt länteen. Äiti jäi itään kahden kasvavan lapsen kanssa. Todellisuudessa hänkin oli suunnitellut muuttavansa länteen miehensä perässä ja ottavansa vielä lapsetkin mukaansa. Se ei kuitenkaan onnistunut ja lopulta perheen äidistä Christine Kerneristä tulee mitä uskollisin puolueen työntekijä joka palkitaan vielä korkealla kunniamerkillä. Lapsilleen hän ei paljasta asioiden oikeaa laitaa vasta kuin viimeisinä päivinään. Vuodet kuluvat ja tulee suurten mullistusten aika 1980-luvun lopulla. Katumellakoiden keskellä äiti Christine saa aivo-infarktin ja vaipuu koomaan kahdeksaksi kuukaudeksi. Perheen poika Alex joka on varttunut kaksikymppiseksi neuvokkaaksi nuoreksi mieheksi ei halua, että äiti näkee sen muutoksen joka maassa on tapahtunut sen kahdeksan kuukauden aikana jona hän on nukkunut syvää untansa. Niinpä Alex lavastaa sisarensa, tämän miehen ja venäläissyntyisen ystävättärensä ja muiden vanhojen kunnon derkkujen kanssa Christinelle valetodellisuuden jossa hän saa elää elämänsä viimeiseen päivään ja viimeiseen hengenvetoon saakka. Neuvokkuutta tarvitaan senkin selittämiseen mitä tarkoitti se kun Christine näki ensimmäisen kerran ulos sairasvuoteelta lähdettyään helikopterin kuljettavan lieassa valtaisaa Leninin patsaan ylöosaa. Ja neuvokkuutta tarvittiin monen muunkin asian selittämiseen.

IV 
Edelleenkin voimme kysyä mistä oli kyse? Elokuvan kerronta on niin monikerroksista että voimme ottaa nyt esiin vain yhden juonteen. Aluksi voidaan todeta se, että tietysti Alex ja hänen sisarensa ja kaikki muutkin halusivat Christinelle pelkkää hyvää ja varmasti kaikki mitä he tekivät oli heille suuri seikkailu, joka yhdisti heidät heidän loppuiäkseen. Niin, ihminen haluaa aina pelastaa vanhempansa ja varmasti Alex ajatteli että hänen rakas äitinsä kuolee jos hän kuolee järkytyksestä jos hän vain kuulee totuuden. Ehkä äiti olisi kestänyt kaiken jos hän olisi ollut terve. Nimittäin Itä-Saksalaiset olivat sellaista porukkaa, kaksoiselämää kun elivät, että he saattoivat muitta mutkitta hyväksyä uuden todellisuuden kun muuri oli sortunut.

Voimme ajatella vaikkapa seuraavanlaisesti: Meissä on ikäänkuin katkaisija, sellainen josta laitetaan valot päälle. Siis näpsäytin jossa on kaksi asentoa. Kun se on toisessa asennossa niin olemme ja teemme asiat toisin, ja jos se on toisessa asennossa teemme ne toisella tavalla. Nimittäin tuon maan kansalaiset, vaikutusvaltaisimmasta vaatimattomampaan tiesivät ihan varmasti mitä rajan toisella puolella tapahtui ja millaista siellä oli.

V
 Kaksoiselämän eläminen voi olla rasittavaa. Toisaalta jos sitä elää luonnonlapsen tavoin voi pysyä järjissäänkin, mutta aina siinä jää kuitenkin paljosta vaille. Derkkulan väki ei ollut tynnyrissä kasvatettua porukkaa, vaan pikemminkin tynnyriin sullottua porukkaa. Tuota ilmaisua tynnyrissä kasvanut käytetään meillä sellaisissa asiayhteyksissä kun joku yksilö kovasti poikkeaa tavoiltaan muista, ja syy siihen on yleensä kasvatuksessa tai jonkin yhteisön asettamissa tiukoissa säännöissä, tavoissa elää, puhua, ajatella ja osoittaa tunteitaan. Monesti ainakin meillä puheet tynnyrissä kasvamiseen liittyvät siihen kun arvioidaan joitain uskonnollisia yhteisöjä ja heidän jäseniään.

VI 
Ajat ovat muuttuneet muutenkin kuin kahden Saksan suhteen. Jälleen kerran kristillinen kirkko on uusien haasteiden edessä. Asioista ei voida puhua samalla tavalla kankeasti ja samaa muotokieltä käyttäen kuin puhuttiin Cristinen, Alexin, Arianen, Laran ja Denisin maailmassa, maassa jossa uutislähetyksissä toistettiin keskimäärin 20 kertaa puolueen nimi ja aina se luettiin kokonaan; neljä sanaa joista kolme pitkää sanaa ja 43 kirjainta. Die Sozialistische Einheitspartei Deutschlands.

Päivän evankeliumitekstissä puhutaan profeettojen vainoamisesta ja tappamisesta ja totuuden vastustamisesta. Perinteinen tapa valmistaa saarnat tapaninpäivänä Lutherin ajoista tähän päivään on ollut todeta, että tapaninpäivän sanoma, ja tekstien viesti on ihmisten vastaus taivaan lahjaan, juuri syntyneeseen Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen. Voihan sen tietysti noinkin sanoa, mutta onko se kovin rakentavaa? Juuri kun on julistettu joulurauhakin ja Rauhan ruhtinas on syntynyt maailmaan. Tässä suhteessa kirkon evankeliumikirja on varsi kummallisella tavalla historian vanki. Ensi kehotetaan viettämään ilon juhlaa ja sitten syyllistetään oikein pitkäperjantain arsenaalilla. Tässä kohden ainakin olisi uudistumisen paikka.

Kaiken jälkeen herää vielä kysymys siitä, onko kirkko, vaikkapa tama meidän Suomen evankelis-luterilainen kirkko, itse asiassa eräänlainen Saksan Demokraattinen Tasavalta ei ymmärrä, että maailma on muuttunut. Se ja sen eliitti yrittää pitää kiinni asemistaan eikä hyväksy tosiasioita muuttuneessa tilanteessa. Sen pieni eliitti puhuu edelleenkin muotokieltä jota muiden on vaikea ymmärtää. Kaiken keskellä sillä on kuitenkin tehtävä ja sen arvokas työ saa tunnustusta. Se näyttää olevan valtio joka tekee uudistuksia uudistusten perään, uudistuksia jotka eivät johda mihinkään. Sillä on menestystuote nimeltään rippikoulu, mutta suurten juhlapyhien aikana kirkossa ei juuri näy tämä menestystarina. Jos joku yrittää kertoa että tuon yhden menestystarinan taustalla on enemmän nuoriso-kulttuurista omaksutut mallit niin hänet kyllä vaiennetaan.

Uudistamista ei aina katsota hyvällä eikä totutusta poikkeavaa sallita kuin muutamille virallisille kyseenalaistajille ja ehkä yhdelle valmiiksinaurajalle. Pieni eliitti puhuu edelleen keskenään kieltä jota suurin osan kirkon jäsenistä ei ymmärrä ja kaiken lisäksi se uudistaa itseään ja toimintaansa vain itsensä uudistamisen vuoksi. Toisaalta yksi kirkon menestystarina on myös ollut hyvin hallittu viivytystaistelu joka jatkuu ja jatkuu…

Oikeassa uudistumisessa on myös kyse siitä, että tapa puhua asioista uudistetaan. Muuten kirkon kohtalo on sama kuin Hyvästi, Lenin-elokuvan Christinellä joka näkee Lenin-patsaan yläosan lipuvan pois jonnekin kauas. Siinä vaiheessa voi kysyä onko kirkko tehnyt jotain mitä se ei enää saa anteeksi. “Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta,” ja toisaalla “Miksi rikotte Herran käskyjä vastaan? Se tuottaa teille onnettomuuden. Koska olette hylänneet Herran, hänkin hylkää teidät.” Jos näin on niin sen jälkeen sillä ei ole muuta tehtävää kuin toimia nostalgia-museona ja sen tapahtumat, tämäkin jumalanpalvelus, ovat sellaisia tapahtumia kuin DDR-aiheiset “ostalgia-illat” olivat viime vuosikymmeninä. AMEN.