maanantai 30. syyskuuta 2013

Saarna Mikkelinpäivänä. 29 september MMXIII. "Pieni johdanto näkymättömään maailmaan." 1-3 vsk.

Saarna Auran kirkossa 29 sept MMXIII
Mikkelinpäivä. 1-3 vsk.
"Pieni johdanto näkymättömään maailmaan."
Jumalan sanansaattajat
Omelia D.O.C


Evankeliumi: Matteus 18: 1-6; 10

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: »Kuka on suurin taivasten valtakunnassa? »Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: »Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.»


I Mistäpä on oikein kyse!

Päivän evankeliumiteksti puhuu lapsista ja enkeleistä. Mutta kun katsoo sitä, mistä papit ovat kirkossamme saarnanneet viimeisen 500 vuoden ajan niin enkeleistä ei ole kovin paljoa puhuttu, lapsista kylläkin ja siinähän ei kyllä sinänsä ole mitään pahaa. Niin on tehty, aivan Martista tähän päivään saakka. Lapset nostetaan tärkeään asemaan ja siinä samassa myös perhe. Nykyään Mikkelinpäivänä, oli kolmen vuoden tekstien kierrossa kyse sitten mistä vuosikerrasta tahansa, on edessä aina sama evankeliumiteksti. Tuttua pientä kertomusta Jeesuksesta, lapsista ja opetuslapsista emme enää kuule. Lasten evankeliumille jonka tapaamme Markuksen kertomuksessa on varattu aivan toinen paikka uuden "Perheen sunnuntain" sisällössä.

Tuo teksti, lasten evankeliumi joka meidän kaikkien kastetilaisuudessa on kerran luettu ja jonka pitäisi sitäkin kautta olla kaikille tuttu jo vauvasta alkaen, löydetään todellakin nykyään perheen sunnuntain tekstivalikoimasta. Sitäkin vietetään monessa seurakunnassa.

Tuota… Tuliko äsken kirjoitettua jotain oudon kuuloista… Kerrataanpa hieman! ”Tuo teksti, lasten evankeliumi joka meidän kaikkien kastetilaisuudessa on kerran luettu ja jonka pitäisi sitäkin kautta olla kaikille tuttu jo vauvasta alkaen…”

Ettäkö vauva, pieni kasteelle tuotava vauva kuulisi ja ymmärtäisi mitä tuossa tilanteessa puhutaan. Kuullosta  vähän oudolta. Tai miten sen nyt ottaa… Martti Luther nimittäin sanoi asiasta, kasteesta ja siitä mitä siinä yleensä tapahtuu paljonkin, ja väitetään että hän sanoi pienen lapsen ymmärtävän meille salatulla tavalla mitä uskontunnustuksessa sanotaan.

Ettäkö ”pieni lapsi kuulisi ja ymmärtäisi” sen mitä uskontunnustuksessa sanotaan meille käsittämättömällä tavalla. Joku myöhäisempien aikojen luterilainen on tuosta sitten veistellyt, että ”niin varmasti tekee ja sitten sen unohtaa, mutta onneksi muisti palautuu pätkittäin rippikoulussa…”

Toisin on enkelien laita. Enkeleistä meille ei kovin moni ole puhunut jotta jotakin voisimme asiasta muistaa ja jopa muistiin palautella, yhdessä ja yksikseen...


II Miksi enkeleitä ei näy?

Enkeleistä puhutaan kuitenkin paljon, vaikka en ainakaan minä ole kuullut, että joku olisi kertonut nähneensä sellaisen. Ehkäpä joskus joku kirkkokansasta, paikalla olevista voisi kertoa ja todistaakin asiasta. Epäilen kuitenkin löytyisikö tällaista kuvausta ja todistusta. Nyt meidän tulee kuitenkin muistaa yksi asia: olemme tekemisissä sellaisen todellisuuden kanssa josta voimme sanoa että se on näkymätön maailma jonka todellisuus ja vaikutus kuitenkin on läsnä.

Joskus maailmassa ihmiset kuitenkin näkivät paljon näkyjä joissa kuvausten mukaan oli hyviä ja pahoja hahmoja. Näin oli varmasti Martinkin aikana, ja hän itse on kuvannut sellaisia kokemuksia joissa paholainen ja pahat voimat kiusaavat häntä.

Ihminen eli tuolloin maailmassa joka oli aivan erilainen kuin nykyään. Silloin ei syöty teollisesti tuotettua ruokaa jota puhtaaksikin väitetään. Monesti syötiin pilaantunutta tai pilaantumassa olevaa ruokaa jossa oli vielä epäpuhtauksiakin. Toki ihmiset tunsivat hyvien kasvien ja yrttien vaikutuksen ja jotkut saattavat vieläkin keräillä niitä. Muistamme vaikkapa Mikael Agricolan puheet ja opetukset.

Mutta oli pahojakin kasveja ja sellainenkin vitsaus kuin torajyvä. Hienosti sanottuna se on kotelosienitauti. Torajyvä on myrkyllinen, ja se aiheuttaa suurina määrinä hallusinaatioita. Voimme ajatella nykyään että kun ruokamme on puhtaampaa, ehkä joka täysin puhdasta entisaikojen homeista, niin näkyjä eli hienosti sanottuna noita hallusinaatioita ei enää nähdä. Ja näkyjä nähtiin niin entisaikojen ihmiset joilla oli aika tavalla yhteiset puheenaiheet ja käytännössä yksi yhtenäinen tapa toimia ja ajatellakin, ja vielä kun kirkkokin puhui nykyistä enemmän paholaisista jos kohta enkeleistäkin, niin varmasti ajatukset pyörivät niiden ympärillä. Ja jos sitten tuli sellainen sekavuustila jonka aiheuttajana oli vaikkapa torajyvämyrkytys, niin silloinhan noita paholaisia ja enkeleitäkin vilisi enemmän ihmisen mielessä. Eikä vain ihmismielessä mielessä, vaan ne olivat todellisia näkyjä.

Jotkut ovat sitten viimeiseen asti kriittisiä ja haluavat kaikkien ns. yliluonnollisten asioiden takana nähdä vain oman mielen tepposet tai sitten vain vedota siihen, että kaikkeen löytyy järkevä selitys. Ihmismieli on sellainen mekanismi suorituskyvyltään jota mikään tietokone ei voi voittaa… Loppujen lopuksi kriittisyys ei ole pahasta jos se ei vain vie elämäniloa. Ja lopulta jokainen puhuu lopulta vain omasta puolestaan. Aina ei ole voi muodikasta puhua eikä varsinkaan todistaa kokemuksista jota, jos eivät liiku hämärän rajoilla, ovat ainakin vaikeasti selitettäviä.


III Muuan tapahtuma

Nyt olemme hieman pakottaneet itsemme pois totutusta ja sillä tiellä on pysyttävä. Tai sitten voimme palata samaan vanhaan hengelliseen puheenparteen, hienosti sanottuna perinteiseen mikkelinpäivän jargoniin, tuttuun ja turvalliseen puheeseen johon on totuttu; emme yrittäisikään tavoitella mitään valtavirrasta poikkeavaa selitystä asioille...

Jokainen puhuu lopulta vain omasta puolestaan, omista kokemuksistaan lähtien.  Niin, minäkin ja niin myös jokainen teistä. Viimä vuonna Mikkelinpäivänä kirkossa puhuin eräästä omasta kokemuksestani. Se on kokemus jota kaikkien niiden vuosien aikana siitä kun se tapahtui en ole voinut selittää muuten kuin tuonpuoleisen vaikutuksesta käsin. Se oli aivan tavalliselta vaikuttava arkiaamu leudossa marraskuisessa aamussa vuonna 2005 kun puheet ilmaston lämpenemisestä tuntuivat aivan todelta. Ensilumi oli jo pariin otteeseen sulanut pois. Viime vuoteen saakka se oli ainoa kokemus joka selvitti tiukan seulan kun asioita katsottiin hyvin tutkivalla ja ankaralla sävyllä…


Emme palaa kuitenkaan tähän vaan erääseen asiaan joka tapahtui viime joulukuussa, päivänä jolloin kotonani oli käynyt sattuneista syistä joitakin vieraita. Illalla olin lähdössä jälkikasvuni kanssa Turkuun päin ja liikkeelle lähtemiseen tuli mutka matkaan. Lapsilla kun on aina mukanaan varsin paljon ryönää joista pitää pitää huolta, niin siinä sitten voi käydä niin että oma puhelin unohtuu ja pitää kääntyä sillalta takaisin, palata pihaan. Sellaisesta ei kannata olla itselleen vihainen; ajosuunnitelmaa se ei pilaa eikä siinä mene ylimääräistä kuin minuutti ja ehkä puolikas päälle.

Viimä vuoden joulukuun kuudestoista päivä se todellakin tapahtui. Sanoin pienille matkakumppaneilleni ennen kuin starttasin auton uudelleen, että tällaiset sattumukset eivät aina ole mitään sattumia vaan niillä voi olla jokin tarkoitus. Muistutin mieleen samana kesänä sattuneen tapauksen jossa vältimme kolarin, tai ainakin tilanteen jossa sellainen olisi ollut lähellä. No sen kolarin olisimme välttäneet tarkalla ajotavalla ja valppaudella. Kun lapsille opettaa pienestä pitäen taloudellista ajotapaa ja STOP-merkin siunausta ja aivan erityisesti sitä miten lähestytään risteyksiä, niin sitä alkaa jo kuulla pientä arvostelua huonosta ennakoivasta ajosta ja bensan tuhlauksesta. ”Minä olen isi parempi kuski kuin sinä…” No hyvä niin…

Mutta lähdimme liikkeelle ja jotain sitten tapahtuikin. Puolisen kilometriä ennen Päivästön mutkia ja notkelmaa aloin miettimään oliko pojan toppahousut tulleet sitten mukaan. Ajoimme bussi-seisakkeelle tarkistimme asian, ne talvihousut olivat mukana. Ettei sitten tarvitsisi tehdä ylimääräistä matkaa kun niitä housuja tuodaan kuriirinkyydillä ja että aamulla pääsee koulumatkalle lämpimissä vaatteissa. Housut olivat mukana kangaspussissa ja matka saattoi jatkua. Vai saattoiko jatkua…

Jotain oli tapahtunut ja huomasin taustapeilistä jotain epätavanomaista. Takana jo tovin ajellut farmari-auto oli vetänyt varsin näyttävästi lumihankeen. Siinä tuli sitten pieni hätä; josko se oli minun syytäni kun sille bussiseisakkeelle olin ajanut. Tietysti tuossa tilanteessa mennään paikalle ja katsotaan onko kaikki kunnossa… Syy ei ollut minun vaan erään toisen. Samaan aikaan kun olimme bussi-seisakkeella niin tietä oli ajanut valtavalla ylinopeudella punainen, iso punainen henkilöauto, ja aivan keskellä tietä. Takana tulleella kuljettajalla ei ollut ollut muuta vaihtoehtoa kuin pikatteen vetää penkan läpi ojan pohjalle. Kaikki meni kuitenkin onnellisten tähtien alla. Mies, joka tunsi minut, ei ollut loukkaantunut ja autokin oli varjeltunut kiitos pehmeän ja runsaan lumen. Illemmalla ajaessani takaisin Auraan päin auto oli toki vielä ojan pohjalla mutta seuraavana päivänä se oli saatu kaiketi läheisen maalaistalon traktorin avulla sieltä pois. Kolmatta osapuolta eli tuota punaisen auton kuljettajaa ei ole kyllä tavoitettu.

Kysehän voi tietysti tuossa olla pelkästä sattumuksesta mutta siinä on kuitenkin niin paljon selittämätöntä että pidän sen ainakin toistaiseksi sellaisten kokemusten joukossa joita ei voi ihmismielellä selittää. Tällaisia kokemuksia on varmasti monella ja niitä kaikkia tällaisia sattumuksia moni ei tule edes huomanneeksi…

Tällaisessa tilanteessa tulee varmasti mieleen Mikkelinpäivän yhteyteen kuuluvat epistola-tekstimme sanat:


»Minä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkalla ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen sinulle varannut.”
Tietysti emme ole mitään patriarkka-Jaakobbeja, mutta jos meillä on kokemuksia jotka tuovat tuon tekstin mieleen niin ei siinä voi olla eikä saa olla mitään pahaa.

Ja muistamme vielä tämän päivän päivän rukouksen sanat:

“Kiitos, että lähetät tiellemme enkeleitä, jotka varjelevat ja johdattavat meitä. Auta meitä muistamaan,
että enkelit tulevat joskus luoksemme ihmisen hahmossa.”
Joku saattaa pitää tietysti tällaisia puheita joita tässä viljelemme luterilaisten höpinänä. Ja vielä sotketaan sekaan niinkin kallis ja puhdas luonnonvara kuin ihmisjärki. Mutta tähän voimme sanoa, kaiken sen jälkeen kun olemme kriittisiä ja tarkastelemme asioita ankaran järjen avulla, että järkikin on lahja Jumalalta.

No mitäs ne enkelit sitten muuta tekevät… Varmasti paljonkin. Pidämme tämän tänäisen saarnakkeemme pienenä johdantona Mikkelinpäivän aiheeseen ja yritämme sitten tulevina vuosina poistaa sitä verhoa, joka on tämän maailman ja meille näkymättömän maailman välillä. Lapsista ja siinä sivussa isommista aikuisista voimme puhua sitten vastaisuudessa ”Perheen sunnuntaina.” Kun lähdemme Mikkelinpäivän rauhaan saamme miettiä kaikkea mitä meille tapahtuu ja saamme antaa hyväuskoisillekin ajatuksille oman sijansa. AMEN.

Tässä saarnassa viitattiin erääseen toiseen kokemukseen. Se on kuvattuna tässä saarnassa joka löytyy linkistä: http://paraleipomenoon.blogspot.fi/2013/09/kaikki-kaikkialla-kaikkina-aikoina.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti