Saarna jouluaamuna. 25 dec MMXIII. "Augustus ja Jeesus."

Saarna 25 dec MMXIII
Jouluaamu 
"Augustus ja Jeesus."
Nyt Betlehemiin
Omelia DOCG

Evankeliumi: Luukas 2:1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
" Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa."

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

I
Monen suomalaisen jouluun kuuluu eräs perinteinen kirja. Tuo kirja on kolmen M-kirjaimen kirja, Mitä-Missä-Milloin. Itselläni on tapana avata se vasta aattoiltana ja niin tein eilenkin. Kirjassa on paljon mielenkiintoista artikkeleita edelleenkin, vaikka kirjan tekstimassa on paljon pienempi kuin se oli vaikkapa 40 vuotta sitten. Yleensä itse luen tuosta kirjasta aivan ensimmäisenä vuoden uudissanat ja sitten kuolleet kotimaiset ja ulkomaiset henkilöt. Eilen tuli järjestykseen kuitenkin poikkeus, sillä tuo uusin kansalaisen vuosikirja sisälsi artikkelin eräästä todella mielenkiintoisesta henkilöstä. Ja kun mielenkiinto herää niin silloin on vain toimittava. Ja kyse oli eräästä jouluevankeliumin henkilöstä…

II
Kyse ei kuitenkaan ollut siitä paljon puhutusta aasista. Tuo mainio ja vaatimaton elikko kaipaa edelleenkin kunniankohotusta. Sekin aika varmasti tulee jonain päivänä. Kansalaisen vuosikerta sisälsi sitä vastoin ihan hyvin toimitetun artikkelin jouluevankeliumissa ensimmäisenä mainitusta henkilöstä ei keisari Augustuksesta. Mitään järisyttäväähän siinä ei ollut, pikemminkin se oli varsin viihdyttävää luettavaa tuosta miehestä jonka nimiin se suuri verollepanokin on laitettu. Todellisuudessahan Augustus itse ei tuollaisia käskyjä antanut, ja kun puhumme keisarista emme itse asiassa tee oikeutta tuolle jouluevankeliumin mahtimiehelle. Asioista päätti aina senaatti, Augustuksenkin aikana. Se mitä luemme Luukkaan kertomuksesta on kirjoitettu 70 vuotta tuon Roomalaisen mahtimiehen kuoleman jälkeen, ja yli 50 vuotta itsensä Jeesuksen kuoleman jälkeen. Julius Caesarin sisarentyttärenpojalla oli monta arvonimea ja Augustus on se jolla hänet muistetaan. Hän oli ”kunnianarvoisa,” senaatin esimies joka kieltäytyi kuninkaan arvonimestä joka hänelle olisi annettu. Vaikka tiedämme Augustuksesta enemmän kuin Jeesuksesta historiallisena henkilönä, niin hänkin jää lopulta suureksi arvoitukseksi.

III
Keisari Augustuksen kohtalo oli näytellä suuri näytelmä ja hän saattoikin sanoa elämänsä viimeisinä sanoina ”Enkö näytellytkin hyvin.” Hän oli nimittäin roolinsa vanki, hänen tehtävänään oli näytellä Jumalaa, ja siinä hän kyllä onnistuikin. Mutta vaikka hän olikin ihmisten, aikalaisten silmissä Jumala niin kuollessaan hänen oli tuosta kaikesta luovuttava. Saman kohtalon ovat kokeneet kaikki muutkin suuruudet jotka ihmiset ovat asemaansa nostaneet. Kuitenkin keisari Augustus on juuri se henkilö jonka henkiseen perintöön kaikki uutta Eurooppa perustamassa olleet ovat viime kädessä vannoneet. hänen perintöään on oikea tasavaltalaisuuden henki ja yksimielisyyden periaate.

IV
Augustus ja Jeesus eivät tietenkään koskaan kohdanneet elämässään. Augustuksen kuollessa Jeesus oli parikymppinen nuori mies. Ainoa yhtymäkohta heidän välillään on Augustuksen rauhan aika ja Jeesuksen syntymä ja häneen liitetty mielikuva rauhan ruhtinaasta. Tuo kaikki on kuitenkin todella kaukaa haettua puhetta ja järjenjuoksua. Miehillä ei ollut paljon yhteistä eläessään, mutta molemmat muistetaan tänä päivänä. Kristinuskon Pyhässä kirjassa Raamatussa Augustus mainitaan tasan yhden kerran ja ilman Jeesusta ja hänen vaikutustaan koko Uutta testamenttia ei olisi koskaan kirjoitettu. Ja kun ihmisten jumalana pitämä Augustus kuoli niin hänestä tuli pelkkä ihminen. Augustus oli näytellyt elämänsä hyvin ja Jeesus oli täyttänyt kaiken mitä häneltä vaaditiin, siitä nuo sanat ”Se on täytetty.”Mutta Jeesuksesta tuli hänen kuoltuaan Jumala ihmisten silmissä. Niin järisyttävä asia kuolleista herääminen saattoi olla.

V
Augustuksen ja Jeesuksen ei tarvitse kilpailla keskenään, molempia niin sanoaksemme tarvitaan.  Ja ajatushan on hyvin luterilainen; meillähän on tapana puhua maallisesta ja hengellisestä hallinto-vallasta. Maailma voisi olla monellakin tavalla parempi paikka jos perinteinen roomalainen tasavalta vallitsisi maan päällä ja korkeimpien virkamiesten toimintaa viitoittaisivat samanlaiset hyveet kuin parhaimmilla roomalaisilla. Ja ajatellaanpas sittä, että mielläkin olisi kaksi pääministeriä ja tuossa järjestyksessä vuorollaan alempi pääministeri voisi valtiosäännön perusteella kieltää vuorollaan ylemmän pääministerin päätöksen.

Jouluevankeliumi tarvitsee siis maininnan Augustuksesta. Muuten emme näe Jumalan suuria tarkoitusperiä. Jouluevankeliumissa on kyse maailmanhistorian suurimmasta ihmeestä. Koko tapahtuma, ja ennen kaikkea sen ydin, inkarnaatio eli Jumalan ilmestyminen omaan luomakuntaansa, maailmaan ihmisen hahmossa, on niin suuri salaisuus ja ihme, että sen äärelle on turha istahtaa ainoastaan järjen valoa etsien ja vaatien. Kyseessä on Jumalan kosketus, jonka vertaista maailmankaikkeuden luomisen jälkeen ei ole tullut.

VI
Tänä päivänä ihmisten valtakuntien suuret ja Uuden Euroopan hallitsijat saavat edelleenkin vannoa Augustuksen nimeen, ja vedota hänen perintöönsä. Ja niin voi hyvä kristittykin tehdä puhuessaan maallisesta vallasta ja vallankäytöstä. Ja lopulta me myös tiedämme varsin paljon keisari Augustuksesta. Jeesus pysyy meille salaisuutena jota voimme sydämissämme lähestyä. Häntä voimme kiittää ja häneltä apua pyytää.

Tänäkin jouluna tahdomme kiittää sinua seimen lapsi, Rauhan Ruhtinaamme siitä, että sinussa on sisäkkäin Taivas ja maa, Jumaluuden ihme ja ihmisyyden salaisuus. Rauhan Ruhtinas, luo lempeä katseesi ja armosi lempeä valo heille, jotka eivät halua viettää syntymäjuhlaasi.

Luo armosi lempeä valo heille, joiden sydän pahastuu ja mieli loukkaantuu taivaan enkelin sanomasta ja paimenten ilosta. Kiitos, että tulit meidän keskeneräisten ihmisten luokse, kerran seimessä, nyt meissä ja meidän keskellämme. Sinä Taivaallinen valo loistat lempeästi vihan, pelon, tuskan ja kuoleman maassa.

Kiitos, ette ole jättänyt meitä ihmislapsia yksin pelkojemme, vaivojemme ja keskeneräisyyden taakkojen alle. Kosketa väkevällä kädelläsi heitä, jotka nääntyvät suoritusten ja kiireen orjuuden alla. Sinä sydänten Kuningas paikkaa ihmissuhteiden taisteluissa särkyneet sydämet ja anna meille kaikille anteeksi kovasydämisyytemme.

Rauhan Ruhtinas avaa silmämme näkemään toisissa ihmisissä sinulle rakas ihminen ja osoita meille rauhan tie. Tuo armon valosi niihin yksinäisiin majoihin, joissa kukaan ei muista lahjoilla, ei toivotuksilla eikä rauhan sanomalla. Seimen lapsi, minä kiitän sinua siitä, että toit keskellemme toivon, joka ylittää inhimilliset rajat, jopa pahuuden ja kuoleman. AMEN.

Saarna jouluaattona - 24 dec MMXIII. Ihmiset, antakaa meille oikea talvi edes vähäksi aikaa."

Saarna 24 dec MMXIII 
Jouluaatto

"Ihmiset, antakaa meille oikea talvi edes vähäksi aikaa."
Lupaukset täyttyvät.
Omelia DOC

I
Ajat muuttuvat, mutta muutummeko me niiden mukana? On jouluaatto, mutta ajat ovat muuttuneet, ja edelleen kysymme olemmeko me muuttuneet aikojen mukana? Joulu tulee paljolti perinteiden mukana ja niitä näemma vaalitaan edelleenkin. Entisaikojen ihmisille, vielä muutama sukupolvi sitten ne olivat, tuntuu siltä, vieläkin tärkeämpiä. Jotkut asiat oivat yksinkertaisesti varattu joulun ajaksi. Olotkin olivat ennen paljon niukempia.

II

Mutta yksi asia tällä kertaa puuttuu. Kun olimme jo tottuneet valkeisiin jouluihin ja saatoimme suorastaan nähdä mielessämme sen kuinka entisajan ihmisen, vielä muutama sukupolvi sitten, tulivat joulukirkkoon hevoskyydillä ja reellä, niin nyt ovat asiat toisin. Syys-, ja talvimyrskyt ovat ainakin täällä eteläisimmässä Suomessa seuranneet toisiansa, ja mitä vielä onkaan luvassa. Säiden muuttumisen myötä koittaneista luonnonilmiöistä olemme kuulleet uutisia maailmalta, ja mitä vielä näemmekään.

III

Eräs hyvin tuntemamme joululaulu kehottaa meitä jättämään arkiset huolet pois suuren juhlan ajaksi, mutta se voi tänä vuonna olla vaikeaa. Toivottavasti kaikki ovat kuitenkin saaneet järjestettyä suhteellisen hyvän joulun kaikista huolista riippumatta. Niitä on nyt monella, monessa kodissa isä tai äiti, tai molemmat ovat työttömiä ja ne jotka hoitavat valtion taloutta ovat suurten murheiden raskauttamat niin meillä Suomessa kuin muuallakin.

IV

Ja ihmisten murheiden lisäksi koko luomakunta huokaa surullisella tavalla. Jos metsän puut täällä kotokonnuillamme osaisivat puhua niin mitä he sanoisivat; ihmiset, antakaa meille kunnollinen talvi, edes hetkeksi! Niin, painon tulisi olla noissa sanoissa ”Ihmiset.” Eikä metsän eläimilläkään ja linnuillakaan ole kovin hääppöisesti asiat. Kaikki on aivan sekaisin. Mitähän se varsin kuuluisa jouluevankeliumin aasi tähän sanoisi. Hän kun pääsi edustamaan luomakuntaa tuohon Luukkaan kuvaamaan näkyyn ensimmäisestä joulusta. Siellä hän on mukana vaikka sitä ei mainitakaan, vaatimaton luonne kun on. Milläs muuten Maria olisi Nasaretista Betlehemiin kulkenut. Moni muistaa varmaan vuoden 1980 joulukalenterista Kylli-tädin hellyttävän kertomuksen pienestä Ruuben-aasista joka sai tuon tehtävän. No siinähä oli tietenkin pienemmällä taiteilijalla isompi esikuva Rembrandtissa ja hänen maalauksessaan.

V

Kun arki tämän joulun ja juhlan jälkeen koittaa on edessä monia asioita. Joka on elänyt kovin huolettomasti joutuu tekemään niin sanotusti monta, monta leikkausta menoihinsa. Moni joutuu opettelemaan aivan uuden tavan elää. Ja isommat yksiköt yksilön ja yhteiskunnan perusyksikön perheen ohella ovat myös uuden ajan edessä. Kunnat, valtiot ja koko maailma joutuu vielä kaikkien meidän elinaikanamme opettelemaan aivan uuden tavan elää. Eikä pidä unohtaa sellaistakaan laitosta kuin Suomen kirkko ja sen yksittäiset seurakunnat. Se arki tulee ja se on edessä pian.

VI

Vaikeina aikoina on tapana etsiä tukea ja turvaa perinteistä, niistä asioista jotka ovat kantaneet eteenpäin menneitäkin sukupolvia. Vaikeita aikoja on nimittäin ollut ennekin ja aina niistä on selvitty. Jos ihminen vain käyttäisi parhaat kykynsä ja voimavaransa kaikkien parhaaksi, niin kenelläkään ei olisi periaatteessa mitään hätää. Joskus miettii sitä kuinka pahaan pisteeseen asioiden tulee päästä ennen kuin todellinen herääminen ja havahtuminen tapahtuu. Maailma on kokenut viimeisten kymmenien vuosien aikana eräänlaisen viherpesun, luontoarvot ovat suuremmassa kunniassa kuin koskaan ja paljon kiinnitetään huomiota siihen miten tavaroita ja ruokaa tuotetaan. Kaikki on kuitenkin ollut vain ihmisten omatuntojen rahoittamista. Maailmaa ei pelasteta sellaisilla konsteilla. Koko Jumalan luomakunta jota ihmisen pitäisi varjella huutaa suorastaan tuskissaan: ”Ihmiset, antakaa meille rauha ja entisaikojen hyvät ajat.

VII

Aina aika ajoin puhutaan siitä kuinka uskontojen aika on ohitse. Kuitenkin aito uskonto ja aito Jeesuksen uskonto on parasta mitä ihmisille voidaan antaa. Se on se lääke joka tuo ihmiset yksinkertaisemman ja oikealla tavalla kestävän elämänmuodon luo. Jos ihmisellä on elämässään oikea keskipiste niin silloin kaikki muu asettuu kyllä uomiinsa. Uskontojen aika ei ole ohitse eikä tietenkään kristinuskon. Tästä on hyvä aloittaa tänään viettämällä Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa. Meidän ei sitten tarvitse alkaa vaeltaviksi saarnamiehiksi Mestarimme esimerkin mukaisesti illman laukkua ja leipää ja tietoa tulevasta yösijasta; totuus on jossain nykyisen elämäntapamme ja Jeesuksen esimerkin välimaastossa.

Lopuksi voimme vielä miettiä niitä sanoja jotka kohtaamme eräässä toisessa jouluevankeliumissa, Uuden testamentin heprealaiskirjeen sanoissa. Ihmisillä on omat suuret kykynsä ratkaista kaikki tämän maailman ongelmat ja lisäksi olemme saaneet siihen avun: ”Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” AMEN.

Saarna I adventtina. 01 dec MMXIII. "Suurelta vieraaltanne nyt leipää kerjätkää."

Saarna  01 dec MMXIII
I Adventtisunnuntai

Suurelta vieraaltanne nyt leipää kerjätkää.

Kuninkaasi tulee nöyränä.

Omelia DOCG

Evankeliumi
Mark. 11: 1–10

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.» Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: »Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?» He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:

– Hoosianna!


Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!

Siunattu isämme Daavidin valtakunta,


joka nyt tulee!


I näytös. Amerikanvieras, katoava luonnonvara.

Millainen on suuri vieras? Nykyään maailmalla matkaaminen ei ole niin suuri ja ihmeellinen asia. Missä vain kokoontuukin ihmisiä niin siellä voidaan päästä keskustelemaan ulkomaanmatkoista ja vaihtamaan kokemuksia aivan samastakin matkakohteesta. Toisin olivat asiat ennen. Moni matkasi Amerikan maille ja moni sinne myös jäi. Jotkut tulivat käymään vuosien päästä ja jotkut tulivat pysyvästi takaisin tienattuaan siellä paljon rahaa. Uudella mantereella ansaituilla rahoilla ostettiin täällä sitten maatiloja tai perustettiin bisnes.

Amerikanvieras oli aina suuri vieras ja häneltä saattoi odottaa tuliaisia, pieniä jos kohta isompiakin lahjoja. Ja niitähän kyllä sitten monesti tulikin. Joku sai isompia tuliaisia ja joku pienempiä. Ajat ovat muuttuneet ja enää emme näe sellaista. Mutta tässä pienessä muistelossa näemme mistä oli kyse. Sellainen paluu kaukomailta oli suuri ja odotettu asia oltiin sitten kaupunkilaisia tai maaseudulla. Joskus tulee ajatelleeksi, että mitähän vastaavaa pitäisi nykyään tapahtua jotta näkisimme jotain yhtä perijuhlallista, odotettua ja aivan tietyllä tavalla harrasta. pitäisikö vallan tulla Mars-matkalta vai riittääkö kuitenkin vielä jokin vaatimattomampi.

Mutta millainen on se suuri vieras josta tänään puhumme ja miten me hänet käsitämme. Voimmeko ottaa hänet vastaan ja millä tavalla se tapahtuu. Onkohan jopa niin, että me vain puhumme hänestä aina samalla tavalla, laulamme Hoosiannan ja sitten I adventin illan koittaessa emme sitten enää muista tuota todella suurta vierasta. Vierasta joka tuli vähän kauempaa kuin on uusi manner. Ja saimmeko tuolta suurelta vieraalta mitään lahjoja?

II näytös. Kanttori Hemmo. Tavanomaisuutta rikkomassa.

Että perinteitä kunnioitetaan on tietysti hyvä asia, mutta aina tarvitaan muutosta ja ihmisiä jotka haluavat tehdä jotain epätavanomaista.

Jossain on eräs seurakunta jossa tapahtuu aika ajoin jota hieman epätavanomaista. Seurakunta elää tasaista elämäänsä viikosta toiseen ja joskus vuodesta toiseen. Joskus epätavanomaista sattuu vähän jopa ketjuttain. Aina tapahtunut liittyy yhteen työntekijään, jossa ei kuitenkaan pääsääntöisesti ole mitään epätavanomaista. Mutta aina kun useimpien mielestä normaalin raja rikotaan siitä myös puhutaan. Kyse ei ole seurakunnan tuon seurakunnan papista. Itse asiassa tuon seurakunnan kirkkoherra ja muutkin papit on varsin tylsiä miehiä ja naisia puheissaan. Seutukunnan paras puhuja on nimittäin kanttori. Ja hän on monien mielestä kiusallisen usein voittanut seutukunnan suosituimman henkilön kilpailun jota eräs paikallislehti pitää yllä. Ja mies on aina toivottu puhuja monissa tilaisuuksissa. Seurakunnan jumalanpalveluksiin tullaan monesti kaukaakin ja kirkko on monesti aivan täynnä. Ihmiset joutuvat kuitenkin melkein aina palaamaan kotiinsa vähän toteutumattomin toivein kun mitään suurta ja repäisevää ei tapahtunutkaan.

Taas sitten eräänä adventtina kirkko oli tupaten täynnä ihmisiä ja jännitys valtasi kaikkien mielen. Jumalanpalveluksen johtaja sekoili puheissaan ja takelteli. Seurakunnan kuuluisan kanttorismiehen lauluäänessä oli nimittäin eräs tietty sointi joka ennakoin jotain. Mitähän Hemmo-kanttori oikein tekisi, mitä hän laulaisi. Nimittäin tuon miehen lauluääni oli hieman nasaalinen, elikkä honottava, ja kun jotain epätavanomaista oli tapahtumassa, niin hänen äänensä muuttui hieman enemmän nasaaliseksi.

Jumalanpalvelus meni omalla painollaan ja kun tuli kolehtivirren aika teki kanttori Hemmo Hunninen jälleen temppunsa. Päivän virtenä oli virsi 7 eli ”Valmistu Herran kansa.” Ja kun tuli toisen säkeistön aika kuultiin taas jotain epätavanomaista. Piti laulaman ”Suurelle vieraallenne nyt tietä raivatkaa, ja portit sydäntenne hänelle aukaiskaa,” mutta kuultiinkin aivan jotain muuta. Kanttori lauloikin koko seurakunnan yli, itse asiassa kukaan ei uskaltanut päästää suustaan pihaustakaan, ”Suurelta vieraaltanne nyt leipää kerjätkää, ja nyörit kukkaroinne köyhille aukaiskaa…” Eikä kenenkään varmasti tarvitse epäillä etteikö kolehtirahoja kertynyt aivan ennätysmäärä ja nähtiinpä sellainenkin ihme, että kun kolehtihaavit oli tuotu alttarille tuli sinne ihan jonoissa ihmisin väkeä laittamaan niihin vielä vähän ekstraakin, itse asiassa paljon. Hemmo myhäili jossain urkuparvella ja oli jälleen jumalanpalveluksen jälkeen kuin mitään ei ollut tapahtunutkaan. Pappi oli tietysti hieman nyreissään, tyypillinen moralisti kun oli, mutta jouti taas tyytymään kohtaloonsa. Itse asiassa hän oli aika tavalla nyreissään ja koki että hänen kuluneen puheensa nälkäpäivä-tapahtuman yhteydessä oli kanttorin tempauksen takia joutunut pilkan kohteeksi. Mutta seuraavaan vuoteen ei sitten mistään muusta puhuttukaan, ja Hemmon maine sen kuin kasvoi…

III näytös. Onkohan tuollaista seurakuntaa?

Nyt tietysti ihmettelee missä tällainen seurakunta mahtaa oikein olla. Tällainen kysymys on ihan aiheellinen ja siihen voidaan tietysti vastatakin. Mikseipä sellaista voisi olla ja jos ei olisi niin sellainen pitäisi välittömästi keksiä. Mutta yhtä kaikki, näin kun siitä puhumme niin se on ainakin totta ja läsnä kun katsomme sisään tuohon tiettyyn kirkkoon jossain tietyssä paikassa.

Vielä todemmaksi äskeinen näkymä tulee kun syvennymme ajattelemaan mitä Hemmo oikein lauloikaan? Mekin puhuimme aivan aluksi suuresta vieraasta ja niinhän tuossa virren seitsemän aluksi hieman erikoiselta kuulostavassa mukaelmassakin puhutaan. Suuri vierashan se siinä mainitaan. Ajattelemme taas sitä mistä puhuimme alussa. Suuri vieras on tullut kaukomailta. Käsin kosketeltava odotus on täyttynyt ja käsin kosketeltavaa on myös se mitä tuliaisia saadaan. Mitä suuri vieras tuo tullessaan?

Jos amerikanvieras saattoi kuitenkin jättää jotkut kylmäksi, niin sitä ei todellakaan tee tänäinen suuri vieraamme. Hän ei luvannut tuoda rauhaa, vaan miekan. Ja kun luemme kertomuksia hieman pitemmälle niin, löydämme Jeesuksen joka todellakin rikkoi rajoja puhdistamalla temppelin. Toisaalta pitää aina muistaa se, että jokaisella joka ryhtyy Jeesuksesta puhumaan on aina taipumus tehdä hänestä itsensä näköinen. Suvaitsematon ihminen luo ankaran Jeesuksen, miehen joka ei riko rajoja. Sellainen ihminen vaatii toista tekemään ja uskomaan niin kuin itse haluaa. Jokainen miettiköön tykönänsä onko tällainen oikein? Avarakatseisempi ihminen toimii toisin ja hänen Jeesuksensa on aivan eri näköinen ja tuo Jeesus toimii aivan eri tavalla. Näin se vain on ja se on niin monta kertaa todistettu oli sitten kyse raamatuntutkijasta tai saarnamiehestä tai muusta toimijasta. Toisaalta hyvä niinkin, mutta tietenkin se on aika tavalla surullista. Suvaita pitäisi kaikkea, mutta johonkin on vain raja vedettävä. Mutta vain rajoja rikkomalla päästään johonkin josta olemme tottuneet käyttämään nimeä ”uusi.” Mitä luulette, miltähän tuntui Hemmostakin kuunnella aina samaa harmaata ja väritöntä jorinaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja tietenkin laulaa samoja lauluja vuodesta toiseen?

Kuluneella viikolla, tänä mmxiii-vuonna on nähty erilaisia saarnamiehiä kirkoissamme. Eikä kaikkea nähtyä ja kuultua ole pidetty mitenkään niin pelkästään hyvänä asiana. Tuomitsevia sanoja on kuultu. Niitä ei ole tarpeen ja mitenkään asiallista lähteä tässä toistelemaan. Mutta jos joku on tosissaan ryhtynyt eräänkin saarnamiehen puheiden jälkeen miettimään asioita ja alulla on mielenmuutos niin eikö ole tapahtunut jotain hyvää. Tulee vain mieleen se miten eräs jääkiekkovalmentaja rökitti nuorta Wayne Gretzkyä hänen poikavuosinaan. Gretzky oli nimittäin tehnyt maalin ja varmasti hänelle ominaisella tavalla. Mutta valmentajan mielestä maali oli kuitenkin tehty väärällä tavalla ja kaveri itse asiassa teki kaiken muutenkin väärällä tavalla. Rajojen rikkomista ja asioiden tekemistä uudella tavalla ei aina katsota hyvällä. Ja voimme olla varmoja että kaikki eivät myöskään tykkää sellaisesta uudesta tuttavuudesta kuin vaikka tuo kanttori Hemmo Hunninen.

IV näytös. Näemme vielä uudelleen Hemmonkin.

Lopuksi voimme vielä kysyä mitä Hemmolla oli mielessä kun hän lähti tekemään tuota pientä pilaansa. No kun asialle on ryhtynyt niin ehkä sitten jotain keksimmekin. Hänellä oli tuskin mielessä sellainen kolehti-ihme joka sitten tapahtui. Ehkä tuo ensimmäinen ja varsin ilmeikäs säe ”Suurelta vieraaltanne nyt leipää kerjätkää” sitten vain vaati seurakseen toisen säkeen. Mutta varmasti paino oli hänellä ensimmäisessä säkeessä. Tekikö hän pientä pilkkaa vähemmän sujuvasanaisesta kirkkoherrasta, sitä on vaikea sanoa, sillä minäkään en tuota miestä niin hyvin tunne. Tai sitten tuo lause oli tarkoiteetu sanottavaksi sävyllä: ”Voitaisko joskus puhua ihan oikeata asiaakin?”

Nimittäin kyllä noissa sanoissa on jotain hyvin tärkeää. Amerikanvieraalta saatettiin odottaa tuliaisia ja niitä monesti saatiinkin. Mutta Jeesus ei ole mikään amerikanvieras. Hän on Jumalan Poika, Herramme ja Luojamme ja Vapahta-jamme. Hän on sellainen suuri vieras jolta voi pyytää jotakin. Ja miksei tältä suurelta vieraalta saisi ihan sananmukaisesti kerjätä leipää jos hän kerran itse sanoo olevansa elämän leipä. Älkää vain sanoko, että asia on näin, mutta ei sitä noin passaa sanoa. Siis rajoja ei uskalleta rikkoa. Sitten siihen leipään ei pidä koskea jos siltä tuntuu. Ja jos joku sitä leipää syö, ja saa siitä aivan erilaista elämänvoimaa ja tekee asioita hieman tai enemmän eri tavalla niin älköön sitten kukaan pahastuko.

Kaiken kirkollisen puheen ja saarnan tarkoituksena olisi pelkästään pidettävä mielenmuutosta. Suuri vieras antaa meille siihen lahjojansa, oikeata elämän leipää. Se on ravintoa joka vahvistaa ja auttaa meitä näkemään asioita avarammin. Ja et sinä koskaan voi nähdä kanssaihmisesi kauneutta ja ainutlaatuisuutta ellet riko rajoja, jätä pois entistä, jätä pois entisiä ennakkoluuloja ja jäykistyneitä käsityksiäsi. Moni joka luulee kulkevansa Jeesuksen seurassa ihan oikeasti ei sitä välttämättä tee; samalla hän tulee tehneeksi vahinkoa sille suurelle vieraalle, joka vain voi antaa oikeata elämän leipää. Suuri vieras on suuri vieras kaikille. Hän puhuu myös outoja asioita jotka eivät hetikohta avaudu. ”Hän on sanonut myös että ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäisiksi.” Sellainen voi olla komento suuren vieraan leipäjonossa.

Näkymme jota nyt avasimme sulkeutuvat, eli puheemme lähestyy loppuansa. Olemme nähneet millainen on amerikanvieras, mitä tapahtui kerran eräässä seurakunnassa, ja lopuksi näimme miten elämän leipä toimii, se jota kerjätään suurelta vieraalta. Ehkä tapaamme Hemmo Hunnisen vielä joskus uudelleen. Varmasti tapaammekin. Jäämme myös odottamaan sitä oppivatko hieman tylsäpuheinen kirkkoherra ja hänen oivaltava kanttorinsa joskus parempaan yhteisymmärrykseen. AMEN.

Saarna Perheen sunnuntaina. 17 november MMXIII. “Antaisiko Jeesus laittaa ketsuppia kalasoppaan?”

Saarna  17 nov MMXIII

Perheen sunnuntai

Antaisiko Jeesus laittaa ketsuppia kalasoppaan?

Perhe, Jumalan luomislahja

Grande omelia

Evankeliumi:

Mark. 10: 13–16

Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: »Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.» Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.

Ensimmäinen näytös. Suuren laulunikkarin kotona.

Aivan aluksi on kysyttävä yksi kysymys. Tuo kysymys joka on päivän saarnakäsikirjoituksemme otsikkona. Nimittäin: ”Antaisiko Jeesus laittaa ketsuppia kalasoppaan!” Teemme tuo kysymyksen mutta ennen kuin matkaamme Galileaan niin viivähdämme parissa hetkessä täällä kotomaassamme tässä ajassa ja ajassa pari sukupolvea sitten.

Mutta asiaan ja juonenkulkuun ennen kaikkea. Jotkut vain on ovat sellaisia! Välittömiä ja rajoja rikkovia ihmisiä. Ihmisiä joissa vakava ja hauska yhtyvät ennen näkemättömällä tavalla. Yksi tällainen henkilö oli Reino Helismaa, mies joka on säveltänyt ja sanoittanut laulun ”Päivänsäde ja menninkäinen. Tuon laulun jonka Tapio Rautavaara on unohtumattomalla tavalla tulkinnut. Helismaa oli suuri lasten ystävä ja yleensä koulupäivän jälkeen hänen kodissaan, hän kun työskenteli paljon kotonaan, oli joskus paljon pieniä vieraita, eikä hän koskaan työntänyt heitä pois luotaan. Tietystikään kaikki vanhemmat eivät moisesta tykänneet.

Kuvaavaa oli sekin että jos joku lapsi oli lähiseudun lapsi oli kateissa löytyi hän aivan varmasti Helismaan luota. Iltapäivä kulki soiton ja laulun merkeissä ja ehkäpä tuo Päivänsäde ja mennikäinenkin on voinut syntyä pienen iltapäiväsession tuoksinassa kun suuri laulun mestari, hauskan ja vakavan mestari, on katsellut pienten lasten puuhastelua. Ja sanotaan, että ankara tupakkimies Helismaa unohti tuskansa aina iltapäivisin kun hänellä oli pieniä vieraita koti täynnä. Tästä pienestä kuvasta joka eteemme avautuu löydämme jotain meille hyvin tuttua kun vain hetkeksi rauhoitumme.

Toinen näytös. Pieni sutaisu kesäkuun illassa.

Tänä vuonna kesäkuun neljästoista päivä internetissä julkaistiin muuan kirjoitus joka sai viimein valtaisan huomion. Lopulta kirjoituksen kävi lukemassa monisatatuhatuhatpäinen ihmisjoukko, ja kirjoitus on toistaiseksi kerännyt yli 90 000 peukutusta. Muuan tamperelainen mies oli sanojensa mukaan ohimennen ”sutaissut” kirjoituksen nettiin, ja lähtenyt omien sanojensa mukaan lähikapakkaan katsomaan kavereitaan. Hämmästys oli sitten ollut valtaisa kotiintulon jälkeen. Kirjoitus oli tietysti sitten listan kärjessä, ja sitä oli jaettu toisille internetin käyttäjille valtaisia määriä. Ja siitä puhutaan tänäänkin, ja toivottavasti moni on ottanut siitä opikseen.

Kirjoitus käsitteli lapsen päivää ja sitä miten suuri keljutus lapsella saattaa tänä päivänä olla. Kirjoitus oli otsikoitu normaalin luonnonmukaisella tavalla, mutta asiayhteydessä siinä ei ole mitään pahaa. Toisaalta kirosanojen alkuperää ja dynamiikkaa miettiessä tiettyjä yhteyksiä tosinaan ihmettelee, varsinkin tuon sanan kohdalla. Mutta se on sana jota käytetään paljon ihan vintiöstä vaariin.

Tuo Veikko Sorvaniemen kirjoitus puhui enemmän kuin tuhat ja yksi sosiaalipolitiikan väitöskirjaa ja se on jo sinänsä yksi Suomen kielen käytön muistomerkki jo nyt. Tuskinpa koskaan kukaan on pystynyt tekemään sellaista roolinottoa siihen maailmaan jonka on itse jo unohtanut, mutta jonka on itse lapsena kerran elänyt. Otamme siitä yhden esimerkin joka kuvaa ruokailua päiväkodissa sen jälkeen kun on pitänyt ensin syödä aamulla väkisin pahaa aamupuuroa:

” Lounaaksi on kalasoppaa. Se onkin hyvää, ilahtuu ihmistaimi. Lapsi pyytää ketsuppia kalasoppaan, vaarikin laittaa aina ketsuppia kalasoppaan. Ei siihen kuulu laittaa ketsuppia, sanoo täti. Lapsi ei ymmärrä, miksi ei muka kuulu? Vaarikin laittaa. Ei vaan kuulu, perustelee ammattikorkeakoulun käynyt kasvatusalan ammattilainen ja työntää lautasta lähemmäksi.”

Sorvaniemi puhuu asiaa joka tulee noteerata tänään kun vietämme tätä pyhäpäivää ja sen jumalanpalvelusta perheen sunnuntain sisällöllä. Aivan varmasti löydämme päivän evankeliuminkin sisällöstä jotain käy yhteen tuon äsken kuvailemamme kirjoituksen kanssa. Nimittäin lasten ja aikuisten maailmassa on jotain aivan sovittamatonta…

III näytös. Mennäänpä hetkeksi Galileaan

Päivän evankeliumi on kaikille tuttu, ja jokainenhan on kuullut sen ensimmäistä kertaa jo oman kasteensa aikana. ne sanat jotka väitetään Martti Lutherin sanomiksi eivät ole aivan perättömiä. Martin kun sanotaan väittäneen, että pieni lapsi kyllä meille käsittämättömällä tavalla ymmärtää mitä hänelle sanotaan. Nykyaikainen aivotutkimus hieman puoltaa tätä väitettä. Hyvin pieni lapsi aistii ja rekisteröi tunnelman ja tapahtumanakin jossa on useita henkilöitä. Hän aistii ilmapiirin ja kun tutkimus vielä kehittyy niin voimme vain hämmästyä niistä tuloksista joita vielä kuulemme.

Että jos pienestä pitäen lapsi aistii vain epäluuloa, ahdistusta ja huonoa ilmapiiriä niin ei siinä kovin hyviä eväitä kenellekään anneta. Sitten ollaankin tilanteessa jota tuo tamperelaismies hyvin kuvasi.

Mutta nyt takaisin päivän evankeliumiin ja mennäänpäs sitten Galileaan. Jeesuksen ja lasten kohtaamisessa ja tuossa yhteydessä aistimme jotain hyvin kuvaavaa. Siinä kaksi maailmaa törmäävät yhteen tavalla josta löydämme jotain aivan ensimmäisestä tänään eteemme tuomasta näystämme ja tuosta toisesta jossa kuvataan pienen lapsen tuntemuksia.

Vain aito ja välitön ihminen voi toimia kuten Jeesus toimi. Ja jos emme ole ajatelleet asiaa sitä kantilta, että millaisen miehen luo he niitä lapsia oikein toivat? Meillä jokaisella on tietty ennakkomaine, jos näin halutaan tuota sanaa käyttää. Joitakin on vaikea lähestyä ja joidenkin luokse on helpompi päästä. Tuskinpa vanhemmat olisivat tuoneet lapsiansa Jeesuksen luo jos hän olisi ollut tärkeilevä ja omasta asemastaan niin tarkka ja muutenkin turhantärkeä.

Jeesus oli nimittäin uskon mies jolle mikään inhmillinen ei ollut vierasta. Hän oli täydellinen vastakohta moralisteille, omien pelkojensa ja sääntöjensä maailmassa eläville ihmisille jotka eivät ole koskaan oikealla tavalla edistäneet Jumalan valtakunnan asiaa; evankeliumin riemuvoittoa. Ja voimme olla varmoja siitä, että näkymä jonka nuo Markuksen kymmenennen evankeliumin kolme jaetta avaavat toistui kaikkialla tuon jälkeen minne hän menikin. Ja kun ajattelemme Jeesusta ennen hänen julkista toimintaansa niin tuo näky lasten kanssa puuhailevasta miehestä avautuu eteemme. Jeesuksen työpaja oli aivan varmasti täynnä lapsia iltapäivisin niin että hänellä ei aina välillä ollut edes rääpyä tehdä töidä. Tässäkään ei ole mitään uutta. Tuollaisia kuvauksia on vieraskielisissä hartauskirjoissa ja siinä maailmassa jossa pappi puhuu hyvin pienelle seurakunnalle, seurakunnalle joka on aina sunnuntaisin melkein täysimääräisesti koolla.

Näin voimme mekin tänään kuvitella. Ja monelle moralistille, sellaisellekin joka pitää itseään mukamas hyvänä kristittynä, olisi aivan varmasti kauhea pettymys jossa aivan oikea Jeesus aivan oikeasti tulisi kylään tai luoksemme. Hän ei pukeutuisi kuten odotimme eikä hän puhuisi kuten odotamme ja tuskinpa hänellä olisi edes virsikirjaa mukana. Mutta jokainen saa odottaa sellaista Jeesusta kuin hän tarvitsee. Kysymmepä vain: miten odotuksemme ovat noin yleensä toteutuneet?

Kaikessa julistuksessa on se vaara, että hoetaan vain sanoja. Sanoja sovituksesta tai siitäkin että ”Anna Jeesuksen tulla asumaan luoksesi.” Sitten ei mietitä kovin tarkasti, jos kohta ollenkaan, sitä mitä se tarkoittaa… Ikään kuin nuo hoetut sanat riittäisivät. Olisikohan niin että kun Jeesus tulee asumaan luoksesi niin silloin se ketsuppipurkki todellakin avataan ja sitä laitetaan muuhunkin kuin kalakeittoon. Niin tuo ketsuppipurkin avautuminen tarkoittaa jääkiekkokielessä sitä, että niitä maaleja tulee sitten ja monta tuleekin. Siinä tilanteessa omien pelkojensa ja uskomustensa vanki voi vapautua ja ymmärtää millainen vallankumous se onkaan että Jeesus tulee asumaan luoksesi ihan oikeasti. Silloin alkaa elämänilon aika ja ihmiset voivat ihan oikeasti uudistua ja ymmärtää sen mitä Jeesus on kerran heidän puolestaan tehnyt.

IV näytös

Jeesus, ketsuppi ja kalakeitto?

Lopuksi on sitten vastattava alussa esitettyyn kysymykseen. Antaisiko Jeesus laittaa ketsuppia kalakeittoon? Kysymykseen on helppo vastata. Raamatun ajan Jeesus ei laittaisi ketsuppia kalakeittoon sillä uutta maailmaa ei oltu vielä löydetty. Ei siinä kalakeitossa ollut myöskään perunaa, tuota Andien vuoriston lahjaa koko ihmiskunnalle, eikä tietenkään tomaattia joka tuli vanhaan maailmaan vasta noin 500 vuotta sitten.

Mutta nykyajan Jeesus olisi varmasti antanut niin tehdä. Jeesus oli juutalainen mies ja kyllä Israelissa, alkuperäisten siionistien jälkeläisten maassa, noudatetaan tarkkoja ruokasäännöksiä. Kyllä siinä maassa perunoita ja tomaatteja kasvatetaan. Varmasti hyvän ruuan ystävänä Jeesus saattaisi mielessään hieman harmistella sitä, syömäriksi ja juomariksi kun häntä aikoinaan myös moitittiin, ettei oltu tehty tomaattista kalakeittoa, ja että sitä pitää ruitsia soppaan noin pikaruokamenta-liteetilla, mutta tuskinpa hän toruisi pienen ihmisen pientä pyyntöä. Ja ottaisipa hän varmaan kulhollisen itsekin ja laittaisi sekaan ketsuppia. Mutta onko merkillä sitten väliä, siitä ei pidä kiistelemän. Tietysti paras merkki on omatekemä ketsuppi joka on tehty lasten kanssa yhteinen päämäärä mielessä.  AMEN.

Tämä saarna julkaistiin myös toisella areenalla ja sitä myös kommentoiitiin:

http://indy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/154140-antaisko-jeesus-laittaa-ketsuppia-kalakeittoon#comment-2403725

Saarna Pyhäinpäivänä. 02 november MMXIII. "Suuren tietovuotajan jäljillä." Epistolasaarna.

Saarna Auran kirkossa 02 nov MMXIII

Pyhäinpäivä

Suuren tietovuotajan jäljillä

Pyhien yhteys

Epistolassaarna

Grande omelia omelia

Päivän evankeliumi: Matteus 5:1-12

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:

»Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.

Autuaita murheelliset:
 he saavat lohdutuksen.

Autuaita kärsivälliset:
 he perivät maan.

Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.

Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.

Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.»

Saarnateksti: Ilm. 7: 2–3, 9–17

Näin vielä yhden enkelin, joka nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta: »Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan.»

Minä näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä:

Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella,
hän ja Karitsa!

Kaikki enkelit seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan sanoen:

 Aamen.
 Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos,
 kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen.

Yksi vanhimmista kysyi minulta: »Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?» Minä vastasin: »Herra, sinä sen tiedät.» Hän sanoi minulle:

Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta.
 He ovat pesseet vaatteensa
ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
 Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, 
ja hän, joka istuu valtaistuimella,
on levittänyt telttansa heidän ylleen. Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko
 eikä paahtava helle.
 Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä
ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.

I näytös. Tietovuotoja maailmalla.

Tänä vuonna monet salaisuudet ovat tulleet julki. Ja viime päivinä täällä meidänkin perukoilla, jos maailmassa mitään perukoita enää löytyy, on paljastunut että meidän suomalaistenkin salaisia asioita on urkittu. Lopulta joku on aina vuotanut tiedon näistä operaatioista julkisuuteen. Tietokoneiden maailma kun toimii aika lailla eri tavalla kuin ihmisen pää ja mieli. Ihminen voi pitää salaisuuden koko elämänsä, ja viedä sen lopulta hautaankin. Ja joskus hän on sen hautaan vienyt vaikka tuota salaisuutta on kuinka yritetty urkkia. Ja joku ei ole sitten koskaan salaisuuksiaan kertonut vaikka häntä olisi julmasti kidutettukin.

Salaisiin tietojärjestelmiin jotka ovat sähköisessä muistissa päästään käsiksi, mutta kenenkään ei tarvitse tänäkään päivänä paljastaa mitään niin sanottua salaisuutta julkiseen tietoon ellei hän sitä itse halua. Ajatusten lukeminen on vaikeaa, ellei täysin mahdotonta, ja viisaimpiakin kallonkutistajia pystyy hyvin harjaantunut henkilö kyllä harhauttamaan.

Mikä pätee sähköisiin järjestelmiin pätee kyllä myös ihmismieleen. Aina kun jotain paljastuu on kyse tietovuodosta. Ajatellaanpas vain hetken millaisia salaisuuksia jotkin kanssaihmiset kantavat muistissaan ja kokemuksessaan. Eikä meidän tarvitse mennä kauaksi lähimmäistemme pariin, jokaisella on salaisuuksia. Mutta eihän kaikkea tarvitse todellakaan toisille kertoa.

  

II näytös. Päivän epistola on suuri tietovuoto.

Kun luemme Johanneksen ilmestystä, ja aivan erityisesti lukua 7, se on luku jota on totuttu lukemaan paljon hautaustoimituksissa, ei välttämättä heti tule mieleen tietty asia, se tietovuoto. Tuossa kappaleessa on nimittäin kyse mitä suurimassa määrin tietovuodosta.

Ehkä tämä puhe tietovuodosta tulee käsitettävämmäksi kun otamme vielä tähän sanat jotka voidaan kuulla hautajaisissa. ”Kuulemme nyt lisää Pyhää sanaa koko raamatun viimeisestä kirjasta, Uuden testamentin viimeisestä kirjasta, Johanneksen ilmestyksestä, sen luvusta 7. Se on taivasnäky.”

Ja täytyyhän sen olla tietovuoto koska kukaan ei ole tullut takaisin tuolta puolen kertomaan mitä siellä oikein on, ja mitä siellä tapahtuu. Se on voitu nähdä vain välähdysmäisesti kun verhoa on hetkeksi rajoitettu. Ja kun puhumme taivasnäystä niin tietenkin ymmärrämme että puhe taivaasta on entisaikojen ihmisten perua. Tulevan maailman elämä, ja se mitä siitä voimme Johanneksen tietovuodon perusteella jopa tietää, on jotain joka kyllä on jossain ”taivaassa.” Mutta sillä tavalla taivaassa, että voimme sanoa ihan jopa levollisen tietäväisin mielin: ”maailmankaikkeuden salaisissa paikoissa.”

Tämä kaikki, pieni viisastelukin, on tarpeen jotta ymmärrämme ensin näiden ihmismaailman salaisuuksien vuotamisen valossa suuremman ja kallisarvoisemman asian. Jos tulevan maailman elämästä on jotain tietoa meille vuotanut, niin eikö se ole itsessään merkki siitä, että se on.

Missä ihmisten maailman suurissa salaisuuksissa on kyse valtioiden turvallisuudesta, siinä Jumalan maailman salaisuuksissa on kyse vieläkin suuremmista asioista. Että salaisuuden verho kerran hetkeksi avautui, niin siinä ei ollut tarkoitus levittää turvattomuutta ja pelkoa. Sellaistahan meidän ihmisten maailmaan on tänä vuonna paljon tullut, ja voi hyvänen aika mikä kalabaliikki tälläkin pienellä perukalla, Suomenniemellä vielä asiasta lähipäinä nousee.

III näytös.  Johanneksen tietovuoto, korjaamme Johanneksen ilmestys...

Johanneksen ilmestyksen näyissä oli kyse jostain muusta. Unohdamme nyt koko kirjan selityksen josta on tehty niin paljon mitä kummallisimpia tulkintoja. Loppujen lopuksi siitä on mahdotonta tehdä mitään tulkintaa siitä kuinka ja missä järjestyksessä uusi luominen joskus tapahtuu ja mikä aikakausi sen on kokeva.

Enemmän vain ja ainoastaan pitäisi kiinnittää huomio niihin toivon näkyihin joita aivan erityisestä tänäinen tekstikappaleemme eteemme avaa ja tuo.

“Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta.
He ovat pesseet vaatteensa
ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin,
ja hän, joka istuu valtaistuimella,
on levittänyt telttansa heidän ylleen. Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko
eikä paahtava helle.
Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä
ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.”

Ensinnäkin voimme sanoa, että päivän epistolan tekstissä kuvataan taivaallista juhlaa, taivaallista jumalanpalvelusta. Ja tietenkin se tehdään tavalla jonka antiikin ajan ihminen voi tajuta. Jos tuo kuvaus tulisi tänään ja meidän aikanamme niin se voisi kuulostaa erilaiselta. Aivan aluksi erilaiselta, mutta kuitenkin lopulta saman sisällön paljastaen. Kyse on pelastuneiden joukon riemusta, Ja kuka tietää vaikka tuossa joukossa jossa on kaiken maailman väkeä on kyse yhdestä palveluksesta, sellaisesta palveluksesta josta voisimme käyttää jopa nimeä ”taivaaseentulo-palvelus.”

Että niitä vietettäisiin aina uudelle saapumiserälle, tällaiseenkin voivat ajatuksemme johtaa, ja ne saavat johtaa sellaiseen. Se ei missään tapauksessa ole villeimpien tulkintojen joukossa joita Johanneksen ilmestyksen eri kohdista on tehty. Eikä siinä ole mitään, ei siinä ainakaan pitäisi olla, mitään turvattomuuden ja pelon tunteita lietsovaa. Elikkä tämä tietovuoto jonka Johannes, tuo entisaikojen Julian Assange tai pikemminkin Edward Snowden, sai tehdä olikin oikein hyvä asia. Vai oliko sittenkään?

IV näytös. Hutba, kehotuksen sanoja.

Niin! Heitimme ilmoille yhden kysymyksen. Tai oikeastaan useampiakin. Oliko tuosta tietovuodosta koituva pelkästään hyvää, että kaikkialla olisi toivoa sen jälkeen. Nykyajan ihminen ei tajua aina sitä mistä pitäisi päästä ja mihin. Kun puhutaan laveasi pelastuksesta, ja jopa evankelioidaan ihmisiä joku voi sanoa ihan perustellustikin ”Mistä pitäisi pelastua?” Sanoppa hänelle sitten: ”No suuresta ahdingostapa tietenkin; ja päälle: ”Johannes 7!” Näinkin voidaan tietysti tehdä, mutta se ei aina ole kovin järkevää.

Elämme myös aikaa jolloin vedetään jyrkkiä rajoja ja aivan ennen näkemättömällä tavalla. Ennen pidettiin välttämättömänä, että eri kirkkokunnat, kristilliset uskomussuunnat käyvät keskenään vuoropuhelua. Nyt puhutaan uskonnon-vapaudesta ja painotetaan uskonnonrauhan merkitystä ja vuoropuhelua. Kohta varmaan painotetaan sitä, että pitäisi löytää enemmän niitä yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia asioita.  Niin on laita kristittyjen keskinäisessä kanssakäymisessä kuin niissä laajemmissakin yhteyksissä.

Johanneksen ilmestyksen ehkä syvällisin ilmestys, se jonka luemme luvussa 7, on vakavaa puhetta ja on jotain niin ihmiselle tavoittamatonta, että voi kysyä miten sinne saapumiserään sitten päästään. Joillakin on tietysti uskonvarmuus josta kovin laveasti kerrotaan. Siitä on kyllä varoitettu ja itsensä Mestarin suusta, siis Jeesuksen Kristuksen suusta. Jeesus itse asiassa kehottaa olemaan vuotamatta liikaa asioita julki. Toivottavasti asian tekee uskottavammaksi se, että Jeesus itse oli suuri salaisuus. Hän oli Jumalan tietovuoto ihmiskunnalle.

Pohdintamme lähenee loppuaan, vaikka voisimme tämän pienen johdannoksi jäävän hetken jälkeen jatkaa vaikka iltamyöhään. Omia sanojamme emme enää tähän tarvitse. Voimme jäädä kaikkien aikojen suurimman tietovuotajan rauhalliseen syliin, turvalliseen huomaan. Hänen huomaansa joka kehotti olemaan tuomitsematta, hänen huomaansa jolla vain oli varaa sanoa että aurinko nousee niin hyville kuin pahoillekin ihmisille, ja valaisee heitä kaikkia samalla tavalla. Kaikkea ei tarvitse toitottaa ja julki tuoda. Konsanaan parempi on elää asioita todeksi ja näin, jos meissä valoa on ja oikeaa valoa, niin silloin olemme eläiä evankeliumeja emmekä mitään asioista pois perillä oleville ihmisille tyhjäksi jääviä sanoja hokevia raamatunlause-automaatteja. Mestarin sanat, suuren tietovuotajan sanat, kertovat kaiken:

"Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne. Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee, jotta hyvä tekosi pysyisi salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” AMEN.