Mikkelinpäivä. 1-3 vsk.
"Pieni johdanto näkymättömään maailmaan."
"Pieni johdanto näkymättömään maailmaan."
Jumalan sanansaattajat
Omelia D.O.C
Omelia D.O.C
Evankeliumi: Matteus 18: 1-6; 10
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät:
»Kuka on suurin taivasten valtakunnassa? »Silloin Jeesus kutsui luokseen
lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: »Totisesti: ellette käänny ja
tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy
tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun
nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.
Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka
uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin
myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Katsokaa, ettette halveksi
yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat
taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.»
I Mistäpä on oikein kyse!
Päivän evankeliumiteksti
puhuu lapsista ja enkeleistä. Mutta kun katsoo sitä, mistä papit ovat
kirkossamme saarnanneet viimeisen 500 vuoden ajan niin enkeleistä ei ole kovin
paljoa puhuttu, lapsista kylläkin ja siinähän ei kyllä sinänsä ole mitään
pahaa. Niin on tehty, aivan Martista tähän päivään saakka. Lapset nostetaan
tärkeään asemaan ja siinä samassa myös perhe. Nykyään Mikkelinpäivänä, oli
kolmen vuoden tekstien kierrossa kyse sitten mistä vuosikerrasta tahansa, on
edessä aina sama evankeliumiteksti. Tuttua pientä kertomusta Jeesuksesta,
lapsista ja opetuslapsista emme enää kuule. Lasten evankeliumille jonka
tapaamme Markuksen kertomuksessa on varattu aivan toinen paikka uuden "Perheen
sunnuntain" sisällössä.
Tuo teksti, lasten
evankeliumi joka meidän kaikkien kastetilaisuudessa on kerran luettu ja jonka
pitäisi sitäkin kautta olla kaikille tuttu jo vauvasta alkaen, löydetään todellakin
nykyään perheen sunnuntain tekstivalikoimasta. Sitäkin vietetään monessa
seurakunnassa.
Tuota… Tuliko äsken kirjoitettua
jotain oudon kuuloista… Kerrataanpa hieman! ”Tuo teksti, lasten evankeliumi
joka meidän kaikkien kastetilaisuudessa on kerran luettu ja jonka pitäisi
sitäkin kautta olla kaikille tuttu jo vauvasta alkaen…”
Ettäkö vauva, pieni kasteelle
tuotava vauva kuulisi ja ymmärtäisi mitä tuossa tilanteessa puhutaan.
Kuullosta vähän oudolta. Tai miten sen
nyt ottaa… Martti Luther nimittäin sanoi asiasta, kasteesta ja siitä mitä siinä
yleensä tapahtuu paljonkin, ja väitetään että hän sanoi pienen lapsen
ymmärtävän meille salatulla tavalla mitä uskontunnustuksessa sanotaan.
Ettäkö ”pieni lapsi kuulisi
ja ymmärtäisi” sen mitä uskontunnustuksessa sanotaan meille käsittämättömällä
tavalla. Joku myöhäisempien aikojen luterilainen on tuosta sitten veistellyt,
että ”niin varmasti tekee ja sitten sen unohtaa, mutta onneksi muisti palautuu
pätkittäin rippikoulussa…”
Toisin on enkelien laita. Enkeleistä
meille ei kovin moni ole puhunut jotta jotakin voisimme asiasta muistaa ja jopa
muistiin palautella, yhdessä ja yksikseen...
II Miksi enkeleitä ei näy?
Enkeleistä puhutaan kuitenkin
paljon, vaikka en ainakaan minä ole kuullut, että joku olisi kertonut nähneensä
sellaisen. Ehkäpä joskus joku kirkkokansasta, paikalla olevista voisi kertoa ja
todistaakin asiasta. Epäilen kuitenkin löytyisikö tällaista kuvausta ja
todistusta. Nyt meidän tulee kuitenkin muistaa yksi asia: olemme tekemisissä
sellaisen todellisuuden kanssa josta voimme sanoa että se on näkymätön maailma
jonka todellisuus ja vaikutus kuitenkin on läsnä.
Joskus maailmassa ihmiset
kuitenkin näkivät paljon näkyjä joissa kuvausten mukaan oli hyviä ja pahoja
hahmoja. Näin oli varmasti Martinkin aikana, ja hän itse on kuvannut sellaisia
kokemuksia joissa paholainen ja pahat voimat kiusaavat häntä.
Ihminen eli tuolloin
maailmassa joka oli aivan erilainen kuin nykyään. Silloin ei syöty teollisesti
tuotettua ruokaa jota puhtaaksikin väitetään. Monesti syötiin pilaantunutta tai
pilaantumassa olevaa ruokaa jossa oli vielä epäpuhtauksiakin. Toki ihmiset
tunsivat hyvien kasvien ja yrttien vaikutuksen ja jotkut saattavat vieläkin
keräillä niitä. Muistamme vaikkapa Mikael Agricolan puheet ja opetukset.
Mutta oli pahojakin kasveja
ja sellainenkin vitsaus kuin torajyvä. Hienosti sanottuna se on
kotelosienitauti. Torajyvä on myrkyllinen, ja se aiheuttaa suurina määrinä
hallusinaatioita. Voimme ajatella nykyään että kun ruokamme on puhtaampaa, ehkä
joka täysin puhdasta entisaikojen homeista, niin näkyjä eli hienosti sanottuna
noita hallusinaatioita ei enää nähdä. Ja näkyjä nähtiin niin entisaikojen
ihmiset joilla oli aika tavalla yhteiset puheenaiheet ja käytännössä yksi
yhtenäinen tapa toimia ja ajatellakin, ja vielä kun kirkkokin puhui nykyistä
enemmän paholaisista jos kohta enkeleistäkin, niin varmasti ajatukset pyörivät
niiden ympärillä. Ja jos sitten tuli sellainen sekavuustila jonka aiheuttajana
oli vaikkapa torajyvämyrkytys, niin silloinhan noita paholaisia ja enkeleitäkin
vilisi enemmän ihmisen mielessä. Eikä vain ihmismielessä mielessä, vaan ne
olivat todellisia näkyjä.
Jotkut ovat sitten viimeiseen
asti kriittisiä ja haluavat kaikkien ns. yliluonnollisten asioiden takana nähdä
vain oman mielen tepposet tai sitten vain vedota siihen, että kaikkeen löytyy
järkevä selitys. Ihmismieli on sellainen mekanismi suorituskyvyltään jota
mikään tietokone ei voi voittaa… Loppujen lopuksi kriittisyys ei ole pahasta
jos se ei vain vie elämäniloa. Ja lopulta jokainen puhuu lopulta vain omasta
puolestaan. Aina ei ole voi muodikasta puhua eikä varsinkaan todistaa
kokemuksista jota, jos eivät liiku hämärän rajoilla, ovat ainakin vaikeasti
selitettäviä.
III Muuan tapahtuma
Nyt olemme hieman pakottaneet
itsemme pois totutusta ja sillä tiellä on pysyttävä. Tai sitten voimme palata
samaan vanhaan hengelliseen puheenparteen, hienosti sanottuna perinteiseen
mikkelinpäivän jargoniin, tuttuun ja turvalliseen puheeseen johon on totuttu;
emme yrittäisikään tavoitella mitään valtavirrasta poikkeavaa selitystä
asioille...
Jokainen puhuu lopulta vain
omasta puolestaan, omista kokemuksistaan lähtien. Niin, minäkin ja niin myös jokainen teistä.
Viimä vuonna Mikkelinpäivänä kirkossa puhuin eräästä omasta kokemuksestani. Se
on kokemus jota kaikkien niiden vuosien aikana siitä kun se tapahtui en ole
voinut selittää muuten kuin tuonpuoleisen vaikutuksesta käsin. Se oli aivan
tavalliselta vaikuttava arkiaamu leudossa marraskuisessa aamussa vuonna 2005
kun puheet ilmaston lämpenemisestä tuntuivat aivan todelta. Ensilumi oli jo
pariin otteeseen sulanut pois. Viime vuoteen saakka se oli ainoa kokemus joka
selvitti tiukan seulan kun asioita katsottiin hyvin tutkivalla ja ankaralla
sävyllä…
Emme palaa kuitenkaan tähän
vaan erääseen asiaan joka tapahtui viime joulukuussa, päivänä jolloin kotonani
oli käynyt sattuneista syistä joitakin vieraita. Illalla olin lähdössä
jälkikasvuni kanssa Turkuun päin ja liikkeelle lähtemiseen tuli mutka matkaan.
Lapsilla kun on aina mukanaan varsin paljon ryönää joista pitää pitää huolta,
niin siinä sitten voi käydä niin että oma puhelin unohtuu ja pitää kääntyä
sillalta takaisin, palata pihaan. Sellaisesta ei kannata olla itselleen
vihainen; ajosuunnitelmaa se ei pilaa eikä siinä mene ylimääräistä kuin
minuutti ja ehkä puolikas päälle.
Viimä vuoden joulukuun
kuudestoista päivä se todellakin tapahtui. Sanoin pienille matkakumppaneilleni
ennen kuin starttasin auton uudelleen, että tällaiset sattumukset eivät aina
ole mitään sattumia vaan niillä voi olla jokin tarkoitus. Muistutin mieleen
samana kesänä sattuneen tapauksen jossa vältimme kolarin, tai ainakin tilanteen
jossa sellainen olisi ollut lähellä. No sen kolarin olisimme välttäneet
tarkalla ajotavalla ja valppaudella. Kun lapsille opettaa pienestä pitäen
taloudellista ajotapaa ja STOP-merkin siunausta ja aivan erityisesti sitä miten
lähestytään risteyksiä, niin sitä alkaa jo kuulla pientä arvostelua huonosta
ennakoivasta ajosta ja bensan tuhlauksesta. ”Minä olen isi parempi kuski kuin
sinä…” No hyvä niin…
Mutta lähdimme liikkeelle ja
jotain sitten tapahtuikin. Puolisen kilometriä ennen Päivästön mutkia ja
notkelmaa aloin miettimään oliko pojan toppahousut tulleet sitten mukaan.
Ajoimme bussi-seisakkeelle tarkistimme asian, ne talvihousut olivat mukana.
Ettei sitten tarvitsisi tehdä ylimääräistä matkaa kun niitä housuja tuodaan
kuriirinkyydillä ja että aamulla pääsee koulumatkalle lämpimissä vaatteissa.
Housut olivat mukana kangaspussissa ja matka saattoi jatkua. Vai saattoiko
jatkua…
Jotain oli tapahtunut ja
huomasin taustapeilistä jotain epätavanomaista. Takana jo tovin ajellut
farmari-auto oli vetänyt varsin näyttävästi lumihankeen. Siinä tuli sitten
pieni hätä; josko se oli minun syytäni kun sille bussiseisakkeelle olin ajanut.
Tietysti tuossa tilanteessa mennään paikalle ja katsotaan onko kaikki kunnossa…
Syy ei ollut minun vaan erään toisen. Samaan aikaan kun olimme
bussi-seisakkeella niin tietä oli ajanut valtavalla ylinopeudella punainen, iso
punainen henkilöauto, ja aivan keskellä tietä. Takana tulleella kuljettajalla
ei ollut ollut muuta vaihtoehtoa kuin pikatteen vetää penkan läpi ojan pohjalle.
Kaikki meni kuitenkin onnellisten tähtien alla. Mies, joka tunsi minut, ei
ollut loukkaantunut ja autokin oli varjeltunut kiitos pehmeän ja runsaan lumen.
Illemmalla ajaessani takaisin Auraan päin auto oli toki vielä ojan pohjalla
mutta seuraavana päivänä se oli saatu kaiketi läheisen maalaistalon traktorin
avulla sieltä pois. Kolmatta osapuolta eli tuota punaisen auton kuljettajaa ei
ole kyllä tavoitettu.
Kysehän voi tietysti tuossa
olla pelkästä sattumuksesta mutta siinä on kuitenkin niin paljon selittämätöntä
että pidän sen ainakin toistaiseksi sellaisten kokemusten joukossa joita ei voi
ihmismielellä selittää. Tällaisia kokemuksia on varmasti monella ja niitä
kaikkia tällaisia sattumuksia moni ei tule edes huomanneeksi…
Tällaisessa tilanteessa tulee
varmasti mieleen Mikkelinpäivän yhteyteen kuuluvat epistola-tekstimme sanat:
»Minä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi,
suojelemaan sinua matkalla ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen sinulle
varannut.”
Tietysti emme ole mitään patriarkka-Jaakobbeja,
mutta jos meillä on kokemuksia jotka tuovat tuon tekstin mieleen niin ei siinä
voi olla eikä saa olla mitään pahaa.
Ja muistamme vielä tämän
päivän päivän rukouksen sanat:
“Kiitos, että lähetät tiellemme enkeleitä, jotka
varjelevat ja johdattavat meitä. Auta meitä muistamaan,
että enkelit tulevat
joskus luoksemme ihmisen hahmossa.”
Joku saattaa pitää tietysti
tällaisia puheita joita tässä viljelemme luterilaisten höpinänä. Ja vielä
sotketaan sekaan niinkin kallis ja puhdas luonnonvara kuin ihmisjärki. Mutta
tähän voimme sanoa, kaiken sen jälkeen kun olemme kriittisiä ja tarkastelemme
asioita ankaran järjen avulla, että järkikin on lahja Jumalalta.
No mitäs ne enkelit sitten
muuta tekevät… Varmasti paljonkin. Pidämme tämän tänäisen saarnakkeemme pienenä
johdantona Mikkelinpäivän aiheeseen ja yritämme sitten tulevina vuosina poistaa
sitä verhoa, joka on tämän maailman ja meille näkymättömän maailman välillä. Lapsista
ja siinä sivussa isommista aikuisista voimme puhua sitten vastaisuudessa
”Perheen sunnuntaina.” Kun lähdemme Mikkelinpäivän rauhaan saamme miettiä kaikkea
mitä meille tapahtuu ja saamme antaa hyväuskoisillekin ajatuksille oman
sijansa. AMEN.
Tässä saarnassa viitattiin erääseen toiseen kokemukseen. Se on kuvattuna tässä saarnassa joka löytyy linkistä: http://paraleipomenoon.blogspot.fi/2013/09/kaikki-kaikkialla-kaikkina-aikoina.html
Tässä saarnassa viitattiin erääseen toiseen kokemukseen. Se on kuvattuna tässä saarnassa joka löytyy linkistä: http://paraleipomenoon.blogspot.fi/2013/09/kaikki-kaikkialla-kaikkina-aikoina.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti